Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Millaista työtä Jeesus saattoi tehdä ollessaan puuseppä?

Jeesuksen ottoisä oli puuseppä, ja Jeesuskin oppi tämän ammatin. Kun hän aloitti palveluksensa ollessaan ”noin kolmikymmenvuotias”, hänen sanottiin olevan paitsi ”puusepän poika” myös itsenäinen puuseppä. (Luukas 3:23; Matteus 13:55; Markus 6:3.)

Jeesuksen kotikaupungissa tarvittiin varmaankin maataloustyökaluja, muun muassa auroja ja ikeitä, jotka tehtiin etupäässä puusta. Lisäksi puuseppä valmisti usein huonekaluja – pöytiä, tuoleja, penkkejä ja kirstuja – samoin kuin esimerkiksi ovia, ikkunoita, puisia lukkolaitteita ja kattoparruja. Puusepän työhön kuului siis jonkin verran rakentamista.

Eräässä vertauksessa Johannes Kastaja mainitsi kirveen, työkalun jolla Jeesus ja muut puusepät todennäköisesti kaatoivat puita. Sen jälkeen he joko jäivät maastoon käsittelemään niitä tai kuljettivat ne verstaalleen. Tämä työvaihe epäilemättä vaati paljon fyysistä voimaa. (Matteus 3:10.) Jesaja luettelee muita välineitä, joita puuseppä tarvitsi päivän mittaan: ”Puuta käsittelevä taidetyöläinen on jännittänyt mittanuoran; hän hahmottelee sitä punaliidulla, hän työstää sitä kaapimella, ja harpilla hän hahmottelee sitä.” (Jesaja 44:13.) Arkeologiset löydöt vahvistavat, että Raamatun aikoina käytettiin metallisahoja, kivivasaroita ja pronssinauloja (2. Mooseksen kirja 21:6; Jesaja 10:15; Jeremia 10:4). On järkevää päätellä, että Jeesuskin käytti niitä.

Keitä olivat ”pankkiirit”, jotka Jeesus mainitsi eräässä vertauksessaan, ja miten he menettelivät?

Jeesus puhui isännästä, joka nuhteli saamatonta orjaa sanoen: ”Sinun olisi – – pitänyt tallettaa hopearahani pankkiireille, niin minä tultuani olisin saamassa omani takaisin korkoineen.” (Matteus 25:27.)

Jeesuksen aikana ei ollut olemassa nykyisen kaltaisia suuria rahalaitoksia. Rahanlainaajat olivat kuitenkin jo kauan maksaneet korkoa heille talletetusta rahasta ja lainanneet rahaa korkeampaa korkoa vastaan. Hakuteoksessa The Anchor Bible Dictionary kerrotaan, että 300-luvulla eaa. korolliset lainat olivat yleisiä Kreikassa. Roomalaisten vakiinnuttaman rauhan aikakaudella luotosta maksettava vuotuinen korko vaihteli Rooman valtakunnassa neljän ja kuuden prosentin välillä.

Mooseksen laki kielsi lainaamasta rahaa korkoa vastaan varattomille israelilaisille (2. Mooseksen kirja 22:25). Tämä sääntö näyttää soveltuneen lähinnä köyhille lainaamiseen. Kuten Jeesuksen vertauksesta käy ilmi, oli kuitenkin tavallista saada korkoa varoista, jotka oli talletettu rahanlainaajille eli ”pankkiireille”. Jeesus siis puhui jälleen kerran asiasta, joka oli hänen kuulijoilleen tuttu.