Apologeetat – kristillisyyden puolustajia vai filosofeja?

SUKURUTSAISIA, lapsenmurhaajia, kannibaaleja – nämä olivat joitakin niistä järjettömistä syytöksistä, joita 100-luvulla esitettiin kristittyjä vastaan. Ne nostattivat valtavan vainon aallon, minkä vuoksi kristityiksi tunnustautuvat kirjoittajat tunsivat velvollisuudekseen ryhtyä puolustamaan uskoaan. Myöhemmin heitä alettiin sanoa apologeetoiksi, uskon puolustajiksi, ja voittaakseen puolelleen Rooman viranomaiset samoin kuin yleisen mielipiteen he ottivat tehtäväkseen todistaa, ettei heidän uskontonsa ollut vahingollinen. Tämä oli uhkarohkea tehtävä, sillä Rooman viranomaiset ja yleisen mielipiteen kannattajat saatiin tavallisesti leppymään vain antamalla heille periksi. Lisäksi oli olemassa vaara, että uskoa puolustamalla lietsottaisiinkin lisää vainoa tai vesitettäisiin kristillistä uskoa tarpeettomilla myönnytyksillä. Miten apologeetat oikein puolustivat uskoaan? Millaisia perusteluja he esittivät? Entä mitä oli seurauksena heidän toimistaan?

Apologeetat ja Rooman keisarikunta

Apologeetat olivat valistuneita miehiä, joita eli 100-luvulta aina 200-luvun alkupuolelle saakka. Kuuluisimpia heistä olivat Justinus (Justinos) Marttyyri, Klemens Aleksandrialainen ja Tertullianus. * Heidän kirjoituksensa oli suunnattu etupäässä pakanoille ja Rooman viranomaisille, ja niiden tarkoituksena oli selittää kristillistä uskoa. Lisäksi ne sisälsivät useita viittauksia Raamattuun. Apologeetat ennen kaikkea vastustivat vainoojia, kiistivät heidän syytöksensä ja esittivät kristityt suotuisassa valossa.

Yksi apologeettojen suurimmista huolenaiheista oli se, miten saada poliittiset vallanpitäjät vakuuttumaan siitä, etteivät kristityt olleet keisarin tai keisarikunnan vihollisia. Tertullianus sanoi keisarista, että ”Jumalamme on nimittänyt hänet virkaan”, ja Athenagoras puolusti keisarinistuimen periytyvyyttä ja otti siten osaa aikansa politiikkaan. Näin nämä miehet jättivät huomiotta Jeesuksen Kristuksen sanat: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta.” (Johannes 18:36.)

 Lisäksi apologeetat ehdottivat, että Rooman ja kristillisen uskonnon välillä pitäisi olla jotain yhteistä. Melitonin mukaan nämä kaksi kokonaisuutta olivat erottamaton parivaljakko ja kristillisyys edisti osaltaan keisarikunnan hyvinvointia. Diognetokselle osoitetun kirjeen tuntematon kirjoittaja sanoi kristittyjä sieluksi, joka ”pitää maailmaa koossa”. Tertullianus kirjoitti kristittyjen rukoilevan, että keisarikunnan vauraus jatkuisi ja että asiainjärjestelmän loppua lykättäisiin myöhemmäksi. Näin Jumalan valtakunnan tuleminen ei siis vaikuttanutkaan aivan niin välttämättömältä (Matteus 6:9, 10).

”Kristillisyydestä” tulee filosofiaa

Filosofi nimeltä Kelsos sanoi pilkallisesti, että kristityt olivat ”työläisiä, suutareita, maanviljelijöitä ja ihmisistä tietämättömimpiä ja moukkamaisimpia”. Tämä pilkanteko oli liikaa apologeetoille. He päättivät voittaa yleisen mielipiteen puolelleen turvautumalla uudenlaiseen taktiikkaan. Maailmallisen viisauden avulla, joka oli aikaisemmin hylätty, alettiin nyt ajaa ”kristillisyyden” asiaa. Esimerkiksi Klemens Aleksandrialainen piti filosofiaa ”oikeana teologiana”. Vaikka Justinus väitti hylänneensä pakanafilosofian, hän ryhtyi ensimmäisenä ilmaisemaan ”kristillisiä” ajatuksia käyttämällä filosofista kieltä ja filosofisia käsitteitä ja piti tällaista filosofiaa ”turvallisena ja hyödyllisenä”.

Tästä lähtien strategiana ei suinkaan ollut filosofian vastustaminen vaan se, että kristillisiksi katsotuista ajatuksista pyrittiin tekemään pakanafilosofiaa korkeampaa filosofiaa. ”Joissakin suhteissa me opetamme samoja asioita kuin ne runoilijat ja filosofit, joita te kunnioitatte, ja toisissa suhteissa olemme opetuksessamme perinpohjaisempia ja hengellisempiä”, kirjoitti Justinus. Uusilla filosofisilla hienouksilla kaunisteltu ”kristillinen” ajattelu vaati nyt itselleen vanhan ajan filosofisille käsityksille kuulunutta arvonantoa. Apologeetat osoittivat, että kristilliset kirjoitukset olivat paljon vanhempia kuin kreikkalaisten kirjalliset tuotteet ja että Raamatun profeetat olivat eläneet aikaisemmin kuin kreikkalaiset filosofit. Jotkut apologeetat jopa päättelivät filosofien jäljentäneen profeettojen tekstejä. Platonin väitettiin olleen Mooseksen opetuslapsi!

Kristillisyyttä vääristellään

Tämä uusi strategia johti kristillisyyden ja pakanafilosofian sekoittumiseen. Kreikkalaisia jumalia ja Raamatun henkilöitä vertailtiin toisiinsa. Jeesusta verrattiin Perseukseen; Marian raskaaksi tuloa Perseuksen äidin, Danaën,  raskaaksi tulemiseen, ja Danaënkin sanottiin olleen neitsyt.

Joitakin opetuksia muutettiin suuresti. Esimerkiksi Raamatussa Jeesuksesta käytetään nimitystä ”Logos”, joka tarkoittaa Jumalan ”Sanaa” eli Edustajaa (Johannes 1:1–3, 14–18; Ilmestys 19:11–13). Jo hyvin varhain tätä opetusta vääristeli Justinus, joka filosofin tavoin käytti hyväkseen kreikkalaisen sanan logos kahta eri merkitystä: ’sana’ ja ’järki’. Hän sanoi kristittyjen saaneen sanan itse Kristuksen persoonassa. Logos ’järki’ taas on jokaisessa ihmisessä, myös pakanoissa. Siksi hänen mukaansa ne, jotka elävät sopusoinnussa järjen kanssa, ovat kristittyjä, samoin kuin nekin – kuten Sokrates ja muut – jotka väittivät olevansa tai joiden ajateltiin olevan ateisteja.

Lisäksi kun apologeetat, Tertullianus mukaan lukien, vahvistivat Jeesuksen yhteyttä kreikkalaisen filosofian mukaiseen logokseen, joka liittyi läheisesti Jumalan persoonaan, he vaikuttivat osaltaan siihen, että kristillisyyteen liitettiin lopulta kolminaisuusoppi. *

Sana ”sielu” esiintyy Raamatussa runsaat 850 kertaa ja näistä yli 100 kertaa kreikkalaisessa muodossaan. Pohjimmiltaan se tarkoittaa kuolevaisia elollisia olentoja, niin ihmisiä kuin eläimiäkin (1. Korinttilaisille 15:45; Jaakobin kirje 5:20; Ilmestys 16:3). Apologeetat kuitenkin vääristivät tätä Raamatun opetusta liittämällä sen Platonin filosofiaan, jonka mukaan sielu on erossa ruumiista ja on sekä näkymätön että kuolematon. Minucius Felix jopa väitti, että usko ylösnousemukseen oli alun perin lähtöisin Pythagoraan sielunvaellusopetuksesta. Kuinka kauas kreikkalainen filosofia olikaan johtanut heidät Raamatun opetuksista!

Väärä valinta

Jotkut apologeetat aavistelivat, että filosofiasta voisi koitua vaaraa kristilliselle uskolle. Mutta vaikka he kritisoivat filosofeja, he rakastivat silti filosofian älyllistä lähestymistapaa. Esimerkiksi Tatianus moitti filosofeja siitä, etteivät he saaneet aikaan mitään hyvää, mutta samanaikaisesti hän kutsui kristillistä uskoa ”meidän filosofiaksemme” ja antautui filosofisiin pohdiskeluihin. Tertullianus toisaalta tuomitsi sen, että pakanafilosofia vaikutti kristilliseen ajatteluun. Toisaalta hän sanoi haluavansa seurata ”Justinuksen, filosofin ja marttyyrin; Miltiadeen, kirkkojen sofistin”, ja muiden jalanjälkiä. Athenagoras kutsui itseään ”Ateenan kristityksi filosofiksi”. Klemens taas totesi, että hänen mielestään ”kristitty voi käyttää filosofiaa arvostelukykyisesti viisauden apuna ja uskon puolustukseksi”.

Onnistuivatpa nämä apologeetat puolustamaan uskoaan miten hyvin tahansa, he olivat kuitenkin erehtyneet pahasti. Kuinka niin? Apostoli Paavali muistutti kristityille, että heidän käytössään olevista hengellisistä aseista kaikkein tehokkain oli ”Jumalan sana”, joka ”on elävä ja voimaa uhkuva”. Paavali sanoi, että sen avulla ”me kukistamme järkeilyt ja kaiken korkean, mikä kohotetaan Jumalan tuntemusta vastaan”. (Heprealaisille 4:12; 2. Korinttilaisille 10:4, 5; Efesolaisille 6:17.)

 Kuolemaansa edeltävänä iltana Jeesus kannusti opetuslapsiaan: ”Rohkaiskaa mielenne! Minä olen voittanut maailman.” (Johannes 16:33.) Ne koettelemukset ja ahdistukset, joita hän kohtasi maailmassa, eivät olleet horjuttaneet hänen uskoaan eivätkä hänen uskollisuuttaan Isäänsä kohtaan. Samoin Johannes, viimeinen elossa oleva apostoli, kirjoitti: ”Tämä on se voitto, joka on voittanut maailman, meidän uskomme.” (1. Johanneksen kirje 5:4.) Vaikka apologeetat halusivat puolustaa kristillistä uskoa, he tekivät väärän valinnan omaksuessaan käsityksiä ja lähestymistavan, jotka olivat tyypillisiä maailmalliselle filosofialle. Näin tehdessään he sallivat sellaisten filosofisten näkemysten johtaa itsensä harhaan ja todellisuudessa antoivat maailman voittaa heidät ja heidän kristillisyytensä. Niinpä sen sijaan että varhaiskirkon apologeetat olisivat taistelleet oikean kristillisen uskon puolesta ja puolustaneet sitä, he lankesivat – kenties tahtomattaan – Saatanan langettamaan ansaan, sillä Saatana ”muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi” (2. Korinttilaisille 11:14).

Nykyajan kirkkojen papit ja teologit ovat eksyneet pitkälti samoille poluille. Sen sijaan että he puolustaisivat oikeaa kristillisyyttä Jumalan sanan avulla, he väheksyvät usein Raamattua ja turvautuvat opetuksessaan maailmalliseen filosofiaan yrittäen voittaa puolelleen yleisen mielipiteen ja saada yhteiskunnan hyväksynnän. He eivät suinkaan varoita siitä, kuinka vaarallista on ryhtyä seuraamaan maailman epäraamatullisia suuntauksia, vaan heistä on tullut opettajia, jotka parhaansa mukaan ”kutkuttavat kuulijoidensa korvia” haaliakseen itselleen kannattajia (2. Timoteukselle 4:3). Varhaisten apologeettojen tavoin nämäkin opettajat ovat valitettavasti jättäneet huomiotta apostolin varoituksen: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden mukaan eikä Kristuksen mukaan.” Meitä varoitetaankin: ”Heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.” (Kolossalaisille 2:8; 2. Korinttilaisille 11:15.)

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 31]

”Me kukistamme järkeilyt ja kaiken korkean, mikä kohotetaan Jumalan tuntemusta vastaan.” (2. KORINTTILAISILLE 10:5.)

[Kuva s. 28]

Justinuksen mielestä filosofia oli ”turvallista ja hyödyllistä”.

[Kuva s. 29]

Klemens piti filosofiaa ”oikeana teologiana”.

[Kuva s. 29]

Tertullianuksen filosofointi tasoitti osaltaan tietä kolminaisuusopille.

[Kuva s. 29]

Tatianus kutsui kristillisyyttä ”meidän filosofiaksemme”.

[Kuva s. 30]

Nykyajan papit ja teologit ovat eksyneet samoille poluille kuin apologeetat.

[Kuva s. 31]

Apostoli Paavali varoitti ihmisten ”filosofiasta ja tyhjästä petoksesta”.

[Kuvien lähdemerkinnät s. 29]

Klemens: Historical Pictures Service; Tertullianus: © Bibliothèque nationale de France