Nykyajan ”israelilaistyttö”

BRASILIASSA Praia Granden kaupungissa Salesin perheen jokainen jäsen laati luettelon niistä, joita aikoi kutsua kahden viikon kuluttua pidettävään Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan. Kuusivuotias Abigayl sai yhden kutsun, ja häneltä kysyttiin, kenelle hän halusi sen antaa.

”Miehelle, joka aina hymyilee minulle”, hän vastasi.

”Kuka hän on?” vanhemmat kysyivät.

”Se joka istuu pyörätuolissa”, Abigayl sanoi.

Neljä päivää myöhemmin Abigayl näytti vanhemmilleen, ketä hän tarkoitti. Tuo mies, Walter, asui vain korttelin päässä valtakunnansalista. Hän oli halvaantunut auto-onnettomuudessa vyötäröstä alaspäin 28-vuotiaana, yli 15 vuotta aiemmin. Koska hän oli varakas, hänellä oli kaksi henkivartijaa. Kun Abigayl oli saanut luvan mennä puhumaan Walterin kanssa, vanhemmat selittivät Walterille, että heidän tyttärensä halusi antaa hänelle erään kutsun.

Esityksensä lopuksi Abigayl sanoi: ”Meidän valtakunnansalilla kaikilla muilla on paljon kutsuja, mutta minulla on vain yksi. Siksi olet ainoa, jonka kutsun. Jos sinä et tule, en saa salille ketään. Mutta jos tulet, olen tosi iloinen ja Jehova on vielä iloisempi.”

Muistonviettopäivänä sikäläiset Jehovan todistajat, Abigayl muiden mukana, siivosivat valtakunnansalia illan muistojuhlaa varten. Ajaessaan sinä iltapäivänä autolla salin ohi Walter näki Abigaylin ja käski kuljettajaa pysähtymään. Auton ikkuna avautui, ja Walter kysyi Abigaylilta, mitä hän oli tekemässä. Abigayl vastasi, että he siivosivat salia, jotta Walterin olisi mukava tulla sinne.

Illalla Abigaylia jännitti. Puhe alkoi, ja hän katseli ympärilleen nähdäkseen, oliko Walter tullut. Yhtäkkiä tämä saapuikin henkivartijoineen. Abigayl oli yhtä hymyä. Puheen jälkeen Walter myönsi olleensa jo matkalla toiseen kaupunkiin. Hän oli kuitenkin muuttanut mielensä ja tullut muistojuhlaan – ihan Abigaylin takia. Sitten hän lisäsi: ”Tämä puhe oli juuri sitä, mitä tarvitsin.” Hän pyysi itselleen Raamatun ja alkoi tutkia ja käydä kokouksissa.

Myös Walterin sisar sanoi haluavansa tavata tämän Abigaylin, josta hänen veljensä puhui kovin usein. Kun he tapasivat, hän ilahtui nähdessään, miten suloinen pieni tyttö Abigayl oli. ”Nyt tiedän, miksi veljeni on niin onnellinen”, hän sanoi.

Walter käy edelleen valtakunnansalilla ja tutkii Raamattua. Hän jopa vastailee kokouksissa ja kertoo oppimistaan asioista toisille. Pikku Abigayl tuo epäilemättä mieleemme israelilaistytön, jonka ansiosta Naaman oppi tuntemaan tosi Jumalan Jehovan (2. Kuninkaiden kirja 5:2–14).