Avioerot ovat hyvin yleisiä, joten tuttavapiirissäsi on luultavasti yksi tai useampia eronneita. Esimerkiksi eräs Puolassa tehty tutkimus osoitti, että todennäköisimmin eroon päätyvät 30-vuotiaat, jotka ovat olleet naimisissa 3–6 vuotta. Avioeroja otetaan toki muissakin ikäryhmissä.

Espanjassa toimivan perhepolitiikan instituutin mukaan ”tilastot kertovat, että [Euroopassa] puolet naimisiin menevistä eroaa”. Tilanne on samanlainen muissakin kehittyneissä maissa.

Mitä kaikkea tämä yleinen ratkaisu merkitsee? Eräs kokenut itäeurooppalainen avioliittoneuvoja totesi: ”Avioero tekee viralliseksi sen, mitä on jo tapahtunut: suhteen rikkoutumisen ja siitä johtuvan erilleen muuttamisen, jotka ovat tunneperäisesti hyvin tuskallisia kokemuksia.” Hän lisäsi, että seurauksena on usein ”voimakkaiden, äärimmäisten tunteiden myrsky: vihaa, katumusta, pettymystä, epätoivoa ja häpeää”. Joskus herää myös itsetuhoisia ajatuksia. ”Kun tuomioistuin on lopullisesti vahvistanut avioeron, alkaa seuraava vaihe. Eron jälkeen ihminen saattaa tyhjyyden ja vieraantuneisuuden tunteen vallassa pohtia, kuka hän oikeastaan on ja mikä on hänen elämänsä tarkoitus.”

Ewa * muistelee, miltä hänestä tuntui muutama vuosi sitten: ”Minua hävetti, kun avioeron astuttua voimaan naapurit ja työtoverit leimasivat minut ’eronneeksi naiseksi’. Olin silmittömän vihainen. Vastuulleni oli jäänyt kaksi pientä lasta, joten jouduin olemaan heille sekä äitinä että isänä.” Adam, joka oli ollut arvostettu vanhin 12 vuotta, sanoo: ”Itsekunnioitukseni on käynyt niin vähiin, että olen joskus aivan vimmoissani ja minun tekisi mieli ottaa etäisyyttä kaikkiin muihin.”

Joitakuita huoli tulevaisuudesta on painanut siinä määrin, että tasapainoon pääseminen avioeron jälkeen on vienyt heiltä jopa vuosia. Heistä saattaa tuntua, etteivät toiset ole kiinnostuneita heistä. Lisäksi heidän täytyy nyt ”muuttaa tottumuksiaan ja opetella selviytymään ongelmista omin neuvoin”, kuten eräs kolumnisti totesi.

Stanisław kertoo: ”Kun erosimme, entinen vaimoni esti minua tapaamasta kahta pientä tyttöämme. Siksi minusta alkoi tuntua, ettei kukaan enää välittänyt minusta ja että Jehovakin oli varmasti hylännyt minut. Menetin elämänhaluni.  Aikanaan ymmärsin, miten väärässä olin ollut.” Wandaa vaivasi eron jälkeen myös huoli tulevaisuudesta: ”Olin varma, ettei kukaan – eivät edes toiset uskovat – olisi enää jonkin ajan päästä kiinnostuneita minusta ja lapsistani. Nyt kuitenkin tajuan, miten paljon veljet tukivat meitä ja auttoivat minua, kun pyrin kasvattamaan lapsistani Jehovan palvojia.”

Tällaisista kommenteista voi päätellä, että jotkut ovat avioeron jälkeen syvällä kielteisten tunteiden syövereissä. Heille saattaa kehittyä negatiivinen kuva itsestään, koska he ajattelevat, ettei heistä ole mihinkään eivätkä he ansaitse toisten huomiota. Lisäksi he voivat alkaa suhtautua muihin kriittisesti. Niinpä seurakunta saattaa tuntua heistä kylmältä ja välinpitämättömältä. Stanisławin, Wandan ja muiden kokemukset kuitenkin osoittavat, että eronneet voivat aikanaan huomata veljiensä ja sisartensa todella välittävän heistä. Toiset kristityt ovatkin huolehtineet heistä poikkeuksellisen hyvin, vaikkei tätä apua olisi aluksi pantu merkille.

On muistettava, että parhaista yrityksistämme huolimatta avioeron kokeneet kristityt saattavat toisinaan kärsiä yksinäisyydestä. Varsinkin eronneet sisaret voivat saada sellaisen kuvan, ettei heistä juuri olla kiinnostuneita. Alicja myöntää: ”Avioerostani on nyt kahdeksan vuotta, mutta joskus tunnen edelleen olevani muita huonompi. Silloin haluaisin eristäytyä, vaipua itsesääliin ja vain itkeä.”

Vaikka edellä kuvaillut tunteet eivät ole avioeron jälkeen harvinaisia, Raamattu neuvoo karttamaan eristäytymistä, sillä se olisi ”kaikkea käytännöllistä viisautta vastaan” (Sananl. 18:1). Yksinäisyyttä vastaan kamppailevan tulisi kuitenkin ymmärtää, ettei ole viisasta etsiä toistuvasti neuvoja tai lohtua joltakulta vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvalta, koska se saattaisi johtaa sopimattomiin romanttisiin tunteisiin.

Eronneita kristittyjä saattaa raastaa huoli tulevaisuudesta, ja he voivat tuntea itsensä yksinäisiksi tai jopa hylätyiksi. Ymmärrämme, että tällaiset voimakkaat tunteet ovat yleisiä ja samalla vaikeita voittaa, ja siksi meidän tulisi jäljitellä Jehovaa tukemalla uskollisesti näitä veljiä ja sisaria (Ps. 55:22; 1. Piet. 5:6, 7). Voimme olla varmoja, että he arvostavat apuamme suuresti. He löytävät seurakunnasta ”tosi tovereita”, jotka ovat valmiita auttamaan! (Sananl. 17:17; 18:24.)