He julistivat Jumalan sanaa rohkeasti

Tosi kristityt ovat kautta aikojen osoittaneet suurta rohkeutta kohdatessaan vastustusta. Se käy ilmi esimerkiksi julkaisuista Todista perusteellisesti Jumalan valtakunnasta ja Jehovan todistajat – Jumalan valtakunnan julistajia. Ensimmäisellä vuosisadalla eläneiden uskonveljiemme tavoin me rukoilemme Jehovalta, että hän antaisi meille henkeään ja auttaisi meitä puhumaan hänen sanaansa rohkeasti (Apt. 4:23–31).

Millaista saarnaamistyömme oli ensimmäisen maailmansodan aikana? Eräs veli kuvaili sitä seuraavasti: ”Jumalan palvelijat levittivät tarmokkaasti Raamatun tutkielmien seitsemättä osaa Täyttynyt salaisuus. Sen levikki nousi ennennäkemättömän suureksi. Vuonna 1918 julkaistiin Valtakunnan Uutiset nro 1. Seuraavaksi tuli Valtakunnan Uutiset nro 2, jossa selitettiin, miksi viranomaiset yrittivät estää Täyttynyt salaisuus -kirjan levityksen. Sitten saatiin Valtakunnan Uutiset nro 3. Uskolliset voidellut levittivät näitä julkaisuja laajalti. Valtakunnan Uutisten esittäminen vaati uskoa ja rohkeutta.”

Nykyään uudet Valtakunnan julistajat saavat yleensä valmennusta palvelukseen, mutta tilanne ei ole aina ollut tällainen. Eräs Yhdysvalloissa asuva puolalainen veli muisteli, mitä hän koki vuonna 1922 ollessaan ensi kertaa kenttäpalveluksessa. Hän kirjoitti: ”Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, miten kirjallisuutta pitäisi esittää, ja puhuin erittäin huonosti englantia. Seisoin yksinäni erään lääkärin vastaanottohuoneen ovella ja kolkutin. Oven avasi sairaanhoitaja. En koskaan unohda tuota kokemusta, sillä minua jännitti ja olin peloissani. Kun avasin olkalaukkuni, kaikki kirjat putosivat sairaanhoitajan jalkoihin. En tiedä, mitä sanoin, mutta sain jättää hänelle erään julkaisun. Pois lähtiessäni rohkeuteni oli palannut ja tunsin, että Jehova siunasi minua. Päivän mittaan levitin tuolla liikealueella useita kirjasia.”

Eräs sisar kertoi: ”Vuoden 1933 vaiheilla monet veljet levittivät Valtakunnan sanomaa kaiutinautojen avulla.” Kerran hän ja muuan todistajapariskunta olivat saarnaamassa Kalifornian vuoristoseudulla. ”Veli ajoi kaiutinauton ylemmäksi vuoristoon, ja me jäimme alas kaupunkiin”, hän muisteli. ”Kun veli alkoi soittaa levyltä sanomaa, kuulosti melkein siltä kuin ääni olisi tullut taivaasta. Kaupunkilaiset yrittivät sinnikkäästi löytää veljeä, mutta turhaan. Kun levy oli soitettu, kävimme ihmisten luona ja todistimme heille. Työskentelin kahden muun kaiutinauton mukana ja voin vakuuttaa, että useimmat  eivät halunneet kuunnella sanomaa. Heidän oli kuitenkin pakko kuunnella puheita, koska sanoma kantautui kaiutinautosta heidän koteihinsa. Huomasimme aina, että Jehova pani meidät käyttämään oikeaa menetelmää oikeaan aikaan. Tällainen toiminta vaati meitä keräämään kaiken rohkeutemme, mutta se täytti aina tarkoituksensa, ja Jehovan nimi sai kunniaa.”

1930-luvulla ja 1940-luvun alussa gramofoneja ja levytettyjä raamatullisia puheita käytettiin myös saarnattaessa talosta taloon. Muuan kristitty nainen muisteli: ”Eräs nuori sisar teki ovelta-ovelle-työtä gramofoni mukanaan. Hänen alettuaan soittaa ovella levyä talon isäntä raivostui niin että potkaisi gramofonin alas kuistilta. Yksikään levy ei mennyt rikki. Tapahtuman näki kolme miestä, jotka olivat pysäköidyssä kuorma-autossa syömässä eväitään, ja he kutsuivat sisaren soittamaan levyn heille ja hankkivat häneltä kirjallisuutta. Se korvasi huonon kohtelun.” Tällaisten koettelemusten kestäminen kysyi rohkeutta.

Sama sisar lisäsi: ”Muistan, miten aloimme tarjota lehtiä kadulla vuonna 1940. Aiemmin oli ollut mainoskulkueita. Veljet ja sisaret kävelivät peräkkäin jalkakäytävällä kantaen kilpiä, joissa luki ’Uskonto on ansa ja kiristysryöstöä’ sekä ’Palvele Jumalaa ja Kristus-Kuningasta’. Samalla ihmisille jaettiin ilmaisia traktaatteja. Näihin työmuotoihin osallistuvien piti olla rohkeita, mutta ne täyttivät tarkoituksensa: Jehovan nimi ja hänen kansansa pysyivät esillä.”

”Lehtityö oli pienissä kaupungeissa hyvin vaikeaa”, sanoi eräs toinen sisar. ”Siihen aikaan todistajia vastustettiin kiihkeästi. – – Vaati paljon rohkeutta seisoa kadunkulmassa lehdet esillä ja huutaa ehdotusten mukaisia iskulauseita. Olimme kuitenkin tässä työssä melkein joka lauantai. Joskus ihmiset olivat ystävällisiä. Toisinaan taas paikalle kerääntyi vihamielisiä ryhmiä, ja silloin tällöin meidän oli livahdettava tiehemme välttyäksemme ahdistelulta.”

Toisen maailmansodan aikana Jehovan todistajat jatkoivat rohkeasti sananpalvelustaan vainosta huolimatta. Yhdysvaltojen noin 50 000 julistajaa levittivät 43 päivää kestäneen ”Rohkeus”-todistamiskauden aikana (1.12.1940–12.1.1941) lähes kahdeksan miljoonaa kirjasta.

Monet Jumalan järjestön iäkkäämmät jäsenet muistavat elävästi menneisyydessä kokemiaan haasteita, joiden vuoksi heidän täytyi kerätä rohkeutta. Tuota urheaa asennetta kuvastavat heidän vuosien mittaan toistamansa sanat: ”Viekää taisto portteihin!” Nähtäväksi jää, missä muodossa Jumalalta saamaamme sanomaa vielä esitetään ennen nykyisen pahan järjestelmän loppua. Jehovan avulla julistamme kuitenkin edelleen hänen sanaansa uskoa ja rohkeutta osoittaen.

[Huomioteksti s. 9]

Valtakunnan saarnaamistyöhön osallistuminen on aina vaatinut rohkeutta.