Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jehova – paras Ystävämme

Jehova – paras Ystävämme

”Abrahamia – – kutsuttiin ’Jehovan ystäväksi’.” (JAAK. 2:23)

1. Mikä kyky meillä on sen ansiosta, että meidät on luotu Jumalan kuviksi?

USEIN kuulee sanottavan jostakusta, että hän on kuin ilmetty isänsä. Monet lapset tosiaan muistuttavat suuresti vanhempiaan, sillä sekä isä että äiti vaikuttavat osaltaan lapsen geeniperimään. Taivaallinen Isämme Jehova on Elämänantajamme (Ps. 36:9). Me hänen ihmislapsensa muistutamme häntä jossakin määrin. Koska meidät on luotu hänen kuvikseen, meillä on kyky pohtia asioita ja tehdä päätelmiä. Voimme myös solmia ja pitää yllä ystävyyssuhteita. (1. Moos. 1:26.)

2. Millä perusteella Jehovasta voi tulla Ystävämme?

2 Jehova voi olla paras Ystävämme. Tämä ystävyys perustuu siihen, että hän rakastaa meitä ja me uskomme häneen ja hänen Poikaansa. Jeesus sanoi: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” (Joh. 3:16.) Monilla ihmisillä on ollut läheinen suhde Jehovaan. Tarkastelemme nyt kahta esimerkkiä.

”YSTÄVÄNI ABRAHAM”

3, 4. Mitä eroa oli Abrahamin ja hänen jälkeläistensä suhtautumisessa Jehovan ystävyyteen?

3 Jehova käytti patriarkasta, joka oli israelilaisten esi-isä,  nimitystä ”ystäväni Abraham” (Jes. 41:8). Myös 2. Aikakirjan 20:7:n alaviitteessä Abrahamia sanotaan Jumalan ystäväksi. Miksi tämä uskollinen mies saattoi nauttia kestävästä ystävyyssuhteesta Luojaansa? Hänellä oli luja usko. (1. Moos. 15:6; lue Jaakobin kirjeen 2:21–23.)

4 Alun alkaen Jehova oli Isä ja Ystävä myös Abrahamin jälkeläisille, joista tuli muinainen Israelin kansakunta. Valitettavasti he kuitenkin menettivät ystävyyssuhteensa Jumalaan, koska he lakkasivat uskomasta hänen lupauksiinsa.

5, 6. a) Miten Jehovasta on tullut Ystäväsi? b) Mitkä kysymykset ansaitsevat huomiomme?

5 Mitä enemmän tietoa sinulle karttuu Jehovasta, sitä enemmän uskosi häneen vahvistuu ja sitä syvemmin opit rakastamaan häntä. Muistelehan aikaa, jolloin sait tietää Jumalan olevan todellinen Persoona, johon voisit kehittää läheisen suhteen. Sinulle selvisi, että me kaikki olemme syntyneet syntisinä Aadamin tottelemattomuuden vuoksi. Lisäksi ymmärsit, että koko ihmiskunta on vieraantunut Jumalasta (Kol. 1:21). Sitten oivalsit, ettei rakastava taivaallinen Isämme ole etäinen persoona, joka suhtautuisi meihin välinpitämättömästi. Kun sait tietää, että Jumala on antanut Jeesuksen lunastusuhriksi, ja uskoit tuohon järjestelyyn, aloit rakentaa ystävyyssuhdetta Jumalaan.

6 Muistellessamme näitä asioita meidän on hyvä kysyä itseltämme: Kehittyykö ystävyyssuhteeni Jumalaan yhä läheisemmäksi? Luotanko lujasti hyvään Ystävääni Jehovaan, ja kasvaako rakkauteni häntä kohtaan päivä päivältä? Myös muinoin eläneellä Gideonilla oli läheinen suhde Jehovaan. Katsotaanpa, miten voimme hyötyä hänen erinomaisesta esimerkistään.

”JEHOVA ON RAUHA”

7–9. a) Mitä vaikuttavaa Gideonille tapahtui, ja mihin se johti? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.) b) Miten voimme lujittaa ystävyyttämme Jehovaan?

7 Tuomari Gideon palveli Jehovaa melskeisenä aikana sen jälkeen, kun Israelin kansa oli astunut Luvattuun maahan. Tuomarien kirjan 6. luku kertoo, että hänen luokseen Ofraan tuli Jehovan enkeli. Israelilaisten naapureina asuvat midianilaiset olivat todellinen uhka. Siksi Gideon ei ollut puimassa vehnää kedolla vaan viinikuurnassa, missä hän saattoi nopeasti kätkeä kallisarvoisen viljan. Gideonin yllätykseksi hänen luokseen tullut enkeli puhutteli häntä sanoilla ”sinä urhoollinen, väkevä mies”. Gideon kysyi, mahtaisiko Jehova, joka oli vapauttanut israelilaiset Egyptistä, tosiaan auttaa heitä nyt. Luojan edustajana enkeli vakuutti hänelle, että Jehova olisi hänen tukenaan.

8 Gideon ihmetteli, miten hän pystyisi ”pelastamaan Israelin Midianin kourista”. Hän sai Jehovalta suoran vastauksen: ”Koska osoittautuu, että minä olen sinun kanssasi, – – sinä lyöt Midianin niin kuin yhden miehen.” (Tuom. 6:11–16.) Gideon ilmeisesti aprikoi edelleen, miten se olisi mahdollista, ja pyysi siksi tunnusmerkkiä. Huomaa, että hän tämän keskustelun aikana piti Jehovaa kiistatta todellisena Persoonana.

9 Seuraavaksi tapahtui jotain sellaista, mikä vahvisti Gideonin uskoa ja lähensi häntä Jumalaan. Hän valmisti enkelille aterian ja pani sen tarjolle. Kun tuli kulutti ruoan yliluonnollisella tavalla enkelin sauvan kosketuksesta, Gideon tajusi, että tämä tosiaan oli Jehovan edustaja. Pelästyneenä hän huudahti: ”Voi, Suvereeni Herra Jehova, kun olen nähnyt Jehovan enkelin kasvoista kasvoihin!” (Tuom. 6:17–22.) Muodostuiko tämä tapaus esteeksi Gideonin ja Jumalan väliselle  ystävyydelle? Ei suinkaan! Gideon oppi päinvastoin tuntemaan Jehovan persoonana, jonka kanssa hän saattoi olla rauhassa. Tämä käy ilmi siitä, että hänen tuolle paikalle rakentamaansa alttaria alettiin kutsua nimellä ”Jehova-Salom”, joka merkitsee ’Jehova on rauha’. (Lue Tuomarien 6:23, 24; alav.) Kun mietimme kaikkea sitä, mitä Jehova tekee hyväksemme päivittäin, ymmärrämme hänen olevan tosi Ystävä. Hänen lähestymisensä säännöllisesti rukouksessa saa meidät tuntemaan syvää rauhaa ja lujittaa ystävyyttämme häneen.

KUKA SAA OLLA VIERAANA JEHOVAN TELTASSA?

10. Mitä Jehova psalmin 15:3, 5 mukaan vaatii ystäviltään?

10 Jehovan ystävyyden saamiseksi meidän on kuitenkin täytettävä joitakin ehtoja. Daavid kertoi psalmissa 15, mitä vaaditaan niiltä, jotka saavat olla vieraana Jehovan teltassa eli olla hänen ystäviään (Ps. 15:1). Tarkastellaanpa kahta näistä vaatimuksista: hänen ystäviensä tulee karttaa panettelua ja olla rehellisiä kaikessa. Daavid sanoi ihmisestä, jonka Jehova ottaa vieraaksi telttaansa: ”Hän ei ole panetellut kielellään – –, eikä hän ole ottanut lahjusta viatonta vastaan.” (Ps. 15:3, 5.)

11. Miksi meidän täytyy varoa panettelemasta ketään?

11 Psalmissa 34 Daavid lisäksi varoitti: ”Varjele kielesi pahasta.” (Ps. 34:13.) Jos toimisimme vastoin tätä henkeytettyä neuvoa, vahingoittaisimme ystävyyssuhdetta vanhurskaaseen taivaalliseen Isäämme. Panettelu on ominaista Jehovan suurelle viholliselle Saatanalle, jota kutsutaankin sopivasti myös Panettelijaksi. Se että hillitsemme kielemme puhuessamme toisille ja toisista, auttaa meitä säilyttämään läheisen suhteen Jehovaan. Tämä soveltuu erityisesti siihen, miten suhtaudumme seurakunnan nimitettyihin miehiin. (Lue Heprealaiskirjeen 13:17; Juudaksen kirjeen 8.)

12, 13. a) Miksi meidän tulisi olla rehellisiä kaikessa? b) Miten rehellisyytemme saattaa vaikuttaa toisiin?

12 Jehovan palvelijat tunnetaan myös rehellisyydestään. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Rukoilkaa jatkuvasti meidän puolestamme, sillä luotamme siihen, että meillä on vilpitön omatunto, koska me tahdomme käyttäytyä rehellisesti kaikessa.” (Hepr. 13:18.) Koska olemme päättäneet ”käyttäytyä rehellisesti kaikessa”, varomme käyttämästä hyväksi kristittyjä veljiämme. Jos esimerkiksi palkkaamme heitä tekemään jotakin työtä, pidämme huolta siitä, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja heille maksetaan sovittu korvaus. Kristittyinä kohtelemme rehellisesti työntekijöitämme ja kaikkia muita. Jos taas olemme jonkun toisen kristityn palveluksessa, meidän ei tule vaatia erityiskohtelua.

13 Me Jehovan todistajat kuulemme usein arvostavia kommentteja niiltä, jotka ovat tekemisissä kanssamme. Esimerkiksi erään suuren rakennusliikkeen johtaja pani merkille, että todistajat ovat sanansa mittaisia. ”Te pidätte aina kiinni siitä, mitä olette sopineet”, hän sanoi. (Ps. 15:4.) Tällainen hyvä käytös auttaa meitä säilyttämään ystävyyssuhteemme Jehovaan ja tuo ylistystä rakastavalle taivaalliselle Isällemme.

AUTA TOISIA TULEMAAN JEHOVAN YSTÄVIKSI

Autamme toisia tulemaan Jehovan ystäviksi. (Ks. kpl:t 14, 15.)

14, 15. Miten voimme kenttäpalveluksessa auttaa toisia tulemaan Jehovan ystäviksi?

14 Tapaamme kenttäpalveluksessa usein ihmisiä, jotka ehkä uskovat Jumalan olemassaoloon mutta eivät pidä häntä parhaana Ystävänään. Miten voimme auttaa heitä? Kun Jeesus lähetti 70 opetuslastaan kaksittain saarnaamaan, hän neuvoi heitä: ”Missä menettekin taloon,  sanokaa ensiksi: ’Olkoon tällä talolla rauha.’ Ja jos siellä on rauhan ystävä, niin teidän rauhanne tulee lepäämään hänen päällään. Mutta jos siellä ei ole, niin se palaa teille.” (Luuk. 10:5, 6.) Voimme lisätä totuuden vetovoimaa kohtelemalla ihmisiä ystävällisesti. Tämä saattaa sulattaa vastustajien vihamielisyyden ja tasoittaa tietä sille, että saamme toisella kertaa paremman vastaanoton.

15 Kun tapaamme ihmisiä, joita väärä uskonto pitää lujasti otteessaan tai jotka noudattavat epäraamatullisia tapoja, ilmaisemme ystävällistä ja rauhaisaa asennetta. Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi kokouksiimme ne, jotka ovat tyytymättömiä nykyiseen yhteiskuntaan ja jotka haluavat siksi tietää enemmän Jumalastamme. Palstan ”Raamattu voi muuttaa elämän” kirjoituksissa on monia hienoja esimerkkejä tällaisista ihmisistä.

YHTEISTYÖ PARHAAN YSTÄVÄMME KANSSA

16. Miten voimme olla sekä Jehovan ystäviä että hänen ”työtovereitaan”?

16 Niistä, jotka työskentelevät yhdessä, tulee usein toistensa läheisiä ystäviä. Kaikilla Jehovalle vihkiytyneillä on kunnia tulla sekä hänen ystävikseen että ”työtovereikseen”. (Lue 1. Korinttilaiskirjeen 3:9.) Saarnatessamme ja tehdessämme opetuslapsia opimme tosiaan ymmärtämään paremmin taivaallisen Isämme suurenmoisia ominaisuuksia. Näemme, miten hänen pyhä henkensä auttaa meitä suoriutumaan tehtävästämme saarnata hyvää uutista.

17. Miten konventtimme osoittavat, että Jehova on Ystävämme?

17 Mitä tiiviimmin olemme mukana tekemässä opetuslapsia, sitä läheisemmältä Jehova meistä tuntuu. Havaitsemme esimerkiksi sen, miten Jehova tekee tyhjäksi vastustajien juonet. Emmekö olekin viime vuosina nähneet selvästi, että Jumala ohjaa meitä? Voimme vain ihmetellä sen hengellisen ravinnon runsautta, jota jatkuvasti saamme. Konventtiemme ohjelmanosista näkyy, että Isämme ymmärtää ongelmamme ja pitää rakkaudellisesti huolta tarpeistamme. Eräs perhe ilmaisi arvostuksensa konventin johdosta kirjoittamalla: ”Ohjelma tosiaan kosketti sydäntämme. Tunsimme, että Jehova rakastaa syvästi meitä jokaista ja haluaa meidän menestyvän.” Oltuaan erikoiskonventissa Irlannissa muuan Saksasta tullut aviopari ilmaisi kiitollisuutensa lämpimästä vastaanotosta ja huolenpidosta. He lisäsivät: ”Suurin kiitos kuuluu kuitenkin Jehovalle ja hänen asettamalleen Kuninkaalle Jeesukselle Kristukselle. He ovat kutsuneet meidät osaksi tätä todella yksimielistä kansaa. Emme vain puhu ykseydestä vaan saamme nauttia siitä joka päivä. Se mitä koimme Dublinin  erikoiskonventissa, tulee aina muistuttamaan meitä kallisarvoisesta mahdollisuudesta palvella suurta Jumalaamme yhdessä teidän kaikkien kanssa.”

YSTÄVÄT KOMMUNIKOIVAT KESKENÄÄN

18. Mitä meidän on aiheellista miettiä kommunikoinnistamme Jehovan kanssa?

18 Avoin ajatustenvaihto syventää ystävyyttä. Sosiaalista mediaa ja tekstiviestejä käytetään hyvin yleisesti tänä internetin ja tietoliikennetekniikan aikana. Miten tärkeänä toisaalta pidämme sitä, että voimme kommunikoida parhaan Ystävämme Jehovan kanssa? Tiedämme hänen olevan ”rukouksen Kuulija” (Ps. 65:2). Mutta kuinka usein oikeastaan puhumme hänelle?

19. Mistä saamme apua, jos meidän on vaikea avata sydäntämme taivaalliselle Isällemme?

19 Kaikkien Jumalan palvelijoiden ei ole helppo avata sydäntään ja ilmaista syvimpiä tunteitaan. Silti Jehova haluaa, että rukoillessamme teemme niin. (Ps. 119:145; Valit. 3:41.) Silloinkin kun meidän on vaikea pukea sanoiksi sydämen ajatuksia, tarjolla on apua. Paavali kirjoitti roomalaiskristityille: ”Sitä, mitä meidän tulisi tarvitessamme rukoilla, emme tiedä, mutta henki itse puhuu meidän puolestamme lausumattomin huokauksin. Kuitenkin hän, joka tutkii sydämet, tietää mikä hengen tarkoitus on, sillä se puhuu pyhien puolesta sopusoinnussa Jumalan kanssa.” (Room. 8:26, 27.) Esimerkiksi Jobin, Psalmien ja Sananlaskujen kirjoissa olevien sanojen miettiminen auttaa ilmaisemaan sisimpiä tunteitamme Jehovalle.

20, 21. Miten Filippiläiskirjeen 4:6, 7:ssä olevat Paavalin sanat lohduttavat meitä?

20 Kun kohtaamme ahdistavia tilanteita, meidän on viisasta noudattaa Paavalin filippiläisille antamaa henkeytettyä neuvoa: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi.” Tällainen avoin viestintä parhaan Ystävämme kanssa varmasti lohduttaa meitä, sillä Paavali jatkaa: ”Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” (Fil. 4:6, 7.) Pitäkäämme aina suuressa arvossa tätä ylivertaista ”Jumalan rauhaa”, joka varjelee sydämemme ja mielemme.

Miten rukous lujittaa ystävyyssuhdettamme Jumalaan? (Ks. kpl 21.)

21 Rukous auttaa meitä kehittämään ystävyyssuhdetta Jehovaan. Siksi haluamme noudattaa kehotusta ”rukoilla lakkaamatta” (1. Tess. 5:17). Lujittakaamme jatkuvasti kallisarvoista suhdettamme Jumalaan ja päätöstämme mukautua hänen vanhurskaisiin vaatimuksiinsa. Ja mietiskelkäämme usein niitä siunauksia, joista saamme nauttia siksi, että Jehova on Isämme, Jumalamme ja Ystävämme.