Virheiden etsintä paljasti totuuden

Kertonut R. Stuart Marshall

”Emme keskustele Jehovan todistajien kanssa”, sanoi jesuiittapappi. ”He käyttävät Raamattua.” Papin vastaus yllätti minut, sillä olin juuri pyytänyt häntä näyttämään vaimolleni joitakin Jehovan todistajien opetuksissa olevia ristiriitaisuuksia. Minun oli siis itse ryhdyttävä tutkimaan Raamattua todistajien kanssa, jotta voisin osoittaa vaimolleni heidän olevan väärässä.

PÄÄTIN tuolloin, 43-vuotiaana, kumota Jehovan todistajien opetukset sen avulla, mitä tiesin logiikasta ja teologiasta. Alaluokilta aina korkeakouluun asti olin saanut koulutusta katolisissa oppilaitoksissa. Kun minusta vuonna 1969 tuli kauppatieteiden kandidaatti, olin suorittanut myös pakolliset filosofian ja teologian kurssit, mutta Raamatun tutkiminen ei missään vaiheessa ollut kuulunut opetukseen.

Korkeakoulusta päästyäni menin naimisiin Patricia McGinnin kanssa, joka myös oli katolilainen. Sitten me molemmat jatkoimme opintojamme Stanfordin yliopistossa ja saimme tohtorinarvon. Poikamme Stuart syntyi vuonna 1977, ja muutimme Sacramentoon Kaliforniaan. Seuraavat 23 vuotta työskentelin Kalifornian osavaltiolle lainsäädännöllisiä analyyseja tekevässä laitoksessa LAOssa (Legislative Analyst’s Office), jossa tutkin koulutusbudjettien taloudellisia vaikutuksia. Ahersin työssäni ja nautin elämästä. Isänä oleminen tuotti minulle suurta tyydytystä poikamme kasvuvuosina. Rakas vaimoni tuki minua uskollisesti samoin kuin minä häntä.

25 sentin vastaus

Kun poikamme oli kaksivuotias, Patricia sai Jehovan todistajilta Raamatun ja alkoi tutkia sitä heidän kanssaan. Kolme vuotta myöhemmin hänet kastettiin. Minusta Jehovan todistajien käsitykset juhlapäivistä ja verensiirroista olivat ahdasmielisiä, mutta joissakin asioissa heidän perustelunsa vetosivat minuun. Ihme kyllä tunnustin tämän julkisesti, kun minut oli vuonna 1987 erään lainsäätäjille antamani suosituksen johdosta pyydetty kuultavaksi osavaltion senaatin ja edustajainhuoneen opetusvaliokuntien yhteiseen istuntoon.

Kalifornian yliopisto halusi varoja, jotta se voittaisi muut osavaltiot kilpailussa kuuden miljardin dollarin arvoisesta liittovaltion hankkeesta. Tavoitteena oli rakentaa valtava hiukkaskiihdytin, jonka avulla tutkittaisiin atomia pienempiä hiukkasia. Olin suositellut, ettei rahoitusta myönnettäisi, sillä siitä olisi  pitkällä aikavälillä vain vähän hyötyä osavaltion taloudelle. Yliopisto puolestaan järjesti kaksi fysiikan Nobelin palkinnon saanutta tiedemiestä antamaan lainsäätäjille omat lausuntonsa. Kumpikin selitti, mitä kaikkea hankkeen ansiosta voitaisiin saada selville. Toinen sanoi, että se voisi vastata maailmankaikkeuden alkuperää koskeviin kysymyksiin. Toisen mukaan se saattaisi tuoda selvyyttä siihen, miten elämä sai alkunsa maan päällä.

Valiokunnan puheenjohtaja kääntyi minun puoleeni.

”Onko kuusi miljardia dollaria mielestänne liikaa siitä, että näihin kysymyksiin saadaan vastaukset?” hän kysyi.

”Nämä ovat minunkin mielestäni tärkeitä kysymyksiä”, vastasin. ”Mutta Jehovan todistajat tulevat lauantaiaamuisin ovelleni tarjoamaan 25 sentin hintaisia lehtiä, joissa vastataan samoihin kysymyksiin. Enkä ole ollenkaan varma, ettei heidän 25 sentin vastauksensa ole parempi kuin ne kuuden miljardin dollarin vastaukset, joita tämä hanke ehkä antaisi.”

Kaikki huoneessa olevat, myös nobelistit, hörähtivät nauruun. Vaikka lainsäätäjät myönsivätkin rahoituksen hankkeen hyväksi, kukaan ei kiistänyt sitä, mitä olin sanonut.

Aikanaan minusta näytti tarpeelliselta puuttua kotonamme kehittyvään tilanteeseen. Kun olimme Patrician kanssa kuuden vuoden ajan keskustelleet Raamatusta ja Jehovan todistajista, hän halusi harmikseni käyttää enemmän aikaa uskostaan kertomiseen toisille. Siksi hänen pitäisi vähentää työpanostaan yliopistossa. Tuntui turhauttavalta, että muuten niin järkevä ihminen tavoitteli jotain sellaista, enkä ilmeisesti saisi hänen päätään käännettyä, sanoinpa tai teinpä mitä tahansa.

Yritin värvätä avuksi asiantuntijan, joka tietäisi Raamatusta enemmän kuin minä ja voisi helposti osoittaa Jehovan todistajien opetusten olevan sen kanssa ristiriidassa. Jos yksikin opetus osoitettaisiin vääräksi, se herättäisi epäilyksiä myös kaikkien muiden luotettavuudesta. Näin onnistuisin varmasti vetoamaan vaimoni matemaattiseen ajatteluun. Menin tapaamaan sen kirkon jesuiittapappia, jossa olimme Patrician kanssa aiemmin käyneet. Tapaamisemme päättyi keskusteluun, josta kerroin kirjoituksen alussa. Tajusin, että koska pappi kieltäytyi keskustelemasta vaimoni kanssa, minun täytyisi itse etsiä virheet, vaikka siihen kuluisikin vähän kauemmin.

Etsin virheitä

Tutkiessani Jehovan todistajien kanssa Raamattua minuun tekivät vaikutuksen ennen kaikkea sen ennustukset. Luin Jesajan profetiaa, joka kirjoitettiin lähes 200 vuotta ennen  Babylonin kukistumista ja jossa mainitaan yksityiskohtia tuosta tapahtumasta. Siinä muun muassa kerrotaan, että valloittajan nimi olisi Kyyros ja että saadakseen kaupungin haltuunsa hän ohjaisi Eufratin vedet toisaalle. (Jesaja 44:27–45:4.) Vuosia aiemmin olin perehtynyt Babylonin kukistumiseen sotastrategian oppitunnilla. Sain tietää lisäksi, että profeetta Daniel oli yli 200 vuotta etukäteen esittänyt seikkaperäisiä ennustuksia mahtavasta Kreikan kuninkaasta, jonka valtakunta jaettaisiin neljäksi heikommaksi valtakunnaksi hänen kuolemansa jälkeen (Daniel 8:21, 22). Muistin historianopinnoistani, että näin tapahtui Aleksanteri Suurelle. Varmistin itse hakuteoksista, että nämä Raamatun kirjat tosiaan kirjoitettiin ennen tapahtumia, jotka niissä ennustettiin.

Mitä enemmän tutkin todistajien kanssa, sitä enemmän vakuutuin siitä, mitä vuosia jatkunut katoliseen teologiaan perehtyminen ei ollut minulle opettanut – että Raamattu on Jumalan sana. Miten tämä tieto vaikuttaisi minuun? Päätin vihkiytyä Jehovalle ja tulla hänen todistajakseen (Jesaja 43:10). Minut kastettiin vuonna 1991, vain kaksi vuotta papin kanssa käymäni keskustelun jälkeen. Poikamme meni kasteelle seuraavana vuonna.

Elämämme painopiste oli muuttunut, ja asetimme perheellemme uudenlaisia tavoitteita. Heti kasteeni jälkeen laadin vaimolleni viisivuotissuunnitelman, jotta hän voisi 50-vuotiaana lopettaa yliopistossa opettamisen. Hän halusi toimia tienraivaajana, mikä merkitsi silloin sitä, että käytti Raamatun totuuden opettamiseen 1000 tuntia vuodessa eli noin 83 tuntia kuussa. Vuonna 1994 hän oli saanut vähennettyä töitään niin että pystyi aloittamaan tienraivauksen. Minä pyrin ennen kaikkea kehittämään taitojani sananpalveluksessa, auttamaan parhaani mukaan seurakuntaamme ja tekemään vapaaehtoistyötä lähistölle rakennettavien valtakunnansalien kirjanpitoasioissa.

Joskus sain tilaisuuden puhua Raamatusta työpaikalla. Kävi ilmi, että LAOn uusi budjettianalyytikko oli Jehovan todistaja, joka ei enää harjoittanut uskontoaan aktiivisesti. Raamattuun kohdistuvat epäilykset olivat heikentäneet tämän sisaren uskoa. Minulla oli ilo auttaa häntä hengellisesti. Hän palasi kotiseudulleen ja aloitti tienraivauksen.

Vuonna 1995 olin mukana senaatin ja edustajainhuoneen opetusvaliokuntien istunnossa, jossa käsiteltiin liittovaltion rahoittamaa tutkimustyötä. Valiokunnan puheenjohtaja kysyi liittovaltion edustajalta, miten hiukkaskiihdytinhankkeelle oli käynyt. Tämä viranomainen vastasi, että hankkeen oli voittanut Texasin osavaltio mutta sitä ei ollut toteutettu kolmesta syystä. Ensiksikin ennen hankkeen aloittamista sen kustannukset olivat nousseet kuudesta yhdeksään miljardiin dollariin. Toiseksi liittovaltion hallitus oli halunnut ohjata varat muihin tarkoituksiin, ennen muuta vuonna 1991 käytyyn Persianlahden sotaan. Kolmanneksi oli huomattu, että elämää koskeviin kysymyksiin voi saada vastaukset Jehovan todistajilta 25 sentillä! Kaikesta päätellen tämä tieto oli levinnyt suusta suuhun ja palasi nyt lähtöpaikkaansa.

Kaikki nauroivat, ja jotkut valiokunnan jäsenet katsoivat minuun. Pitääkseni paikalla olevat ajan tasalla sanoin: ”Nykyään vastaukset saa ilmaiseksi, jos vain lukee julkaisut.”

Täysipainoista ja tarkoituksellista elämää

Kun vaimoni oli päässyt eläkkeelle, laadimme viisivuotissuunnitelman minua varten. Etsin kaikessa hiljaisuudessa uutta osa-aikatyötä, koska halusin käyttää enemmän aikaa Raamatun totuuden opettamiseen. Odottamatta LAO tarjosi minulle mahdollisuutta vähentää työhön käyttämääni aikaa. Niinpä vuonna 1998 minäkin aloitin tienraivauksen.

Kun olimme vaimoni kanssa eräänä aamuna lähdössä sananpalvelukseen, sain puhelun Jehovan todistajien Yhdysvaltain-haaratoimistosta Brooklynista New Yorkista. Olin vastannut sieltä tulleeseen alustavaan kyselyyn, ja minulta tiedusteltiin nyt, haluaisinko osallistua erääseen projektiin Brooklynissa. Vastasin ilman muuta myöntävästi, mistä seurasi, että  työskentelimme siellä puolitoista vuotta. Lopulta jäin varhaiseläkkeelle Kalifornian osavaltion palveluksesta, jotta voisin olla projektissa mukana sen loppuun asti. Sen päätyttyä olimme vapaaehtoistyössä Jehovan todistajien konventtisalin rakennustyömaalla Fairfieldissä Kaliforniassa. Myimme Sacramentossa sijaitsevan kotimme ja muutimme pieneen asuntoon Palo Altoon. Varhaiseläkkeelle jääminen johti muihinkin siunauksiin. Olemme sen jälkeen osallistuneet projekteihin Jehovan todistajien haaratoimistoissa Nigeriassa, Etelä-Afrikassa, Kanadassa, Britanniassa ja Saksassa.

Niiden todistajien tavoin, jotka auttoivat minua ja vaimoani, me saamme nykyään iloa opettaessamme toisille Raamatun totuutta. Voin rehellisesti sanoa, että kaikkein parasta opetusta olen saanut Jehovalta. Maan päällä ei ole toista yhtä laaja-alaista ja perusteellista koulutusohjelmaa. Jehova on valmentanut todistajansa opettamaan Raamatun totuutta siten, että se vetoaa sekä mieleen että sydämeen. Tämä kannustaa minua edelleen oppimaan uutta. Vaimoni ja minä olemme kiitollisia elämästä, josta nykyään nautimme, sekä siitä, että saamme hyödyntää koulutustamme palvellessamme kaikkeuden Suvereenia, Jehova Jumalaa.

[Huomioteksti s. 27]

Tutkiessani Jehovan todistajien kanssa Raamattua minuun tekivät vaikutuksen ennen kaikkea sen ennustukset.

[Kuva s. 27]

Patrician kanssa hääpäivänämme

[Kuva s. 29]

Opetamme mielellämme Raamatun totuutta.