Raamatun aikojen värejä ja kankaita

RAAMATUSSA kuvaillaan usein satoja vuosia sitten eläneiden ihmisten vaatteiden tyyliä, värejä ja materiaaleja.

Entisaikojen pukeutumistyylit eivät tietenkään ole Raamatun kertomuksissa pääasia, mutta yksityiskohdat elävöittävät kerrontaa.

Saamme esimerkiksi lukea, miten Aadam ja Eeva yrittivät peittää alastomuutensa itse kyhäämillään vaatekappaleilla: he ompelivat viikunanlehtiä yhteen lanneverhoksi. Myöhemmin Jumala antoi heille niiden tilalle kestävämmät ”pitkät vaatteet nahasta”. (1. Mooseksen kirja 3:7, 21.)

Toisen Mooseksen kirjan luvuissa 28 ja 39 vuorostaan kuvaillaan tarkasti Israelin ylimmäisen papin asua. Siihen kuului pellavainen aluspukine, valkoinen ihokas, kudottu vyö, sininen hihaton vaate, koruompeleinen efodi, rintakilpi ja turbaani, jossa oli kiiltävä kultalevy. Jo pelkkä kuvaus siitä, miten tuo asu valmistettiin monista arvokkaista materiaaleista, synnyttää mielikuvan sen vaikuttavuudesta. (2. Mooseksen kirja 39:1–5, 22–29.)

Profeetta Elian vaateparsi oli hänelle niin tunnusomainen, että ihmiset tunnistivat hänet heti pelkän ulkoasun kuvauksen perusteella: ”Mies, jolla oli karvainen vaate ja nahkavyö kupeilleen vyötettynä.” Satoja vuosia myöhemmin Johannes Kastajaa luultiin Eliaksi, kenties osittain siksi, että he käyttivät samanlaista vaatetusta. (2. Kuninkaiden kirja 1:8; Matteus 3:4; Johannes 1:21.)

 Kankaat ja värit Raamatussa viitataan monesti vaatteiden materiaaleihin sekä väreihin ja väriaineisiin samoin kuin kehräämiseen, kutomiseen ja ompelemiseen. * Useimmiten kankaat olivat joko villaa, jota saatiin kotieläimistä, tai pellavaa, jota saatiin samannimisestä kasvista. Abelia kutsuttiin ”lammaspaimeneksi”, mutta Raamattu ei kerro, kasvattiko hän lampaita villan vuoksi (1. Mooseksen kirja 4:2). Hieno pellava mainitaan ensimmäisen kerran kuvailtaessa vaatteita, jotka farao puki Joosefin päälle 1700-luvulla eaa. (1. Mooseksen kirja 41:42). Puuvillaa ei Raamatussa liitetä juutalaisten vaatteisiin, mutta sitä käytettiin Lähi-idän maissa jo varhain.

Sekä pellavasta että villasta saatiin hienoja kuituja, jotka kehrättiin eripaksuisiksi langoiksi, ja langoista kudottiin sitten kankaita. Lankoja ja kankaita värjättiin monenvärisiksi, minkä jälkeen kangas leikattiin kantajalleen sopivaksi vaatekappaleeksi.  Vaatteita koristeltiin usein kirjailemalla tai pujottamalla niihin erivärisiä lankoja, mikä myös lisäsi niiden arvoa (Tuomarit 5:30).

Vaatteet oli usein värjätty siniseksi, purppuranpunaiseksi tai karmosiininpunaiseksi. Israelilaisia käskettiin lisäämään vaatteidensa helmaan ”ripsureunan yläpuolelle sininen nauha” muistuttamaan heitä heidän erikoissuhteestaan Jehova Jumalaan (4. Mooseksen kirja 15:38–40). Heprean sanat tekheʹlet (eräs sinisen sävy) ja ’ar·ga·manʹ (käännetään tavallisesti purppuraksi) kuvailevat ylimmäisen papin asussa sekä tabernaakkelin ja temppelin koristelussa käytettyjä värejä.

Tabernaakkeli ja temppeli Tabernaakkeli erämaassa ja myöhemmin Salomon temppeli Jerusalemissa olivat israelilaisten palvonnan keskuksia. Siksi on ymmärrettävää, että niiden valmistamista kuvaillaan Raamatussa erittäin tarkasti. Materiaalien ja värien lisäksi kerrotaan yksityiskohtia telttakankaiden ja esiripun kutomisesta, värjäämisestä, ompelemisesta ja kirjailemisesta.

Jumalan ohjauksessa taitavat käsityöläiset Besalel ja Oholiab sekä jotkut muut miehet ja naiset huolehtivat uskollisesti tuosta ainutlaatuisesta työstä ja valmistivat Jehovan palvonnan arvoisen kohtaamisteltan (2. Mooseksen kirja 35:30–35). Toisen Mooseksen kirjan 26. luvussa kuvaillaan sen eri osien materiaaleja ja rakentamista hyvin seikkaperäisesti. Esimerkiksi suuret, värikkäät telttakankaat kudottiin ”hienosta kerratusta pellavalangasta ja sinisestä langasta ja purppuranpunaiseksi värjätystä villasta ja karmosiininpunaisesta materiaalista”. Suuri osa näistä materiaaleista oli luultavasti peräisin Egyptistä, mistä ne oli otettu mukaan sieltä lähdettäessä. Erityisen huolellisesti valmistettiin paksu, värikäs esirippu, johon kirjailtiin kerubeja ja joka erotti ”pyhän ja kaikkeinpyhimmän” toisistaan tabernaakkelin sisällä. (2. Mooseksen kirja 26:1, 31–33.) Samanlaisia tarkkoja ohjeita saivat ne, jotka valmistivat kankaita Jerusalemin temppeliin kuningas Salomon alaisuudessa (2. Aikakirja 2:1, 7).

 Raamatun yksityiskohtaisista kuvauksista voidaan päätellä, että muinaiset heprealaiset olivat huomattavan kekseliäitä ja taitavia saatavilla olevien materiaalien käytössä. He eivät kulkeneet ankeissa, karkeatekoisissa vaatteissa, vaan nauttivat monenlaisista värikkäistä tyyleistä, jotka vaihtelivat käyttötilanteen, vuodenajan ja perheen varallisuuden mukaan.

Israelilaiset saivat asuttavakseen ”hyvän – – maan, joka vuoti maitoa ja hunajaa” (2. Mooseksen kirja 3:8; 5. Mooseksen kirja 26:9, 15). Kun he palvoivat Jehovaa, hän siunasi heitä. He elivät hyvää elämää ja olivat onnellisia ja tyytyväisiä. Raamatussa kuvaillaankin: ”Juuda ja Israel asuivat turvassa kukin oman viiniköynnöksensä ja oman viikunapuunsa alla Danista Beersebaan asti kaikkina Salomon päivinä.” (1. Kuninkaiden kirja 4:25.)

[Alaviite]

[Tekstiruutu/Kuvat s. 26, 27]

Villa ja pellava

Raamatun aikoina lampaita kasvatettiin lähinnä maidon ja villan vuoksi. Yhden perheen vaatteisiin tarvittava villa saatiin muutamasta lampaasta, mutta jos lampaita oli monta, villaa voitiin myydä paikallisille tekstiiliyrittäjille. Joissakin kaupungeissa ja kylissä oli omat tekstiilialan ammattikuntansa. Keritseminen kuului varhaisista ajoista lähtien vuoden maataloustöihin (1. Mooseksen kirja 31:19; 38:13; 1. Samuelin kirja 25:4, 11).

Suosittu pellavakangas valmistettiin pellavakasvin kuiduista (2. Mooseksen kirja 9:31). Pellava korjattiin vähän ennen kuin se oli täydessä mitassaan. Kun varret oli kuivatettu auringossa, niitä liotettiin vedessä, jotta puumainen aine pehmeni. Sitten varret hakattiin murskaksi ja niistä erotettiin kuidut, jotka lopuksi kehrättiin langaksi. Kuninkaalliset ja korkeassa asemassa olevat viranomaiset käyttivät mielellään pellavavaatteita.

[Kuva]

Kuivattua pellavaa ennen liotusta

[Tekstiruutu/Kuva s. 27]

Kehrääminen

Pellava, villa, vuohenkarva ja muut materiaalit ovat yksittäisinä säikeinä liian hauraita ja lyhyitä käytettäväksi. Siksi säikeitä kierretään yhteen eli kehrätään eripaksuisiksi ja -pituisiksi langoiksi. Raamattu sanoo ”pystyvästä vaimosta”: ”Kätensä hän on ojentanut kehräpuuhun, ja hänen kätensä tarttuvat värttinään.” (Sananlaskut 31:10, 19.) Jakeessa viitataan kehräämiseen kahden yksinkertaisen puikon, kehräpuun ja värttinän, avulla.

Tässä menetelmässä kehräpuuta pidetään toisessa kädessä ja kuidut on kiedottu löyhästi sen ympärille tukoksi. Tukosta vedetään toisella kädellä muutamia suortuvia, jotka kierretään langaksi ja kiinnitetään värttinän päässä olevaan koukkuun tai loveen. Värttinän toisessa päässä on vauhtipyöränä toimiva raskas kiekko, kehrä. Kun värttinä riippuu langan päässä ja sitä pyöritetään, suortuvat kiertyvät halutun paksuiseksi langaksi. Kehrätty lanka kierretään värttinän varren ympärille kuin puolalle, ja kehräämistä jatketaan, kunnes koko tukko on muuttunut yhdeksi pitkäksi langaksi, joka seuraavaksi voidaan värjätä tai kutoa.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 28, 29]

Värjääminen

Kehräämisen ja pesemisen jälkeen villa- ja pellavalanka tai niistä kudottu kangas värjättiin halutun väriseksi. Mitä useamman kerran se upotettiin värjäyssammioon, sitä syvempi sävystä tuli. Väriaineet olivat kalliita, joten liika neste puristettiin pois ja käytettiin uudelleen. Lopuksi värjätty lanka tai kangas levitettiin kuivumaan.

Kun synteettisiä värejä ei vielä ollut, entisaikojen ihmiset kehittelivät hämmästyttävän monenlaisia kestäviä värejä eläin- ja kasvikunnan tuotteista. Esimerkiksi keltaista uutettiin mantelipuun lehdistä ja jauhetuista granaattiomenien kuorista, mustaa taas granaattiomenapuun kuoresta. Punaista väriä saatiin krapin eli värimataran juurista tai kermeskilpikirvasta. Sininen puolestaan oli peräisin indigokasveista. Murex-kotiloista otettiin talteen väriaineita, joita yhdistelemällä saatiin monia sävyjä kuninkaallisesta purppurasta karmosiininpunaiseen ja siniseen.

Kuinka monta kotiloa yhden vaatteen väriin tarvittiin? Yhdessä kotilossa on väriainetta niin vähän, että erään tutkimuksen mukaan tarvittiin noin 10 000 kotiloa, jotta yhteen ihokkaaseen tai viittaan saatiin kuninkaalliseen vaatteeseen kelpaava syvä purppurasävy. Babylonian kuninkaan Nabunaidin aikaan purppuranpunaiseksi värjätyn villan sanottiin olevan 40 kertaa kalliimpaa kuin muunvärisen villan. Ennen muinoin Tyros oli tuon arvokkaan väriaineen huomattava tuottaja, ja siksi sen tuottamaa väriä alettiin kutsua Tyroksen purppuraksi.

[Kuvat]

Kotilonkuori

Tel Dorista Israelista löydetty purppurasammio 100- tai 200-luvulta eaa.

[Lähdemerkintä]

The Tel Dor Project

[Tekstiruutu/Kuva s. 29]

Kutominen

Kehrätyistä langoista kudottiin halutun kokoinen kangas kangaspuilla. Pituussuuntaisia, limittäin pingotettuja lankoja kutsutaan loimiksi ja poikittaissuuntaisia kuteiksi, jotka pujotellaan vuorotellen loimilankojen yli ja ali.

Raamatun aikoina kangaspuut olivat joko lattialle asetettavia vaakakehikkoja tai korkeita pystykehikkoja. Pystymalleissa loimilankojen alapäähän saatettiin kiinnittää painoja. Tällaisia vanhoja painoja on löydetty lukuisista paikoista Israelissa.

Kutominen kuului joka kodin taloustöihin, mutta joskus sitä harjoittivat elinkeinona kokonaiset kylät. Esimerkiksi 1. Aikakirjan 4:21:ssä puhutaan ”hienon kankaan valmistajien huoneesta”, jolla todennäköisesti viitataan ammattikutojien yhteisöön.

[Kuva s. 26, 27]

”Sinistä lankaa ja purppuranpunaiseksi värjättyä villaa” (2. Mooseksen kirja 26:1)