Gileadin 130. kurssin päättäjäiset

Päivä täynnä toivoa ja iloista odotusta

VARTIOTORNIN raamattukoulun Gileadin 130. kurssin päättäjäiset herättivät paljon toiveita ja odotuksia. Tuohon tilaisuuteen kokoontui lauantaina 12. maaliskuuta 2011 yli 8 500 henkeä, mukaan luettuna oppilaat omaisineen ja ystävineen. Odotukset olivat korkealla paitsi itse juhlapäivän suhteen myös noiden uusien lähetystyöntekijöiden tulevaisuuden suhteen, jotka perusteellisen koulutuksen jälkeen lähetettäisiin pian eri puolille maailmaa opettamaan ihmisille Raamatun totuuksia.

”Onnellisia ovat kaikki häntä odottavat”

Ensimmäisen puheen piti Jehovan todistajien hallintoelimeen kuuluva Geoffrey Jackson, joka toimi myös ohjelman puheenjohtajana, ja se perustui Jesajan 30:18:ssa olevaan lohdulliseen ajatukseen: ”Onnellisia ovat kaikki häntä [Jehovaa] odottavat.” Hän onnitteli oppilaita sydämellisesti ja pilke silmäkulmassa siitä, että he olivat selviytyneet hengissä vaativasta Gilead-koulusta, ja vakuutti, että he mitä todennäköisimmin selviytyisivät myös jännittävästä päättäjäispäivästä. Millaisia realistisia odotuksia heillä voisi olla tulevaisuuden suhteen? Veli Jackson poimi Jesajan 30:18–21:stä kolme käytännöllistä ajatusta.

Ensimmäiseksi hän sanoi: ”Voitte odottaa, että Jehova kuulee rukouksenne.” Hän viittasi jakeeseen 19, jossa vakuutetaan: ”[Jumala] osoittaa sinulle totisesti suopeutta kuullessaan huutosi äänen.” Yksikkömuotoinen pronomini ”sinulle” osoittaa, että Jehova ottaa rukousten esittäjät huomioon yksilöinä. ”Jehova ei ole sellainen isä, joka kysyy: ’Mikset sinä voi olla vahva niin kuin tuo toinen?’ Sen sijaan hän kuuntelee tarkasti meitä jokaista. Ja vastaa.”

Toiseksi puhuja myönsi, että ongelmia on odotettavissa. ”Jehova ei lupaa helppoa elämää, mutta hän auttaa meitä.” Kuten jakeesta 20 käy ilmi, Jumala ennusti, että ahdinko ja sorto tulisivat piiritetylle Israelille yhtä tutuiksi kuin leipä ja vesi, mutta siitä huolimatta Jehova olisi aina valmiina pelastamaan kansansa. Gileadin käyneet oppilaatkin kohtaisivat ongelmia ja haasteita, joskaan eivät välttämättä juuri sellaisia, joita he odottaisivat. Veli Jackson jatkoi: ”Voitte kuitenkin odottaa, että Jehova auttaa teitä selviytymään jokaisesta haasteesta.”

Kolmanneksi veli Jackson sanoi oppilaille jakeiden 20 ja 21 pohjalta: ”Te voitte odottaa saavanne ohjausta, joten tähyilkää sitä!” Jokaisen kristityn täytyy nykyään kuunnella tarkoin, kun Jehova puhuu Raamatun ja siihen perustuvien julkaisujen välityksellä. Puhuja kannusti oppilaita lämpimästi syventymään Raamatun lukemiseen päivittäin, sillä se merkitsee elämää.

”Tulkoon nyt teille Jehovan kauhu”

Hallintoelimen jäsen Anthony Morris selitti Raamatussa olevan ilmauksen ”Jehovan kauhu” merkitystä (2. Aikakirja 19:7). Nämä sanat eivät viittaa sairaalloiseen kauhuun vaan voimakkaaseen haluun toimia oikein sekä niin syvään ja vilpittömään kunnioitukseen, että se voisi saada ihmisen vapisemaan hermostuksesta. ”Säilyttäkää tällainen pelko lähetystehtävässänne”, veli Morris kehotti oppilaita. Miten he voisivat ilmaista sitä Jehovaa kohtaan? Puhuja keskittyi kahteen käytännölliseen tapaan.

Ensiksi hän kannusti oppilaita noudattamaan Jaakobin kirjeen 1:19:n neuvoa: ”Jokaisen ihmisen täytyy olla nopea kuulemaan, hidas puhumaan.” Hän sanoi, että oppilaat  olivat oppineet paljon kuluneiden viiden kuukauden aikana, mutta heidän pitäisi varoa, etteivät he yrittäisi määräalueellaan näyttää, miten paljon he tietävät. ”Teidän täytyy ensin kuunnella”, hän muistutti. ”Kuunnelkaa paikallisen seurakunnan veljiä ja niitä, jotka ottavat johdon kyseisessä maassa. Kuunnelkaa, mitä he sanovat tuosta maasta ja kulttuurista. Älkää epäröikö myöntää, ettette tiedä jotain asiaa. Jos koulutuksenne on täyttänyt tarkoituksensa, niin mitä enemmän opitte, sitä selvemmin ymmärrätte, miten vähän te todellisuudessa tiedätte.”

Toiseksi veli Morris luki Sananlaskujen 27:21:n: ”Puhdistusastia on hopeaa varten ja sulatusuuni kultaa varten; ja ihminen on ylistyksensä mukainen.” Aivan kuten kulta ja hopea täytyy puhdistaa, ylistys voi puhdistaa meitä. Toisten kiitos voi nimittäin koetella, millaisia olemme. Voimme ylpistyä ja kaatua hengellisesti tai voimme tunnustaa, että olemme kiitollisuudenvelassa Jehovalle, ja yrittää entistä päättäväisemmin pitää kiinni hänen normeistaan. Veli Morris neuvoi oppilaita ottamaan kaiken mahdollisen kiitoksen vastaan oikealla tavalla: heidän tulisi pitää sitä tilaisuutena osoittaa, että heillä on oikeanlaista Jehovan pelkoa.

”Pitäkää tehtäväänne suuressa arvossa”

Tilaisuuden pääpuheen piti hallintoelimeen kuuluva Guy Pierce aiheesta ”Pitäkää tehtäväänne suuressa arvossa”. Hän selitti, että sana ”lähetystyöntekijä” tarkoittaa sellaista, joka lähetetään suorittamaan jotain tehtävää. Lähetystyöntekijöitä on monenlaisia, koska heitä lähetetään hoitamaan kaikenlaisia tehtäviä. Monet keskittyvät fyysiseen parantamiseen ja etsivät poliittisia ratkaisukeinoja maailman ongelmiin. ”Mutta te olette erilaisia”, veli Pierce sanoi ja selitti sitten asiaa.

Tutkiessaan Raamattua oppilaat olivat oppineet paljon fyysisestä parantamisesta. Kun Jeesus herätti kuolleista nuoren tytön, vanhemmat olivat ”aivan haltioissaan suuresta ihastuksesta” (Markus 5:42). Samoin kun sokeat saivat ihmeparannuksen, heidän ilollaan ei ollut rajoja. Näiden ihmetekojen tarkoituksena oli muun muassa osoittaa meille nykyään eläville, mitä Kristus saisi aikaan tulevassa uudessa maailmassa, kun ”suuri joukko” vanhurskaita, jotka säilyvät elossa nykyisen pahan asiainjärjestelmän lopusta, parannetaan kaikista fyysisistä vaivoista (Ilmestys 7:9, 14). Myös heidän läheisensä, jotka he ottavat vastaan kuolleiden ylösnousemuksessa, ovat fyysisesti terveitä. Mikä ilo se tuleekaan olemaan!

Mutta kuten veli Pierce selitti, fyysinen parantaminen ei tule koskaan olemaan tärkeintä parantamista. Jeesuksen parantamat sairaat sairastuivat myöhemmin uudestaan. Kuolleista herätetyt kuolivat uudestaan. Jopa näön saaneet menettivät näkökykynsä uudestaan viimeistään kuollessaan. Siksi paljon tärkeämpää oli Jeesuksen hengellinen parantamistyö. Myös Gileadin käyneiden lähetystyöntekijöiden tehtävänä on parantaa hengellisesti. He auttavat ihmisiä tulemaan sovitetuksi taivaallisen Isämme kanssa, niin että näistä tulee eläviä hengellisesti. Ainoastaan ne, jotka parannetaan hengellisesti, saavat aikanaan ikuisen elämän. Veli Pierce sanoi: ”Tämä hengellinen parantaminen tuo ylistystä Jumalalle. Se tekee palveluksestanne menestyksellistä.”

Kolme muuta kohokohtaa päivän ohjelmasta

”Tuleeko tästä hyvä päivä?” Tätä ajankohtaista kysymystä käsitteli Yhdysvaltain haaratoimistokomitean jäsen Robert Rains. Hän kannusti oppilaita huolehtimaan siitä, että jokainen päivä lähetystyössä olisi hyvä päivä. Se olisi mahdollista, jos he käyttäisivät aikansa viisaasti, etsisivät vaikeina aikoina apua Jumalan sanasta ja turvautuisivat Jehovaan rukouksessa.

”Osaatko muuttaa vanhan uudeksi?” Tämän kysymyksen esitti puheessaan Gilead-koulun opettaja Mark Noumair. Tarkastellessaan 1. Johanneksen kirjeen 2:7, 8:aa hän  kiinnitti huomiota siihen, että apostoli Johannes puhuu siinä ”vanhasta käskystä”, joka on samalla myös ”uusi käsky”. Molemmat viittaavat samaan käskyyn: Kristuksen seuraajien tulee rakastaa toisiaan epäitsekkäästi ja uhrautuvasti (Johannes 13:34, 35). Käsky oli vanha siinä mielessä, että Kristus itse oli antanut sen seuraajilleen jo kymmeniä vuosia aikaisemmin, mutta toisaalta se oli myös uusi, koska kristityt kohtasivat nyt uudenlaisia haasteita ja heidän piti ilmaista rakkautta uusilla tavoilla entistä täydemmässä määrin. Lähetystyöntekijätkin joutuvat aivan uudenlaisiin olosuhteisiin, joissa heidän täytyy oppia ilmaisemaan rakkautta uusilla tavoilla. Mikä olisi onnistumisen avain?

”Älä tule sellaiseksi, mitä inhoat”, veli Noumair kehotti. Hän varoitti, että jos näemme käytöstä, josta emme pidä, mutta käyttäydymme itse samalla tavalla, me tulemme sellaiseksi, mitä inhoamme, ja se on tuhoisa tie. Jos taas etsimme haastavissa tilanteissa uusia tapoja ilmaista rakkautta, loistamme ”tosi valoa” ja torjumme hengellistä pimeyttä.

”Kanna kuormaa.” Tätä käytännöllistä teemaa kehitteli toinen Gilead-koulun opettaja, Michael Burnett. Hän kertoi, että Afrikassa, missä ihmiset kantavat raskaita kuormia päänsä päällä, päälaelle asetetaan kankaasta kierretty panta, kata, pehmentämään taakkaa ja pitämään sitä tasapainossa, jolloin askelkin muuttuu pehmeän sulavaksi. Tulevat lähetystyöntekijät saavat kannettavakseen raskaita vastuita ulkomaisella lähetysalueellaan, mutta lisäksi heillä on jotain sellaista, mitä voitaisiin verrata kataan: he ovat saaneet Raamattuun perustuvaa laaja-alaista valmennusta. Kun he soveltavat oppimaansa käytännössä, he kykenevät pitämään kuormansa tasapainossa ja kantamaan sen hyvin.

Kokemuksia ja haastatteluja

Gilead-koulun valmennukseen sisältyy myös kenttäpalvelusta Jehovan todistajien paikallisten seurakuntien yhteydessä. Teokraattisten koulujen osaston valvoja William Samuelson kertoi joitakin oppilaiden kenttäkokemuksia puhuessaan aiheesta ”Älä anna kätesi levätä” (Saarnaaja 11:6). Oppilaat esittivät näytteinä, mitä kaikkea he olivat saaneet palveluksessa aikaan tarttuessaan tilaisuuksiin kertoa hyvää uutista lentokoneissa, ravintoloissa ja huoltoasemilla. He olivat todistaneet ovelta-ovelle-työssä, vapaamuotoisissa keskusteluissa ja kirjeitse. He eivät tosiaankaan olleet antaneet kätensä levätä, ja tulokset olivat olleet erinomaisia.

Seuraavaksi Gilead-koulun henkilökuntaan kuuluva Kenneth Stovall haastatteli kolmea veljeä, joilla oli pitkä kokemus lähetystyöstä. Barry Hill oli palvellut Ecuadorissa ja Dominikaanisessa tasavallassa, Eddie Mobley Norsunluurannikolla ja Tab Honsberger Senegalissa, Beninissä ja Haitissa. Yhdessä he kehittelivät teemaa ”Koettele Jehovaa, niin saat siunauksia” (Malakia 3:10). Esimerkiksi veli Hill kertoi, miten haastavaa hänen ja hänen vaimonsa oli ollut sopeutua Ecuadorin ilmastoon, joka vaihteli kuumasta ja pölyisestä kuumaan ja kuraiseen. Heillä oli kahden ja puolen vuoden ajan ollut peseytymistä varten vain vesisaaveja, mutta kertaakaan he eivät olleet harkinneet kotiinpaluuta, sillä he pitivät tehtäväänsä Jehovalta tulleena siunauksena. ”Meidän elämämme oli siellä”, hän totesi.

Ohjelman loppupuolella yksi oppilaista luki koskettavan kirjeen, jossa kurssilaiset ilmaisivat syvän kiitollisuutensa saamastaan koulutuksesta. ”Uskomme on saavuttanut aivan uuden tason”, kirjeessä sanottiin, ”mutta silti tiedämme, että kasvumme on vielä kesken.” Sen jälkeen kaikki oppilaat saivat diplominsa ja heidät määrättiin eri puolille maailmaa. Lopuksi veli Jackson vakuutti oppilaille, että he saisivat kokea Jehovan avun tulevina päivinä varsinkin kohdatessaan haasteita. Poistuessaan tilaisuudesta läsnäolijat tiesivät, että toiveet ja odotukset täyttyisivät varmasti: Jehova saisi paljon hyvää aikaan uusien lähetystyöntekijöiden välityksellä.

 [Taulukko/Kartta s. 31]

TILASTOTIETOJA KURSSISTA

Edustettuina olleita maita 9

Keski-ikä 34

Keskimäärin vuosia kastettuna 18,6

Keskimäärin vuosia kokoaikaisessa palveluksessa 13,1

[Kartta]

(Ks. painettu julkaisu)

Oppilaat määrättiin kartassa näkyviin maihin:

ALUEMÄÄRÄYKSET

ARGENTIINA

ARMENIA

BURKINA FASO

BURUNDI

HAITI

HONGKONG

INDONESIA

KENIA

KONGO-KINSHASA

LIETTUA

MALESIA

MOSAMBIK

NEPAL

PAPUA-UUSI-GUINEA

ROMANIA

SENEGAL

TANSANIA

TŠEKKI

UGANDA

ZIMBABWE

[Kuva s. 31]

Vartiotornin raamattukoulun Gileadin 130. kurssilta valmistuneet

Alla olevassa luettelossa rivit on numeroitu edestä alkaen ja nimet on lueteltu kussakin rivissä vasemmalta oikealle.

1) Molina, Z.; Bassolino, S.; Alatsis, C.; Arroyo, A.; Niño, L.; Merkling, S.; Clark, M.

2) Little, C.; Tibaudo, S.; Jakobsson, S.; Moreno, J.; Rodriguez, A.; Lee, K.; Cárdenas, H.; Aguilar, L.

3) Clairbush, A.; Polley, A.; Caldwell, S.; Adame, J.; Hildebrandt, S.; Shoemaker, I.; Grohman, N.; Galvez, G.

4) Clark, J.; Bassolino, A.; Packham, K.; Adame, J.; Knaus, M.; Niño, M.; Moreno, R.; Galvez, J.

5) Rodriguez, D.; Geynes, M.; Molina, J.; Aguilar, A.; Alatsis, I.; Manno, A.; Grohman, R.; Packham, J.

6) Geynes, S.; Cárdenas, M.; Arroyo, C.; Manno, C.; Merkling, J.; Lee, H.; Clairbush, X.; Jakobsson, P.

7) Little, J.; Hildebrandt, B.; Shoemaker, M.; Knaus, K.; Caldwell, J.; Tibaudo, F.; Polley, C.