Tiesitkö?

Miksi juutalaiset aloittivat sapatinvieton illalla?

Kun Jehova antoi kansalleen sovituspäivää koskevan lain, hän sanoi: ”Ettekä saa tehdä minkäänlaista työtä juuri sinä päivänä – –. Se on teille täyden levon sapatti – –. Teidän tulee viettää sapattianne illasta iltaan.” (3. Mooseksen kirja 23:28, 32.) Tästä käskystä käy ilmi, että juutalaisilla päivä alkoi illalla auringonlaskun jälkeen ja päättyi seuraavaan auringonlaskuun. Päivä kesti näin ollen illasta iltaan.

Jumala oli itse antanut mallin tällaisesta päivien laskemistavasta. Ensimmäisestä kuvaannollisesta luomispäivästä kerrotaan: ”Tuli ilta ja tuli aamu; ensimmäinen päivä.” Myös seuraavat ”päivät” lasketaan samalla tavalla, ”illasta” alkaen. (1. Mooseksen kirja 1:5, 8, 13, 19, 23, 31.)

Juutalaiset eivät olleet ainoa kansa, joka laski päivät näin. Ateenalaiset, numidit ja foinikialaiset noudattivat samanlaista laskutapaa. Babylonialaiset puolestaan pitivät auringonnousua uuden päivän alkuna, kun taas egyptiläiset ja roomalaiset laskivat päivänsä keskiyöstä keskiyöhön, kuten nykyisin on tapana. Juutalaiset kuitenkin aloittavat ja päättävät sapatinvieton auringonlaskun aikaan vielä nykyäänkin.

Mikä oli ”sapatinmatka”?

Kun opetuslapset olivat olleet todistamassa Jeesuksen taivaaseennousemista Öljyvuorella, he palasivat Jerusalemiin, joka oli ”sapatinmatkan päässä” (Apostolien teot 1:12). Jalkaisin oli mahdollista kulkea ehkä 30 kilometriä tai enemmän päivässä. Öljyvuori on kuitenkin lähellä Jerusalemia. Mitä siis ”sapatinmatkalla” tarkoitetaan?

Sapatti oli päivä, jona israelilaisten tuli levätä normaaleista askareistaan. Tuona päivänä he eivät saaneet edes sytyttää tulta kotonaan. (2. Mooseksen kirja 20:10; 35:2, 3.) ”Pysytelköön kukin omassa paikassaan”, Jehova käski. ”Älköön kukaan lähtekö alueeltaan seitsemäntenä päivänä.” (2. Mooseksen kirja 16:29.) Tämä laki soi israelilaisille mahdollisuuden levätä normaaleista toimista ja kiinnittää enemmän huomiota elämän hengellisiin puoliin.

Lain tiukkaa noudattamista korostavat rabbit eivät olleet tyytyväisiä Jehovan laissa annettuihin periaatteisiin vaan ryhtyivät määrittelemään tarkasti – ja jokseenkin mielivaltaisesti – miten kauas sapattina sai kävellä, esimerkiksi palvontatilaisuuteen osallistumista varten. Tästä sanotaan eräässä hakuteoksessa: ”Ankarien sapatinviettoa koskevien lakien vuoksi – – oli säädetty, että kukaan israelilainen ei saanut sapattina kävellä kauemmaksi kuin tietylle etäisyydelle, jota kutsuttiin sapatinmatkaksi.” (Cyclopedia of Biblical, Theological, and Ecclesiastical Literature.) Täksi etäisyydeksi määrättiin 2000 kyynärää, mikä vastaa suunnilleen 900–1100:aa metriä.

[Kuva s. 11]

Jerusalem Öljyvuorelta katsottuna