Luota Jehovaan – hän auttaa sinua

Kertonut Edmund Schmidt

Astuessani newyorkilaisen oikeusistuimen eteen lokakuussa 1943 mieleeni palautui neuvo ”Luota Jehovaan”. Jo ennen kuin täytin 25 vuotta, olin viettänyt kristillisen puolueettomuuteni vuoksi melkein neljä vuotta vankilassa. Jeesuksen varhaisten seuraajien tavoin olin päättänyt ”totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä” (Apostolien teot 5:29). Miten uskostani Jumalaan oli tullut näin luja?

SYNNYIN 23. huhtikuuta 1922 Clevelandissa Ohiossa Yhdysvalloissa huoneistossamme, joka sijaitsi isän leipomon yläpuolella. Neljä kuukautta myöhemmin isäni Edmund oli raamatuntutkijoiden (kuten Jehovan todistajia silloin kutsuttiin) konventissa Cedar Pointissa lähellä Sanduskya noin 160 kilometrin päässä meiltä.

Konventin läsnäolijoita kannustettiin: ”Julistakaa, julistakaa, julistakaa [Jumalan] Kuningasta ja hänen valtakuntaansa.” Konventin jälkeisenä sunnuntaina isä lähti mukaan julistustyöhön. Hän teki tuota työtä seuraavat 66 vuotta, kunnes hän kuoli 4. heinäkuuta 1988. Äitini Mary oli kuollut Jumalalle uskollisena vuonna 1981.

Jumalan palvelusta yhdessä vanhempieni kanssa

Perheemme kävi Clevelandissa kokoontuvassa puolankielisessä seurakunnassa. Lauantai-iltapäivisin monet meistä lapsista olivat aikuisten mukana kertomassa hyvää uutista talosta taloon. Sunnuntaisin vanhempamme kävivät kuuntelemassa raamatullista puhetta kokouspaikkamme pääsalissa. Samaan aikaan muuan kokenut sananpalvelija piti meille noin kolmellekymmenelle nuorelle raamatullisen opetustilaisuuden, jossa käytettiin apuna kirjaa Jumalan harppu. * Pian johdin itsekin raamatuntutkisteluja hyvin tuloksin.

Heinäkuussa 1931 perheemme, johon kuului nyt myös pikkuveljeni Frank, oli läsnä raamatuntutkijoiden konventissa, tällä kertaa Columbuksessa noin 160 kilometrin päässä meiltä etelään. Silloin raamatuntutkijat omaksuivat kaikesta sydämestään Raamattuun perustuvan nimen Jehovan todistajat (Jesaja 43:10–12). Osallistuin konventin aikana saarnaamistyöhön ja kutsuin ihmisiä  kuuntelemaan pääpuhetta, jonka piti Jehovan todistajien silloinen toiminnanjohtaja J. F. Rutherford. Siitä lähtien – yli 79 vuoden ajan – elämäni on keskittynyt Jehova Jumalan palvelemiseen yhdessä hänen kansansa kanssa.

Antoisaa palvelusta kovina aikoina

Vuoteen 1933 tultaessa suuren lamakauden vaikutus tuntui kautta maailman. Työttömiä oli Yhdysvalloissa yli 15 miljoonaa eli neljäsosa työvoimasta. Kaupunkeja meni konkurssiin, eikä köyhillä ollut mitään sosiaaliturvaa. Mutta kristityt veljet ja sisaret auttoivat toisiaan. Sunnuntaisin otimme omasta leipomostamme leipää ja leivonnaisia mukaan kokouspaikalle, missä jaoimme niitä toisille. Jos kuun lopussa kulujen maksamisen jälkeen oli vielä rahaa jäljellä, isä lähetti sen Jehovan todistajien päätoimistoon Brooklyniin New Yorkiin. Hän tiesi, että se käytettiin raamatullisen kirjallisuuden painamiseen.

Noina vuosina radiolähetyksillä oli merkittävä osa sananpalveluksessamme. Yli 400 radioasemaa lähetti raamatullisia puheita, joita pidettiin konventeissamme. 1930-luvulla todistajat valmistivat toimitiloissaan Brooklynissa gramofoneja ja äänilevyjä. Käytimme niitä saarnaamistyössä ja raportoimme, kuinka monta kertaa olimme soittaneet raamatullisia puheita ihmisille, jotka eivät olleet Jehovan todistajia, ja kuinka moni oli kuullut ne.

Vuonna 1933 Saksassa tulivat valtaan Adolf Hitler ja kansallissosialistinen puolue. Jehovan todistajia alettiin vainota siellä ankarasti heidän kristillisen puolueettomuutensa takia (Johannes 15:19; 17:14). Suuri osa Saksan todistajista lähetettiin vankiloihin tai keskitysleireille, koska he kieltäytyivät osallistumasta poliittiseen toimintaan ja esittämästä natsitervehdystä. Monet teloitettiin, ja jotkut joutuivat raatamaan itsensä hengiltä. Raa’an kohtelun vuoksi monet kuolivat pian vapautumisensa jälkeen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että Jehovan todistajia kohdeltiin huonosti myös muissa maissa, kuten Yhdysvalloissa.

Vuonna 1940 olimme konventissa Detroitissa Michiganissa. Minut kastettiin tuossa konventissa 28. heinäkuuta Jehova Jumalalle vihkiytymiseni vertauskuvaksi. Yhdysvaltain korkein oikeus oli kuukautta ennen tuota konventtia säätänyt lain, jonka mukaan lipun tervehtimisestä kieltäytyminen oli liittovaltiossa rikos, josta rangaistiin erottamalla koulusta. Miten Jehovan todistajat toimivat tässä tilanteessa? Monet perustivat omia kouluja, niin sanottuja valtakunnankouluja, jotta heidän lapsilleen voitiin antaa opetusta.

Toinen maailmansota oli alkanut Euroopassa syyskuussa 1939, ja sotahysteria pyyhki halki Yhdysvaltojen. Harhaanjohdetut nuoret ja aikuiset ahdistelivat ja pahoinpitelivät nuoria  todistajia. Vuosina 1940–44 Yhdysvalloissa raportoitiin yli 2 500 tapausta, joissa raivoisa väkijoukko oli käynyt Jehovan todistajien kimppuun. Vaino lisääntyi, kun japanilaiset hyökkäsivät Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941. Olin joitakin viikkoja aiemmin alkanut palvella tienraivaajana eli Jehovan todistajien kokoaikaisena sananpalvelijana. Säästin rahaa ja ostin seitsenmetrisen asuntovaunun ja muutin muutamien muiden kanssa palvelemaan tienraivaajana Louisianassa.

Vainoa etelässä

Saimme paikallisilta asukkailta luvan pysäköidä asuntovaunun pekaanipähkinäpuutarhaan lähelle Jeaneretten kaupunkia. Eräänä lauantaina päätimme saarnata kadulla, mutta poliisipäällikkö kutsui koolle miehensä, jotka pidättivät ja veivät meidät kaupungintalolle. Ulkopuolelle muodostui parisatapäinen väkijoukko, ja poliisi lähetti meidät sen keskelle vailla suojelusta. Helpotukseksemme joukko hajaantui ja antoi meidän mennä. Seuraavana päivänä menimme lähellä olevaan suureen kaupunkiin, Baton Rougeen, kertomaan tapahtuneesta siellä asuville todistajille.

Kun palasimme Jeaneretteen, asuntovaunun oveen oli kiinnitetty viesti: ”Tulkaa tapaamaan minua öljynporaajien leiriin.” Allekirjoittajana oli ”E. M. Vaughn”. Löysimme hänet, ja hän pyysi vaimonsa kanssa meitä aterialle. Hän kertoi, että hän oli ollut miehineen lauantaisessa väkijoukossa ja olisi tarvittaessa suojellut meitä. Arvostimme hänen rohkaisuaan ja tukeaan.

Seuraavana päivänä aseistautuneet apulaisseriffit pidättivät meidät ja takavarikoivat kirjallisuutemme. He ottivat asuntovaununi avaimet, vangitsivat minut 17 päiväksi yksinäisselliin ja jättivät minut lähes ruoatta. Vaughn yritti turhaan auttaa meitä. Vankeutemme aikana väkijoukko ryösti meidät ja poltti koko omaisuutemme, myös asuntovaununi. Tuohon aikaan en tajunnut Jehovan valmistavan minua johonkin, mitä pian kohtaisin.

Vankeuteen pohjoisessa

Kuukauden kuluttua pohjoiseen paluuni jälkeen minut nimitettiin erikoistienraivaajaksi Oleaniin New Yorkin osavaltioon eräiden muiden todistajien kanssa. Siellä ollessani viranomaiset vaativat minua ilmoittautumaan sotapalvelukseen, ja minut luetteloitiin aseistakieltäytyjäksi. Lääkärintarkastuksen ja soveltuvuustestin jälkeen paperiini lyötiin leima ”Ehdolla upseerikouluun”.

Pystyin jatkamaan tienraivausta vielä vuoden verran. Sitten vuonna 1943 kieltäydyttyäni keskeyttämästä sananpalvelusta ja ilmoittautumasta sotilaskoulutukseen FBI pidätti minut ja määräsi, että minun oli ilmoittauduttava Syracusessa New Yorkissa toimivalle liittovaltion tuomioistuimelle oikeudenkäyntiä varten, joka pidettäisiin seuraavalla viikolla. Minua vastaan nostettiin syyte, ja oikeudenkäynti oli määrä pitää kaksi päivää myöhemmin.

Tuomioistuimessa puolustin itse itseäni. Kristillisissä kokouksissamme meitä nuoria todistajia oli neuvottu, miten puolustaa perustuslaillisia oikeuksiamme ja miten käyttäytyä oikeuden edessä. Muistin hyvin tämän kirjoituksen alussa mainitun neuvon. Jotkut syyttäjät jopa valittivat, että Jehovan todistajat tiesivät enemmän laista kuin he! Valamiehistö kuitenkin totesi minut syylliseksi. Kun tuomari kysyi, oliko minulla vielä muuta sanottavaa, vastasin yksinkertaisesti: ”Tänään tämä kansakunta on syytettynä Jumalan edessä siitä, miten se kohtelee Jumalan palvelijoita.”

Minut tuomittiin neljäksi vuodeksi liittovaltion vankilaan Chillicotheen Ohioon. Siellä minut määrättiin vankilan kutsuntalautakunnassa toimivan virkailijan sihteeriksi. Joidenkin viikkojen kuluttua toimistoomme tuli Washingtonista erikoistutkija, joka sanoi olevansa mukana selvittämässä, millainen mies oli Hayden Covington. Covington oli Jehovan todistajien puolustusasianajaja, ja hänet tunnustettiin laajalti yhdeksi Amerikan parhaimmista perustuslakijuristeista.

 Tutkija sanoi haluavansa kaiken arkistossa olevan materiaalin kahdesta vangista: Danny Hurtadosta ja Edmund Schmidtistä. ”Mikä sattuma”, sanoi valvojani, ”tämä mies on Edmund Schmidt.” Tutkija oli tullut hoitamaan salaista tehtävää mutta tajusi yhtäkkiä paljastaneensa sen meille. Pian minut siirrettiin töihin keittiöön.

Tienraivaus, Betel ja avioliitto

Pääsin ehdonalaiseen vapauteen 26. syyskuuta 1946 ja aloitin taas tienraivauksen, tällä kertaa Highland Parkin seurakunnassa Kaliforniassa. Syyskuussa 1948 saavutin pitkäaikaisen tavoitteeni: minut kutsuttiin leipuriksi Beteliin, Brooklynissa sijaitsevaan päätoimistoon, jossa tuotettiin raamatullista kirjallisuutta maailmanlaajuista saarnaamistyötä varten. Saman tien lopetin työni Glendalessa toimivan ravintolan kondiittorina ja muutin Beteliin.

Seitsemän vuoden kuluttua, vuonna 1955, Euroopassa pidettiin useita kansainvälisiä konventteja. Kotiväkeni antoi minulle rahaa, niin että pääsin osallistumaan niihin. Oli upeaa olla Lontoon, Pariisin, Rooman ja erityisesti Nürnbergin konventissa, jossa oli läsnä yli 107 000. Se pidettiin samalla valtavalla stadionilla, jossa Hitler oli ylpeänä tarkastanut joukkojaan. Konventissa oli läsnä todistajia, joista Hitler oli vannonut tekevänsä lopun. Oli innostava kokemus olla heidän joukossaan!

Tapasin Nürnbergin konventissa Brigitte Gerwienin, nuoren saksalaisen todistajan, johon rakastuin. Avioiduimme vajaan vuoden kuluttua ja palasimme asumaan Glendaleen lähelle vanhempiani. Ensimmäinen poikamme Tom syntyi vuonna 1957, toinen poikamme Don syntyi 1958 ja tyttäremme Sabena 1960.

Täysipainoinen, antoisa elämä

Minulta on kysytty, olenko koskaan harmitellut sitä, että minua on Jumalan palvelemisen vuoksi pahoinpidelty ja olen ollut vangittuna. Päinvastoin kiitän Jehovaa siitä, että olen saanut palvella häntä monien hänelle uskollisten rinnalla. Ja toivon, että kokemukseni rohkaisisivat toisia luomaan läheisen suhteen Jumalaan ja pysymään aina uskollisena hänelle.

Monet Jumalan palvelijat ovat käyneet läpi kovia koettelemuksia. Mutta eikö se ole ollut odotettavissakin? Raamatussa sanotaan: ”Kaikkia, jotka haluavat elää jumalista antaumusta osoittaen Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, tullaan myös vainoamaan.” (2. Timoteukselle 3:12.) Psalmin 34:19 sanat ovat tosiaan osoittautuneet paikkansapitäviksi: ”Paljon on vanhurskaalla onnettomuuksia, mutta Jehova vapauttaa hänet niistä kaikista.”

[Alaviite]

[Kuva s. 27]

Saarnaamistyössä Louisianassa 1940-luvun alussa

[Kuva s. 29]

Leipurina päätoimistossa

[Kuva s. 29]

Vaimoni Brigitten kanssa