”MENE kotiin omaistesi luo ja kerro heille kaikki, mitä Jehova on sinulle tehnyt ja mitä armoa hän osoitti sinulle”, sanoi Jeesus Kristus. Hän oli tuolloin todennäköisesti Gadarassa, Galileanmeren kaakkoispuolella, ja puhui miehelle, joka halusi seurata häntä. Jeesuksen sanat osoittavat hänen ymmärtäneen, että ihmiset tuntevat yleensä tarvetta kertoa kiinnostavista ja tärkeistä asioista sukulaisilleen. (Mark. 5:19.)

Tämä taipumus on nähtävissä usein myös nykyään, tosin joissakin kulttuureissa selvemmin kuin toisissa. Niinpä kun jostakusta tulee tosi Jumalan Jehovan palvoja, hän haluaa tavallisesti kertoa uudesta uskostaan sukulaisille. Miten siinä olisi viisasta edetä? Miten tavoittaa niiden sukulaisten sydän, joilla on eri uskonto tai jotka eivät ole lainkaan uskonnollisia? Raamatusta löytyy tähän myönteisiä ja realistisia neuvoja.

Ensimmäisellä vuosisadalla Andreas oli ensimmäisiä niistä, jotka tajusivat Jeesuksen olevan Messias. Kenelle hän kertoikaan heti tämän uutisen? ”Ensiksi hän tapasi oman veljensä Simonin ja sanoi hänelle: ’Olemme löytäneet Messiaan’ (joka on käännettynä: Kristus).” Andreas vei Simon Pietarin Jeesuksen luo ja antoi näin hänelle tilaisuuden tulla Jeesuksen opetuslapseksi. (Joh. 1:35–42.)

Kun Pietari oli kuutisen vuotta myöhemmin Joppessa, häntä pyydettiin lähtemään kohti pohjoista Kesareaan Cornelius-nimisen upseerin luo. Keitä Pietari tapasi tämän miehen talossa? ”Cornelius tietenkin odotti heitä [Pietaria ja hänen matkakumppaneitaan] ja oli kutsunut koolle sukulaisensa ja läheiset ystävänsä.” Cornelius siis antoi sukulaisilleen tilaisuuden kuulla, mitä sanottavaa Pietarilla oli, ja tehdä sen perusteella omat päätelmänsä. (Apt. 10:22–33.)

 Mitä opimme siitä, miten Andreas ja Cornelius kohtelivat sukulaisiaan?

Kumpikaan heistä ei jättänyt asioita sattuman varaan. Andreas itse tutustutti Pietarin Jeesukseen, ja Cornelius järjesti niin, että hänen sukulaisensa pääsivät kuulemaan Pietaria. He eivät kuitenkaan painostaneet sukulaisiaan tai yrittäneet tehdä näistä ovelan juonittelun avulla Kristuksen seuraajia. Mitä tästä voidaan oppia? Meidän on viisasta toimia samoin kuin he. Voimme ehkä kertoa sukulaisillemme vakaumuksestamme ja järjestää heille tilaisuuksia tutustua Raamatun totuuksiin ja toisiin uskoviin. Kunnioitamme silti heidän valinnanvapauttaan emmekä tyrkytä heille kantaamme. Havainnollistetaanpa tätä saksalaisen avioparin Jürgenin ja Petran kokemuksella.

Petra tutki Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja meni aikanaan kasteelle. Hänen miehensä Jürgen oli armeijassa upseerina eikä aluksi pitänyt vaimonsa ratkaisusta. Vähitellen hän kuitenkin tajusi, että todistajat opettavat Raamatun totuutta. Hänkin vihki elämänsä Jehovalle, ja tätä nykyä hän palvelee seurakunnan vanhimpana. Millaisia neuvoja hän antaa siitä, miten tavoittaa toisuskoisen sukulaisen sydän?

Jürgen suosittelee: ”Meidän ei tulisi tyrkyttää näkemyksiämme eikä hukuttaa sukulaisia hengellisten asioiden tulvaan. Se saattaisi tehdä heistä vain vastahakoisempia. Pitkällä aikavälillä voi olla parempi pelkästään tarjoilla heille tahdikkaasti silloin tällöin pieniä herkkupaloja. Lisäksi on hyödyllistä tutustuttaa heitä veljiin, jotka ovat samanikäisiä ja kiinnostuneita samoista asioista. Näin mielipide-eroja voidaan tasoittaa.”

Pietari ja Corneliuksen sukulaiset ottivat Raamatun sanoman vastaan nopeasti, mutta jotkut niistä, jotka kuulivat totuudesta ensimmäisellä vuosisadalla, tarvitsivat enemmän aikaa sen omaksumiseen.

Monet Jeesuksen sukulaiset uskoivat häneen hänen julkisen palveluksensa aikana. Vaikuttaa siltä, että apostolit Jaakob ja Johannes olivat hänen serkkujaan ja että heidän äitinsä Salome oli hänen tätinsä. Salome on myös saattanut olla yksi niistä ”monista muista naisista, jotka palvelivat heitä [Jeesusta ja apostoleja] omista varoistaan” (Luuk. 8:1–3).

Jotkut Jeesuksen perheenjäsenistä eivät kuitenkaan uskoneet häneen heti. Esimerkiksi yli vuosi Jeesuksen kasteen jälkeen erääseen taloon kokoontui ihmisiä kuulemaan häntä. ”Mutta kun hänen omaisensa kuulivat siitä, he lähtivät ottamaan häntä huostaansa, sillä he sanoivat: ’Hän on järjiltään.’ ” Kun Jeesuksen velipuolet jonkin aikaa myöhemmin ottivat puheeksi hänen matkasuunnitelmansa, hän ei kertonut heille niistä. Miksi ei? ”Hänen veljensä eivät näet uskoneet häneen.” (Mark. 3:21; Joh. 7:5.)

Mitä Jeesuksen tapa kohdella sukulaisiaan opettaa meille? Hän ei loukkaantunut, vaikka jotkut heistä väittivät hänen menettäneen järkensä. Vielä senkin jälkeen kun hänet oli teloitettu ja herätetty kuolleista, hän rohkaisi sukulaisiaan näyttäytymällä velipuolelleen Jaakobille. Ilmeisesti se auttoi paitsi Jaakobia myös Jeesuksen muita velipuolia vakuuttumaan siitä, että hän oli todella  Messias. Niinpä he olivat apostolien ja muiden kanssa ylähuoneessa Jerusalemissa ja heidän päälleen nähtävästi vuodatettiin pyhää henkeä. Aikanaan Jaakob ja Juudas, joka hänkin oli Jeesuksen velipuoli, saivat suurenmoisia palvelustehtäviä. (Apt. 1:12–14; 2:1–4; 1. Kor. 15:7.)

Samoin kuin ensimmäisellä vuosisadalla myös nykyään joiltakin sukulaisilta kestää melko kauan päästä elämän tielle. Esimerkiksi Roswitha oli aktiivinen katolilainen, kun hänen miehensä kastettiin Jehovan todistajaksi vuonna 1978. Koska Roswitha oli vilpittömästi omien uskonkäsitystensä takana, hän vastusti aluksi miestään. Vuosien mittaan hänen vastustuksensa kuitenkin laantui ja hän alkoi tajuta, että todistajat opettavat totuutta. Vuonna 2003 hän itse meni kasteelle. Mikä sai aikaan muutoksen? Sen sijaan että Roswithan mies olisi loukkaantunut vaimonsa vastustuksesta, hän antoi tälle tilaisuuksia muuttaa näkemystään. Roswitha neuvookin: ”Paljon hyvää voidaan saada aikaan osoittamalla kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä ja vielä enemmän kärsivällisyyttä.”

Monika kävi kasteella vuonna 1974, ja hänen kahdesta pojastaan tuli todistajia kymmenkunta vuotta myöhemmin. Vaikka perheen isä Hans ei vastustanutkaan heidän ratkaisuaan, hänet kastettiin vasta vuonna 2006. Millaisia neuvoja tämä perhe antaa nyt jälkeenpäin? ”Pysy uskollisena Jehovalle äläkä tee myönnytyksiä uskontoon liittyvissä kysymyksissä.” Perheenjäsenten oli tietenkin tärkeää vakuuttaa Hansille jatkuvasti, että he rakastivat häntä. Eivätkä he koskaan lakanneet toivomasta, että hän lopulta omaksuisi totuuden.

Jeesus kuvaili totuuden sanomaa vedeksi, jonka välityksellä voi saada ikuisen elämän (Joh. 4:13, 14). Toivomme, että sukulaisemme saavat virvoitusta juomalla totuuden raikasta ja puhdasta vettä. Emme suinkaan halua tukehduttaa heitä pakottamalla heidät nielemään liian paljon vettä liian nopeasti. Se, tuntevatko he virvoittuvansa vai tukehtuvansa, voi riippua siitä, miten selitämme uskonkäsityksiämme heille. Raamatussa sanotaan, että ”vanhurskaan sydän miettii vastatakseen” ja että ”viisaan sydän panee hänen suunsa ilmaisemaan ymmärtäväisyyttä, ja hänen huulilleen se lisää suostuttelukykyä”. Miten voimme noudattaa näitä neuvoja? (Sananl. 15:28; 16:23.)

Vaimo ehkä haluaa selittää uskonkäsityksiään miehelleen. Jos hän ”miettii vastatakseen”, hän valitsee sanansa huolellisesti eikä puhu hätäisesti. Hänen ei tule antaa omavanhurskasta tai ylemmyydentuntoista vaikutelmaa. Hyvin harkitut sanat voivat virvoittaa ja edistää rauhaa. Milloin mies on hyvällä tuulella ja helposti lähestyttävä? Millaisista asioista hän puhuu ja lukee mielellään? Onko hän kiinnostunut tieteestä, politiikasta tai urheilusta? Miten vaimo voisi herättää miehensä mielenkiinnon Raamattua kohtaan ja samalla kuitenkin kunnioittaa hänen tunteitaan ja mielipiteitään? Tällaisten seikkojen miettiminen auttaa vaimoa puhumaan ja toimimaan ymmärtäväisesti.

Tavoittaaksemme ei-uskovien perheenjäsenten sydämen meidän on tehtävä muutakin kuin vähä vähältä selitettävä uskonkäsityksiämme. Sanojemme tueksi tarvitaan hyvää käytöstä.

”Pidä jatkuvasti kiinni Raamatun periaatteista arkielämässä. Sukulaisesi epäilemättä panee tämän merkille, vaikkei hän sitä myöntäisikään”, selittää aiemmin mainittu Jürgen. Hans, joka kävi kasteella lähes 30 vuotta myöhemmin kuin vaimonsa, toteaa samansuuntaisesti: ”Esimerkillinen kristillinen käytös on tärkeää, koska siitä sukulainen näkee, miten myönteisesti totuus vaikuttaa elämäämme.” Sukulaisten tulisi pystyä huomaamaan, että uskomme tekee meistä erilaisia kuin muut, ei kielteisellä tai vastenmielisellä vaan myönteisellä tavalla.

Apostoli Pietari antoi arvokkaita neuvoja vaimoille, joiden miehillä on erilainen vakaumus: ”Olkaa alamaisia omalle miehellenne, jotta jos jotkut eivät tottele sanaa, heidät voitettaisiin sanatta vaimonsa käytöksellä, koska he ovat olleet teidän siveellisesti puhtaan käytöksenne sekä syvän kunnioituksenne silminnäkijöitä. Ja älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista hiusten palmikointia ja kultakoristeiden yllenne panemista tai  päällysvaippojen käyttämistä, vaan olkoon se sydämen salainen ihminen sen hiljaisen ja lempeän hengen turmeltumattomassa puvussa, joka on suuriarvoinen Jumalan silmissä.” (1. Piet. 3:1–4.)

Pietarin mukaan mies voitaisiin voittaa totuuden puolelle vaimon esimerkillisen käytöksen avulla. Sisar nimeltä Christa on pitänyt tämän Raamatun ohjeen mielessään ja yrittänyt vedota käytöksellään miehensä sydämeen siitä lähtien, kun hänet kastettiin vuonna 1972. Vaikka hänen miehensä tutkikin yhteen aikaan todistajien kanssa, hän ei ole vielä omaksunut totuutta. Hän on käynyt joissakin kristillisissä kokouksissa ja tulee hyvin toimeen seurakuntalaisten kanssa. He puolestaan kunnioittavat hänen valinnanvapauttaan. Miten Christa yrittää tavoittaa miehensä sydämen?

”Olen päättänyt pysyä tiellä, jota Jehova haluaa minun kulkevan. Yritän samaan aikaan hyvän käytöksen avulla ’voittaa sanatta’ mieheni. Teen kaikkeni täyttääkseni hänen toiveensa, kunhan ei ole kyse Raamatun periaatteiden rikkomisesta. Lisäksi tietysti kunnioitan hänen vapaata tahtoaan ja jätän asian Jehovan käsiin.”

Christan kokemus valaisee joustavuuden arvoa. Hän pitää kiinni hyvistä hengellisistä tottumuksista, esimerkiksi käy säännöllisesti kokouksissa ja osallistuu kristilliseen sananpalvelukseen mahdollisuuksien mukaan. Hän osoittaa kuitenkin ymmärtäväisyyttä ja myöntää, että hänen puolisollaan on oikeus saada häneltä rakkautta, aikaa ja huomiota. Meidän kaikkien on viisasta olla joustavia ja ymmärtäväisiä ollessamme tekemisissä ei-uskovien sukulaisten kanssa. ”Kaikelle on määräaika”, sanotaan Raamatussa. Tämä soveltuu myös aikaan, joka käytetään ei-uskovien perheenjäsenten, erityisesti puolison, kanssa. Yhdessä vietetty aika edistää viestintää. Kokemus on osoittanut hyvän viestinnän ehkäisevän sitä, että puoliso tuntisi itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi tai tulisi mustasukkaiseksi. (Saarn. 3:1.)

”On tärkeää osoittaa perheenjäsenelle, että rakastamme häntä ja rukoilemme hänen puolestaan”, sanoo Holger, jonka isä kastettiin 20 vuotta myöhemmin kuin muu perhe. Christa lisää, ettei hän aio koskaan luopua toivosta sen suhteen, että hänen miehensä asennoituu lopulta Jehovan puolelle ja omaksuu totuuden. Meidän tulisi suhtautua aina myönteisesti ja toiveikkaasti sukulaisiimme, joilla ei ole samaa vakaumusta kuin meillä.

Tavoitteenamme on säilyttää hyvät suhteet sukulaisiin, tarjota heille tilaisuus oppia tuntemaan totuus ja saada Raamatun sanoma koskettamaan heidän sydäntään. Lisäksi meidän tulee käyttäytyä kaikessa ”lempeämielisesti ja osoittaen syvää kunnioitusta” (1. Piet. 3:15).