Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Välittääkö Jumala sinusta?

Välittääkö Jumala sinusta?

Välittääkö Jumala sinusta?

TUNNETKO itsesi rakastetuksi, vai onko sinulla joskus sellainen olo, ettei kukaan välitä sinusta? Tässä nopeatempoisessa, itsekeskeisessä maailmassa voi olla helppo ajatella, että ihminen on liian pieni ja merkityksetön ollakseen huomion arvoinen. Raamatun kuvauksen mukaisesti monet keskittyvät nykyään itseensä siinä määrin, että toisista ei yleensä juuri välitetä (2. Timoteukselle 3:1, 2).

Kaikilla ihmisillä iästä, kulttuurista, kielestä tai rodusta riippumatta on syvällä sisimmässään tarve rakastaa ja saada osakseen rakkautta. Tutkimuksissa on saatu näyttöä siitä, että hermostomme on varta vasten suunniteltu aistimaan rakkautta ja hellyyttä. Luojamme, Jehova Jumala, ymmärtää rakkauden ja arvostuksen kaipuutamme paremmin kuin kukaan muu. Miltä sinusta tuntuisi, jos hän vakuuttaisi sinulle, että olet hänelle kallisarvoinen? Se olisi varmasti arvokkain tunnustus, minkä voisit saada. Voimmeko olla täysin varmoja siitä, että Jehova on kiinnostunut epätäydellisistä ihmisistä? Kiinnittääkö hän huomiota meihin yksilöinä? Mikä silloin tekee ihmisestä haluttavan ja arvostetun hänen silmissään?

Jehova välittää

Kolmisentuhatta vuotta sitten syvä kunnioitus täytti Jumalaa pelkäävän psalmistan hänen katsellessaan vaikuttavaa öistä tähtitaivasta. Hänellä ei ollut epäilystäkään siitä, että noiden lukemattomien tähtien Luoja oli ylivertaisen majesteettinen. Mietiskellessään Jehovan suuruutta ja ihmisen pienuutta hän ilmaisi ihmetyksensä sen johdosta, että Jehova tunsi ihmisiä kohtaan rakkaudellista kiinnostusta: ”Kun näen taivaasi, sormiesi teot, kuun ja tähdet, jotka olet valmistanut, niin mikä on kuolevainen ihminen, että sinä pidät hänet mielessäsi, ja ihmisen poika, että pidät hänestä huolen?” (Psalmit 8:3, 4.) Olisi helppo kuvitella, että Korkein on liian kaukana tai liian keskittynyt muihin asioihin kiinnittääkseen huomiota epätäydellisiin ihmisiin. Psalmista kuitenkin tiesi, että vaikka olemme suhteellisen merkityksettömiä ja elämme vain hetken, meillä on merkitystä Jumalan silmissä.

Eräs toinen psalmista totesi täysin luottavaisena: ”Jehova mielistyy häntä pelkääviin, niihin, jotka odottavat hänen rakkaudellista huomaavaisuuttaan.” (Psalmit 147:11.) Näissä molemmissa psalmeissa ilmaistaan koskettava ajatus. Niin korkea kuin Jehova onkin, hän ei ainoastaan ole tietoinen ihmisistä, vaan myös pitää heistä huolen ja on mielistynyt heihin.

Tämä käy ilmi myös eräästä Raamatun ennustuksesta, joka kuvailee meidän aikamme tapahtumia. Jehova osoitti profeetta Haggain välityksellä, että Jumalan valtakunnan hyvää uutista saarnattaisiin kautta maailman. Se johtaisi muun muassa seuraavaan tulokseen: ”Kaikkien kansakuntien haluttujen täytyy tulla, ja minä täytän tämän huoneen kunnialla.” (Haggai 2:7.)

Mitä ovat nämä kaikista kansakunnista koottavat ”halutut”? Aineellisista rikkauksista ei voi olla kyse (Haggai 2:8). Jehovan sydän ei iloitse hopeasta ja kullasta vaan ihmisistä, jotka puutteistaan huolimatta palvovat häntä rakkaudesta (Sananlaskut 27:11). He ovat niitä ”haluttuja”, jotka tuovat hänelle kunniaa, ja hän pitää suuressa arvossa heidän kokosydämistä antaumustaan ja innokasta palvelustaan. Kuulutko sinä heihin?

Saattaa tuntua uskomattomalta, että epätäydelliset ihmiset olisivat haluttuja kaikkeuden Suuren Luojan silmissä. Tämän totuuden tulisi kuitenkin saada meidät osoittamaan vastakaikua hänen lämpimälle kehotukselleen luoda häneen läheinen suhde (Jesaja 55:6; Jaakobin kirje 4:8).

”Olet hyvin arvostettu”

Ollessaan jo korkeassa iässä profeetta Daniel sai eräänä päivänä alkuillasta kokea jotain hämmästyttävää. Hän oli parhaillaan rukoilemassa, kun hänen eteensä ilmestyi yhtäkkiä kunnioitusta herättävä vieras nimeltä Gabriel. Daniel oli kohdannut hänet aiemminkin ja tiesi hänet Jehovan enkeliksi. Gabriel kertoi syyn äkilliseen tuloonsa: ”Oi Daniel, nyt minä olen tullut antamaan sinulle ymmärtäväisyyttä sekä ymmärrystä – –, sillä sinä olet hyvin arvostettu.” (Daniel 9:21–23.)

Erään toisen kerran yksi Jehovan enkeleistä puhutteli Danielia sanoen: ”Oi Daniel, sinä hyvin arvostettu mies.” Sen jälkeen hän vahvisti tätä kehottaen: ”Älä pelkää, oi hyvin arvostettu mies. Olkoon sinulla rauha.” (Daniel 10:11, 19.) Danielia kutsutaan siis kolme kertaa ”hyvin arvostetuksi”. Alkukielinen ilmaus voi merkitä myös ’suuresti rakastettua’ tai jopa ’suosikkia’.

Danielilla selvästikin oli jo läheinen suhde Jumalaansa, ja hän epäilemättä tiesi, että Jehova hyväksyi hänen antaumuksellisen palveluksensa. Hänestä tuntui kuitenkin varmasti lohdulliselta kuulla enkelisanansaattajien välityksellä, että Jumala oli myös hyvin kiintynyt häneen. Hän vastasikin: ”Olet vahvistanut minua.” (Daniel 10:19.)

Tämä sydäntä lämmittävä kertomus Jehovan hellistä tunteista uskollista profeettaansa kohtaan on kirjoitettu Jumalan sanaan meidän hyödyksemme (Roomalaisille 15:4). Miettimällä Danielin esimerkkiä voimme ymmärtää, mikä tekee ihmisestä halutun ja arvostetun rakkaudellisen taivaallisen Isämme silmissä.

Tutki Jumalan sanaa säännöllisesti

Danielilla oli tapana tutkia pyhiä kirjoituksia. Tämä voidaan päätellä hänen omista sanoistaan: ”Havaitsin kirjoista – – vuosien luvun – – Jerusalemin autioitusten täyttämiseksi.” (Daniel 9:2.) Hänellä oli omana elinaikanaan käytettävissään todennäköisesti Mooseksen, Daavidin, Salomon, Jesajan, Jeremian, Hesekielin ja eräiden muiden profeettojen henkeytetyt kirjoitukset. Voimme hyvin kuvitella, miten hän lukuisten kirjakääröjen keskellä uppoutui lukemaan ja vertailemaan niitä profeetallisia julistuksia, jotka liittyivät tosi palvonnan ennallistamiseen Jerusalemissa. Istuessaan kenties kattohuoneessaan kenenkään häiritsemättä hän varmastikin mietiskeli syvällisesti noiden julistusten merkitystä. Sisällökäs tutkiminen vahvisti hänen uskoaan ja auttoi häntä pääsemään entistä lähemmäksi Jehovaa.

Jumalan sanan tutkiminen myös muovasi Danielin persoonallisuutta ja vaikutti koko hänen elämänkulkuunsa. Varhaislapsuuden jumalinen valmennus sai hänet nuoruusiässä noudattamaan päättäväisesti silloisia ruokavaliota koskevia Jumalan lain säännöksiä (Daniel 1:8). Sittemmin hän julisti Jumalan sanomia pelottomasti Babylonian hallitsijoille (Sananlaskut 29:25; Daniel 4:19–25; 5:22–28). Hänet tunnettiin ahkerana, rehellisenä ja luotettavana miehenä (Daniel 6:4). Ennen kaikkea hän luotti varauksetta Jehovaan eikä suostunut tinkimään periaatteistaan edes henkensä ollessa uhattuna (Sananlaskut 3:5, 6; Daniel 6:23). Ei ihme, että hän oli ”hyvin arvostettu” Jumalan silmissä.

Raamatun tutkiminen on joissakin suhteissa helpompaa meille nykyään. Kookkaat kirjakääröt ovat vaihtuneet käteviksi kirjoiksi, ja saamme nyt lukea koko Raamattua, mukaan luettuna muistiinmerkintöjä joidenkin Danielin esittämien ennustusten täyttymisestä. Lisäksi käytettävissämme on monenlaisia apuvälineitä, kun tutkimme Raamattua ja etsimme lisätietoja. * Oletko pannut ne hyvään käyttöön? Varaatko säännöllisesti aikaa Raamatun lukemiseen ja mietiskelemiseen? Vaikutus on sama kuin Danielin tapauksessa. Voit vahvistaa uskoasi ja syventää suhdettasi Jehovaan. Jumalan sana antaa sinulle luotettavia elämänohjeita ja varmuuden siitä, että hän välittää sinusta ja pitää sinusta rakkaudellisesti huolta.

Ole hellittämätön rukouksessa

Daniel rukoili paljon. Rukouksissaan hän esitti Jumalan tahdon mukaisia pyyntöjä. Kun hän nuorena oli vaarassa joutua teloitetuksi, ellei pystyisi tulkitsemaan Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin unta, hän epäröimättä anoi Jehovalta tukea ja suojelusta (Daniel 2:17, 18). Vuosia myöhemmin tuo uskollinen profeetta tunnusti sekä omat syntinsä että kansansa synnit ilmaisten näin nöyrästi tajuavansa, että oli epätäydellinen, ja rukoili Jehovalta anteeksiantoa (Daniel 9:3–6, 20). Kun hän ei ymmärtänyt hänelle pyhän hengen välityksellä paljastettuja asioita, hän pyysi Jumalalta apua. Enkeli, joka myöhemmin tuli selittämään Danielille asioita lisää, vakuutti: ”Sinun sanasi on kuultu.” (Daniel 10:12.)

Uskollinen Daniel ei kuitenkaan esittänyt Jumalalle ainoastaan pyyntöjä. Danielin 6:10:ssä kerrotaan: ”Kolmesti päivässä – – [hän] rukoili ja ylisti Jumalansa edessä, niin kuin hän oli tehnyt säännöllisesti.” Hänellä oli monia syitä kiittää ja ylistää Jehovaa, ja hän teki niin säännöllisesti. Rukous oli erottamaton osa hänen palvontaansa; hän ei luopunut siitä edes silloin kun se oli maksaa hänelle hänen henkensä. Epäilemättä tämä lujuus teki hänet rakkaaksi Jehovalle.

Mahdollisuus rukoilla on todella suurenmoinen lahja! Älä anna yhdenkään päivän mennä ohi puhumatta taivaalliselle Isällesi. Muista kiittää ja ylistää häntä kaikesta siitä hyvyydestä, jota hän osoittaa. Kerro avoimesti huolistasi ja pelonaiheistasi. Mieti, miten pyyntöihisi on vastattu, ja ilmaise kiitollisuutesi. Viivy rukouksessa. Kun avaamme näin sydämemme Jehovalle, saamme kokea hänen rakkautensa hyvin henkilökohtaisella tavalla. Miten voimakas kannustin tämä onkaan olla ”hellittämätön rukouksessa”! (Roomalaisille 12:12.)

Kirkasta Jehovan nimeä

Mikään ystävyys ei voi kukoistaa, jos toinen osapuoli on itsekeskeinen. Sama pätee suhteeseemme Jehovaan. Daniel tiesi tämän, joten katsotaanpa, miten kiinnostunut hän oli Jehovan nimen kirkastamisesta.

Kun Jumala vastasi Danielin rukoukseen paljastamalla hänelle Nebukadnessarin unen ja sen selityksen, Daniel sanoi: ”Tulkoon Jumalan nimi siunatuksi ajan hämärästä aina ajan hämärään asti, sillä viisaus ja väkevyys – sillä ne kuuluvat hänelle.” Selittäessään myöhemmin Nebukadnessarille unta ja sen merkitystä Daniel antoi toistuvasti kunnian Jehovalle ja painotti, että yksin Hän on ”salaisuuksien Paljastaja”. Samoin anoessaan anteeksiantoa ja vapautusta Daniel rukoili: ”Oi Jumalani, – – kaupunkisi ja kansasi on otettu sinun nimiisi.” (Daniel 2:20, 28; 9:19.)

Meillä on monia tilaisuuksia toimia samalla tavoin kuin Daniel. Voimme rukoillessamme ilmaista olevamme kiinnostuneita Jumalan nimen pyhittämisestä (Matteus 6:9, 10). Emme koskaan halua tuottaa käytöksellämme häpeää tuolle pyhälle nimelle, vaan pyrimme aina kirkastamaan häntä kertomalla toisille, mitä opimme hänen Valtakuntansa hyvästä uutisesta.

Nykymaailmassa ei tosiaankaan ilmaista rakkautta ja kiinnostusta toisia kohtaan kovin paljon. Meitä voi kuitenkin lohduttaa suuresti tieto siitä, että Jehova todella välittää palvojistaan yksilöinä. Psalmista sanoi: ”Jehova on mielistynyt kansaansa. Hän kaunistaa sävyisät pelastuksella.” (Psalmit 149:4.)

[Alaviite]

^ kpl 18 Jehovan todistajat ovat valmistaneet monia julkaisuja ja välineitä, joiden avulla Raamatun lukemisesta ja tutkimisesta saa enemmän irti. Voit tiedustella niitä keneltä tahansa todistajalta.

[Huomioteksti s. 21]

Jumala ilmaisi kiintymystään Danielia kohtaan lähettämällä enkeli Gabrielin vahvistamaan häntä.

[Huomioteksti s. 23]

Säännöllinen tutkiminen ja rukous muovasivat Danielin persoonallisuutta ja tekivät hänet rakkaaksi Jumalalle.