Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tuleeko maapallo joskus tuhoutumaan?

Tuleeko maapallo joskus tuhoutumaan?

Tuleeko maapallo joskus tuhoutumaan?

OLETKO joskus pohtinut, millainen tulevaisuus maapalloa odottaa? Monet panevat merkille, mitä kauniille planeetallemme nykyään tapahtuu, ja arvelevat siksi, ettei se tule säilymään.

Ihmiset tosiaan turmelevat maapalloa muun muassa saastuttamalla vesistöjä, riistämällä metsiä ja horjuttamalla ilmakehän herkkää tasapainoa. Lisäksi joidenkin tiedemiesten mukaan maapalloa ja kaikkea sillä olevaa elämää saattaa uhata esimerkiksi suuri meteoriitti, räjähtävä tähti tai auringon vetypolttoaineen loppuminen.

Tiedemiehet uskovat, että ajan mittaan – kenties miljardien vuosien kuluttua – maapallo ei enää pysty ylläpitämään ihmiselämää. Encyclopædia Britannican mukaan kyseessä on ”väistämätön pyrkimys kohti epäjärjestystä”.

Onneksi Raamattu vakuuttaa, että Jehova Jumala ei anna maapallomme tuhoutua tai muuttua asuinkelvottomaksi. Luojana hänellä on rajattomasti ”dynaamista energiaa”, ja siksi hän kykenee ylläpitämään kaikkeutta loputtomasti (Jesaja 40:26). Voimme näin ollen luottaa siihen, mitä Raamatussa sanotaan Jumalasta: ”Hän on perustanut maan sen pysyville paikoille; horjumatta se pysyy ajan hämärään asti eli ikuisesti.” ”Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu. Ylistäkää häntä, kaikki valoisat tähdet. – – sillä hän itse käski ja ne luotiin. Ja hän pitää ne paikoillaan ikuisesti.” (Psalmit 104:5; 148:3–6.)

Jumalan tarkoitus maan suhteen

Jumalan tarkoitus ei ole koskaan ollut, että maapalloa riistettäisiin ja saastutettaisiin, kuten nykyään tapahtuu. Jumala loi ensimmäisen miehen ja naisen, Aadamin ja Eevan, ja asetti heidät kauniiseen puutarhaan. Heidän paratiisikotinsa ei tietenkään olisi pysynyt kauniina itsestään. Jumala antoi heille tehtäväksi ”viljellä sitä ja huolehtia siitä”. (1. Mooseksen kirja 2:8, 9, 15.) Esivanhempamme, jotka olivat tuolloin täydellisiä, saivat Jumalalta todella miellyttävää ja tyydytystä tuottavaa työtä.

Maata koskevaan Jumalan tarkoitukseen sisältyi paljon muutakin kuin tuosta alkuperäisestä puutarhasta huolehtiminen. Jumala halusi, että koko maapallo muutettaisiin paratiisiksi. Siksi hän käski Aadamia ja Eevaa: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja alistakaa se valtaanne, ja vallitkaa meren kaloja ja taivaiden lentäviä luomuksia sekä kaikkia elollisia, jotka liikkuvat maan päällä.” (1. Mooseksen kirja 1:28.)

Valitettavasti eräs ylpeä enkeli, jota alettiin kutsua Saatanaksi, ryhtyi vastustamaan Jumalan tarkoitusta. Hän halusi, että Aadam ja Eeva palvoisivat häntä. Saatana puhui heille käärmeen välityksellä ja houkutteli heidät kapinoimaan Jumalan hallitusvaltaa vastaan. (1. Mooseksen kirja 3:1–6; Ilmestys 12:9.) Heidän itsekkyytensä ja arvostuksen puutteensa ovat varmasti loukanneet Luojaa syvästi, mutta heidän kapinansa ei muuttanut hänen maata koskevaa tarkoitustaan. Jehova Jumala julistaa: ”Sanani, joka suustani lähtee – – ei palaa luokseni tyhjin toimin vaan on tekevä sen, mihin olen mieltynyt, ja menestyvä siinä, mitä varten olen lähettänyt sen.” (Jesaja 55:11.)

Jehova on hyvällä syyllä sallinut Saatanan kapinan jatkua meidän aikaamme saakka. Näin ihmiset ovat voineet kokeilla monenlaisia itsehallinnon muotoja, ja tulokset ovat osoittaneet, että kun he Saatanan vaikutuksesta kääntävät selkänsä Jumalalle, he epäonnistuvat täydellisesti (Jeremia 10:23). *

Kuluneina vuosituhansina Jumala on kuitenkin siunannut oikeamielisiä ihmisiä. Hän on myös kertonut Raamatussa, mitä seuraa hänen tottelemisestaan ja toisaalta hänen hallintonsa hylkäämisestä. Lisäksi Jehova on huomaavaisesti huolehtinut tulevasta hyvinvoinnistamme. Hän lähetti rakkaudellisesti ihmiskunnalle Pelastajan, rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen, joka opetti meille parhaan elämäntavan ja antoi elämänsä puolestamme (Johannes 3:16). Koska Jeesus ei ansainnut kuolemaa, hänen kuolemansa tarjosi laillisen perusteen, jonka nojalla Jumala saattoi ostaa takaisin sen, mitä Aadam ja Eeva olivat menettäneet, nimittäin mahdollisuuden elää ikuisesti maailmanlaajuisessa paratiisissa. * Jehova Jumala on jo perustanut taivaallisen hallituksen, joka tulee hallitsemaan koko ihmiskuntaa, ja hän on asettanut tuon Valtakunnan kuninkaaksi Poikansa, kuolleista herätetyn Jeesuksen Kristuksen. Tämä suurenmoinen järjestely takaa sen, että Jumalan tarkoitus maan suhteen toteutuu. (Matteus 6:9, 10.)

Voimme siksi luottaa täysin seuraaviin Raamatun lupauksiin: ”Pahantekijät karsitaan pois, mutta ne, jotka panevat toivonsa Jehovaan, saavat omistaa maan. Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” ”’Katso! Jumalan teltta on ihmisten luona, ja hän asuu heidän kanssaan, ja he ovat hänen kansojaan. Ja Jumala itse on heidän kanssaan. Ja hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.’ Ja valtaistuimella istuva sanoi: ’Katso! Minä teen kaiken uudeksi.’” (Psalmit 37:9, 29; Ilmestys 21:3–5.)

Raamattu ei ole ristiriitainen

Jotkut saattavat kuitenkin pohtia, miten edellä lainatut raamatunkohdat voidaan sovittaa yhteen niiden jakeiden kanssa, jotka näyttävät puhuvan maapallon tuhoutumisesta. Joitakin esimerkkejä tarkastelemalla voidaan havaita, että Raamattu ei ole ristiriitainen.

Kauan ennen kuin tiedemiehet havaitsivat kaikessa aineessa ”pyrkimyksen kohti epäjärjestystä”, Raamatun psalmista kirjoitti Jumalasta: ”Sinä laskit maan perustukset, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoa. Ne tuhoutuvat, mutta sinä tulet pysymään, ja ne kuluvat kaikki niin kuin vaate. Sinä vaihdat ne niin kuin puvun, ja niiden vuoro päättyy. Mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu.” (Psalmit 102:25–27.)

Kun psalmista kirjoitti nämä sanat, hän ei kiistänyt Jumalan ikuista tarkoitusta maan suhteen. Sen sijaan hän vertasi toisiinsa Jumalan ikuisuutta ja kaiken hänen luomansa aineen katoavuutta. Maailmankaikkeus – mukaan lukien aurinkokuntamme, jonka vakaudesta, valosta ja energiasta olemme riippuvaisia – ajautuisi kaaokseen ja lopulta tuhoutuisi, ellei Jumala jatkuvasti uudistaisi sitä. Toisin sanoen ilman hänen apuaan maapallo ”kuluisi”, kohtaisi loppunsa.

Raamatussa on muitakin jakeita, jotka voivat aluksi näyttää sotivan maata koskevaa Jumalan tarkoitusta vastaan. Siinä puhutaan muun muassa taivaan ja maan ”katoamisesta” (Ilmestys 21:1). Tämä ei varmastikaan ole ristiriidassa sen kanssa, mitä Jeesus lupasi: ”Onnellisia ovat lempeämieliset, koska he tulevat perimään maan.” (Matteus 5:5.) Mitä Raamatussa siis tarkoitetaan taivaan ja maan ”katoamisella”?

Raamattu käyttää usein ilmausta ”maa” kuvaannollisessa merkityksessä ihmisyhteiskunnasta. Esimerkiksi psalmissa 96:1 kehotetaan vuoden 1938 kirkkoraamatun mukaan: ”Veisatkaa Herralle, kaikki maa.” Tässä ja monissa muissa kohdissa sanaa ”maa” selvästikin käytetään kuvaannollisesti ihmisistä (Psalmit 66:1; 96:13).

Joskus Raamatussa verrataan maallisia hallitusvaltoja taivaisiin tai taivaankappaleisiin. Esimerkiksi sortavien Babylonian hallitsijoiden sanottiin olevan kuin tähtiä, koska he korottivat itsensä toisten yläpuolelle (Jesaja 14:12–14). Kuten oli ennustettu, Babylonian kuvaannolliset ”taivaat” eli vallanpitäjät ja ”maa” eli heidän hallintonsa kannattajat tuhoutuivat vuonna 539 eaa. (Jesaja 51:6). Katuvat juutalaiset pystyivät sen ansiosta palaamaan Jerusalemiin, missä ”uudet taivaat” eli uudet vallanpitäjät hallitsivat ”uutta maata”, vanhurskasta yhteiskuntaa (Jesaja 65:17).

Raamatun maininnat taivaan ja maan ”katoamisesta” näyttävät viittaavan siihen, että nykyiset ihmisten turmeltuneet hallintojärjestelmät ja niiden jumalattomat kannattajat tullaan tuhoamaan (2. Pietarin kirje 3:7). Sen jälkeen Jumalan uusi taivaallinen hallitus voi tuoda siunauksia vanhurskaalle uudelle ihmisyhteiskunnalle, sillä Jumalan ”lupauksen mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu” (2. Pietarin kirje 3:13).

Voimme näin ollen luottaa siihen Jumalan lupaukseen, että maapallo säilyy ikuisesti. Lisäksi Raamatussa osoitetaan, mitä meidän on tehtävä, jotta voisimme elää silloin, kun koko maa muutetaan paratiisiksi. Jeesus sanoi: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.” (Johannes 17:3.) Ota siis selvää siitä, mitä Raamattu opettaa maan ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Paikkakuntasi Jehovan todistajat auttavat sinua tässä mielellään.

[Alaviitteet]

^ kpl 10 Sitä miksi Jumala on sallinut kärsimyksiä, tarkastellaan kirjassa Mitä Raamattu todella opettaa? s. 106–114; julk. Jehovan todistajat.

^ kpl 11 Lisää tietoa Jeesuksen uhrikuolemasta: Mitä Raamattu todella opettaa? s. 47–56.

[Huomioteksti s. 12]

Raamatussa luvataan, että maapallo säilyy ikuisesti.

[Kuvien lähdemerkinnät s. 10]

Taustalla oleva maapallo: NASA/The Visible Earth (http://visibleearth.nasa.gov/); jääkarhu: © Bryan and Cherry Alexander Photography