Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Auta ihmisiä ”heräämään unesta”

Auta ihmisiä ”heräämään unesta”

Auta ihmisiä ”heräämään unesta”

”Tunnette ajan, että on jo hetki teidän herätä unesta.” (ROOM. 13:11)

OSAATKO SELITTÄÄ?

Miksi kristittyjen on elintärkeää pysyä hengellisesti valveilla?

Miksi sananpalvelijoiden tulisi kuunnella toisia ja tehdä valppaasti havaintoja?

Mikä osa huomaavaisuudella ja hellävaraisuudella on sananpalveluksessa?

1, 2. Missä mielessä monien on tarpeen herätä?

JOKA vuosi tuhansia ihmisiä kuolee autoa ajaessaan siksi, että väsymys saa heidät kadottamaan valppautensa tai jopa nukahtamaan. Jotkut menettävät työpaikkansa, koska he myöhästyvät töistä nukuttuaan liian pitkään tai nukahtavat työaikana. Mutta hengellisestä uneliaisuudesta voi olla paljon kohtalokkaammat seuraukset. Juuri tätä tärkeää seikkaa Raamattu tarkoittaa sanoessaan: ”Onnellinen on se, joka pysyy valveilla.” (Ilm. 16:14–16.)

2 Nyt kun Jehovan suuri päivä lähestyy, ihmiskunnan enemmistö on hengellisessä unessa. Jopa jotkut kristikunnan johtajat ovat kutsuneet laumojaan ”nukkuviksi jättiläisiksi”. Mitä hengellisellä unella tarkoitetaan? Miksi tosi kristittyjen on elintärkeää pysyä valveilla? Entä miten voimme auttaa toisia heräämään hengellisestä unesta?

MITÄ HENGELLISELLÄ UNELLA TARKOITETAAN?

3. Miten kuvailisit ihmistä, joka ei ole hengellisesti valveilla?

3 Nukkuva ihminen on yleensä toimeton. Toisaalta ne, jotka ovat hengellisessä unessa, saattavat olla hyvin kiireisiä – mutta eivät hengellisissä asioissa. He voivat ahertaa kiihkeästi elämän jokapäiväisten huolten keskellä tai tavoitella nautintoja, vaikutusvaltaa tai rikkautta. Näihin asioihin keskittyvät eivät ole kovinkaan kiinnostuneita hengellisten tarpeidensa täyttämisestä. Ne jotka ovat hengellisesti valveilla, tajuavat kuitenkin maailman olevan ”viimeisissä päivissä” ja toteuttavat siksi mahdollisimman aktiivisesti Jumalan tahtoa. (2. Piet. 3:3, 4; Luuk. 21:34–36.)

4. Mitä merkitsee se, ettemme ”enää nuku niin kuin muut”?

4 Lue 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:4–8. Paavalin mukaan kristittyjen ei tule ”enää nukkua niin kuin muut”. Mitä hän tarkoitti? Saattaisimme ”nukkua” muun muassa jättämällä huomiotta Jehovan moraalinormit. ”Nukkuisimme” myös, jos sivuuttaisimme sen tosiasian, että Jehovan aika tuhota jumalattomat on tullut lähelle. Meidän täytyy varoa, etteivät jumalattomat ihmiset saa meitä omaksumaan toimintatapojaan ja asenteitaan.

5. Millaiset asenteet ovat tunnusomaisia niille, jotka ovat hengellisesti unessa?

5 Jotkut kuvittelevat, ettei ole Jumalaa, joka vaatii heidät tilille heidän tekemisistään (Ps. 53:1). Toiset uskovat, että Jumala ei ole kiinnostunut meistä ihmisistä eikä meidänkään siksi kannata olla kiinnostuneita hänestä. Vielä jotkut ajattelevat kirkkoon kuulumisen tekevän heistä Jumalan ystäviä. Tällaiset ihmiset ovat kaikki hengellisesti unessa, ja heidän täytyy herätä. Miten voimme auttaa heitä?

MEIDÄN ITSEMME TÄYTYY PYSYÄ VALVEILLA

6. Miksi kristittyjen täytyy pyrkiä pysymään hengellisesti valveilla?

6 Voidaksemme herätellä toisia meidän itsemme täytyy olla valveilla. Mitä tähän sisältyy? Jumalan sanassa kuvaannollinen uni yhdistetään ”pimeyteen kuuluviin tekoihin” – mässäilyihin, juopotteluun, luvattomaan sukupuoliyhteyteen, irstauteen, riitaan ja mustasukkaisuuteen. (Lue Roomalaiskirjeen 13:11–14.) Tällaisen käytöksen välttäminen saattaa olla haastavaa. On elintärkeää pysyä valppaana. Jos auton kuljettaja aliarvioi riskin nukahtaa ohjauspyörän taakse, hänen henkensä voi olla vaarassa. Kristittyjen on tosiaan välttämätöntä tajuta, että hengellinen uneliaisuus voi koitua kuolemaksi.

7. Millä tavoin virheellinen näkemys ihmisistä saattaisi vaikuttaa meihin?

7 Kristitty voisi esimerkiksi kuvitella, että kaikki hänen alueensa ihmiset ovat lopullisesti päättäneet torjua hyvän uutisen (Sananl. 6:10, 11). Hän saattaisi järkeillä, että jos kerran kukaan ei osoita vastakaikua, hänen ei kannata ponnistella tavoittaakseen ihmisiä tai auttaakseen heitä. Monet kyllä parhaillaan nukkuvat hengellisessä mielessä, mutta heidän olosuhteensa ja asenteensa saattavat muuttua. Jotkut heräävät ja osoittavat vastakaikua. Voimme auttaa heitä, jos pysyttelemme itse valveilla esimerkiksi kokeilemalla uusia tapoja esittää Valtakunnan sanomaa vetoavasti. Pysyäksemme valveilla meidän on myös muistettava, miksi sananpalveluksemme on elintärkeää.

MIKÄ TEKEE SANANPALVELUKSESTAMME ELINTÄRKEÄÄ?

8. Miksi sananpalveluksemme on elintärkeää?

8 Muista, että saamastamme vastaanotosta riippumatta saarnaamistyömme tuo kunniaa Jehovalle ja sillä on osansa hänen tarkoituksensa toteutumisessa. Pian ne, jotka eivät tottele hyvää uutista, joutuvat kärsimään ”rangaistustuomion”. Se miten ihmiset suhtautuvat saarnaamiseemme, tulee olemaan tuomion peruste. (2. Tess. 1:8, 9.) Kristityn olisi myös erehdys järkeillä, että koska ”tulee olemaan ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden”, ei ole tarpeen ponnistella kovin paljoa saarnaamistyössä (Apt. 24:15). Jumalan sanan perusteella ymmärrämme, että ”vuohiksi” tuomittavat menevät ”ikuiseen pois karsiintumiseen”. Saarnaamistyömme on Jumalan armon ilmaus, ja se avaa ihmisille mahdollisuuden muuttua ja saada ”ikuinen elämä”. (Matt. 25:32, 41, 46; Room. 10:13–15.) Ellemme saarnaisi, miten ihmiset saisivat kuulla sanoman, joka voi merkitä elämää?

9. Miten hyvän uutisen saarnaaminen on hyödyttänyt sekä sinua että toisia?

9 Hyvän uutisen saarnaaminen hyödyttää myös meitä itseämme. (Lue 1. Timoteuksen kirjeen 4:16.) Etkö olekin huomannut, että Jehovasta ja Valtakunnan toivosta puhuminen vahvistaa uskoasi samoin kuin rakkauttasi Jehovaan? Eikö se olekin auttanut sinua kehittämään kristillisiä ominaisuuksia? Eikö Jumalan palvominen osallistumalla kenttäpalvelukseen lisääkin onnellisuuttasi? Monet, jotka ovat saaneet opettaa jollekulle totuuden, ovat ilokseen nähneet, miten Jumalan henki auttaa häntä kohentamaan elämäntapaansa.

TEE VALPPAASTI HAVAINTOJA

10, 11. a) Miten Jeesus ja Paavali osoittivat valppautta? b) Valaise sitä, miten havaintojen tekeminen voi olla hyödyksi sananpalveluksessamme.

10 Ihmisten kiinnostus hyvää uutista kohtaan saattaa herätä eri tavoin. Siksi kristittyjen sananpalvelijoiden täytyy tarkkailla valppaasti tilannetta. Jeesus näytti tästä mallia. Koska hän oli täydellinen, hän pystyi havaitsemaan erään fariseuksen sanattoman närkästyksen, syntisen naisen vilpittömän katumuksen ja lesken uhrautuvan asenteen (Luuk. 7:37–50; 21:1–4). Jeesus osasi reagoida kunkin hengellisiin tarpeisiin. Havaintojen tekeminen ei kuitenkaan vaadi Jumalan palvelijalta täydellisyyttä. Tätä valaisee apostoli Paavalin esimerkki. Hän sovitti esityksensä siten, että ne vetosivat erilaisiin ihmisryhmiin ja eri tavoin suhtautuviin kuulijoihin (Apt. 17:22, 23, 34; 1. Kor. 9:19–23).

11 Jos pyrimme Jeesuksen ja Paavalin tavoin tekemään valppaasti havaintoja, voimme löytää parhaan tavan herättää kiinnostusta tapaamissamme ihmisissä. Kun olet aikeissa puhua jollekulle, tähyile viitteitä hänen kulttuuristaan, kiinnostuksen kohteistaan ja perhetilanteestaan. Ehkä näet, mitä hän parhaillaan tekee, ja voit kohteliaasti sanoa jotain siitä keskustelun aluksi.

12. Mitä meidän tulisi varoa kenttäpalveluksessa?

12 Valpas julistaja pyrkii välttämään huomiota hajottavia tekijöitä. Voimme toki käydä rakentavia keskusteluja palvelustoverimme kanssa. Kenttäpalveluksemme tarkoitus on kuitenkin saarnata toisille. (Saarn. 3:1, 7.) Siksi meidän tulisi varoa, ettei jutustelu ovien välillä häiritse palvelustamme. Yksi hyvä keino pysyä keskittyneenä tavoitteeseemme on vaihtaa ajatuksia siitä, mitä haluaisimme sanoa kiinnostuneille. Lisäksi vaikka matkapuhelin voi toisinaan auttaa meitä olemaan tehokkaita palveluksessa, meidän tulisi varmistaa, ettei se soi keskustellessamme ovenavaajan kanssa.

OSOITA HENKILÖKOHTAISTA KIINNOSTUSTA

13, 14. a) Miten voimme saada selville, mistä puhuteltava on kiinnostunut? b) Mikä saattaisi herättää ihmisissä kiinnostusta hengellisiin asioihin?

13 Valveilla olevat ja valppaat sananpalvelijat kuuntelevat tapaamiaan ihmisiä huolellisesti. Mitä kysymyksiä voit esittää saadaksesi jonkun kertomaan ajatuksiaan? Mietityttääkö häntä uskontojen suuri määrä, asuinalueen väkivaltaisuus tai hallitusten epäonnistuminen? Voisitko herättää kiinnostusta hengellisiin asioihin sanomalla jotain elollisten hienosta suunnittelusta tai näyttämällä, miten käytännöllisiä Raamatun neuvot ovat? Rukous kiinnostaa lähes kaikkien kulttuurien edustajia, jopa joitakin ateisteja. Monet pohtivat, kuunteleeko kukaan rukouksia. Toisia saattavat vaivata kysymykset: Kuuleeko Jumala kaikki rukoukset? Jos ei, mitä meidän tulisi tehdä, jotta hän kuuntelisi meitä?

14 Luultavasti voimme oppia paljon keskustelujen aloittamisesta tarkkailemalla kokeneita julistajia. Huomaa, millä tavoin he välttävät antamasta kuulustelevaa tai utelevaa vaikutelmaa. Miten heidän äänensävynsä ja kasvonilmeensä viestittävät, että he ovat kiinnostuneita puhuteltavan näkemyksistä? (Sananl. 15:13.)

HUOMAAVAISUUS JA TAITO

15. Miksi meidän tulisi olla saarnaamistyössämme huomaavaisia?

15 Pidätkö siitä, että sinut herätetään syvästä unesta? Monet eivät ole iloisia äkkiherätyksestä vaan haluavat mieluummin hellävaraista kohtelua. Sama pitää paikkansa, kun yritämme herättää ihmisiä hengellisesti. Miten on yleensä parasta menetellä, jos joku suhtautuu käyntiisi vihamielisesti? Ota huomioon hänen tunteensa, kiitä häntä rehellisyydestä ja lähde tyynesti pois. (Sananl. 15:1; 17:14; 2. Tim. 2:24.) Huomaavaisuutesi voi saada hänet suhtautumaan myönteisemmin, kun joku Jehovan todistaja tulee seuraavan kerran hänen luokseen.

16, 17. Miten voimme osoittaa tarkkanäköisyyttä sananpalveluksessa?

16 Toisinaan on ehkä mahdollista jatkaa keskustelua puhuteltavan kielteisestä suhtautumisesta huolimatta. Joku saattaa kiittää kohteliaasti ja sanoa, että hänellä on oma uskontonsa tai ettei sanomamme kiinnosta häntä, koska se näyttää olevan helpoin tapa lopettaa keskustelu. Voisit ehkä taitavasti ja huomaavaisesti esittää kysymyksen, joka herättää puhuteltavassa kiinnostusta hengellisiin asioihin. (Lue Kolossalaiskirjeen 4:6.)

17 Joskus kun tapaamme ihmisiä, jotka ovat mielestään liian kiireisiä kuuntelemaan, meidän on parasta osoittaa ymmärtävämme tilanteen ja poistua. Välillä taas huomaamme, että voimme lyhyesti sanoa jotain merkityksellistä. Jotkut veljet pystyvät alle minuutissa lukemaan ajatuksia herättävän raamatunkohdan ja jättämään puhuteltavan pohdittavaksi jonkin kysymyksen. Heidän ytimekäs esityksensä on toisinaan herättänyt ovenavaajassa niin paljon kiinnostusta, että hänellä onkin ollut aikaa lyhyelle keskustelulle. Voisitko sopivassa tilanteessa kokeilla tätä?

18. Miten voisimme saada parempia tuloksia todistaessamme vapaamuotoisesti?

18 Voimme usein herättää ihmisten kiinnostuksen hyvää uutista kohtaan normaaleissa arkielämän tilanteissa, jos olemme valmistautuneet todistamaan vapaamuotoisesti. Monet veljet ja sisaret pitävät joitakin julkaisuja taskussaan tai käsilaukussaan. Heillä saattaa myös olla mielessään raamatunkohta, josta he tilaisuuden tullen puhuvat. Keskustele seurakuntasi palvelusvalvojan tai tienraivaajien kanssa siitä, miten voisit valmistautua todistamaan tällä tavoin.

MITEN HERÄTELLÄ SUKULAISIA?

19. Miksi meidän ei tulisi luopua yrityksistä auttaa sukulaisiamme?

19 Haluaisimme luonnollisestikin auttaa sukulaisiamme ottamaan vastaan hyvän uutisen (Joos. 2:13; Apt. 10:24, 48; 16:31, 32). Jos he aluksi torjuvat meidät, emme ehkä ole kovin innokkaita yrittämään uudelleen. Saattaisimme kuvitella, ettemme voi tehdä tai sanoa juuri mitään, mikä muuttaisi heidän kantansa. Sukulaistesi elämässä tai asenteissa voi kuitenkin tapahtua muutoksia. Tai ehkä olet oppinut selittämään totuutta taitavammin ja voit siksi päästä parempaan tulokseen.

20. Miksi sukulaisille puhuttaessa on tärkeää olla tahdikas?

20 Meidän ei pitäisi sivuuttaa sukulaistemme tunteita (Room. 2:4). On tärkeää puhua heille yhtä huomaavaisesti kuin niille, joita tapaamme saarnaamistyössä. Esitä asiasi lempeästi ja kunnioittavasti. Älä pidä saarnoja vaan näytä, että totuudella on ollut sinuun myönteinen vaikutus (Ef. 4:23, 24). Ilmaise selvästi, miten Jehova on tehnyt elämästäsi parempaa ja ”opettanut sinua hankkimaan hyötyä itsellesi” (Jes. 48:17). Ole sukulaisillesi esimerkkinä kristillisestä elämäntavasta.

21, 22. Mikä kokemus korostaa sen arvoa, että yritämme hellittämättä auttaa sukulaisiamme hengellisesti?

21 Muuan sisar kirjoitti hiljattain: ”Olen aina yrittänyt todistaa puheen ja käytöksen välityksellä 13 sisarukselleni. Kirjoitan kullekin heistä joka ikinen vuosi. Olen kuitenkin 30 vuoden ajan ollut suvun ainoa todistaja.”

22 Sama sisar jatkoi: ”Eräänä päivänä soitin yhdelle sisaristani, joka asuu satojen kilometrien päässä. Hän kertoi pyytäneensä, että eräs saarnamies tutkisi hänen kanssaan Raamattua, mutta tämä ei ollut suostunut. Kun lupauduin auttamaan sisartani, hän vastasi: ’Hyvä on, mutta minusta ei sitten koskaan tule Jehovan todistajaa.’ Postitettuani hänelle kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? soitin hänelle muutaman päivän välein. Hän ei kuitenkaan ollut avannut kirjaa. Viimein pyysin häntä hakemaan kirjansa, ja luimme 15 minuutin ajan puhelimitse siihen lainattuja raamatunkohtia ja keskustelimme niistä. Muutaman puhelun jälkeen hän halusi tutkia kauemmin kuin 15 minuuttia. Sitten hän alkoi soittaa minulle voidaksemme tutkia – joskus aamuisin jo ennen kuin olin noussut vuoteesta ja joskus kahdesti päivässä. Seuraavana vuonna hän meni kasteelle ja sitä seuraavana vuonna aloitti tienraivauksen.”

23. Miksi meidän tulisi väsymättä yrittää herättää ihmisiä hengellisestä unesta?

23 Toisten auttaminen heräämään hengellisestä unesta vaatii taitoa ja hellittämättömyyttä. Sävyisät ihmiset kuitenkin osoittavat edelleen vastakaikua yrityksillemme herättää heidät. Joka kuukausi keskimäärin yli 20 000 uutta kastetaan Jehovan todistajiksi. Suhtautukaamme siis vakavasti neuvoon, jonka Paavali antoi ensimmäisellä vuosisadalla eläneelle veljellemme Arkippokselle: ”Valvo jatkuvasti sitä palvelusta, jonka otit vastaan Herrassa, että täytät sen.” (Kol. 4:17.) Seuraava kirjoitus auttaa meitä kaikkia ymmärtämään, millainen merkitys kiireellisyyden tunteella on saarnaamistyössämme.

[Tutkistelukysymykset]

[Tekstiruutu s. 13]

MITEN VOIT PYSYÄ VALVEILLA?

▪ Täytä ahkerasti Jumalan tahtoa.

▪ Karta pimeyteen kuuluvia tekoja.

▪ Ole selvillä hengellisen uneliaisuuden vaaroista.

▪ Säilytä myönteinen näkemys alueesi ihmisistä.

▪ Kokeile uusia saarnaamismenetelmiä.

▪ Muista, miten tärkeää palveluksesi on.