Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Te tarvitsette kestävyyttä”

”Te tarvitsette kestävyyttä”

KUN Anita * oli kastettu Jehovan todistajaksi, hänen aviomiehensä alkoi vastustaa häntä kiihkeästi. ”Mieheni esti minua menemästä kokouksiin ja kielsi edes mainitsemasta Jumalan nimeä”, Anita sanoo. ”Pelkkä Jehovan nimen lausuminen sai hänet raivostumaan.”

Anitan oli myös vaikea kertoa lapsilleen Jehovasta. ”Jehovan palvominen oli kiellettyä omassa kodissani. En voinut tutkia vapaasti lasteni kanssa enkä ottaa heitä mukaan kokouksiin.”

Kuten Anitan kokemus osoittaa, perheenjäsenten vastustus voi panna kristityn nuhteettomuuden kovalle koetukselle. Samanlainen vaikutus saattaa olla kroonisilla terveysongelmilla, puolison tai lapsen kuolemalla tai sillä, että läheinen perheenjäsen lakkaa palvelemasta Jehovaa. Mikä sitten auttaa kristittyä pysymään uskollisena Jehovalle?

Mitä tehdä tällaisten koettelemusten kohdatessa? Apostoli Paavali sanoi: ”Te tarvitsette kestävyyttä.” (Hepr. 10:36.) Mutta mikä auttaa kestämään?

TURVAUDU JEHOVAAN RUKOUKSESSA

Yksi tärkeimmistä keinoista saada voimaa, jota tarvitsemme kestääksemme koettelemukset, on turvautua Jumalaan rukouksessa. Esimerkiksi Ana koki murhenäytelmän eräänä maanantai-iltapäivänä. 30 avioliittovuoden jälkeen hänen miehensä yllättäen kuoli. Ana kertoo: ”Hän ei palannutkaan töistä kotiin. Hän oli vasta 52-vuotias.”

Miten Ana selviytyi? Hänen oli mentävä takaisin ansiotyöhön, mistä olikin apua, koska hänen työnsä vaati lähes täydellistä keskittymistä. Se ei kuitenkaan poistanut hänen tuskaansa. Hän selittää: ”Vuodatin sydämeni Jehovalle ja anoin häneltä apua kestääkseni tämän hirvittävän menetyksen.” Vastasiko Jehova hänen rukouksiinsa? Vakuuttuneena siitä, että näin tapahtui, Ana sanoo: ”Rauha, jonka vain Jumala voi antaa, tyynnytti mieleni ja auttoi minua pysymään järjissäni. Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että Jehova tuo mieheni takaisin ylösnousemuksessa.” (Fil. 4:6, 7.)

”Rukouksen Kuulija” on luvannut antaa palvelijoilleen, mitä ikinä he tarvitsevat pysyäkseen uskollisina hänelle (Ps. 65:2). Etkö olekin samaa mieltä, että tämä vakuutus vahvistaa uskoamme? Se varmasti auttaa sinua ymmärtämään, miksi myös sinä voit osoittaa kestävyyttä.

KOKOUKSISTA SAATAVA TUKI

Jehova tukee palvelijoitaan kristillisen seurakunnan välityksellä. Kun Tessalonikan seurakuntaa vainottiin ankarasti, Paavali kehotti sen jäseniä: ”Lohduttakaa toisianne ja rakentakaa toinen toistanne jatkuvasti, niin kuin teettekin.” (1. Tess. 2:14; 5:11.) Tessalonikan kristityt pystyivät läpäisemään tuon uskonkoetuksen sen ansiosta, että rakkaus yhdisti heidät ja he auttoivat toinen toistaan. Kertomus heidän kestävyydestään antaa erinomaisen mallin meille nykyään ja ilmaisee, mikä auttaa meitäkin kestämään.

Kun olemme kehittäneet läheisen ystävyyssuhteen toisiin seurakunnan jäseniin, meidän on helpompi sanoa jotakin sellaista, ”mikä on rakentavaa toisillemme” (Room. 14:19). Tämä on erityisen tärkeää ahdingon aikoina. Paavali itse koki monia koettelemuksia, ja Jehova antoi hänelle voimaa kestää. Toisinaan Jumala järjesti hänelle paljon rohkaisua toisten uskovien välityksellä. Esimerkiksi kun Paavali lähetti henkilökohtaisia terveisiä Kolossan seurakuntaan kuuluville, hän sanoi näistä: ”He ovat tulleet minulle vahvistavaksi avuksi.” (Kol. 4:10, 11.) Kiintymys Paavalia kohtaan sai heidät lohduttamaan ja vahvistamaan häntä silloin, kun hän oli sen tarpeessa. Ehkä oletkin jo saanut samanlaista rohkaisua ja tukea oman seurakuntasi ystäviltä.

VANHIMMILTA SAATAVA TUKI

Kristillisessä seurakunnassa Jumala antaa tukea myös vanhinten välityksellä. Nämä hengellisesti kypsät miehet voivat osoittautua ”kuin kätköpaikaksi tuulelta ja suojapaikaksi rajuilmalta, kuin vesivirroiksi vedettömässä maassa, kuin jyhkeän kallion varjoksi nääntyneessä maassa” (Jes. 32:2). Miten virkistävä lupaus! Oletko sinä hyödyntänyt tätä rakkaudellista järjestelyä? Vanhimmilta saatava rohkaisu ja tuki auttaa sinua kestämään.

Vanhimmat eivät tietystikään pysty tekemään ihmeitä. He ovat epätäydellisiä ihmisiä, joilla ”on samat vajavaisuudet” kuin meillä (Apt. 14:15). Silti heidän pyyntönsä meidän puolestamme voivat saada aikaan paljon (Jaak. 5:14, 15). Eräs Italiassa asuva veli, joka on sairastanut vuosien ajan lihassurkastumatautia, sanoo: ”Veljien rakkaus ja kiintymys sekä heidän toistuvat vierailunsa ovat auttaneet minua kestämään.” Voisitko sinä käyttää täydemmin hyödyksi vanhimmilta saatavaa apua, jonka Jehova on rakkaudessaan järjestänyt?

PIDÄ KIINNI HENGELLISISTÄ TOTTUMUKSISTA

Kestääksemme meidän on tärkeää myös pitää kiinni säännöllisistä hengellisistä tottumuksista. Esimerkiksi 39-vuotiaalla Johnilla todettiin harvinainen syöpä. Hän kertoo: ”Tunsin itseni petetyksi, koska olin niin nuori.” Johnilla ja hänen vaimollaan oli tuolloin vasta kolmevuotias poika. ”Tämä merkitsi sitä, että vaimoni täytyi huolehtia sekä lapsestamme että minusta ja auttaa minua, kun kävin hoidoissa”, John sanoo. Kemoterapian jälkeen John oli erittäin väsynyt ja huonovointinen. Kaiken lisäksi hänen isänsä sairastui parantumattomasti ja tarvitsi perheen huolenpitoa.

Miten John ja hänen perheensä selviytyivät tästä vaikeasta tilanteesta? ”Väsymyksestäni huolimatta varmistin, että perheemme piti kiinni säännöllisistä hengellisistä tottumuksista”, hän toteaa. ”Kävimme kaikissa kokouksissa, osallistuimme viikoittain kenttäpalvelukseen ja tutkimme säännöllisesti perheenä, vaikka se olikin joskus vaikeaa.” John tosiaan huomasi, että voidakseen pysyä kestävänä koettelemuksissa on välttämätöntä säilyttää hengellisyys. Hän neuvoo toisia, joilla on koettelevat olosuhteet: ”Ensi järkytyksen jälkeen Jehovan voima ja rakkaus työntävät syrjään kalvavat ajatukset. Hän voi vahvistaa sinua, aivan kuten hän on vahvistanut minuakin.”

Jumalan tuella epäilemättä pystymme kestämään niitä kärsimyksiä, joita saatamme kohdata nykyään tai tulevaisuudessa. Meidän on viisasta turvautua Jehovaan rukouksessa, kehittää läheinen ystävyyssuhde muihin seurakuntaan kuuluviin, ottaa vastaan vanhimmilta saatava tuki ja pitää kiinni säännöllisistä hengellisistä tottumuksista. Näin ilmaisemme, että muistamme Paavalin sanat: ”Te tarvitsette kestävyyttä.”

^ kpl 2 Jotkin nimet on muutettu.