Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt historioitsija Flavius Josefus viittaa juutalaisten muinaisuutta käsittelevässä kirjassaan ”Jaakob-nimisen miehen, Kristukseksi kutsutun Jeesuksen veljen”, kuolemaan (Jewish Antiquities [Iudaike Arkhaiologia], XX). Monet tutkijat pitävät tätä mainintaa Josefuksen autenttisena tekstinä. Samassa teoksessa on kuitenkin eräs toinen Jeesusta koskeva katkelma, jonka aitoutta jotkut epäilevät. Tämä ”Flaviuksen todistuksena” tunnettu katkelma (Testimonium Flavianum) kuuluu:

”Tuohon aikaan eli Jeesus, viisas ihminen, mikäli häntä yleensä voidaan ihmiseksi kutsua. Hän teki nimittäin aivan uskomattomia asioita ja oli kaikkien niiden opettaja, jotka mielellään kuulevat totuutta. Monet juutalaiset ja monet pakanat seurasivat häntä. Hän oli Kristus [ho Khristos]. Vaikutusvaltaisten miestemme yllyttämänä Pilatus tosin tuomitsi hänet kuolemaan ristillä. Kuitenkin ne, jotka olivat aikaisemmin rakastaneet häntä, pysyivät uskollisina häntä kohtaan. Hän nimittäin ilmestyi kolmantena päivänä heille elävänä niin kuin Jumalan lähettämät profeetat ovat tuhansissa ihmeellisissä ennustuksissa hänestä julistaneet. Vielä nytkin on olemassa joukko, jonka jäsenet kutsuvat itseään hänen mukaansa kristityiksi.” Josephus—The Complete Works (engl. käänt. William Whiston).

Tämän katkelman aitoudesta on 1500-luvun lopulta lähtien väitelty kiivaasti. Ranskalainen historioitsija ja klassisen kirjallisuuden asiantuntija Serge Bardet on julkaisemassaan tutkimuksessa yrittänyt avata solmuja, joita neljän viime vuosisadan aikana käydyt kiihkeät väittelyt ovat kiristäneet (Le Testimonium Flavianum—Examen historique considérations historiographiques).

Flavius Josefus ei ollut kristitty kirjoittaja vaan juutalainen historioitsija, joka kirjoitti oman kansansa menneisyydestä. ”Flaviuksen todistusta” koskeva kiista keskittyykin tavallisesti siihen, olisiko joku juutalainen historioitsija voinut puhua Jeesuksesta ”Kristuksena” määräistä artikkelia käyttäen? Bardet väittää tutkimuksessaan, että tapa, jolla teksti käyttää sanaa Kristus, vastaa ”joka suhteessa kreikan kielen yleistä tapaa käyttää määräistä artikkelia ihmisten nimien yhteydessä”. Bardet lisäsi, että ”Josefuksen tapa käyttää termiä [ho] Khristos” ei juutalais-kristillisessä ympäristössä ollut lainkaan mahdoton. Hänen mukaansa monet ”kriitikot ovat pahasti erehtyneet jättäessään tämän johtolangan huomiotta”.

Olisiko joku Josefuksen tyyliä jäljitellyt väärentäjä voinut myöhemmin lisätä tämän katkelman hänen tekstiinsä? Historiallisten ja tekstuaalisten todisteiden nojalla Bardet piti lähes ihmeenä sitä, että joku olisi pystynyt näin hyvin jäljittelemään Josefuksen ainutlaatuista kirjoitustyyliä. Katkelman väärentäminen olisi edellyttänyt ”niin kyvykästä jäljittelijää, että sellaista tuskin löytyy antiikin historiasta”. Väärentäjän olisi toisin sanoen täytynyt olla ”josefusmaisempi kuin Josefus itse”.

Miksi tekstin aitoudesta sitten väitellään? Bardet menee asian ytimeen todetessaan: ”Vaikka muinaisten tekstien autenttisuutta ei yleensä epäillä, ’Flaviuksen todistuksen’ aitoutta epäillään siitä yksinkertaisesta syystä, että jotkut ovat asettaneet sen kyseenalaiseksi.” Hän jatkaa sanoen, että vuosisatojen aikana syntyneisiin mielipiteisiin ovat vaikuttaneet pikemminkin erilaiset ”taka-ajatukset” kuin tekstin deduktiivinen analyysi, joka puoltaa vahvasti tekstin autenttisuutta.

Nähtäväksi jää tuleeko Bardet’n tutkimus muuttamaan oppineiden mielipidettä ”Flaviuksen todistuksesta”. Se on jo vakuuttanut Pierre Geoltrainin, arvostetun hellenististä juutalaisuutta ja alkukristillisyyttä tutkivan asiantuntijan. Hän oli pitkään pitänyt ”Flaviuksen todistusta” lisäyksenä ja jopa tehnyt pilaa niistä, jotka uskoivat sen aitouteen. Perehdyttyään Bardet’n tutkimukseen hän kuitenkin muutti mielipidettään. Geoltrain toteaakin nyt, että ”kenenkään ei pitäisi enää juljeta puhua Josefuksen ’epäuskottavasta todistuksesta’ ”.

Jehovan todistajilla on tietysti vielä vakuuttavammat perusteet pitää Jeesusta Kristuksena. Ne löytyvät itse Raamatusta. (2. Tim. 3:16.)