Seuraavat Britanniasta tulleet kokemukset osoittavat, miksi sinun ei pitäisi koskaan luopua toivosta. Näet myös, miten voit kuvaannollisesti puhuen ”lähettää leipäsi vesien pinnalle” ja auttaa niitä, jotka eivät ole vielä ottaneet totuutta vastaan (Saarn. 11:1).

Ensinnäkin on tärkeää, ettet itse anna periksi. Pidä kiinni totuudesta ja pysy lähellä Jehovaa. (5. Moos. 10:20.) Georginan kokemus valaisee hellittämättömyyden tärkeyttä. Kun Georgina vuonna 1970 alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, hänen aviomiehensä Kyriacos oli raivoissaan. Mies yritti estää vaimoaan tutkimasta, ei päästänyt todistajia sisään ja heitti pois heidän tuomiaan julkaisuja.

Kun Georgina alkoi käydä seurakunnan kokouksissa, Kyriacos tulistui yhä enemmän. Kerran hän meni valtakunnansalille haastamaan riitaa. Eräs paikalla ollut sisar huomasi, että Kyriacos puhui paremmin kreikkaa kuin englantia. Niinpä hän soitti toiseen seurakuntaan kuuluvalle kreikkalaiselle veljelle ja pyysi tätä avuksi. Veljen ystävällisyys teki Kyriacosiin myönteisen vaikutuksen, ja he jopa tutkivat yhdessä Raamattua muutaman kuukauden ajan. Sitten Kyriacos kuitenkin lopetti tutkimisen.

Georgina sai osakseen vastustusta vielä kolmen vuoden ajan. Kyriacos uhkasi jättää vaimonsa, jos tämä menisi kasteelle. Kastepäivänään Georgina rukoili palavasti Jehovalta, ettei Kyriacos toteuttaisi uhkaustaan. Kun todistajat saapuivat noutamaan Georginaa konventtisalille, Kyriacos sanoi heille: ”Menkää te edellä. Me tulemme perässä omalla autollamme.” Hän oli läsnä aamupäiväohjelmassa ja seurasi vaimonsa kastetta.

Myöhemmin Kyriacosin vastustus laantui, ja hän alkoi vähitellen tehdä suuria muutoksia elämässään. Lopulta lähes 40 vuoden kuluttua siitä, kun Georgina oli ensi kertaa tavannut todistajat, hänen miehensä meni kasteelle. Mikä oli auttanut Kyriacosia? Hän kertoo: ”Arvostin suuresti Georginan päättäväisyyttä.” Georgina vahvistaa tämän: ”Mieheni vastustuksesta huolimatta en aikonut lakata palvomasta Jumalaani. Rukoilin Jehovaa kaiken aikaa enkä koskaan menettänyt toivoani.”

Voit auttaa aviopuolisoasi myös kehittämällä kristillistä persoonallisuutta. Apostoli Pietari kehotti kristittyjä vaimoja: ”Olkaa alamaisia omalle miehellenne, jotta jos jotkut eivät tottele sanaa, heidät voitettaisiin sanatta vaimonsa käytöksellä.” (1. Piet. 3:1.) Christine eli tämän neuvon mukaisesti, vaikka hänen miehensä ”voittaminen” vei useita vuosia. Kun Christine tuli totuuteen yli 20 vuotta sitten, hänen miehensä John ei katsonut tarvitsevansa Jumalaa elämäänsä. Vaikka John halusi pysyä erossa uskonnoista, hän näki, miten paljon Christinen uusi vakaumus tälle merkitsi. Mies sanoo: ”Huomasin, että se teki hänet onnelliseksi. Hänestä tuli luja ja luotettava, ja siitä oli minulle apua monissa vaikeissa tilanteissa.”

Christine ei tyrkyttänyt miehelleen omaa uskontoaan. Tämä muistelee: ”Vaimoni tajusi alusta lähtien, että minut oli paras jättää rauhaan, ja antoi kärsivällisesti minun hankkia tietoa omaan tahtiini ja omalla tavallani.” Kun Christine huomasi Vartiotorni- tai Herätkää!-lehdessä esimerkiksi tiedettä tai luontoa koskevan artikkelin, josta hän tiesi Johnin olevan kiinnostunut, hän näytti sitä ja sanoi: ”Uskon, että pidät tästä.”

Aikanaan John jäi eläkkeelle ja alkoi harrastaa puutarhanhoitoa. Koska hänellä oli enemmän aikaa ajatella syvällisempiä kysymyksiä, hän alkoi pohtia, onko ihmiselämä vain sokeiden sattumien tulos vai onko meidät luotu jotakin tarkoitusta varten. Sitten eräänä päivänä muuan veli, jonka kanssa John rupatteli, kysyi tältä: ”Mitäs sanoisit tutkistelusta?” John oli alkanut uskoa Jumalaan, joten hän hyväksyi tarjouksen.

Miten tärkeää olikaan, että Christine ei ollut menettänyt toivoaan. Hänen rukoiltuaan yli 20 vuotta, että John omaksuisi totuuden, tämä kastettiin. Nykyisin he palvelevat innokkaasti Jehovaa yhdessä. John kertoo: ”Minuun teki erityisen suuren vaikutuksen kaksi seikkaa: todistajien huomaavaisuus ja ystävällisyys. Ja kun on naimisissa Jehovan todistajan kanssa, voi luottaa siihen, että puoliso on uskollinen ja uhrautuvainen.” Christine noudatti 1. Pietarin kirjeen 3:1:n sanoja, ja se kannatti!

Entä raamatuntutkisteluoppilaat, jotka syystä tai toisesta menettävät ensi kiinnostuksensa? Kuningas Salomo kirjoitti: ”Kylvä siemenesi aamulla äläkä anna kätesi levätä iltaan mennessä, sillä ethän tiedä, missä se menestyy, tuollako vai täällä, vai ovatko molemmat osat yhtä hyviä.” (Saarn. 11:6.) Joskus totuuden siementen itäminen kestää vuosia. Oppilas saattaa silti lopulta ymmärtää, miten tärkeää on rakentaa läheinen suhde Jumalaan (Jaak. 4:8). Jonakin päivänä sinua voi odottaa iloinen yllätys.

Otetaanpa esimerkiksi Alice, joka muutti Englantiin Intiasta. Vuonna 1974 hän alkoi tutkia Raamattua. Hän puhui hindiä mutta halusi parantaa englannin taitoaan. Tutkistelu jatkui joitakin vuosia, ja Alice kävi muutamissa englanninkielisen seurakunnan kokouksissa. Hän tiesi löytäneensä totuuden, mutta hän suhtautui siihen kuin harrastukseen. Sitä paitsi raha ja juhliminen olivat etusijalla hänen elämässään. Aikaa myöten Alice lopetti tutkimisen.

Lähes 30 vuotta myöhemmin Stella, joka oli tutkinut Alicen kanssa, sai häneltä kirjeen. Alice kirjoitti: ”Olet varmaan iloinen kuullessasi, että tutkisteluoppilaasi vuodelta 1974 kävi kasteella äskeisessä piirikonventissa. Sinulla on ollut hyvin tärkeä osa elämässäni. Istutit minuun totuuden siemenen, ja vaikka en ollut silloin valmis vihkiytymään Jumalalle, säilytin tuon siemenen mielessäni ja sydämessäni.”

Mitä oli tapahtunut? Alice selittää, että hän oli aviomiehensä kuoltua vuonna 1997 hyvin apealla mielellä. Hän rukoili Jumalaa. Kymmenen minuutin kuluttua hänen luokseen tuli kaksi pandžabia puhuvaa todistajaa, jotka jättivät hänelle traktaatin Mitä toivoa on kuolleilla omaisillamme? Alicesta tuntui, että tämä oli vastaus hänen rukoukseensa. Hän päätti ottaa yhteyden Jehovan todistajiin. Mutta mistä heidät löytäisi? Hänen käteensä osui sattumalta vanha kalenteri, jossa oli Stellan antamat pandžabinkielisen seurakunnan yhteystiedot. Alice meni valtakunnansalille, ja pandžabinkieliset veljet ja sisaret toivottivat hänet lämpimästi tervetulleeksi. ”Tunsin ystävien lämmön vielä kotiin tultuani, ja se lievitti suruani”, Alice kertoo.

Hän alkoi käydä säännöllisesti kokouksissa ja raamatuntutkistelua jatkettiin. Samalla hän oppi puhumaan ja lukemaan pandžabin kieltä sujuvasti. Vuonna 2003 hänet kastettiin. Hän päätti kirjeensä seuraavasti: ”Suuret kiitokset siitä, että kylvit nuo siemenet 29 vuotta sitten ja näytit minulle hyvää esimerkkiä.”

”Suuret kiitokset siitä, että kylvit nuo siemenet 29 vuotta sitten ja näytit minulle hyvää esimerkkiä.” (Alice)

Mitä voit oppia näistä kokemuksista? Jos ihminen on hengellisesti nälkäinen, rehellinen ja nöyrä, Jehova antaa totuuden kasvaa hänen sydämessään, vaikka se saattaakin kestää pitempään kuin odotit. Jeesushan sanoi vertauksessaan: ”Siemen orastaa ja kasvaa pitkäksi hänen [kylväjän] tietämättä miten. Itsestään maa kantaa hedelmää vähitellen: ensin oraan, sitten tähkän, lopuksi täyden jyvän tähkään.” (Mark. 4:27, 28.) Tällainen kasvu on vähittäistä ja tapahtuu ”itsestään”. Itse asiassa kukaan Valtakunnan julistaja ei tiedä tarkalleen, miten se tapahtuu. Kylvä siis runsaasti. Saatat vielä korjata runsaan sadon.

Älä myöskään unohda, miten tärkeää on rukoilla. Georgina ja Christine rukoilivat jatkuvasti Jehovaa. Jos olet ”hellittämätön rukouksessa” etkä luovu toivosta, saatat ”monien päivien kuluttua” hyvinkin löytää jälleen ”leivän”, jonka lähetit ”vesien pinnalle”. Kova työsi voi siis tuottaa hyviä tuloksia. (Room. 12:12; Saarn. 11:1.)