Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tee viisaita ratkaisuja

Tee viisaita ratkaisuja

”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.” (SANANL. 3:5)

1, 2. Pidätkö ratkaisujen tekemisestä? Mitä ajattelet joistakin tekemistäsi ratkaisuista?

RATKAISUJA toisensa jälkeen! Joka päivä meidän on tehtävä monia ratkaisuja. Miltä niiden tekeminen sinusta yleensä tuntuu? Jotkut haluavat päättää kaikesta itse. He vaativat oikeutta tehdä omat ratkaisunsa ja närkästyvät pelkästä ajatuksesta, että joku toinen päättäisi asioista heidän puolestaan. Toisten mielestä on kuitenkin pelottavaa joutua päättämään muista asioista kuin arkirutiineista. Jotkut taas etsivät ohjausta opaskirjoista ja neuvonantajilta ja kenties kuluttavat suuria rahasummia saadakseen tarvitsemiaan neuvoja.

2 Monien näkemykset sijoittuvat johonkin edellä kuvailtujen välimaastoon. Tunnustamme, että jotkin asiat ovat toimivaltamme ulkopuolella emmekä mahda niille mitään. Toisaalta lukuisilla elämänalueilla voimme tehdä oman mieltymyksemme mukaisia päätöksiä (Gal. 6:5). Silti todennäköisesti myönnämme, että kaikki tekemämme ratkaisut eivät välttämättä ole hyviä tai viisaita.

3. Millaista ohjausta saamme ratkaisujen tekemiseen, mutta mikä haaste meillä silti on?

3 Me Jehovan palvelijat olemme onnellisia siitä, että hän on antanut selkeitä ohjeita monista elämämme tärkeistä asioista. Kun seuraamme näitä suuntaviivoja, voimme tehdä ratkaisuja, jotka miellyttävät Jehovaa ja hyödyttävät meitä itseämme. Eteemme saattaa kuitenkin tulla kysymyksiä ja tilanteita, joita ei nimenomaan käsitellä Jumalan sanassa. Mikä silloin neuvoksi? Tiedämme esimerkiksi, että emme saa varastaa (Ef. 4:28). Mutta mikä oikeastaan on varastamista? Vaikuttaako asiaan se, mikä on anastetun tavaran arvo, teon motiivi tai jokin muu? Mitä tehdä silloin, kun kyse on niin sanotusta harmaasta alueesta? Mikä meitä silloin ohjaa?

 ILMAISE TERVEMIELISYYTTÄ

4. Mitä tarvitaan hyvän ratkaisun tekemiseen?

4 Kun kerromme edessämme olevasta tärkeästä ratkaisusta jollekin toiselle kristitylle, hän saattaa kehottaa meitä käyttämään hyvää arvostelukykyä. Tämä on tietysti erinomainen neuvo. Raamattu varoittaa toimimasta liian nopeasti: ”Jokainen hätäilijä kulkee varmasti kohti puutetta.” (Sananl. 21:5.) Meidän pitäisi siis perehtyä kyseiseen asiaan läpikotaisin sekä harkita sitä rauhassa ja järkevästi. Tämä ei kuitenkaan itsessään takaa sitä, että ratkaisumme heijastavat Raamatussa mainittua ”tervemielisyyttä”. Tervemielisyyteen liittyy paljon muutakin. (Room. 12:3; 1. Piet. 4:7.)

5. Miksi emme ole täysin tervemielisiä luonnostamme?

5 Meidän täytyy myöntää, että täydellinen tervemielisyys ei ole synnynnäistä. Miksi ei? Koska me kaikki olemme syntyneet syntisiksi ja epätäydellisiksi ja olemme tämän vuoksi niin ruumiiltamme kuin mieleltämmekin kaukana täydellisestä terveydestä. (Ps. 51:5; Room. 3:23.) Lisäksi moni meistä on aikoinaan ollut niiden joukossa, joiden mielen Saatana oli ”sokaissut”. Emme tienneet mitään Jehovasta ja hänen vanhurskaista mittapuistaan. (2. Kor. 4:4; Tit. 3:3.) Näin ollen vaikka pohtisimme jotakin edessämme olevaa ratkaisua kuinka paljon tahansa, saattaisimme pettää itseämme, jos nojautuisimme ainoastaan siihen, mitä itse pidämme hyvänä ja järkevänä (Sananl. 14:12).

6. Mikä auttaa meitä kehittämään tervemielisyyttä?

6 Vaikka emme ole täysin terveitä ruumiiltamme emmekä mieleltämme, taivaallinen Isämme Jehova on joka suhteessa täydellinen (5. Moos. 32:4). Onneksi voimme hänen avullaan uudistaa mielemme ja kehittää tervemielisyyttä. (Lue 2. Timoteuksen kirjeen 1:7.) Kristittyinä haluamme ajatella ja toimia järkevästi. Meidän täytyy pitää ajatuksemme ja tunteemme hallinnassa sekä jäljitellä sitä, miten Jehova ajattelee, tuntee ja toimii.

7, 8. Kerro kokemus siitä, miten on mahdollista tehdä tervemielinen päätös paineista ja vaikeuksista huolimatta.

7 Otetaanpa yksi esimerkki. Joillakin siirtolaisilla on tapana lähettää vastasyntyneet lapsensa kotimaahan sukulaisten hoidettavaksi, jotta he itse voisivat jatkaa työn tekemistä ja rahan ansaitsemista. * Eräs ulkomaille muuttanut nainen synnytti suloisen poikavauvan. Samoihin aikoihin hän alkoi tutkia Raamattua ja edistyi hengellisesti. Ystävät ja sukulaiset painostivat tätä naista ja hänen aviomiestään lähettämään lapsen heidän kotimaahansa isovanhempien luo. Raamatun tutkimisen ansiosta vaimo kuitenkin ymmärsi, että Jumala on antanut vastuun lapsen kasvattamisesta vanhemmille (Ps. 127:3; Ef. 6:4). Pitäisikö hänen noudattaa tapaa, joka on monien mielestä järkevä? Vai olisiko hänen toimittava oppimiensa Raamatun periaatteiden mukaan huolimatta mahdollisista taloudellisista ongelmista ja ihmisten arvostelusta? Mitä sinä olisit tehnyt hänen asemassaan?

8 Ahdistuneena tuo nuori nainen vuodatti sydämensä Jehovalle ja etsi hänen ohjaustaan. Keskusteltuaan tilanteesta tutkistelua johtaneen sisaren sekä muiden seurakunnan ystävien kanssa hän vähitellen ymmärsi Jehovan näkemyksen asiasta. Hän myös harkitsi niitä tunneperäisiä vaurioita, joita erossaolo vanhemmista voi aiheuttaa lapselle  tämän kasvuvuosina. Pohdittuaan asiaa Raamatun valossa hän tuli siihen tulokseen, että olisi väärin lähettää lapsi pois. Naisen aviomies pani merkille, että seurakunnan ystävät olivat yhtenä joukkona auttamassa heitä ja että lapsi oli onnellinen ja terve. Mies otti vastaan raamatuntutkistelun ja alkoi käydä vaimonsa kanssa kokouksissa.

9, 10. Mitä tervemielisyyden ilmaiseminen merkitsee, ja miten voimme onnistua siinä?

9 Tämä on vain yksi tapaus, mutta se havainnollistaa sitä, että tervemielisyyden ilmaiseminen edellyttää joskus toimimista eri tavalla kuin yleisesti pidetään järkevänä tai tarkoituksenmukaisena. Epätäydellistä mieltämme ja sydäntämme voidaan verrata rannekelloon, joka ei pysy ajassa. Jos luottaisimme tällaiseen kelloon, voisimme joutua melkoisiin ongelmiin. (Jer. 17:9.) Meidän täytyy säätää mielemme ja sydämemme Jumalan luotettavien mittapuiden mukaisiksi. (Lue Jesajan 55:8, 9.)

10 Seuraava Raamatun kehotus onkin aiheellinen: ”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.” (Sananl. 3:5, 6.) Pane merkille, että sanoja ”älä nojaudu omaan ymmärrykseesi” seuraa kehotus: ”Ota hänet [Jehova] huomioon.” Vain hän on täydellisen tervemielinen. Niinpä kun meillä on edessämme mikä tahansa ratkaisu, meidän on tärkeää katsoa ensin Raamatusta, mitä Jumala ajattelee asiasta. Päätöksemme tulisi sitten perustua siihen. Näin ilmaisemme tervemielisyyttä – jäljittelemme Jehovan mieltä.

VALMENNA HAVAINTOKYKYÄSI

11. Miten voi oppia tekemään viisaita ratkaisuja?

11 Ei ole helppo oppia tekemään viisaita ratkaisuja ja toimia niiden mukaisesti. Tämä saattaa olla erityisen vaikeaa niille, jotka ovat uusia totuudessa tai ovat vasta alkaneet edistyä kohti hengellistä kypsyyttä. Raamattu kuvaileekin heitä hengellisiksi lapsiksi. He voivat kuitenkin edistyä. Mietitäänpä, miten pikkulapsi oppii kävelemään. Onnistumisen avain on siinä, että hän  ottaa pieniä askelia ja tekee niin toistuvasti. Sama pitää paikkansa hengellisistä lapsista, kun on kyse viisaiden ratkaisujen tekemisestä. Apostoli Paavali sanoi, että kypsien ihmisten ”havaintokyky on käytössä valmentunut erottamaan sekä oikean että väärän”. Ilmaus ”käytössä valmentunut” tuo mieleen jatkuvan ja toistuvan ponnistelun, ja juuri sitä uusilta vaaditaan. (Lue Heprealaiskirjeen 5:13, 14.)

Kun teemme oikeita ratkaisuja jokapäiväisissä asioissa, havaintokykymme valmentuu. (Ks. kpl 11.)

12. Miten voimme kehittää kykyä tehdä viisaita ratkaisuja?

12 Kuten kirjoituksen alussa mainittiin, joudumme tekemään päivittäin monia ratkaisuja, pieniä ja suuria. Erään tutkimuksen mukaan teemme yli 40 prosenttia ratkaisuistamme totunnaisten tapojemme mukaan harkitsematta niitä huolellisesti etukäteen. Esimerkiksi joka aamu sinun täytyy todennäköisesti päättää, mitä puet yllesi. Tämä voi tuntua pieneltä asialta, ja varsinkin kiireessä teet ratkaisun pohtimatta sitä paljoakaan. On kuitenkin tärkeää ajatella, onko asusi sopiva Jehovan palvelijalle (2. Kor. 6:3, 4). Kun ostat vaatteita, saatat pohtia tyyliä ja muotia, mutta mitä on sanottava säädyllisyydestä ja hinnasta? Oikeiden valintojen tekeminen näissä asioissa valmentaa havaintokykyä, joka auttaa tekemään oikeita ratkaisuja suuremmissa asioissa. (Luuk. 16:10; 1. Kor. 10:31.)

KEHITÄ HALUA TOIMIA OIKEIN

13. Mikä auttaa meitä toimimaan päätöstemme mukaisesti?

13 Oikean päätöksen tekeminen on tietysti hyvä asia, mutta siinä pysyminen ja sen mukaan toimiminen ei ole välttämättä helppoa. Esimerkiksi jotkut, jotka haluaisivat lopettaa tupakoinnin, epäonnistuvat, koska heillä ei ole riittävää motivaatiota. Vaatii lujuutta toimia päätöksen mukaan. Tahdonvoima on verrattavissa lihakseen. Mitä enemmän sitä käyttää tai harjoittaa, sitä vahvemmaksi se tulee. Jos lihasta käyttää harvoin, se heikkenee tai surkastuu. Mikä sitten auttaa meitä kehittämään tai vahvistamaan halua pitää kiinni siitä, mitä olemme päättäneet? Jehovan puoleen kääntyminen. (Lue Filippiläiskirjeen 2:13.)

14. Mistä Paavali sai voimaa toimia oikein?

14 Paavali tiesi tämän omasta kokemuksestaan. Hän valitti: ”Kyky tahtoa minussa on, mutta kykyä saada aikaan sitä, mikä on hyvää, ei ole.” Hän tiesi, mitä hän halusi tehdä tai mitä olisi pitänyt tehdä, mutta aika ajoin jokin esti häntä toteuttamasta aikomustaan. Hän myönsi: ”Minä todella tunnen iloa Jumalan laista sen ihmisen mukaan, joka olen sisäisesti, mutta näen jäsenissäni toisen lain, joka sotii mieleni lakia vastaan ja johtaa minua jäsenissäni olevan synnin lain vankina.” Hänen tilanteensa ei kuitenkaan ollut toivoton. Hän huudahti: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!” (Room. 7:18, 22–25.) Toisaalla hän kirjoitti: ”Kaikkeen minulla on voimaa hänen välityksellään, joka voimistaa minua.” (Fil. 4:13.)

15. Miksi kannattaa toimia päättäväisesti oikeiden asioiden puolesta?

15 On selvää, että miellyttääksemme Jumalaa meidän täytyy toimia päättäväisesti. Muistamme seuraavat sanat, jotka Elia esitti Baalin palvojille ja luopioisraelilaisille Karmelinvuorella: ”Kuinka kauan te onnutte kahden eri mielipiteen välillä? Jos Jehova on tosi Jumala, seuratkaa häntä, mutta jos Baal, seuratkaa häntä.” (1. Kun. 18:21.) Israelilaiset tiesivät, mitä heidän olisi pitänyt tehdä, mutta he ”ontuivat” päättämättöminä. Vuosia aiemmin elänyt Joosua  näytti sitä vastoin erinomaista esimerkkiä, kun hän sanoi israelilaisille: ”Jos nyt teistä näyttää pahalta palvella Jehovaa, niin valitkaa itsellenne tänään, ketä te palvelette – –. Mutta minä ja minun huonekuntani palvelemme Jehovaa.” (Joos. 24:15.) Mikä oli tuloksena hänen päättäväisyydestään? Joosua ja hänen kanssaan pysyneet saivat asettua Luvattuun maahan, ”maitoa ja hunajaa vuotavaan maahan” (Joos. 5:6).

VIISAAT RATKAISUT TUOVAT SIUNAUKSIA

16, 17. Kerro esimerkki siunauksista, joita saa Jumalan tahdon mukaisista ratkaisuista.

16 Tarkastellaanpa erään perheen tekemää ratkaisua. Vastakastetulla veljellä on vaimo ja kolme pientä lasta. Veljen työtoveri ehdotti, että he siirtyisivät toiseen yritykseen, jossa saisi korkeampaa palkkaa ja muitakin etuja. Veljemme pohti asiaa ja rukoili sen johdosta. Hän oli alun perin valinnut silloisen työnsä saadakseen viikonloput vapaaksi. Palkka ei ollut erityisen suuri, mutta hän pääsi kokouksiin ja kenttäpalvelukseen perheensä kanssa. Hän tajusi, että uudessa työpaikassa hänellä ei ainakaan vähään aikaan olisi tällaista mahdollisuutta. Mitä sinä olisit tehnyt?

17 Veli punnitsi, kumpi on tärkeämpää, hengelliset siunaukset vai korkeampi palkka, ja päätti kieltäytyä uudesta työpaikasta. Katuiko hän ratkaisuaan myöhemmin? Ei totisesti. Hengelliset siunaukset olivat hänelle ja hänen perheelleen paljon arvokkaampia kuin suuremmat tulot. Hän ja hänen vaimonsa olivat riemuissaan, kun heidän 10-vuotias esikoistyttärensä kertoi rakastavansa vanhempiaan, ystäviä seurakunnassa sekä Jehovaa hyvin paljon. Tyttö sanoi, että hän haluaa vihkiä elämänsä Jehovalle ja mennä kasteelle. Miten suuresti hän hyötyikään siitä, että hänen isänsä oli näyttänyt hyvää esimerkkiä Jehovan palvonnan panemisesta ensi sijalle elämässään!

Tee viisaita ratkaisuja ja iloitse Jumalan kansan keskuudessa. (Ks. kpl 18.)

18. Miksi meidän on tärkeää tehdä viisaita ratkaisuja päivittäin?

18 Suurempi Mooses, Jeesus Kristus, on vuosikymmenien ajan johtanut Jehovan tosi palvojia läpi ”erämaan”, Saatanan maailman. Suurempana Joosuana Jeesus on nyt valmiina tuhoamaan vanhan, turmeltuneen järjestelmän ja johtamaan seuraajansa luvattuun uuteen, vanhurskaaseen maailmaan (2. Piet. 3:13). Nyt ei siksi ole aika palata entisiin ajattelutapoihin, vanhoihin tottumuksiin, arvoihin ja pyrkimyksiin. On aika tajuta entistä selvemmin, mikä on Jumalan tahto meidän suhteemme. (Room. 12:2; 2. Kor. 13:5.) Osoittakoot päivittäiset ratkaisusi ja valintasi, että olet arvollinen saamaan Jumalan ikuiset siunaukset! (Lue Heprealaiskirjeen 10:38, 39.)

^ kpl 7 Tämän tavan taustalla on myös isovanhempien halu esitellä lastenlapsiaan ystäville ja sukulaisille.