”JUMALAN sana on elävä ja voimaa uhkuva.” (Hepr. 4:12.) Tämä apostoli Paavalin esittämä ajatus tähdentää sitä, että Jumalan sanalla on voimaa koskettaa ihmisten sydäntä ja muuttaa heidän elämäänsä.

Näkemys Raamatun sanoman voimasta kuitenkin hämärtyi, kun ennustettu luopumus kehittyi apostolien kuoleman jälkeen (2. Piet. 2:1–3). Aikanaan kirkon johtajat alkoivat väittää Jumalan sanalla olevan taikavoimia. Professori Harry Y. Gamble kirjoitti ”kristillisten tekstien maagisesta käytöstä”. Hän mainitsi kirkkoisä Origeneen sanoneen 200-luvulla: ”Korviin kantautuva pyhien sanojen ääni on sellaisenaan hyödyksi: jos sanoilla on voimaa pakanallisessa taikuudessa, niin miten paljon enemmän voimaa täytyykään olla todella jumalallisilla Raamatun sanoilla.” 300-luvun lopulla elänyt Johannes Krysostomos kirjoitti, että ”paholainen ei uskalla lähestyä taloa, jossa on jokin evankeliumikirja”. Hän myös kertoi joidenkuiden kantavan kaulassaan evankeliumeista otettuja katkelmia väkevänä amulettina. Gamblen mukaan katolinen teologi Augustinus ”piti luvallisena päänsäryn sattuessa nukkua Johanneksen evankeliumi tyynyn alla”. Näin Raamatun tekstejä käytettiin ikään kuin niillä olisi ollut taikavoimaa. Uskotko sinä Raamatun olevan amuletti, onnea tuova taikakalu, joka voi suojella pahalta?

Kenties vielä yleisempää Raamatun väärinkäyttöä on bibliomantia. Mitä sillä tarkoitetaan? Sitä, että jokin kirja – usein Raamattu – avataan sattumanvaraisesta kohdasta ja luetaan ensimmäisenä silmiin osuva teksti siinä uskossa, että nuo sanat tarjoavat tarvittavaa opastusta. Professori Gamble kertoo esimerkiksi, että kun Augustinus erään kerran kuuli naapuritalosta lapsen äänen sanovan: ”Ota ja lue, ota ja lue”, hän piti tätä Jumalan käskynä avata Raamattu ja lukea ensimmäinen näkemänsä kohta.

Oletko kuullut joistakuista, jotka ovat vaikeassa tilanteessa rukoilleet Jumalaa ja sitten avanneet umpimähkään Raamatun ajatellen, että ensimmäinen heidän näkemänsä jae auttaisi heitä selviytymään ongelmasta? Vaikka he ovat saattaneet toimia hyvässä tarkoituksessa, kristittyjen ei tule etsiä Raamatusta opastusta tällä tavalla.

Jeesus vakuutti opetuslapsilleen, että hän lähettäisi heille ”auttajan, pyhän hengen”. Hän jatkoi: ”Se opettaa teille kaikki ja palauttaa mieleenne kaiken, minkä minä olen teille sanonut.” (Joh. 14:26.) Sitä vastoin bibliomantia ei vaadi Raamatun tuntemusta.

Bibliomantia ja muu Raamatun taikauskoinen käyttö on yleistä. Jumalan sana kuitenkin tuomitsee enteiden tähyilyn (3. Moos. 19:26; 5. Moos. 18:9–12; Apt. 19:19). Vaikka ”Jumalan sana on elävä ja voimaa uhkuva”, meidän täytyy osata käyttää sitä oikein. Raamatun täsmällinen tuntemus – ei sen taikauskoinen käyttö – parantaa ihmisten elämää. Se on auttanut monia omaksumaan terveitä moraaliarvoja, hylkäämään tuhoisan elämäntavan, kohentamaan perhe-elämäänsä ja vaalimaan henkilökohtaista suhdetta Raamatun Tekijään.