Tiesitkö?

Miksi rukouksen lopuksi sanotaan ”aamen”?

Sana ”aamen” on translitteroitu sekä suomen että kreikan kieleen heprean sanasta ʼa·menʹ. Tämä ilmaus, jonka rukouksen, valan, siunauksen tai kirouksen kuulijat tavallisesti lausuvat yhteen ääneen, tarkoittaa pohjimmiltaan ’olkoon niin’ tai ’varmasti’. Sen sanominen osoittaa, että on yhtä mieltä juuri esitettyjen ajatusten kanssa. Erään hakuteoksen mukaan ”tuohon sanaan sisältyy lisäksi ajatus varmuudesta, totuudellisuudesta, uskollisuudesta ja siitä, ettei ole epäilystä”. Raamatun aikoina tuo ilmaus myös velvoitti oikeudellisesti käyttäjänsä pitämään valan tai liiton ja kantamaan siitä koituvat seuraukset (5. Mooseksen kirja 27:15–26).

Saarnatessaan ja opettaessaan Jeesus käytti joskus tätä ilmausta ennen jonkin tosiasian esittämistä. Niin tekemällä hän tähdensi sitä, että hän aikoi sanoa jotain ehdottoman luotettavaa. Tällaisissa tapauksissa kreikan sana a·mēnʹ on käännetty vastineella ”totisesti” (Matteus 5:18; 6:2, 5). Kun tämä Jeesuksen käyttämä ilmaus esiintyy kaksinkertaisena, kuten on kautta Johanneksen evankeliumin, se on käännetty vastineella ”totta totisesti” (Johannes 1:51). Sen että Jeesus käytti sanaa ”aamen” tällä tavalla, sanotaan olevan ainutlaatuista pyhässä kirjallisuudessa.

Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa arvonimi ”Aamen” sovelletaan Jeesukseen sen ilmaisemiseksi, että hänen todistuksensa on ”uskollinen ja totuudellinen” (Ilmestys 3:14).

Mitä olivat urim ja tummim?

Nähtävästi urimia ja tummimia käytettiin muinaisessa Israelissa Jehovan tahdon tiedustelemiseen asioissa, jotka koskivat kansaa tai sen johtajia. Nämä esineet oli uskottu ylimmäiselle papille, ja niitä säilytettiin ”tuomion rintakilven” muodostamassa taskussa (2. Mooseksen kirja 28:15, 16, 30). Vaikka näitä esineitä ja niiden tarkkaa käyttötapaa ei kuvaillakaan Raamatussa, eri kohdista voidaan päätellä, että niitä käytettiin arpojen tapaan. Näin Jumalalta saatiin vastaukseksi joko ”kyllä” tai ”ei” – tai ei lainkaan vastausta.

Esimerkiksi Daavid pyysi Abjataria tuomaan hänelle todennäköisesti ylimmäisen papin efodin, jossa urim ja tummim olivat. Daavid esitti Jehovalle kaksi kysymystä: Ajaisiko Saul häntä takaa? Entä luovuttaisivatko Keilan maanomistajat hänet Saulin käsiin? Daavid sai kumpaankin kysymykseen myöntävän vastauksen, mikä auttoi häntä tekemään oikeanlaisia ratkaisuja. (1. Samuelin kirja 23:6–12.)

Aikaisemmin kuningas Saul oli käyttänyt urimia ja tummimia ratkaistakseen ensiksikin, oliko syy kansassa vai hänessä ja hänen pojassaan Jonatanissa, ja toiseksi, oliko hän itse vai Jonatan syyllinen (1. Samuelin kirja 14:40–42). Myöhemmin kun Saul oli menettänyt Jumalan suosion, Jumala ei enää opastanut häntä – ”ei unien, ei urimin eikä profeettojen välityksellä” (1. Samuelin kirja 28:6).

Juutalaisen perimätiedon mukaan urimin ja tummimin käyttö lakkasi, kun Jehovan temppeli tuhottiin vuonna 607 eaa.

[Kuva s. 27]

”Aamen” Ilmestyksen 3:14:ssä (Codex Alexandrinus 400-luvulta)