Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Tiesitkö?

Mitä tietä pitkin apostoli Paavali matkusti mennessään ensimmäistä kertaa Roomaan?

Apostolien tekojen 28:13–16:ssa sanotaan, että laiva, jolla Paavali purjehti Italiaan, saapui Puteoliin (nykyiseen Pozzuoliin) Napolinlahdelle. Sieltä hän lähti kohti Roomaa ja kulki Via Appiaa, huomattavinta sinne johtavaa valtatietä, pitkin.

Via Appia oli saanut nimensä roomalaisen valtiomiehen Appius Claudius Caecuksen mukaan, joka alkoi rakentaa sitä vuonna 312 eaa. Tämä tie, joka oli viidestä kuuteen metriä leveä, oli päällystetty suurilla vulkaanisilla kivillä ja kulki Roomasta kaakkoon aina 583 kilometrin päähän. Se yhdisti toisiinsa Rooman ja satamakaupungin nimeltä Brundisium (nykyään Brindisi), joka oli portti itään. Kulkijat poikkesivat matkalla oleviin pysähdyspaikkoihin, joita oli noin 25 kilometrin välein, ostamaan elintarvikkeita, nukkumaan tai vaihtamaan hevosia tai kulkuneuvoa.

Paavali kuitenkin kulki luultavasti jalkaisin. Se osa Via Appiaa, jolla hän liikkui, oli 212 kilometriä pitkä. Osa siitä kulki Pontisten soiden halki, joiden löyhkää ja sääskiä muuan roomalainen kirjailija valitteli. Tuon suoalueen pohjoispuolella sijaitsi Appiuksen tori noin 70 kilometrin päässä Roomasta sekä Kolme majataloa -niminen levähdyspaikka noin 50 kilometrin päässä tuosta kaupungista. Roomasta tulleet kristityt odottelivat Paavalia näissä kahdessa paikassa. Nähdessään heidät ”Paavali kiitti Jumalaa ja rohkaistui”. (Apostolien teot 28:15.)

Millaisesta kirjoitustaulusta puhutaan Luukkaan 1:63:ssa?

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan, että Sakarjan ystävät kysyivät häneltä, mikä nimi hänen vastasyntyneelle lapselleen piti antaa. Tuolloin Sakarja ”pyysi taulun ja kirjoitti: ’Johannes on sen nimi.’ ” (Luukas 1:63.) Erään selitysteoksen mukaan kreikkalainen sana, joka tässä on käännetty ”tauluksi”, tarkoittaa ”pientä kirjoitustaulua, joka oli tavallisesti tehty puusta ja jonka pinta oli vahattu”. Toisiinsa kiinnitetyissä puulevyissä oli matala syvennys, joka oli päällystetty pehmeällä mehiläisvahalla. Tähän pintaan saattoi kirjoittaa piirtimellä. Kirjoitus voitiin sen jälkeen pyyhkiä pois ja pinta tasoittaa uudelleenkäyttöä varten.

Kirjassa, jossa kerrotaan kirjoittamisesta ja lukemisesta Jeesuksen päivinä, sanotaan: ”Näiden taulujen laajamittaisesta käytöstä kertovat Pompejista löytyneet maalaukset, Rooman valtakunnan alueelta löydetyt veistokset ja itse kirjoitustaulut, joita on kaivettu esiin monista paikoista Egyptistä aina [Pohjois-Britanniaan] Hadrianuksen muurille saakka.” (Reading and Writing in the Time of Jesus.) Monenlaiset ihmiset ovat saattaneet pitää kädessään tällaisia tauluja: kauppiaat, hallitusviranomaiset ja kenties jopa ensimmäisellä vuosisadalla eläneet kristityt.

[Kuva s. 11]

Via Appia

[Kuva s. 11]

Koulupojan vahataulu 100-luvulta

[Lähdemerkintä]

British Library