Kuvitellaan nyt toista tilannetta: Yksinhuoltajaäiti, jolla on kaksi lasta, saa seurakuntaansa kuuluvalta avioparilta kyläkutsun. Kun äiti kertoo tästä lapsilleen, heidän ilmeensä kirkastuu ja he alkavat odottaa kyläänmenoa innolla. Päivää ennen määräiltaa pariskunta kuitenkin ilmoittaa äidille, että on ilmaantunut jotain odottamatonta ja heidän on peruttava kutsu. Myöhemmin äiti saa tietää syyn: pariskunnan ystävät pyysivät heitä viettämään iltaa kanssaan, ja he ottivat kutsun vastaan aiemmasta sopimuksesta huolimatta.

Kristittyinä meidän täytyy tietenkin pitää sanamme, eikä meidän tulisi koskaan ikään kuin sanoa ” ’kyllä’ ja silti ’ei’ ” (2. Kor. 1:18). Mutta kuten äskeiset esimerkit osoittavat, tilanteet vaihtelevat. Välillä ei ehkä näytä olevan muuta vaihtoehtoa kuin perua aikaisempi sopimus. Apostoli Paavali oli kerran tällaisessa tilanteessa.

Ollessaan vuonna 55 Efesoksessa kolmannella lähetysmatkallaan Paavali suunnitteli menevänsä Egeanmeren yli Korinttiin ja sieltä edelleen Makedoniaan. Hän aikoi paluumatkalla Jerusalemiin käydä Korintin seurakunnassa toistamiseen ja ilmeisesti ottaa mukaansa lahjan, jonka se huomaavaisesti antaisi Jerusalemin veljille (1. Kor. 16:3). Tämä suunnitelma käy ilmi 2. Korinttilaiskirjeen 1:15, 16:sta, jossa sanotaan: ”Aioin tämän luottamuksen nojalla aikaisemmin tulla luoksenne, jotta teillä olisi toinen tilaisuus iloon, ja teidän kauttanne mennä Makedoniaan ja tulla takaisin Makedoniasta teidän luoksenne ja antaa teidän saattaa minua osan matkasta Juudeaan.”

Paavali oli nähtävästi kertonut aikeestaan Korintin veljille jossakin aikaisemmassa kirjeessään (1. Kor. 5:9). Pian sen kirjoittamisen jälkeen hän kuitenkin kuuli Kloen huonekunnalta, että tuossa  seurakunnassa oli vakavia erimielisyyksiä (1. Kor. 1:10, 11). Paavali päätti muuttaa alkuperäistä suunnitelmaansa, ja hän kirjoitti kirjeen, jonka tunnemme 1. Korinttilaiskirjeenä. Hän esitti siinä rakkaudellista neuvontaa ja oikaisua. Lisäksi hän kertoi muuttaneensa matkasuunnitelmiaan ja selitti menevänsä ensin Makedoniaan ja tulevansa vasta sitten Korinttiin (1. Kor. 16:5, 6). *

Kun Korintin veljet saivat Paavalin kirjeen, jotkut tuon seurakunnan ”ylen oivallisista apostoleista” ilmeisesti väittivät, että hän oli epäluotettava eikä pitänyt lupauksiaan. Paavali puolustautui kysymällä: ”Kun minulla siis oli tällainen aikomus, niin en kai antautunut mihinkään kevytmielisyyteen? Vai päätänkö minä, minkä päätän, lihan mukaan, niin että minulla olisi ’kyllä, kyllä’ ja ’ei, ei’?” (2. Kor. 1:17; 11:5.)

Suhtautuiko Paavali asiaan jotenkin kevytmielisesti? Ei tietenkään! ”Kevytmielisyydeksi” käännetty sana tuo mieleen ailahtelevaisuuden, sen että ihminen on epäluotettava eikä pidä lupauksiaan. Paavalin retorisen kysymyksen ”päätänkö minä, minkä päätän, lihan mukaan?” olisi pitänyt paljastaa Korintin kristityille, ettei hän muuttanut suunnitelmiaan siksi, että oli epäluotettava.

Paavali kumosi syytöksen pontevasti kirjoittamalla: ”Mutta Jumalaan voidaan luottaa, ettei meidän teille esittämämme puhe ole ’kyllä’ ja silti ’ei’.” (2. Kor. 1:18.) Poiketessaan alkuperäisestä suunnitelmastaan Paavali epäilemättä ajatteli Korintissa asuvien veljiensä ja sisartensa parasta. 2. Korinttilaiskirjeen 1:23:ssa sanotaan, että hän teki niin heitä ”säästääkseen”. Hän tosiaankin antoi heille tilaisuuden oikaista asiat ennen kuin menisi itse heidän luokseen. Makedoniassa hän saikin suureksi ilokseen kuulla Titukselta, että hänen kirjeensä oli saanut heidät tuntemaan surua ja katumusta, kuten hän oli toivonut. (2. Kor. 6:11; 7:5–7.)

Paavalia vastaan esitetty syytös saattoi lisäksi sisältää vihjeen, että jollei hän pitänyt lupauksiaan jokapäiväisessä elämässä, hänen saarnaamisensakaan ei ollut luotettavaa. Paavali kuitenkin muistutti korinttilaisia siitä, että hän oli saarnannut heille Jeesuksesta Kristuksesta. ”Jumalan Pojasta, Kristuksesta Jeesuksesta, jota me, toisin sanoen minä ja Silvanus ja Timoteus, olemme saarnanneet teidän keskuudessanne, ei tullut ’kyllä’ ja silti ’ei’, vaan ’kyllä’ on tullut olemaan ’kyllä’ hänen tapauksessaan.” (2. Kor. 1:19.) Oliko Jeesus Kristus, jota Paavali piti esikuvanaan, jotenkin epäluotettava? Ei suinkaan! Koko elämänsä ja palveluksensa ajan Jeesus puhui aina totta (Joh. 14:6; 18:37). Jos kerran se, mitä hän saarnasi, oli täysin totta ja luotettavaa ja jos Paavali saarnasi samaa sanomaa, niin myös siihen saattoi luottaa.

Jehova on tietenkin ”totuuden Jumala” (Ps. 31:5). Se ilmenee siitä, mitä Paavali seuraavaksi kirjoittaa: ”Olipa Jumalan lupauksia miten paljon tahansa, niistä on tullut ’kyllä’ hänen välityksellään”, toisin sanoen Kristuksen välityksellä. Säilyttämällä nuhteettomuutensa täällä maan päällä Jeesus poisti kaikki mahdolliset epäilykset Jehovan lupausten luotettavuudesta. Paavali jatkaa: ”Siksi me myös hänen [Jeesuksen] kauttaan sanomme ’aamen’ Jumalalle kunniaksi.” (2. Kor. 1:20.) Jeesus on ikään kuin ”aamen”, eli hän takaa sen, että jokainen Jehova Jumalan lupaus toteutuu.

Samoin kuin Jehova ja Jeesus puhuvat aina totta, Paavalikin tarkoitti aina sitä mitä sanoi (2. Kor. 1:19). Hän ei ollut  ailahtelevainen, eikä hän antanut lupauksia ”lihan mukaan” vaan vaelsi ”hengen mukaan” (2. Kor. 1:17; Gal. 5:16). Ollessaan tekemisissä toisten kanssa hän ajatteli heidän parastaan. Hänen sanansa kyllä merkitsi ’kyllä’!

Nykyään ihmiset, jotka eivät elä Raamatun periaatteiden mukaan, antavat usein lupauksia mutta rikkovat ne, kun ilmaantuu pienikin ongelma tai tarjoutuu tilaisuus johonkin kiinnostavampaan. Liikeasioissa sana kyllä ei aina merkitse ’kyllä’, vaikka olisikin tehty kirjallinen sopimus. Huimaavat avioeroluvut puolestaan osoittavat, että monien mielestä avioliitto, kahden ihmisen välinen sopimus, ei ole enää elinikäinen sitoumus, vaan tilapäinen ja helposti purettavissa. (2. Tim. 3:1, 2.)

Miten on sinun laitasi? Merkitseekö sanasi kyllä ’kyllä’? Kuten tämän kirjoituksen alussa osoitettiin, meidän on ehkä joskus peruttava sopimus jonkin ylipääsemättömän esteen vuoksi, mutta se ei tarkoita, että olisimme ailahtelevia ja epäluotettavia. Jos kuitenkin kristittynä lupaat tai sovit jotain, sinun tulisi tehdä kaikkesi, jotta voisit pitää sanasi. (Ps. 15:4; Matt. 5:37.) Tällöin sinut tullaan tuntemaan luotettavana, sanansa mittaisena ihmisenä, joka puhuu aina totta (Ef. 4:15, 25; Jaak. 5:12). Kun toiset huomaavat, että sinuun voi luottaa arkielämässä, he ovat ehkä halukkaampia kuuntelemaan, kun kerrot heille totuutta Jumalan valtakunnasta. Merkitköön siis sanamme kyllä tosiaan ’kyllä’!