Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Valitse tarkoin seurasi näinä viimeisinä päivinä

Valitse tarkoin seurasi näinä viimeisinä päivinä

”Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” (1. KOR. 15:33)

LAULUT: 73, 119

1. Mitä ajanjaksoa elämme parhaillaan?

ELÄMME erittäin koettelevaa aikaa. Raamatussa kutsutaan tätä vuonna 1914 alkanutta ajanjaksoa ”viimeisiksi päiviksi”. Näille ”kriittisille ajoille, joista on vaikea selviytyä”, ovat tunnusomaisia niin huonot olosuhteet, ettei ihmiskunta ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa. (2. Tim. 3:1–5.) Lisäksi maailman tilanne tulee vaikeutumaan entisestään, sillä Raamatun ennustuksen mukaan ”pahat ihmiset ja petkuttajat menevät yhä huonompaan suuntaan” (2. Tim. 3:13).

2. Mitä monien ihmisten ajanvietteeseen sisältyy? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

2 Monet ihmiset viettävät aikaa katselemalla tai harjoittamalla väkivaltaa, sukupuolista moraalittomuutta, spiritismiä tai muita jumalattomia tapoja. Esimerkiksi internetissä, televisio-ohjelmissa, elokuvissa, romaaneissa ja lehdissä esitetään väkivalta ja moraalittomuus usein myönteisessä valossa. Käytöksestä, jota aiemmin paheksuttiin, on joissakin paikoissa tullut jopa laillista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Jehova hyväksyisi sellaiset tavat. (Lue Roomalaiskirjeen 1:28–32.)

3. Mitä monet ajattelevat niistä, jotka elävät Jumalan normien mukaan?

3 Ensimmäisellä vuosisadalla Jeesuksen seuraajia herjattiin ja vainottiin, koska he karttoivat epäpuhdasta ajanvietettä ja säilyttivät käytöksensä jumalisena. Apostoli Pietari kirjoitti kristityille: ”Koska ette enää juokse heidän kanssaan tähän suuntaan samaan irstailun lätäkköön, he oudoksuvat ja herjaavat teitä jatkuvasti.” (1. Piet. 4:4.) Nykyäänkin maailmassa pidetään omituisina niitä, jotka elävät Jumalan normien mukaan. Lisäksi ”kaikkia, jotka haluavat elää jumalista antaumusta osoittaen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, tullaan myös vainoamaan” (2. Tim. 3:12).

”HUONO SEURA TURMELEE HYÖDYLLISET TAVAT”

4. Miksi meidän ei tule rakastaa tätä maailmaa?

4 Raamattu varoittaa niitä, jotka haluavat tehdä Jumalan tahdon, ettei heidän tule rakastaa maailmaa eikä sen tapoja. (Lue 1. Johanneksen kirjeen 2:15, 16.) Tämän maailman uskonnolliset, poliittiset ja kaupalliset ainekset ovat viestintäkanavineen Saatana Panettelijan, ”tämän asiainjärjestelmän jumalan”, vaikutuspiirissä (2. Kor. 4:4; 1. Joh. 5:19). Meidän täytyy siksi valita tarkoin seuramme. Jumalan henkeytetyssä sanassa esitetään perustotuus: ”Älkää eksykö. Huono seura turmelee hyödylliset tavat.” (1. Kor. 15:33.)

5, 6. Keiden seuraa meidän tulisi karttaa ja miksi?

5 Emme halua, että mikään turmelisi hyödyllisiä tapojamme. Siksi emme ole läheisesti tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka harjoittavat pahaa. Tällaisia ovat ei-uskovien väärintekijöiden lisäksi ne, jotka väittävät palvovansa Jehovaa mutta tieten tahtoen rikkovat hänen lakejaan. Jos joku kristitty syyllistyy vakavaan väärintekoon eikä kadu, emme enää seurustele hänen kanssaan. (Room. 16:17, 18.)

6 Mikäli viettäisimme aikaa niiden kanssa, jotka eivät tottele Jumalan lakeja, saattaisimme alkaa jäljitellä heitä saadaksemme heidän hyväksyntänsä. Esimerkiksi jos meillä olisi läheisinä ystävinämme sukupuolista moraalittomuutta harjoittavia, voisimme joutua kiusaukseen toimia heidän laillaan. Näin on tapahtunut joillekin veljillemme ja sisarillemme, ja jotkut heistä on jouduttu erottamaan, koska he eivät osoittaneet katumusta. (1. Kor. 5:11–13.) Elleivät he palaa Jehovan luo, heille voi käydä Pietarin kuvailemalla tavalla. (Lue 2. Pietarin kirjeen 2:20–22.)

7. Keitä meidän tulisi valita läheisiksi ystäviksemme?

7 Vaikka haluamme kohdella huomaavaisesti niitäkin, jotka eivät noudata Jumalan lakeja, heistä ei pitäisi tulla läheisiä ystäviämme. Naimattoman Jehovan todistajan olisi siksi väärin seurustella avioliittotarkoituksessa jonkun kanssa, joka ei ole vihkiytynyt Jehovalle, ei palvele häntä uskollisesti eikä kunnioita hänen korkeita normejaan. Kristillisen nuhteettomuuden säilyttäminen on paljon tärkeämpää kuin niiden suosio, jotka eivät elä Jehovan lakien mukaan. Meidän tulisi valita läheisiksi ystäviksemme niitä, jotka tekevät Jumalan tahdon. Jeesus sanoi: ”Se, joka tekee Jumalan tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.” (Mark. 3:35.)

8. Millainen vaikutus huonolla seuralla oli muinaiseen Israelin kansaan?

8 Israelilaiset joutuivat kokemaan huonon seuran tuhoisan vaikutuksen. Kun Jehova oli vapauttanut heidät Egyptin orjuudesta ja johdatti heitä Luvattuun maahan, hän kielsi heitä seurustelemasta tuon maan asukkaiden kanssa ja sanoi: ”Et saa kumartaa heidän jumaliaan etkä taipua palvelemaan niitä, etkä saa tehdä mitään heidän tekojensa kaltaista, vaan sinä syöksemällä syökset ne maahan ja murskaamalla murskaat heidän pyhät patsaansa. Ja teidän on palveltava Jehovaa, Jumalaanne.” (2. Moos. 23:24, 25.) Suurin osa israelilaisista ei totellut Jumalan ohjeita (Ps. 106:35–39). Heidän uskottomuutensa vuoksi Jeesus myöhemmin sanoi heille: ”Katso! Teidän huoneenne jätetään hylättynä teille.” (Matt. 23:38.) Jehova hylkäsi Israelin kansan ja siirsi suosionsa vastaperustetulle kristilliselle seurakunnalle (Apt. 2:1–4).

HARKITSE TARKKAAN, MITÄ LUET JA KATSOT

9. Miksi maailman median ja viihdeteollisuuden tuottama aineisto voi olla vaaraksi?

9 Suuri osa tämän maailman median ja viihdeteollisuuden tuottamasta aineistosta voi olla vaaraksi kristittyjen hengellisyydelle. Sen tarkoitus ei ole kasvattaa uskoa Jehovaan ja hänen lupauksiinsa, vaan se heijastaa pikemminkin Saatanan pahaa maailmaa ja sen tavoitteita. Meidän on siksi oltava erityisen varovaisia, ettemme valitse aineistoa, joka herättää meissä ”maailmallisia haluja” (Tit. 2:12).

10. Mitä tapahtuu vahingolliselle aineistolle, jota tämä maailma tuottaa?

10 Pian Saatanan maailma tuhotaan, ja sen mukana häviää myös aineisto, jota on vahingollista lukea ja katsoa. Jumalan sana toteaa: ”Maailma on häviämässä ja samoin sen halu, mutta se, joka tekee Jumalan tahdon, pysyy ikuisesti.” (1. Joh. 2:17.) Myös psalmista lauloi: ”Pahantekijät karsitaan pois, mutta ne, jotka panevat toivonsa Jehovaan, saavat omistaa maan. Mutta sävyisät saavat omistaa maan, ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta.” Kuinka kauan? ”Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Ps. 37:9, 11, 29.)

11. Miten Jumala huolehtii siitä, että hänen kansansa saa hyvää hengellistä ravintoa?

11 Toisaalta Jehovan järjestön näinä viimeisinä päivinä valmistama aineisto kannustaa meitä elämään tavalla, joka johtaa ikuiseen elämään. Jeesus sanoi rukouksessaan Jehovalle: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Joh. 17:3.) Taivaallinen Isämme antaa meille järjestönsä välityksellä yltäkylläisesti ravitsevaa hengellistä ruokaa. Saatavillamme on esimerkiksi lehtiä, kirjasia, kirjoja, videoita ja verkkosivut, jotka edistävät puhdasta palvontaa. Myös säännöllisiä kokouksia järjestetään yli 110 000 seurakunnassa ympäri maailman. Näissä kokouksissa ja konventeissa tarkastelemme Raamattuun perustuvaa aineistoa, joka kasvattaa luottamustamme Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. (Hepr. 10:24, 25.)

MENE NAIMISIIN ”VAIN HERRASSA”

12. Mitä sisältyy Raamatun neuvoon mennä naimisiin ”vain Herrassa”?

12 Seuran valitseminen on erityisen tärkeää naimattomille kristityille, jotka haluavat mennä naimisiin. Jumalan sana kehottaa selvästi: ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen ei-uskovien kanssa. Sillä mitä yhteyttä on vanhurskaudella ja laittomuudella? Tai mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä?” (2. Kor. 6:14.) Raamattu neuvoo Jumalan palvelijoita, jotka etsivät aviopuolisoa, menemään naimisiin ”vain Herrassa” eli avioitumaan ainoastaan sellaisen vihkiytyneen ja kastetun Jehovan palvojan kanssa, joka elää Raamatun opetusten mukaisesti (1. Kor. 7:39). Kun kristitty menee naimisiin toisen uskovan kanssa, hän saa kumppanin, joka on vihkiytynyt Jehovalle ja auttaa häntä säilyttämään nuhteettomuutensa.

13. Minkä kiellon Jehova antoi israelilaisille?

13 Jehova tietää, mikä on parasta hänen palvelijoilleen, ja hän onkin aina tehnyt selväksi näkemyksensä avioliitosta. Huomaa, kuinka helposti ymmärrettävän kiellon hän antoi Mooseksen välityksellä israelilaisille. Heille sanottiin niistä ympärillä olevien kansojen asukkaista, jotka eivät palvelleet Jehovaa: ”Et saa lankoutua heidän kanssaan. Et saa antaa tytärtäsi hänen pojalleen etkä ottaa hänen tytärtään pojallesi. Sillä hän kääntää poikasi seuraamasta minua, ja silloin he varmasti palvelevat muita jumalia, ja Jehovan suuttumus on syttyvä teitä kohtaan, ja hän tuhoaa sinut äkkiä.” (5. Moos. 7:3, 4.)

14, 15. Miten Jehovan ohjauksen huomiotta jättäminen vaikutti Salomoon?

14 Salomo rukoili pian sen jälkeen, kun hänestä oli tullut Israelin kuningas, että Jumala antaisi hänelle viisautta, ja hän sai sitä runsaasti. Hän tuli kuuluisaksi vauraan maan viisaana hallitsijana. Saban kuningatar huudahtikin Salomon luona vieraillessaan: ”Minä [en] uskonut niihin sanoihin, ennen kuin olin tullut, niin että omat silmäni saattoivat sen nähdä, ja katso, minulle ei ollut kerrottu puoltakaan. Sinulla on enemmän viisautta ja hyvinvointia kuin olin kuullut huhuttavan.” (1. Kun. 10:7.) Salomosta tuli kuitenkin surullinen esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun sivuuttaa Jumalan käskyn ja menee naimisiin sellaisen kanssa, joka ei palvele Häntä (Saarn. 4:13).

15 Saamistaan siunauksista huolimatta Salomo jätti huomiotta sen, että Jehova oli kieltänyt menemästä naimisiin ympärillä olevien kansojen naisten kanssa, jotka eivät palvoneet Häntä. Salomo ”rakasti monia vierasmaalaisia vaimoja”, ja lopulta hänellä oli 700 vaimoa ja 300 sivuvaimoa. Mihin se johti? Kun Salomo tuli vanhaksi, hänen pakanavaimonsa ”taivuttivat hänen sydämensä seuraamaan muita jumalia – –. Ja Salomo alkoi tehdä sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä.” (1. Kun. 11:1–6.) Huono seura horjutti Salomon viisautta ja sai hänet luopumaan tosi palvonnasta. Tässä on vakava varoitus kristityille, jotka harkitsevat avioliittoa jonkun sellaisen kanssa, joka ei rakasta Jehovaa.

16. Mikä Raamatun ohje soveltuu niihin Jumalan palvelijoihin, joiden puoliso ei ole uskova?

16 Mitä on sanottava niistä, joista tulee Jumalan palvojia vasta sen jälkeen, kun he ovat avioituneet ei-uskovan kanssa? Raamattu sanoo: ”Te vaimot, olkaa alamaisia omalle miehellenne, jotta jos jotkut eivät tottele sanaa, heidät voitettaisiin sanatta vaimonsa käytöksellä.” (1. Piet. 3:1.) Tämä neuvo annettiin kristityille vaimoille, mutta se soveltuu yhtä hyvin mieheen, josta tulee Jehovan palvoja ja jonka vaimo ei ole uskova. Raamattu esittää selvän ohjeen: ole hyvä puoliso ja elä niiden korkeiden normien mukaan, jotka Jumala on avioliittoa varten antanut. Monet ei-uskovat ovat ottaneet totuuden vastaan pantuaan merkille, millaisia muutoksia Jumalan vaatimuksiin mukautuminen on saanut aikaan heidän puolisossaan.

ETSI NIIDEN SEURAA, JOTKA RAKASTAVAT JEHOVAA

17, 18. Miksi Nooa ja ensimmäisen vuosisadan kristityt selviytyivät oman aikansa järjestelmän lopusta?

17 Huono seura turmelee hyödylliset tavat, mutta hyvä seura saa aikaan erinomaisia tuloksia. Esimerkiksi Nooa eli pahojen ihmisten keskellä, mutta hän ei halunnut heitä läheisiksi ystävikseen. Siihen aikaan ”Jehova näki, että ihmisen pahuus maan päällä oli hyvin suuri ja että hänen sydämensä ajatusten kaikki taipumukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat” (1. Moos. 6:5). Jumala päätti siksi hävittää tuon pahan järjestelmän ja sen kannattajat maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen välityksellä. Kuitenkin ”Nooa oli vanhurskas mies. Hän osoittautui moitteettomaksi aikalaistensa keskuudessa. Nooa vaelsi tosi Jumalan kanssa.” (1. Moos. 6:7–9.)

18 Nooa ei varmastikaan hakeutunut jumalattomien seuraan. Hän ja hänen vaimonsa sekä heidän kolme poikaansa ja näiden vaimot uppoutuivat Jumalan heille antamaan työhön, johon sisältyi arkin rakentaminen. Samanaikaisesti Nooa oli myös ”vanhurskauden saarnaaja” (2. Piet. 2:5). Saarnaaminen, arkin rakentaminen ja ajan viettäminen perheen kanssa pitivät hänet kiireisenä hyvissä, Jumalaa miellyttävissä asioissa. Sen ansiosta Nooa perheineen selviytyi vedenpaisumuksesta. Meidän pitäisi olla kiitollisia siitä, että he tottelivat Jehovaa, koska me kaikki nykyään elävät olemme heidän jälkeläisiään. Samoin uskolliset ja tottelevaiset kristityt ensimmäisellä vuosisadalla pysyivät erossa jumalattomista ihmisistä ja selviytyivät tuhosta, joka kohtasi Jerusalemia ja juutalaista järjestelmää vuonna 70 (Luuk. 21:20–22).

Toisten kristittyjen tervehenkinen seura antaa esimakua siitä, millaista elämä on uudessa maailmassa. (Ks. kpl 19.)

19. Mitä meidän täytyy tehdä saadaksemme Jumalan suosion?

19 Me Jehovan palvojat haluamme jäljitellä Nooaa ja hänen perhettään sekä ensimmäisellä vuosisadalla eläneitä tottelevaisia kristittyjä. Meidän täytyy pysytellä erossa ympärillämme olevasta pahasta asiainjärjestelmästä ja etsiä rakentavaa seuraa miljoonien uskollisten veljiemme ja sisartemme keskuudesta. Niiden yhteydessä oleminen, joita jumalinen viisaus ohjaa, auttaa meitä ”pysymään lujina uskossa” näinä hyvin vaikeina aikoina. (1. Kor. 16:13; Sananl. 13:20.) Ajattele! Meillä on suurenmoinen odote selviytyä nykyisen pahan järjestelmän lopusta ja astua hyvin pian Jehovan vanhurskaaseen uuteen maailmaan – mikäli valitsemme seuramme tarkoin näinä viimeisinä päivinä.