Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Milloin Jumalan valtakunta tulee?

Milloin Jumalan valtakunta tulee?

Milloin Jumalan valtakunta tulee?

”HERRA, ennallistatko sinä Israelille valtakunnan tänä aikana?” (Apostolien teot 1:6.) Apostolit olivat erittäin kiinnostuneita siitä, milloin Jeesus perustaisi Valtakuntansa. Nykyään, parituhatta vuotta myöhemmin, ihmiset haluavat edelleen tietää, milloin Jumalan valtakunta tulee.

On syytä uskoa, että Jeesus käsitteli tuota kysymystä, koska Valtakunta oli hänen teemansa hänen saarnatessaan. Hän puhuikin paljon eräästä nimenomaisesta ajasta, jota hän sanoi ”läsnäolokseen” (Matteus 24:37). Tuo läsnäolo liittyy läheisesti messiaanisen Valtakunnan perustamiseen. Mitä Kristuksen läsnäololla tarkoitetaan? Tarkastellaan seuraavaksi neljää asiaa, jotka Raamattu paljastaa siitä.

1. Kristuksen läsnäolo alkaisi pitkän ajan kuluttua hänen kuolemastaan. Jeesus kertoi vertauksen, jossa hän rinnasti itsensä mieheen, joka ”matkusti kaukaiseen maahan varmistaakseen itselleen kuninkaallisen vallan” eli ”valtakunnan” (Luukas 19:12, engl. viitelaitoksen alaviite). Miten tuo profeetallinen kuvaus täyttyi? Kun Jeesus oli kuollut ja hänet oli herätetty kuolleista, hän matkusti ”kaukaiseen maahan” eli taivaaseen. Kuten Jeesus ennusti eräässä toisessa samankaltaisessa vertauksessa, hänen paluunsa kuninkaallisessa vallassa tapahtuisi vasta ”pitkän ajan kuluttua” (Matteus 25:19).

Joitakin vuosia Jeesuksen taivaaseennousemisen jälkeen apostoli Paavali kirjoitti: ”Tämä mies uhrasi yhden uhrin syntien edestä ainiaaksi ja istui Jumalan oikealle puolelle ja siitä lähtien odottaa, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa alustaksi.” (Heprealaisille 10:12, 13.) Jeesuksen taivaaseennousemista seurasi siis pitkä odotusaika. Se päättyi viimein, kun Jehova Jumala asetti Poikansa hallitsemaan jo kauan aikaisemmin luvattua messiaanista Valtakuntaa. Tuolloin alkoi Kristuksen läsnäolo. Näkisivätkö maan päällä olevat ihmiset tuon merkittävän tapahtuman?

2. Läsnäolo on näkymätön ihmissilmille. Ehkä muistat, että Jeesus puhui läsnäolonsa tunnusmerkistä (Matteus 24:3). Jos hänen läsnäolonsa voitaisiin nähdä ihmissilmin, niin tarvittaisiinko tunnusmerkkiä? Kuvittele, että olet menossa merenrantaan. Matkan varrella saattaa olla opasteita, jotka ohjaavat sinua, mutta päästyäsi veden ääreen ja aavan ulapan levittäytyessä eteesi odottaisit tuskin näkeväsi opastekilpeä, jossa olisi iso nuoli eteenpäin ja suurin kirjaimin sana ”Meri”. Miksi tarvittaisiin kilpi kertomaan jotakin sellaista, minkä voi omin silmin havaita?

Jeesus ei kuvaillut läsnäolonsa tunnusmerkkiä kiinnittääkseen ihmisten huomion johonkin, minkä he voisivat itsekin nähdä, vaan auttaakseen heitä havaitsemaan jotakin, mitä tapahtuisi taivaassa. Siksi Jeesus sanoi: ”Jumalan valtakunta ei tule huomiota herättävästi.” (Luukas 17:20.) Miten tunnusmerkki sitten osoittaisi maan päällä oleville, että Kristuksen läsnäolo oli alkanut?

3. Jeesuksen läsnäolo olisi äärimmäisen vaikeaa aikaa täällä maan päällä. Jeesus sanoi, että hänen läsnäolostaan taivaallisena Kuninkaana olisivat maan päällä merkkinä sodat, nälänhätä, maanjäristykset, ruttotaudit ja laittomuus (Matteus 24:7–12; Luukas 21:10, 11). Mikä olisi syynä tähän ahdinkoon? Raamattu selittää, että Saatana, ”tämän maailman hallitsija”, on raivoissaan, koska hän tietää, että nyt kun Kristuksen läsnäolo Kuninkaana on alkanut, hänen aikansa on käynyt hyvin vähiin (Johannes 12:31; Ilmestys 12:9, 12). Näitä todisteita Saatanan raivosta ja Kristuksen läsnäolosta on ollut runsaasti nähtävissä meidän aikanamme. Ne ovat olleet ennennäkemättömän ilmeisiä kautta maailman varsinkin vuodesta 1914 lähtien, jonka historioitsijat myöntävät olleen käänteentekevä vuosi.

Tällaiset uutiset vaikuttavat ehkä pelkästään huonoilta, mutta on niissä jotain hyvääkin. Ne merkitsevät sitä, että messiaaninen Valtakunta hallitsee nyt taivaassa. Hyvin pian se tulee hallitsemaan koko maata. Mutta miten ihmiset saavat tietää tuosta Valtakunnasta voidakseen hyväksyä sen hallinnon ja tulla sen alamaisiksi?

4. Jeesuksen läsnäolon aikana saarnataan kautta maailman. Jeesus vertasi läsnäolonsa aikaa ”Nooan päiviin” (Matteus 24:37–39). * Sen lisäksi että Nooa rakensi arkkia, hän oli myös ”vanhurskauden saarnaaja” (2. Pietarin kirje 2:5). Hän varoitti ihmisiä siitä, että Jumalalta tuleva tuomio olisi väistämätön. Jeesus sanoi, että hänen maan päällä olevat seuraajansa tekisivät jotakin samankaltaista hänen läsnäolonsa aikana. Hän ennusti: ”Tämä valtakunnan hyvä uutinen tullaan saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille, ja sitten tulee loppu.” (Matteus 24:14.)

Kuten edellisessä kirjoituksessa osoitettiin, Jumalan valtakunta tuhoaa kaikki tämän maailman hallitukset. Kun ihmisille kerrotaan siitä, että tämä taivaallinen hallitus alkaa pian toimia, he saavat tilaisuuden pelastua tulevalta tuholta ja tulla tuon Valtakunnan alamaisiksi. Avainkysymys on siis: miten sinä suhtaudut tähän sanomaan?

Onko Jumalan valtakunta hyvä uutinen sinulle?

Jeesus saarnasi vertaansa vailla olevaa toivon sanomaa. Tuhansia vuosia sitten Eedenin kapinan jälkeen Jehova Jumala päätti perustaa hallituksen, joka korjaisi tilanteen ja palauttaisi uskolliset ihmiset siihen tilaan, joka oli alun perin Jumalan tarkoituksena: he voisivat elää ikuisesti paratiisissa täällä maan päällä. Mikä voisikaan olla mahtavampaa kuin tieto siitä, että tuo kauan sitten luvattu hallitus hallitsee parhaillaan taivaassa? Se ei ole mikään epämääräinen, abstrakti käsite vaan todellisuutta!

Jumalan asettama Kuningas hallitsee nyt vihollistensa keskellä (Psalmit 110:2). Messias täyttää tässä turmeltuneessa, Jumalasta vieraantuneessa maailmassa Isänsä tahdon löytää kaikki ne, jotka haluavat oppia tuntemaan Jumalan sellaisena kuin hän todella on ja palvoa häntä ”hengessä ja totuudessa” (Johannes 4:24). Toivo elää ikuisesti Jumalan valtakunnan alaisuudessa on kaikenikäisten ja kaikkiin rotuihin ja yhteiskuntaluokkiin kuuluvien ihmisten ulottuvilla (Apostolien teot 10:34, 35). Kannustamme sinua tarttumaan edessäsi olevaan suurenmoiseen tilaisuuteen. Ryhdy nyt hankkimaan tietoa Jumalan valtakunnasta voidaksesi elää ikuisesti sen vanhurskaan hallinnon alaisuudessa. (1. Johanneksen kirje 2:17.)

[Alaviite]

^ kpl 10 Jeesuksen sanat auttavat korjaamaan joistakin raamatunkäännöksistä välittyvän väärän käsityksen. Niissä sana ”läsnäolo” on käännetty esimerkiksi sanoilla ”tulo”, ”tulemus” tai ”paluu”, mikä antaa ymmärtää, että kyseessä olisi pelkästään hetkellinen tapahtuma. Huomaa kuitenkin, ettei Jeesus verrannut läsnäoloaan Nooan päivien vedenpaisumukseen, joka oli tapahtuma, vaan ”Nooan päiviin”, ratkaisevan tärkeään ajanjaksoon. Nooan päivien tavoin myös Kristuksen läsnäolo olisi ajanjakso, jona ihmiset olisivat niin uppoutuneita elämän jokapäiväisiin asioihin, etteivät he kiinnittäisi huomiota heille esitettyyn varoitukseen.

[Kuvat s. 8, 9]

Päivittäin kuulemamme huonot uutiset osoittavat, että paremmat ajat ovat lähellä.

[Lähdemerkintä]

Ilmatorjuntatykki: U.S. Army photo