Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Eivät ole osa maailmasta”

”Eivät ole osa maailmasta”

”Eivät ole osa maailmasta”

”Maailma on vihannut heitä, koska he eivät ole osa maailmasta.” (JOHANNES 17:14)

Mitä tarkoittaa käytännössä? Jeesus ei ollut osa maailmasta, ja siksi hän suhtautui puolueettomasti aikansa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin kiistoihin. Hän selitti: ”Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, jottei minua luovutettaisi juutalaisille. Mutta näin ollen minun valtakuntani ei ole täältä.” (Johannes 18:36.) Hän kehotti seuraajiaan myös karttamaan Jumalan sanassa tuomittuja asenteita, puhetapaa ja käytöstä (Matteus 20:25–27).

Oliko tunnusomaista varhaiskristityille? Uskonnollisista aiheista kirjoittaneen Jonathan Dymondin mukaan varhaiskristityt ”kieltäytyivät osallistumasta – – [sotaan], olipa seurauksena mitä hyvänsä – pilkkaa, vankeutta tai kuolema”. He mieluummin kärsivät kuin tinkivät puolueettomuudestaan. Myös heidän moraalikäsityksensä olivat erilaiset. Heille sanottiin: ”Koska ette enää juokse heidän kanssaan tähän suuntaan samaan irstailun lätäkköön, he oudoksuvat ja herjaavat teitä jatkuvasti.” (1. Pietarin kirje 4:4.) Historioitsija Will Durant kirjoitti, että kristittyjen ”jumalanpelko ja säädyllisyys häiritsivät huvitusten perässä juoksevaa pakanamaailmaa”.

Keille tunnusomaista nykyään? Tietosanakirjassa New Catholic Encyclopedia väitetään kristillisestä puolueettomuudesta: ”Aseistakieltäytyminen on moraalisesti anteeksiantamatonta.” Reformierte Presse -sanomalehden artikkelissa sanottiin African Rights -ihmisoikeusjärjestön raportin vahvistaneen, että Ruandan kansanmurhaan vuonna 1994 osallistuivat kaikki kirkot ”Jehovan todistajia lukuun ottamatta”.

Puhuessaan Saksan kansallissosialistien toimeenpanemasta joukkomurhasta muuan opettaja pahoitteli sitä, että ”yksikään tavallisista kansalaisista koostunut ryhmä tai järjestö ei noussut vastustamaan lukemattomia valheita, julmuuksia tai niitä seuranneita hirmutekoja”. Tutustuttuaan Yhdysvalloissa toimivan natsien hirmutekojen muistomuseon aineistoon hän kuitenkin kirjoitti: ”Olen nyt saanut vastauksen.” Hän sai tietää, että Jehovan todistajat pitivät lujasti kiinni uskonkäsityksistään, vaikka heitä sen tähden kohdeltiin raa’asti.

Entä kristityiksi tunnustautuvien moraali? ”Enemmistö nykyajan nuorista katolisista aikuisista on eri mieltä siitä, mitä kirkko opettaa esimerkiksi yhdessä asumisesta [ja] esiaviollisista suhteista”, kirjoittaa U.S. Catholic -lehti ja lainaa kirkon diakonin sanoja: ”Suuri osa – varmaankin reilusti yli puolet – vihittäviksi tulevista näyttää jo asuvan yhdessä.” The New Encyclopædia Britannica -tietosanakirjassa todetaan, että Jehovan todistajat ”pitävät tiukasti kiinni korkeista moraalinormeista henkilökohtaisessa käytöksessään”.