”Laista on tullut meidän kasvattajamme”

KOVINKAAN monet lapset eivät tajua, mitä hyötyä säännöistä ja kurista on. Heidän mielestään rajoituksista on pelkkää haittaa. Ne joiden vastuuna on auttaa nuoria, kuitenkin tietävät, että asianmukainen valvonta on ilman muuta tarpeen. Vuosien kuluessa useimmat nuoret luultavasti oppivat ymmärtämään, kuinka tärkeää heidän saamansa ohjaus on ollut. Apostoli Paavali käytti erästä kielikuvaa valaistakseen sitä, mitä tapahtui Jehova Jumalan ja hänen kansansa välisessä suhteessa. Hän puhui miehestä, jonka tehtävänä oli suojella lapsia.

 Jotkut ensimmäisellä vuosisadalla Rooman Galatian-provinssissa elävät kristityt väittivät, että Jumalan suosio voitiin saada vain tottelemalla sitä lakia, jonka hän oli antanut israelilaisille Mooseksen välityksellä. Apostoli Paavali tiesi, ettei se ollut totta, sillä Jumala oli antanut pyhää henkeään joillekin, jotka eivät koskaan olleet noudattaneet juutalaisten lakia (Apostolien teot 15:12). Niinpä Paavali korjasi tuon virheellisen käsityksen vertauksen avulla. Hän kirjoitti Galatian kristityille: ”Laista on tullut meidän kasvattajamme, joka johtaa Kristukseen.” (Galatalaisille 3:24.) Erään oppineen mukaan kasvattajasta puhuminen tuo mieleen tehtävän, jolla on ”ikivanha ja vaiheikas historia”. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää, mitä apostoli Paavali tarkoitti.

Kasvattaja ja hänen vastuunsa

Monissa rikkaissa kreikkalaisissa, roomalaisissa ja ehkä myös juutalaisissa perheissä kasvattajat valvoivat lapsia näiden varhaislapsuudesta aina murrosikään asti. Kasvattaja oli yleensä luotettava ja usein jo iäkäs orja, jonka tehtävänä oli pitää huolta lapsen turvallisuudesta ja siitä, että isän toiveita lapsen suhteen kunnioitettiin. Kasvattaja oli lapsen seurassa kaiken päivää ja meni sinne minne hänkin, huolehti hänen puhtaudestaan, vei hänet kouluun, kantoi usein kirjat ja muut varusteet ja tarkkaili, miten hänen opiskelunsa sujui.

Kasvattaja ei yleensä antanut varsinaista kouluopetusta vaan pelkästään valvoi sitä, että isän ohjeita noudatettiin. Hän tosin opetti epäsuorasti valvomalla ja kurittamalla. Tähän sisältyi käytöstapojen tähdentäminen, nuhteleminen ja jopa ruumiillisen kurituksen antaminen huonon käytöksen vuoksi. Ennen kaikkea lasta tietysti kasvattivat isä ja äiti. Pojan varttuessa kasvattaja kuitenkin opetti hänelle, että hänen tulisi kävellä kadulla ryhdikkäästi, käyttää viittaa, istua ja syödä oikein, nousta seisaalleen häntä iäkkäämpien edessä, rakastaa vanhempiaan ja niin edelleen.

 Kreikkalainen filosofi Platon (n. 428–348 eaa.) oli vakuuttunut siitä, että lapsen mielitekoja oli hillittävä. Hän kirjoitti: ”Yhtä vähän kuin lampaita tai muita laitumella käyviä eläimiä sopii jättää vaille paimenta, yhtä vähän lapsia vaille kaitsijaa tai orjia vaille isäntää.” Tämä voi vaikuttaa äärimmäisyyksiin menemiseltä, mutta näin Platon asiasta ajatteli.

Kasvattajat olivat alinomaa paikalla, ja siksi heillä oli sellainen maine, että he vartioivat lapsia tuskallisen tarkasti, pitivät yllä ankaraa kuria ja esittivät loputtomasti pikkumaisia, rasittavia ja turhanpäiväisiä syytöksiä. Joka tapauksessa kasvattajat suojelivat lapsia niin moraalisesti kuin fyysisestikin. Toisella vuosisadalla elänyt kreikkalainen historioitsija Appianos kertoi eräästä kasvattajasta, joka joutui koulumatkalla kietomaan käsivartensa holhokkinsa ympärille suojellakseen häntä murhayritykseltä. Kun kasvattaja ei suostunut päästämään irti, sekä hänet että poika surmattiin.

Hellenistisessä maailmassa rehotti moraalittomuus. Lapsia, varsinkin poikia, täytyi suojella seksuaaliselta ahdistelulta. Kasvattaja oli mukana lapsen oppitunneilla, koska moniin opettajiin ei voinut luottaa. 300-luvulla elänyt kreikkalainen retoriikan opettaja Libanios sanoi jopa, että kasvattajien täytyi toimia ”varttuvan nuoren valvojina, – – häätää pois epämieluisat rakastajat, työntää heidät syrjään ja pitää heidät loitolla eikä antaa heidän tehdä tuttavuutta poikien kanssa”. Monet kasvattajat ansaitsivat suojattiensa kunnioituksen. Muistokivet ovat todisteena siitä, että aikuiset olivat kiitollisia vanhoille rakkaille kasvattajilleen vielä näiden kuoltuakin.

Laki kasvattajana

Miksi apostoli Paavali vertasi Mooseksen lakia kasvattajaan? Miksi tuo vertaus on erityisen osuva?

Ensinnäkin Mooseksen laki suojeli. Paavali selitti, että juutalaisia ”vartioitiin” tuon lain alaisuudessa. He olivat ikään kuin kasvattajan suojelevassa holhouksessa. (Galatalaisille 3:23.) Laki vaikutti heidän elämänsä kaikkiin puoliin. Se piti aisoissa heidän himonsa ja lihalliset halunsa. Se sääteli heidän käytöstään ja muistutti heitä jatkuvasti heidän puutteistaan ja sai näin jokaisen israelilaisen tajuamaan oman epätäydellisyytensä.

Laki suojeli myös vahingollisilta vaikutteilta, kuten Israelia ympäröivien kansakuntien rappeutuneelta moraalilta ja niiden uskonnollisilta tavoilta. Esimerkiksi se, että Jumala kielsi avioitumasta pakanoiden kanssa, oli olennaisen tärkeää koko kansan hengellisen hyvinvoinnin kannalta. (5. Mooseksen kirja 7:3, 4.) Sellaiset säädökset auttoivat säilyttämään Jumalan kansan hengellisen puhtauden ja valmistivat sitä niin että se pystyisi tunnistamaan Messiaan. Laki oli siis osoitus Jumalan rakkaudesta. Mooses muistutti toisia israelilaisia: ”Niin kuin mies oikaisee poikaansa, niin Jehova, sinun Jumalasi, oikaisi sinua.” (5. Mooseksen kirja 8:5.)

Apostoli Paavalin vertauksessa oli keskeistä se, että kasvattajan valta oli vain väliaikaista. Kun lapsesta tuli täysi-ikäinen, hän ei enää ollut kasvattajansa ohjauksessa. Kreikkalainen historioitsija Ksenofon (431–352 eaa.) kirjoitti: ”Kun poika lakkaa olemasta lapsi ja alkaa olla nuorukainen, toiset vapauttavat hänet hänen kasvattajastaan ja opettajastaan; silloin hän ei enää ole heidän alaisuudessaan vaan saa kulkea omaa tietään.”

Sama piti paikkansa Mooseksen laista. Sen tarkoitus oli väliaikainen – ”tehdä rikkomukset ilmeisiksi, kunnes saapuisi – – siemen” eli Jeesus Kristus. Apostoli Paavalin mukaan tuo laki oli juutalaisille ”kasvattaja, joka johtaa Kristukseen”. Jotta Paavalin ajan juutalaiset olisivat voineet saada Jumalan suosion, heidän piti tunnustaa Jeesuksen osa Jumalan tarkoituksessa. Kun he olivat tehneet niin, kasvattaja oli täyttänyt tehtävänsä. (Galatalaisille 3:19, 24, 25.)

Laki, jonka Jumala oli antanut israelilaisille, oli täydellinen. Se täytti kaikin puolin sen tarkoituksen,  jonka Jumala oli sille asettanut: se suojeli hänen kansaansa ja teki sen tietoiseksi hänen korkeista normeistaan. (Roomalaisille 7:7–14.) Laki oli hyvä kasvattaja. Jotkut, jotka olivat sen suojeluksessa, saattoivat kuitenkin pitää sen vaatimuksia raskaina. Siksi Paavali kirjoittikin, että Jumalan määräaikana ”Kristus osti meidät vapaiksi Lain kirouksesta”. Laki oli ”kirous” vain siinä mielessä, että epätäydelliset juutalaiset eivät kyenneet toimimaan täysin sen normien mukaan. Se vaati noudattamaan tunnontarkasti palvontamenoja. Kun joku juutalainen oli mukautunut parempiin järjestelyihin, jotka Jeesuksen lunastusuhri mahdollisti, hänen ei enää tarvinnut noudattaa kasvattajan asettamia rajoituksia. (Galatalaisille 3:13; 4:9, 10.)

Kun siis Paavali vertasi Mooseksen lakia kasvattajaan, hän halusi korostaa, että sen tarkoituksena oli opastaa ja että se oli voimassa vain väliaikaisesti. Jehovan suosiota ei saavuteta tottelemalla Mooseksen lakia vaan tunnustamalla Jeesus ja uskomalla häneen. (Galatalaisille 2:16; 3:11.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 21]

”VALTUUTETUT MIEHET” JA ”TALOUDENHOITAJAT”

Kasvattajan lisäksi Paavali mainitsi myös ”valtuutetut miehet” ja ”taloudenhoitajat”. Galatalaiskirjeen 4:1, 2:ssa sanotaan: ”Niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, hän ei eroa lainkaan orjasta, niin kaiken herra kuin onkin, vaan hän on valtuutettujen miesten ja taloudenhoitajien alaisuudessa isänsä etukäteen määräämään päivään saakka.” ”Valtuutetuilla miehillä” ja ”taloudenhoitajilla” oli eri tehtävä kuin kasvattajilla, mutta Paavali halusi korostaa pohjimmiltaan samaa asiaa.

Rooman lain alaisuudessa ”valtuutettu mies” toimi orvoksi jääneen alaikäisen lapsen holhoojana ja hoiti hänen raha-asioitaan, kunnes hän kasvoi aikuiseksi. Siksi Paavali sanoi, että vaikka tuollainen lapsi oli periaatteessa perintönsä ”herra”, hänellä ei lapsena ollut siihen sen suurempaa oikeutta kuin orjalla.

”Taloudenhoitaja” taas oli vastuussa tilan raha-asioista. Juutalainen historioitsija Flavius Josefus kertoo, että nuori mies nimeltä Hyrkanos pyysi isältään kirjettä, joka valtuuttaisi taloudenhoitajan antamaan Hyrkanokselle rahaa kaikkiin tarpeellisiin hankintoihin.

”Valtuutetun miehen” tai ”taloudenhoitajan” sen enempää kuin kasvattajankaan alaisuudessa alaikäisellä ei ollut täyttä vapautta. Muut ohjailivat lapsen elämää hänen isänsä määräämään aikaan saakka.

[Kuva s. 19]

Muinaiskreikkalainen maljakkomaalaus, jossa näkyy kasvattaja sauvoineen.

[Lähdemerkintä]

National Archaeological Museum, Athens

[Kuva s. 19]

400-luvulla eaa. valmistetussa maljassa oleva kuva kasvattajasta (sauva kädessä), joka tarkkailee holhokkiaan, kun tälle opetetaan runoutta ja musiikkia.

[Lähdemerkintä]

Bildarchiv Preussischer Kulturbesitz/Art Resource, NY