Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Näetkö ”Hänet, joka on näkymätön”?

Näetkö ”Hänet, joka on näkymätön”?

”Hän pysyi vakaana kuin nähden Hänet, joka on näkymätön.” (HEPR. 11:27)

1, 2. a) Selitä, miksi Mooses näytti olevan vaarassa. (Ks. kuva kirjoituksen alussa.) b) Miksi Mooses ei pelännyt kuninkaan suuttumusta?

FARAO oli mahtava hallitsija, jota egyptiläiset pitivät elävänä jumalana. Erään muinaista Egyptiä käsittelevän kirjan mukaan hän oli heidän silmissään ”viisaudeltaan ja voimaltaan kaikkien maallisten luomusten yläpuolella” (When Egypt Ruled the East). Herättääkseen pelkoa alamaisissaan farao käytti kruunua, jossa oli iskemäisillään olevan kobran kuva muistutuksena siitä, että hänen vihollisensa tuhottaisiin nopeasti. Kuvittele, miltä Mooseksesta on mahtanut tuntua, kun Jehova sanoi hänelle: ”Salli minun lähettää sinut faraon luo, ja tuo sinä kansani, Israelin pojat, pois Egyptistä.” (2. Moos. 3:10.)

2 Mooses lähti Egyptiin julistamaan Jumalan sanomaa ja sai päälleen faraon vihat. Kun tuota maata oli kohdannut yhdeksän vitsausta, farao varoitti Moosesta: ”Pidä varasi! Älä yritä enää nähdä kasvojani, sillä sinä päivänä, jona näet kasvoni, sinä kuolet.” (2. Moos. 10:28.) Ennen lähtöään faraon luota Mooses ennusti, että tämän esikoispoika kuolisi (2. Moos. 11:4–8). Lopuksi hän käski jokaista israelilaisperhettä teurastamaan vuohen tai pässin – egyptiläisten Ra-jumalalle pyhitetyn eläimen – ja roiskimaan sen verta talojensa ovenpieliin  (2. Moos. 12:5–7). Mikä olisi faraon reaktio? Mooses ei pelännyt sitä. Hän uskoi Jehovaan ja totteli häntä ”pelkäämättä kuninkaan suuttumusta, sillä hän pysyi vakaana kuin nähden Hänet, joka on näkymätön”. (Lue Heprealaiskirjeen 11:27, 28.)

3. Mitä Mooseksen uskoon liittyviä kysymyksiä tässä kirjoituksessa tarkastellaan?

3 Onko sinun uskosi niin luja, että voit ikään kuin ”nähdä Jumalan”? (Matt. 5:8.) Mooseksen esimerkki auttaa meitä terävöittämään hengellistä näkökykyämme ja näkemään ”Hänet, joka on näkymätön”. Miten usko Jehovaan suojeli Moosesta ihmispelolta? Millä tavoin hän osoitti uskovansa Jumalan lupauksiin? Miten se, että hän pystyi näkemään ”Hänet, joka on näkymätön”, vahvisti häntä vaaran hetkellä?

HÄN EI PELÄNNYT ”KUNINKAAN SUUTTUMUSTA”

4. Millaiselta Mooseksen asema faraon edessä näytti kirjaimellisin silmin katsottuna?

4 Kirjaimellisin silmin katsottuna Mooseksesta ei ollut vastusta faraolle. Hänen elämänsä, hyvinvointinsa ja tulevaisuutensa näyttivät olevan faraon käsissä. Mooses itse oli kysynyt Jehovalta: ”Mikä minä olen menemään faraon luo ja tuomaan Israelin poikia pois Egyptistä?” (2. Moos. 3:11.) Noin 40 vuotta aiemmin hän oli lähtenyt Egyptistä pakolaiseksi, ja nyt hän saattoi miettiä, oliko todella viisasta palata sinne ja asettua alttiiksi kuninkaan vihalle.

5, 6. Mikä auttoi Moosesta pelkäämään Jehovaa, ei faraota?

5 Ennen kuin Mooses palasi Egyptiin, Jumala opetti hänelle erään tärkeän periaatteen, ja Mooses kirjoitti sen myöhemmin muistiin Jobin kirjaan: ”Jehovan pelko – se on viisautta.” (Job 28:28.) Auttaakseen Moosesta hankkimaan tällaista pelkoa ja toimimaan viisaasti Jehova kiinnitti huomiota siihen, miten suuresti hän Kaikkivaltiaana eroaa ihmisistä. Hän kysyi: ”Kuka antoi ihmiselle suun, tai kuka tekee mykän tai kuuron tai näkevän tai sokean? Enkö minä, Jehova?” (2. Moos. 4:11.)

6 Mikä oli opetus? Mooseksella ei ollut syytä pelkoon. Jehova oli lähettänyt hänet ja myös antaisi hänelle kaiken, mitä hän tarvitsi voidakseen välittää Jehovan sanoman faraolle. Sitä paitsi faraosta ei ollut vastusta Jehovalle. Eihän tämä ollut ensimmäinen kerta, kun Egyptin hallitsija uhkasi Jumalan palvelijoita. Ehkä Mooses mietti, miten Jehova oli suojellut Abrahamia, Joosefia ja jopa häntä itseään edellisten faraoiden hallitessa. (1. Moos. 12:17–19; 41:14, 39–41; 2. Moos. 1:22–2:10.) Koska Mooses uskoi Jehovaan, ”Häneen, joka on näkymätön”, hän meni rohkeasti faraon eteen ja julisti jokaisen sanan, jonka Jehova oli käskenyt hänen puhua.

7. Miten usko Jehovaan suojeli erästä sisarta?

7 Usko Jehovaan suojeli myös Ella-nimistä sisarta, niin ettei hän antanut periksi ihmispelolle. Vuonna 1949 KGB pidätti hänet Virossa. Hänet pakotettiin riisuutumaan alasti, ja nuoret poliisit töllistelivät häntä. ”Tunsin itseni nöyryytetyksi”, hän sanoi. ”Mutta sitten rukoilin Jehovaa, ja sydämeeni laskeutui rauha.” Seuraavaksi Ella joutui kolmeksi vuorokaudeksi yksinäisselliin. Hän kertoo: ”Virkailijat huusivat: ’Me huolehdimme siitä, että nimeä Jehova ei enää muisteta Virossa! Sinut lähetetään leiriin, toiset Siperiaan.’ Sitten he pilkkasivat: ’Missä se teidän Jehovanne on?’ ” Pelkäisikö Ella ihmisiä, vai luottaisiko hän Jehovaan? Kun häntä kuulusteltiin, hän sanoi pilkkaajilleen pelottomasti: ”Olen miettinyt tätä asiaa paljon. Olen mieluummin vankilassa ja säilytän suhteeni Jumalaan hyvänä kuin elän vapaana ilman hänen hyväksymystään.” Ellalle Jehova oli  aivan yhtä todellinen kuin hänen edessään seisovat miehet. Uskon avulla hän säilytti nuhteettomuutensa.

8, 9. a) Mikä on vastalääke ihmispelolle? b) Keneen sinun tulee kohdistaa huomiosi, jos tunnet kiusausta antaa periksi ihmispelolle?

8 Usko Jehovaan auttaa sinua voittamaan pelkosi. Jos vaikutusvaltaiset viranomaiset yrittävät rajoittaa vapauttasi palvoa Jumalaa, voi näyttää siltä, että elämäsi, hyvinvointisi ja tulevaisuutesi ovat ihmisten käsissä. Saatat jopa pohtia, onko viisasta edelleen palvella Jehovaa ja suututtaa viranomaiset. Muista, että vastalääke ihmispelolle on usko Jumalaan. (Lue Sananlaskujen 29:25.) Jehova muistuttaa: ”Kuka olet sinä, että sinun pitäisi pelätä kuolevaista ihmistä, joka kuolee, ja ihmisen poikaa, jonka käy kuin vihreän ruohon.” (Jes. 51:12, 13.)

9 Kohdista huomiosi kaikkivaltiaaseen Isääsi. Hän näkee ne, jotka kärsivät epäoikeudenmukaisten vallanpitäjien alaisuudessa, tuntee myötätuntoa heitä kohtaan ja toimii heidän hyväkseen (2. Moos. 3:7–10). Vaikka joutuisit puolustamaan uskoasi vaikutusvaltaisten viranomaisten edessä, muista seuraava neuvo: ”Älkää huolestuko siitä, miten tai mitä teidän tulee puhua, sillä se, mitä teidän tulee puhua, annetaan teille sillä hetkellä.” (Matt. 10:18–20.) Ihmishallitsijoista ja viranomaisista ei ole vastusta Jehovalle. Kun lujitat uskoasi nyt, opit näkemään, että Jehova on todellinen Persoona ja että hän haluaa auttaa sinua.

HÄN USKOI JUMALAN LUPAUKSIIN

10. a) Minkä ohjeen Jehova antoi israelilaisille nisankuussa 1513 eaa.? b) Miksi Mooses totteli Jumalaa?

10 Nisankuussa 1513 eaa. Jehova käski Moosesta ja Aaronia välittämään israelilaisille epätavallisen ohjeen: heidän piti valita katraasta terve uroslammas tai -vuohi, teurastaa se ja roiskia sen verta ovenpieliin (2. Moos. 12:3–7). Mitä Mooses teki? Apostoli Paavali kirjoitti hänestä myöhemmin: ”Uskon vaikutuksesta hän oli pannut toimeen pesahin ja veren roiskimisen, jottei tuhooja koskisi heidän esikoisiinsa.” (Hepr. 11:28.) Mooses tiesi, että Jehova on luotettava, ja uskoi, että hän lupauksensa mukaisesti surmaisi Egyptin esikoispojat.

11. Miksi Mooses varoitti toisia?

11 Mooseksen omat pojat olivat ilmeisesti Midianissa kaukana ”tuhoojasta” * (2. Moos. 18:1–6). Silti hän välitti tottelevaisesti ohjeen muille israelilaisperheille, joiden esikoispojat olivat vaarassa. Oli kyse elämästä ja kuolemasta, ja Mooses rakasti lähimmäisiään. Raamattu kertoo: ”Mooses kutsui viipymättä kaikki Israelin vanhimmat ja sanoi heille: ’– – teurastakaa pesah-uhri.’ ” (2. Moos. 12:21.)

12. Minkä tärkeän sanoman Jehova on käskenyt meidän välittää?

12 Jehovan kansa välittää enkelien ohjauksessa tärkeää sanomaa: ”Pelätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja niin palvokaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vesien lähteet.” (Ilm. 14:7.) Nyt on aika julistaa tätä sanomaa. Meidän täytyy kehottaa lähimmäisiämme lähtemään pois Suuresta Babylonista, jotta he eivät ”saisi osaa hänen vitsauksistaan” (Ilm. 18:4). Voidellut kristityt ja ”muut lampaat” pyytävät Jumalasta vieraantuneita ihmisiä: ”Antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.” (Joh. 10:16; 2. Kor. 5:20.)

Usko Jehovan lupauksiin voimistaa haluasi kertoa hyvää uutista. (Ks. kpl 13.)

13. Mikä voimistaa haluamme kertoa hyvää uutista?

13 Olemme vakuuttuneita siitä, että ”tuomion hetki” on tosiaan tullut. Uskomme myös, ettei Jehova ole liioitellut saarnaamisen ja opetuslasten tekemisen tärkeyttä. Apostoli Johannes näki näyssä ”neljän enkelin seisovan maan neljällä  kulmalla ja pitävän tiukasti kiinni maan neljää tuulta” (Ilm. 7:1). Näetkö sinä uskon silmin nuo enkelit valmiina päästämään irti suuren ahdistuksen tuhotuulet tätä maailmaa vastaan? Jos näet, pystyt kertomaan hyvää uutista luottavaisin mielin.

14. Mikä saa meidät ”varoittamaan jumalatonta hänen jumalattomasta tiestään”?

14 Aidoilla kristityillä on jo nyt ystävyyssuhde Jehovaan ja ikuisen elämän toivo. Tajuamme kuitenkin, että meillä on velvollisuus ”varoittaa jumalatonta hänen jumalattomasta tiestään varjellaksemme hänet elossa”. (Lue Hesekielin 3:17–19.) Emme tietenkään saarnaa vain välttyäksemme verivelasta. Rakastamme Jehovaa ja lähimmäistämme. Vertauksessa lähimmäistään rakastavasta samarialaisesta Jeesus havainnollisti sitä, mitä rakkaus ja armo todellisuudessa merkitsevät. Voimme kysyä itseltämme, liikutummeko samarialaisen tavoin säälistä ja saako se meidät antamaan todistusta. Emme varmastikaan haluaisi olla vertauksen papin tai leeviläisen kaltaisia, keksiä verukkeita ja ”mennä ohi vastakkaista puolta”. (Luuk. 10:25–37.) Usko Jumalan lupauksiin ja lähimmäisenrakkaus saavat meidät osallistumaan täysin määrin saarnaamistyöhön, ennen kuin siihen varattu aika loppuu.

”HE KULKIVAT PUNAISENMEREN HALKI”

15. Miksi israelilaiset tunsivat olevansa satimessa?

15 Usko ”Häneen, joka on näkymätön”, auttoi Moosesta, kun israelilaiset olivat Egyptistä lähdettyään vaarassa tuhoutua. Raamatussa  kerrotaan: ”Israelin pojat nostivat silmänsä, ja katso, egyptiläiset etenivät heidän perässään; ja Israelin pojat pelästyivät suuresti ja alkoivat huutaa Jehovan puoleen.” (2. Moos. 14:10–12.) Tuliko tämä tukala tilanne yllätyksenä? Ei suinkaan, sillä Jehova oli kertonut etukäteen: ”Minä annankin faraon sydämen paatua, ja hän on ajava heitä takaa, ja minä saan itselleni kunniaa faraon ja kaikkien hänen sotajoukkojensa välityksellä, ja egyptiläiset tulevat varmasti tietämään, että minä olen Jehova.” (2. Moos. 14:4.) Israelilaiset kuitenkin näkivät vain sen, mikä oli nähtävissä kirjaimellisin silmin: edessä ylipääsemätön Punainenmeri, takana faraon nopeat sotavaunut ja heitä johtamassa 80-vuotias paimen! He tunsivat olevansa satimessa.

16. Miten usko vahvisti Moosesta Punaisellamerellä?

16 Miksi Mooseksen luottamus ei kuitenkaan horjunut? Hän näki uskon silmin jotakin vielä mahtavampaa kuin meren tai sotajoukon. Hän pystyi näkemään ”Jehovan pelastuksen” ja tiesi, että Jehova taistelisi israelilaisten puolesta. (Lue 2. Mooseksen kirjan 14:13, 14.) Mooseksen usko valoi rohkeutta Jumalan kansaan. Raamatussa sanotaan: ”Uskon vaikutuksesta he kulkivat Punaisenmeren halki kuin kuivaa maata myöten, mutta uskaltautuessaan siihen egyptiläiset hukkuivat.” (Hepr. 11:29.) Sen jälkeen ”kansa alkoi pelätä Jehovaa sekä uskoa Jehovaan ja hänen palvelijaansa Moosekseen” (2. Moos. 14:31).

17. Mikä tuleva tilanne koettelee uskoamme?

17 Pian koittaa aika, jolloin meidänkin henkemme näyttää olevan vaarassa. Suuren ahdistuksen saavuttaessa huippukohtansa tämän maailman vallanpitäjät ovat tuhonneet täydellisesti uskonnollisia järjestöjä, jotka ovat meitä suurempia ja joilla on enemmän jäseniä (Ilm. 17:16). Jehova kuvailee suojatonta tilaamme profeetallisesti ”avoimen maaseudun maaksi” ja sanoo siitä: ”Kaikki asuvat ilman muuria, eikä heillä ole edes salpaa eikä ovia.” (Hes. 38:10–12, 14–16.) Kirjaimellisin silmin katsottuna vaikuttaa siltä, ettei meillä ole mahdollisuutta selviytyä. Miten sinä silloin reagoit?

18. Selitä, miksi voimme pysyä vakaina suuren ahdistuksen aikana.

18 Meidänkään luottamuksemme ei tarvitse horjua. Jehova on kertonut etukäteen, että hänen kansaansa vastaan hyökätään, ja hän on myös ilmoittanut lopputuloksen. ” ’On tapahtuva sinä päivänä, päivänä jona Gog tulee Israelin maalle’, lausuu Suvereeni Herra Jehova, ’että vihastukseni nousee nenääni. Ja kiivaudessani, vimmani tulessa, minun on puhuttava.’ ” (Hes. 38:18–23.) Jumala tuhoaa silloin kaikki ne, jotka haluavat vahingoittaa hänen kansaansa. Se että uskot ”Jehovan suuren ja pelottavan päivän” päättyvän tällä tavoin, auttaa sinua näkemään ”Jehovan pelastuksen” ja säilyttämään nuhteettomuutesi (Joel 2:31, 32).

19. a) Miten läheinen suhde Mooseksella oli Jehovaan? b) Miten sinua siunataan, jos otat Jehovan huomioon ”kaikilla teilläsi”?

19 Valmistaudu jo nyt noihin sykähdyttäviin tapahtumiin ja pysy ”vakaana kuin nähden Hänet, joka on näkymätön”. Lujita ystävyyssuhdettasi Jehova Jumalaan tutkimalla ja rukoilemalla säännöllisesti. Mooseksella oli niin läheinen suhde Jehovaan ja tämä käytti häntä niin vaikuttavalla tavalla, että hänen sanotaan olleen profeetta, jonka ”Jehova tunsi kasvoista kasvoihin” (5. Moos. 34:10). Mooses oli tosiaan poikkeuksellisen merkittävä profeetta. Uskon avulla Jehova voi olla sinullekin niin läheinen, että pystyt ikään kuin näkemään hänet. Jos hänen Sanansa neuvon mukaisesti otat hänet alati huomioon ”kaikilla teilläsi”, hän ”tekee polkusi suoriksi” (Sananl. 3:6).

^ kpl 11 Jehova ilmeisesti lähetti enkeleitä panemaan täytäntöön tuomion egyptiläisille (Ps. 78:49–51).