Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mitä pahaa on spiritismissä?

Mitä pahaa on spiritismissä?

Mitä pahaa on spiritismissä?

Barbara * oli jo nuorena nähnyt näkyjä ja kuullut ääniä ja uskoi varmasti pystyvänsä olemaan yhteydessä kuolleisiin omaisiinsa. Hän ja hänen miehensä Joachim lukivat okkultismia käsitteleviä kirjoja ja oppivat tulkitsemaan taitavasti tarokkikortteja. Korteista he näkivät, että he tulisivat ansaitsemaan suuria summia, ja näin heille kävikin heidän liiketoimissaan. Eräänä päivänä kortit varoittivat heitä vaarallisista ihmisistä, jotka tulisivat heidän ovelleen, ja neuvoivat, miten näiltä voisi suojautua.

USKO okkultismiin saattaa kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta yhä edelleen yliluonnollinen kiinnostaa monia. Joka puolella maailmaa ihmiset käyttävät amuletteja, pelaavat aakkoslaudalla ja pyytävät meedioita kertomaan tulevaisuuden tai suojaamaan pahalta. Saksalainen Focus-lehti kirjoitti artikkelissa ”Laptop ja Lucifer”: ”Internet antaa kaikenlaiselle noituudelle aivan uutta potkua.”

Spiritismistä puhutaan Raamatussakin, mutta sen näkökulma voi tuntua monista yllättävältä.

Raamatun kanta spiritismiin

Laissa, jonka Jumala antoi muinaiselle Israelille, sanottiin: ”Keskuudestasi ei saa löytyä ketään – – ennustelijaa eikä taikuuden harjoittajaa eikä enteiden tähyilijää, ei noitaa eikä sellaista, joka kietoo toisia loitsulla, eikä ketään, joka kysyy neuvoa meediolta tai ammattimaiselta ennustajalta tai tiedustelee kuolleilta. Sillä jokainen näitä harjoittava on Jehovasta inhottava.” (5. Mooseksen kirja 18:10–12.) Miksi näin voimakas kanta spiritistisiin tapoihin?

Kuten johdannossa oleva kokemuskin osoitti, monet uskovat, että elävät voivat olla yhteydessä kuolleisiin ja että okkulttisin keinoin saatu tieto on peräisin kuolleilta. Tämä käsitys perustuu siihen ajatukseen, että ihmiset jatkaisivat kuoleman jälkeen elämää henkimaailmassa. Mutta vaikka monet uskonnot opettavat näin, Jumalan sana sanoo päinvastoin: ”Kuolleet eivät tiedä yhtään mitään.” (Saarnaaja 9:5.) Raamattu kuvailee kuolleiden olevan ikään kuin syvässä unessa, jossa he ovat täysin tietämättömiä siitä, mitä ympärillä tapahtuu (Matteus 9:18, 24; Johannes 11:11–14). * Miten sitten selittää yliluonnolliset kokemukset? Mistä niiden välityksellä saatu tieto on peräisin?

Kanssakäymistä henkimaailman kanssa

Evankeliumeista käy ilmi, että ollessaan maan päällä Jeesus oli tekemisissä henkimaailman kanssa. Markuksen 1:23, 24:ssä kerrotaan ”epäpuhtaan hengen” sanoneen Jeesukselle: ”Tiedän tarkalleen kuka olet.” Henget tietävät epäilemättä myös, kuka sinä olet. Mutta tiedätkö sinä, keitä he ovat?

Jumala loi ennen ihmisiä lukemattomia henkipoikia eli enkeleitä (Job 38:4–7). He ovat ihmistä korkeampia olentoja (Heprealaisille 2:6, 7). He ovat voimakkaita ja erittäin älykkäitä, ja heidät luotiin tekemään Jumalan tahto. Psalmista lauloi: ”Siunatkaa Jehovaa, oi te hänen enkelinsä, te voimassa mahtavat, jotka toteutatte hänen sanansa.” (Psalmit 103:20.)

Raamattu paljastaa, että aikanaan jotkut enkelit olivat luvattomasti tekemisissä ihmisten kanssa. Mitä varten? Ensimmäinen tällä tavoin toiminut enkeli houkutteli petoksen avulla ensimmäiset ihmiset, Aadamin ja Eevan, kääntämään selkänsä Jumalalleen ja Luojalleen. Näin hän teki itsestään Saatanan, Jumalan vastustajan ja panettelijan. (1. Mooseksen kirja 3:1–6.)

Myöhemmin toiset enkelit ”hylkäsivät oman oikean asuinpaikkansa” taivaassa, ottivat itselleen ihmisruumiin ja alkoivat elää kauniiden naisten kanssa maan päällä (Juudaksen kirje 6; 1. Mooseksen kirja 6:1, 2). Nuo luopioenkelit ja heidän sekasikiöjälkeläisensä terrorisoivat ihmisiä niin suuressa määrin, että maa ”tuli täyteen väkivaltaa”. Jumala teki tuosta pahasta, väkivaltaisesta sukupolvesta lopun tuottamalla vedenpaisumuksen Nooan aikana. (1. Mooseksen kirja 6:3, 4, 11–13.)

Tulva pakotti henkiolennot luopumaan aineellisesta ruumiistaan ja palaamaan henkimaailmaan. Mutta Luoja ei enää sallinut heidän palata alkuperäiseen ”asuinpaikkaansa”, vaan määräsi heidät ”sakean pimeyden kuiluja” muistuttavaan alennettuun tilaan (2. Pietarin kirje 2:4, 5). Raamattu kutsuu kapinallisia enkeleitä demoneiksi (Jaakobin kirje 2:19). Juuri demonit ovat spiritismin taustalla oleva voima.

Demonien päämäärä

Ihmisiin yhteydessä olevien pahojen henkien tarkoituksena on ensiksikin kääntää heidät pois tosi Jumalasta Jehovasta. Ne lahjat tai voimat, joita monilla spiritismin harjoittajilla oman väittämänsä mukaan on, ovat vain keinoja hajottaa ihmisten huomio, jotta he eivät hankkisi täsmällistä tietoa Jumalasta eivätkä rakentaisi häneen hyvää suhdetta.

Demonien toinen päämäärä ilmenee siitä, mitä niiden johtaja Saatana yritti saada Jeesuksen tekemään. Hän tarjosi tälle ”kaikkia maailman valtakuntia ja niiden loistoa”, mutta mitä hän halusi vastapalvelukseksi? Hänen ehtonsa kuului: ”Jos lankeat maahan ja teet minulle palvontateon.” Saatana ja demonit himoitsevat siis ihmisten palvontaa. Jeesus kuitenkin kieltäytyi hylkäämästä Jumalaa ja tosi palvontaa. (Matteus 4:8–10.)

Nykyään pahat henget esittävät harvoin näin suoria ehdotuksia. Sen sijaan ne yrittävät saada varomattomat ansaan harmittomalta näyttävän ajanvietteen avulla. Tällaisia harrastuksia ovat esimerkiksi kristallipallon katsominen, kahvin poroista tai tarokkikorteista ennustaminen, heilurien käyttö ja horoskooppien lukeminen. Älä anna pettää itseäsi! Niissä ei ole kyse mistään arvoituksellisista luonnollisista voimista, jotka avaisivat oven tuntemattomaan. Pahat henget käyttävät hyväkseen okkultismin kiehtovuutta houkutellakseen ihmisiä pauloihinsa ja saadakseen heidät kääntämään selkänsä Jehovan palvonnalle. Epäonnistuessaan pyrkimyksessään ne usein kiusaavat ja ahdistelevat niitä, jotka ovat sotkeutuneet niiden verkkoon. Miten niiden vaikutuksesta voi vapautua?

Vapaaksi spiritismistä

On erittäin tärkeää ymmärtää, että ihmisiin yhteydessä olevat henget ovat tuhoon tuomittuja Jumalan vihollisia (Juudaksen kirje 6). Ne ovat petkuttajia ja valehtelijoita, jotka esiintyvät kuolleina ihmisinä. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku, jota olet pitänyt ystävänä, paljastuisikin petturiksi, jonka ainoana tarkoituksena on johtaa sinut pois siitä, mikä on sinulle parhaaksi? Miten toimisit, jos huomaisit, että olet tietämättäsi tutustunut internetissä seksuaaliseen hyväksikäyttäjään? Demoneihin sekaantuminen on monin verroin vaarallisempaa. Noiden yhteyksien katkaisemiseksi on tehtävä kaikkensa. Miten?

Kun muinaisen Efesoksen asukkaat saivat tietää, mitä Raamattu opettaa spiritismistä, he katsoivat tarpeelliseksi hävittää taikuutta käsittelevät kirjansa, vaikka ne olivat hyvin arvokkaita. He ”polttivat ne kaikkien edessä”. (Apostolien teot 19:19, 20.) Nykyään okkultismin piiriin kuuluu paitsi kirjoja, amuletteja, aakkoslautoja ja muita vastaavia esineitä myös elektronista aineistoa. Luovu kaikesta, mikä näyttää olevan yhteydessä spiritismiin.

Palataanpa pariskuntaan, josta kerrottiin kirjoituksen alussa. Tarokkikorteista Joachim ja Barbara näkivät, että heidän luonaan tulisi käymään vaarallisia ihmisiä ja että heidän pitäisi kieltäytyä kuuntelemasta näitä tai ottamasta näiltä mitään vastaan. Mutta kun heidän kotiovelleen ilmestyi kaksi Jehovan todistajaa, Connie ja Gudrun, jotka halusivat kertoa heille hyvää uutista Jumalasta, he päättivät kuunnella. Puheen käännyttyä spiritismiin todistajat näyttivät, mitä Raamattu sanoo siitä. Tämä johti säännöllisiin raamatullisiin keskusteluihin todistajien kanssa.

Pian Joachim ja Barbara päättivät katkaista kaikki yhteytensä demoneihin. Todistajat selittivät, että demonit eivät todennäköisesti ilahtuisi siitä, ja pariskunnalle koittikin vaikea aika, kun demonit tekivät pelottavia hyökkäyksiä heitä vastaan. Jonkin aikaa he pelkäsivät joka yö, kunnes muutto toiseen asuntoon toi tilanteeseen helpotusta. Koko koettelemuksen ajan he luottivat Filippiläiskirjeen 4:13:n sanoihin: ”Kaikkeen minulla on voimaa hänen välityksellään, joka voimistaa minua.” Jehova siunasi heidän päättäväisyyttään, ja lopulta demonit lakkasivat kiusaamasta heitä. Nykyään Joachim ja Barbara palvovat onnellisina tosi Jumalaa Jehovaa.

Raamattu kehottaa kaikkia, jotka haluavat saada Jehovan siunauksen: ”Alistukaa – – Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Panettelijaa, niin hän pakenee teistä. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (Jaakobin kirje 4:7, 8.) Jos ihminen vain haluaa vapautua demonien vaikutuksesta, Jehova Jumala voi auttaa ja tulee auttamaan häntä. Muistellessaan omaa kokemustaan Joachim ja Barbara yhtyvät koko sydämestään psalmin 121:2 sanoihin: ”Apuni tulee Jehovalta.”

[Alaviitteet]

^ kpl 2 Nimet on muutettu.

^ kpl 7 Kuolleiden tilaa käsitellään tarkemmin kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? luvussa 6, ”Missä ovat kuolleet?”; julk. Jehovan todistajat.

[Huomioteksti s. 21]

Okkulttiset tavat estävät ihmistä saamasta hyvää suhdetta Jumalaan.

[Huomioteksti s. 22]

”Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (JAAKOBIN KIRJE 4:8.)