Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mietiskele Jehovan kestävää rakkautta

Mietiskele Jehovan kestävää rakkautta

”Olen mietiskelevä kaikkea toimintaasi.” (PS. 77:12)

LAULUT: 18, 61

1, 2. a) Mikä on saanut sinut vakuuttumaan siitä, että Jehova rakastaa palvojiaan? b) Mikä tarve on luotu kaikkiin ihmisiin?

MIKSI sinä olet vakuuttunut siitä, että Jehova rakastaa palvojiaan? Ennen kuin vastaat tähän kysymykseen, mieti seuraavia esimerkkejä. Taylene sai vuosien ajan ystävällistä kannustusta muilta kristityiltä. He muistuttivat, että hänen pitää säilyttää tasapaino eikä odottaa itseltään liikaa. Tämä sisar sanoo: ”Jos Jehova ei rakastaisi minua, hän ei olisi neuvonut minua niin hellittämättömästi.” Brigitte, joka kasvatti kaksi lasta yksin miehensä kuoltua, toteaa: ”Lasten kasvattaminen Saatanan järjestelmässä on yksi vaikeimmista tehtävistä, varsinkin yksinhuoltajalle. Mutta olen varma Jehovan rakkaudesta, koska hän on opastanut minua läpi kyynelten ja sydänsurujen. Hän ei ole koskaan antanut minun kohdata sellaista, mitä en pysty kestämään.” (1. Kor. 10:13.) Sandra on parantumattomasti sairas. Kerran erään tunnetun veljen vaimo osoitti konventissa häntä kohtaan henkilökohtaista kiinnostusta. Sandran aviomies sanoo: ”Vaikka tuo sisar ei ollut meille entuudestaan tuttu, hänen syvä kiinnostuksensa toi iloa sydämeemme. Veljien ja sisarten pienetkin rakkauden ilmaukset osoittavat minulle, miten paljon Jehova rakastaa meitä.”

2 Ihmisiin on luotu tarve rakastaa ja saada osakseen rakkautta. Mutta kun meille sattuu jotain odottamatonta tai joudumme pettymään, menetämme terveytemme, kohtaamme taloudellisia takaiskuja tai emme saa tuloksia sananpalveluksessa, meistä voi alkaa tuntua, ettei Jehova enää rakasta meitä. Silloin meidän on hyvä muistaa, että olemme hänen silmissään kallisarvoisia ja että hän ”tarttuu oikeaan käteemme” ja auttaa meitä. Jos olemme hänelle uskollisia, hän ei koskaan unohda meitä. (Jes. 41:13; 49:15.)

3. Mikä voi vahvistaa luottamustamme Jehovan kestävään rakkauteen?

3 Edellä mainitut kristityt olivat varmoja, että Jumala oli koettelevina aikoina heidän kanssaan. Mekin voimme luottaa siihen, että hän on puolellamme (Ps. 118:6, 7). Tämä kirjoitus osoittaa, miten Jumalan rakkaus ilmenee 1) hänen luomisteoistaan, 2) hänen henkeytetystä Sanastaan, 3) mahdollisuudesta rukoilla ja 4) lunnaista. Kun mietiskelemme, mitä kaikkea Jehova on tehnyt hyväksemme, kiitollisuutemme hänen kestävää rakkauttaan kohtaan todennäköisesti kasvaa. (Lue psalmi 77:11, 12.)

MIETISKELE JEHOVAN LUOMISTEKOJA

4. Mitä Jehovan luomistekojen mietiskeleminen opettaa?

4 Näkyykö Jehovan kestävä rakkaus meitä kohtaan siitä, mitä hän on luonut? Kyllä näkyy, sillä jo se, että Jehova ryhtyi luomaan, oli ilmaus hänen rakkaudestaan (Room. 1:20). Hän suunnitteli maahan ekosysteemin, jossa meidän on turvallista olla ja hyvä elää. Hän ei kuitenkaan tahdo, että olemme vain olemassa. Pysyäksemme elossa meidän on syötävä. Jehova huolehti siitä, että maa pystyy tuottamaan lähes loputtomasti erilaisia kasveja, joista voidaan valmistaa terveellistä ruokaa. Hän teki syömisestä myös nautittavaa! (Saarn. 9:7.) Sisar nimeltä Catherine saa paljon iloa luomakunnan tarkkailusta, erityisesti Kanadan ihastuttavan kevään aikana. Hän sanoo: ”On todella hämmästyttävää, miten kaikki herää eloon. Kukat on ohjelmoitu nousemaan maasta, ja linnut palaavat muuttomatkaltaan – myös pikkuruinen kolibri, joka hakeutuu ruokintapaikalle keittiöni ikkunan taakse. Jehova varmastikin rakastaa meitä, koska hän antaa meille niin paljon ilonaiheita.” Rakastava taivaallinen Isämme saa mielihyvää luomisteoistaan, ja hän haluaa meidänkin nauttivan niistä. (Apt. 14:16, 17.)

5. Miten Jehovan rakkaus ilmenee siitä, millaisiksi ihmiset on tehty?

5 Jehova loi meihin kyvyn tehdä tuottavaa ja merkityksellistä työtä, joka lisää elämämme nautittavuutta (Saarn. 2:24). Hänen tarkoituksensa oli, että ihmiset täyttäisivät maan, alistaisivat sen valtaansa ja vallitsisivat kaloja, lintuja ja muita elollisia (1. Moos. 1:26–28). Rakkaudessaan Jehova myös istutti meihin ominaisuuksia, joiden ansiosta voimme jäljitellä häntä (Ef. 5:1).

PIDÄ ARVOSSA JUMALAN HENKEYTETTYÄ SANAA

6. Miksi meidän tulisi arvostaa syvästi Jumalan sanaa?

6 Koska Jumala rakastaa meitä, hän on antanut meille henkeytetyn Sanansa. Se paljastaa, mitä meidän on tiedettävä hänestä sekä siitä, mitä hän on tehnyt ihmisten hyväksi. Raamattu kertoo esimerkiksi, miten hän toimi israelilaisten suhteen, jotka olivat usein tottelemattomia hänelle. Psalmissa 78:38 sanotaan: ”Hän oli armollinen; hän peitti aina erheen aiheuttamatta tuhoa. Ja monta kertaa hän pani suuttumuksensa väistymään herättämättä koko vihastustaan.” Tämän jakeen mietiskeleminen auttaa sinua ymmärtämään, miten paljon Jehova rakastaa sinua ja välittää sinusta. Voit olla aivan varma, että olet hänelle hyvin tärkeä. (Lue 1. Pietarin kirjeen 5:6, 7.)

7. Mitä syitä meillä on pitää Raamattua suuressa arvossa?

7 Meidän tulisi pitää Raamattua suuressa arvossa, koska Jumala kommunikoi kanssamme pääasiassa sen välityksellä. Vanhempien ja lasten on käytävä sisällökkäitä ja avoimia keskusteluja rakentaakseen molemminpuolista luottamusta ja saadakseen toisensa tuntemaan, että heitä rakastetaan. Miten voimme odottaa Jehovan toimivan? Vaikkemme ole koskaan nähneet häntä emmekä kuulleet hänen ääntään, hän ”puhuu” meille henkeytetyn Sanansa kautta, ja meidän täytyy kuunnella (Jes. 30:20, 21). Jehova haluaa opastaa meitä vihkiytyneitä palvojiaan ja suojella meitä vahingolta. Hän tahtoo myös, että tunnemme hänet ja luotamme häneen. (Lue psalmi 19:7–11; Sananlaskujen 1:33.)

Vaikka kuningas Josafat tarvitsi neuvoja Jeehulta, Jehova ”oli havainnut hyvää” hänessä. (Ks. kpl:t 8–9.)

8, 9. Mitä Jehova haluaa meidän tietävän? Kerro tätä valaiseva esimerkki Raamatusta.

8 Jehova haluaa meidän tietävän, että hän rakastaa meitä ja katsoo epätäydellisyytemme yli. Hän etsii meistä hyvää. (2. Aik. 16:9.) Hän toimi näin esimerkiksi Juudan kuninkaan Josafatin tapauksessa. Erään kerran Josafat suostui epäviisaasti lähtemään Israelin kuninkaan Ahabin kanssa sotaretkelle ottamaan Ramot-Gileadia takaisin syyrialaisilta. Vaikka 400 väärää profeettaa vakuutti, että jumalaton Ahab onnistuisi, Jehovan tosi profeetta Mikaja ennusti varmaa tappiota. Ahab kuoli taistelussa, ja Josafat pääsi juuri ja juuri pakenemaan hengissä. Josafatin palattua Jerusalemiin häntä nuhdeltiin siitä, että hän oli liittoutunut Ahabin kanssa. Silti Jeehu, näkyjennäkijä Hananin poika, sanoi hänelle: ”Sinussa on havaittu hyvää.” (2. Aik. 18:4, 5, 18–22, 33, 34; 19:1–3.)

9 Hallituskautensa alkupuolella Josafat oli määrännyt ruhtinaita, leeviläisiä ja pappeja kiertelemään kaikissa Juudan kaupungeissa ja opettamaan hänen alamaisilleen Jehovan lakia. Tämä kampanja oli niin vaikuttava, että ympärillä olevien kansakuntien ihmiset alkoivat pelätä Jehovaa. (2. Aik. 17:3–10.) Vaikka Josafat myöhemmin menetteli tyhmästi, Jehova ei ollut sokea sille hyvälle, mitä hän oli tehnyt. Tämä Raamatun kertomus muistuttaa meitä siitä, että epätäydellisyydestämme huolimatta Jehova osoittaa meitä kohtaan kestävää rakkautta, jos pyrimme koko sydämestämme miellyttämään häntä.

ARVOSTA MAHDOLLISUUTTA RUKOILLA

10, 11. a) Miksi rukous on ainutlaatuinen lahja Jehovalta? b) Millä tavoin Jumala voi vastata rukouksiimme? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

10 Rakastava isä varaa aikaa lastensa kuuntelemiseen, kun he haluavat puhua hänelle. Hän tahtoo tietää heidän huolenaiheensa ja pelkonsa, sillä häntä kiinnostaa, mitä heillä on sydämellään. Taivaallinen Isämme Jehova kuuntelee meitä, kun hyödynnämme kallisarvoista mahdollisuutta rukoilla.

11 Voimme lähestyä Jehovaa rukouksessa milloin vain. Hän ei ole asettanut meille mitään rajoituksia. Hän on Ystävämme, joka on aina valmis kuuntelemaan meitä. Taylene, jota lainattiin edellä, sanoo: ”Hänelle voi puhua mistä hyvänsä, aivan kaikesta.” Kun kerromme Jumalalle sisimmät ajatuksemme rukouksessa, hän voi vastata meille jonkin raamatunkohdan, lehtemme kirjoituksen tai uskonveljemme rohkaisevan sanan välityksellä. Jehova kuulee pyyntömme ja ymmärtää meitä, vaikkei kukaan muu ymmärtäisi. Hänen vastauksensa rukouksiimme ovat kaunis ilmaus kestävästä rakkaudesta, jota hän tuntee meitä kohtaan.

12. Miksi meidän tulisi kiinnittää huomiota Raamatussa oleviin rukouksiin? Kerro esimerkki.

12 Voimme oppia paljon rukouksista, jotka on kirjoitettu muistiin Jumalan sanaan. Meidän on siksi erittäin hyödyllistä tarkastella niitä aika ajoin perheen yhteisessä palvonnassa. Sen mietiskeleminen, miten muinoin eläneet Jehovan palvelijat ilmaisivat syvimpiä ajatuksiaan hänelle, auttaa meitä tekemään omista rukouksistamme sisällökkäämpiä. Ajattele esimerkiksi, mitä Joona sanoi rukoillessaan katuvaisena suuren kalan vatsassa (Joona 1:17–2:10). Tarkastele harrasta rukousta, jonka Salomo esitti Jehovalle temppelin vihkiäisissä (1. Kun. 8:22–53). Mieti Jeesuksen mallirukousta, joka on tarkoitettu meidän hyödyksemme (Matt. 6:9–13). Ennen kaikkea anna säännöllisesti ”anomustesi tulla – – Jumalalle tunnetuiksi”. Silloin ”Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee – – sydämesi ja mielesi”. Kiitollisuutesi Jehovan kestävän rakkauden johdosta kasvaa. (Fil. 4:6, 7.)

OSOITA OLEVASI KIITOLLINEN LUNNAISTA

13. Mikä mahdollisuus ihmisillä on lunnaiden ansiosta?

13 Jeesuksen lunastusuhri annettiin ansaitsemattomana lahjana, ”jotta me saisimme elämän” (1. Joh. 4:9). Apostoli Paavali viittasi tähän ylivertaiseen Jumalan rakkauden ilmaukseen kirjoittaessaan: ”Kristus tosiaankin kuoli jumalattomien puolesta määräaikana. Sillä tuskin kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan ihmisen puolesta; hyvän ihmisen puolesta ehkä joku uskaltaakin kuolla. Mutta Jumala suosittelee omaa rakkauttaan meille siinä, että Kristus kuoli puolestamme ollessamme vielä syntisiä.” (Room. 5:6–8.) Tämä Jehovan rakkauden suurin ilmaus avasi ihmiskunnalle mahdollisuuden saada hyvä asema hänen edessään.

14, 15. Mitä lunnaat merkitsevät a) voidelluille kristityille? b) niille, joilla on maallinen toivo?

14 Jotkut kokevat Jehovan kestävän rakkauden aivan erityisellä tavalla (Joh. 1:12, 13; 3:5–7). Heidät on voideltu pyhällä hengellä, ja näin heistä on tullut ”Jumalan lapsia” (Room. 8:15, 16). Paavali selitti, että voidellut kristityt on ”herätetty – – yhdessä ja asetettu – – istumaan yhdessä taivaallisiin Kristuksen Jeesuksen yhteydessä” (Ef. 2:6). Heillä on tämä hengellinen asema, koska heidät on ”sinetöity luvatulla pyhällä hengellä, joka on [heidän] perintönsä ennakkovakuus”. Heille ”on varattuna taivaissa” Jehovan antama toivo. (Ef. 1:13, 14; Kol. 1:5.)

15 Useimmilla lunnaisiin uskovilla on mahdollisuus tulla Jehovan ystäviksi ja odote, että hän ottaa heidät lapsikseen ja että he saavat elää ikuisesti luvatussa maanpäällisessä paratiisissa. Lunnaiden välityksellä Jehova osoittaa siis rakkautensa koko ihmismaailmaa kohtaan (Joh. 3:16). Jos toivonamme on elää ikuisesti maan päällä ja palvelemme edelleen Jehovaa uskollisesti, hän tekee varmasti elämästämme uudessa maailmassa miellyttävää. Voimme siis hyvästä syystä pitää lunnaita painavimpana todisteena Jumalan kestävästä rakkaudesta meitä kohtaan.

VASTAA JEHOVAN RAKKAUTEEN

16. Miten Jehovan rakkauden miettiminen vaikuttaa meihin?

16 Emme pysty laskemaan kaikkia tapoja, joilla Jehovan pettämätön rakkaus meitä kohtaan ilmenee. Psalmista Daavid lauloi: ”Kuinka kallisarvoiset siis ovatkaan minulle sinun ajatuksesi! Oi Jumala, kuinka suureksi nouseekaan niiden kokonaismäärä! Jos koettaisin laskea ne, niitä olisi enemmän kuin konsanaan hiekkajyväsiä.” (Ps. 139:17, 18.) Miettiessämme näitä ajatuksia meissä varmasti kasvaa syvä rakkaus Jehovaa kohtaan, joka huolehtii meistä niin rakkaudellisesti. Haluamme siksi antaa hänelle parhaamme.

17, 18. Millä tavoin voimme osoittaa rakastavamme Jumalaa?

17 Voimme ilmaista rakkautemme Jehovaa kohtaan monin tavoin. Osoitamme rakastavamme Jumalaa ja lähimmäistämme muun muassa osallistumalla innokkaasti Valtakunnan saarnaamistyöhön (Matt. 24:14; 28:19, 20). Todistamme aidon rakkautemme Jehovaan säilyttämällä nuhteettomuutemme uskonkoetuksissa. (Lue psalmi 84:11; Jaakobin kirjeen 1:2–5.) Jos kohtaamme ankaria koettelemuksia, voimme olla varmoja siitä, että Jumala on selvillä kärsimyksistämme ja auttaa meitä, sillä olemme hänelle kallisarvoisia (Ps. 56:8).

18 Rakkautemme Jehovaa kohtaan saa meidät mietiskelemään hänen luomistekojaan ja kaikkea muuta ihmeellistä, mitä hän on tehnyt. Osoitamme rakastavamme Jumalaa ja arvostavamme hänen Sanaansa tutkimalla ahkerasti Raamattua. Rakkaus Jehovaan saa meidät pyrkimään yhä lähemmäksi häntä rukouksen välityksellä. Ja rakkautemme Jumalaan syvenee, kun mietiskelemme lunastusuhria, jonka hän järjesti syntiemme sovittamiseksi (1. Joh. 2:1, 2). Nämä ovat vain joitakin niistä monista tavoista, joilla voimme osoittaa arvostavamme Jehovan kestävää rakkautta meitä kohtaan.