Onko sodankäynti sopusoinnussa kristillisyyden kanssa?

”Minkä moraalimittapuun perusteella sodankäynti on rikos tai synti? Siinäpä onkin miettimistä.” (Oliver O’Donovan, kristillisen etiikan professori)

ERÄÄSSÄ sotamuseossa Kanadassa on näytteillä ensimmäisen maailmansodan menetyksiä esittävä maalaus, jossa kuvataan kaatuneita sotilaita, taistelun uuvuttamia eloonjääneitä ja kotona odottavia perheitä. Tämän näkymän yläpuolella riippuu ristiinnaulittu Jeesus Kristus. Joistakin katselijoista on järkyttävää, että Jeesus, ”Rauhan Ruhtinas”, on maalauksessa sodankäyntiä esittävän näkymän vieressä (Jesaja 9:6). Toiset ovat kiitollisia maanmiestensä uhrauksista ja uskovat, että Jumala ja hänen Poikansa haluavat kristittyjen taistelevan maansa turvallisuuden ja vapauden puolesta.

Uskonnolliset johtajat ovat satoja vuosia saarnanneet sodankäyntiä puolustavaa sanomaa. Vuonna 417 kirkon teologi Augustinus kirjoitti: ”Et saa luulla, että kukaan, joka palvelee sotilaana ja käyttää aseita sodankäyntiin, ei voisi olla otollinen Jumalalle. – – Toiset taistelevat puolestasi näkymättömiä vihollisia vastaan rukoilemalla, kun taas sinä heidän puolestaan nouset vastarintaan näkyviä barbaareja vastaan taistelemalla.” Tuomas Akvinolainen selitti 1200-luvulla, että ”sodat ovat luvallisia ja perusteltuja, niin kauan kuin ne suojelevat köyhiä ja koko yhteisöä vihollisen kavaluudelta”.

Mitä mieltä sinä olet? Onko sotatoimilla Jumalan siunaus, kun niihin ryhdytään ilmeisen jaloista vaikuttimista – tarkoituksena puolustaa jonkin kansan vapautta tai saada aikaan vapautus sorrosta? Mihin ”moraalimittapuuhun” kristityt voisivat turvautua saadakseen selville Jumalan tahdon tässä kysymyksessä?

Jeesuksen Kristuksen esimerkki

Onko nykyaikaisen sodankäynnin kaltaisesta mutkikkaasta asiasta mahdollista omaksua Jumalan näkemys? Apostoli Paavali tunnusti, että se voi olla hankalaa, kun hän kysyi: ” ’Kuka on tullut tuntemaan Jehovan mielen, niin että voi opettaa häntä’? Mutta meillä on Kristuksen mieli.” (1. Korinttilaisille 2:16.) Koska Jehova Jumala halusi auttaa meitä, hän lähetti Jeesuksen maan päälle Esimerkiksemme. Jeesus heijasti sanoillaan ja teoillaan Jehovan omia ajatuksia ja menettelytapoja. Mitä Jeesus sitten sanoi sodankäynnistä? Miten hän suhtautui sotaan?

Mikään ei näyttäisi olevan parempi syy tarttua aseisiin kuin se, että puolustaa Jeesusta Kristusta. Yksi hänen apostoleistaan ajatteli tähän tapaan. Kun Jeesus kavallettiin ja aseistautunut väkijoukko pidätti hänet keskellä yötä, hänen ystävänsä Pietari ”ojensi kätensä ja veti miekkansa ja iski ylimmäisen papin orjaa ja sivalsi häneltä korvan”. Oliko tässä  tilanteessa oikein käyttää asetta? Jeesus sanoi Pietarille: ”Pistä miekkasi takaisin paikalleen, sillä kaikki, jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat.” (Matteus 26:47–52.)

Jeesuksen reaktio ei tunnu kovinkaan yllättävältä. Hän oli neuvonut kaksi vuotta aikaisemmin: ”Te olette kuulleet sanotun: ’Sinun on rakastettava lähimmäistäsi ja vihattava vihollistasi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä, jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne pojiksi, koska hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville ja antaa sataa vanhurskaille ja epävanhurskaille.” (Matteus 5:43–45.) Onko järkevää ajatella, että kristitty voisi rakastaa vihollisiaan ja rukoilla heidän puolestaan mutta samanaikaisesti käydä heitä vastaan sotaa?

Historia osoittaa, että kristityillä oli monia vihollisia. Esimerkiksi roomalaiset langettivat Jeesukselle Kristukselle tuomion ja teloittivat hänet. Vähän myöhemmin pelkästä kristityksi tunnustautumisesta alettiin rangaista kuolemalla. Jeesus tiesi ennalta, että kristityillä voisi olla kiusaus tarttua aseisiin ja kapinoida Rooman sortoa vastaan, kuten jotkut juutalaiset olivat tehneet. Siksi hän sanoi seuraajistaan: ”He eivät ole osa maailmasta, niin kuin en minäkään ole osa maailmasta.” (Johannes 17:16.) Kristityt päättivät pysyä poliittisesti puolueettomina. Mikään uhka tai vääryys, joka saattoi kohdistua heihin tai heidän kotimaahansa, ei ollut heille pätevä syy osallistua sotaan.

Jumalan valtakunnan puolustajia

Aidot kristityt pysyivät Jeesuksen neuvon mukaisesti puolueettomina. Ajattelehan, mitä tapahtui Ikonionin kaupungissa Vähässä-Aasiassa. ”Kun nyt sekä kansakuntien ihmiset että juutalaiset hallitusmiehineen ryhtyivät väkivaltaiseen yritykseen kohdella heitä [Paavalia ja Barnabasta] röyhkeästi ja kivittää heitä, he pakenivat siitä tiedon saatuaan Lykaonian kaupunkeihin Lystraan ja Derbeen ja ympäristöseutuun ja jatkoivat siellä hyvän uutisen julistamista.” (Apostolien teot 14:5–7.) Huomaa, että kun kristittyjä vastustettiin väkivaltaisesti, he eivät puolustaneet itseään asein eivätkä kostaneet. Sen sijaan he jatkoivat ”hyvän uutisen” saarnaamista. Mikä hyvä uutinen heillä oli kerrottavanaan?

Kristityt saarnasivat samaa sanomaa kuin Jeesus. Hän sanoi: ”Minun täytyy julistaa – – Jumalan valtakunnan hyvää uutista.” (Luukas  4:43.) Jeesus ja hänen seuraajansa puolustivat Jumalan valtakuntaa. Tuota Valtakuntaa puolustaessaan Kristus ei koskaan turvautunut minkään maan armeijaan. ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta”, hän sanoi. ”Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, jottei minua luovutettaisi juutalaisille. Mutta näin ollen minun valtakuntani ei ole täältä.” (Johannes 18:36.)

”Teillä on rakkaus keskuudessanne”

Puolueettomuus sota-aikana on ominaista tosi uskonnolle. Jeesus sanoi: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35.) Miljoonat ovat ilokseen löytäneet ihmisryhmän, joka on ilmaissut tällaista rakkautta silloinkin, kun aseista kieltäytyminen on johtanut pilkkaan, vangitsemisiin tai teloituksiin.

Natsien valloittamassa Euroopassa vangittiin arviolta 10 000 Jehovan todistajaa heidän kristillisen puolueettomuutensa takia, ja heistä noin 3 000 lähetettiin keskitysleireihin. Samoihin aikoihin yli 4 300 Jehovan todistajaa vangittiin Yhdysvalloissa heidän kieltäydyttyään liittymästä armeijaan. Todistajat Saksassa sen enempää kuin Yhdysvalloissa eivät ottaneet asetta ja ryhtyneet taistelemaan kristittyjä veljiään eivätkä keitään muitakaan vastaan. Miten he olisivat voineet tehdä niin ja kuitenkin väittää, että heillä on rakkaus keskuudessaan ja että he rakastavat lähimmäistään?

Monien mielestä on joskus tarpeen puolustautua ryhtymällä sotatoimiin. Mutta ajattele: vaikka ensimmäisen vuosisadan kristittyjä vainottiin julmasti ja he kieltäytyivät maksamasta samalla mitalla, he selviytyivät. Mahtava Rooman valtakunta ei pystynyt pyyhkäisemään pois kristillisyyttä. Tosi kristityt kukoistavat vielä nykyäänkin, ja he pysyvät edelleen puolueettomina. Sen sijaan että he ottaisivat asiat omiin käsiinsä, he odottavat luottavaisina apua Jumalalta. Hänen Sanassaan Raamatussa kehotetaan: ”Älkää itse kostako, rakkaat, vaan antakaa sijaa vihastukselle, sillä on kirjoitettu: ’Minun on kosto, minä olen maksava takaisin, sanoo Jehova.’ ” (Roomalaisille 12:19.)

[Tekstiruutu s. 30]

SOTIA JOTKA JUMALA SIUNASI

Muinainen Israel, jonka Jumala valitsi erikoiskansakseen satoja vuosia ennen kristillisyyden perustamista, sai joskus luvan koota armeijan ja käydä sotaa. Ennen kuin israelilaiset astuivat Kanaanin maahan, jonka Jumala oli luvannut Abrahamille, heille sanottiin: ”Jehova, sinun Jumalasi, luovuttaa ne [seitsemän kansakuntaa] sinulle, ja sinun on lyötävä ne. Sinun tulee vihkimällä vihkiä ne tuhon omiksi. Et saa tehdä liittoa niiden kanssa etkä osoittaa niille suopeutta.” (5. Mooseksen kirja 7:1, 2.) Niinpä Israelin sotapäällikkö Joosua löi nuo viholliskansat, ”kuten Jehova, Israelin Jumala, oli käskenyt” (Joosua 10:40).

Oliko tämä säälimätöntä valloitussotaa, jossa Israel ahneesti alisti muita valtioita? Ei suinkaan. Nuo kansakunnat olivat tulleet täyteen epäjumalanpalvelusta, verenvuodatusta ja häpeällisiä sukupuolitapoja. Kaiken lisäksi lapsia uhrattiin polttamalla heidät elävältä. (4. Mooseksen kirja 33:52; Jeremia 7:31.) Jumalan pyhyys ja oikeudenmukaisuus sekä hänen rakkautensa kansaansa kohtaan pakottivat hänet poistamaan maasta kaiken epäpuhtauden. Jehova kuitenkin tutki kaikkien sydämen – mihin kukaan sotapäällikkö ei nykyään kykene – ja säästi ne, jotka halusivat luopua pahoista tavoistaan ja palvella häntä.

[Kuva s. 31]

Halusiko Jeesus, että hänen seuraajansa taistelisivat puolustaakseen häntä tai toisia kristittyjä?

[Kuva s. 31]

Buchenwaldin keskitysleiristä vapautuneita Jehovan todistajia vuonna 1945.