Kirje Irlannista

Elämäni paras loma!

”TARVITSET jotain muuta kiinnostavaa ajateltavaa, jotta saat kokeet pois mielestäsi”, sanoivat vanhempani. ”Eiköhän lähdetä käymään serkkujen luona Irlannissa. Samalla voimme kertoa Valtakunnan hyvää uutista ihmisille, joita tavoitetaan vain harvoin.”

En oikein innostunut ajatuksesta. Sen lisäksi että minun oli valmistauduttava kokeisiin, minua hermostutti koko matka, sillä en ollut koskaan käynyt Englannin ulkopuolella, saati lentänyt. Miten aktiivinen 17-vuotias tyttö vilkkaalta Lontoon esikaupunkialueelta kestäisi Irlannin lounaiskärjessä sijaitsevan pikkukaupungin verkkaista elämänmenoa?

Huoleni osoittautui tarpeettomaksi, ja olin aivan myyty heti koneemme laskeuduttua. Koska kuitenkin olimme lähteneet matkaan jo aamuvarhaisella, nukahdin melkein heti päästyäni autoon. Aina silloin tällöin havahduin sen verran, että näin vilauksen karun kauniista maaseudusta, joka levittäytyi kapeita teitä reunustavien kiviaitojen toisella puolella.

Saavuttuamme Skibbereeniin vietimme heti alkajaisiksi virkistävän, hengellisesti rakentavan illan erään perheen kanssa, joka oli muuttanut Irlantiin auttamaan Valtakunnan saarnaamistyössä. Leikimme raamatullista leikkiä, jossa kukin osanottaja nosti pussista jonkun Raamatun henkilön nimen ja esitti sitten pantomiimina hänen elämäänsä liittyneen tapahtuman samalla kun toisten täytyi yrittää arvata, kenestä oli kyse.

Seuraavana päivänä vanhempani, pikkuveljeni, serkkumme sekä muuan toinen perhe ja minä lähdimme lautalla pieneen Heirin saareen, jossa oli vain alle 30 asukasta. Jeesushan sanoi, että hyvä uutinen täytyy saarnata koko asutussa maassa! Niinpä kerroimme koko päivän rohkaisevia raamatullisia ajatuksia noille ystävällisille ja vieraanvaraisille ihmisille ja ihailimme tuota uskomattoman kaunista koskematonta seutua.

Aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta. Ilma oli täynnä kullankeltaisten piikkihernepensaiden makeaa tuoksua, joka toi mieleen kookospähkinän, ja saaren keskiosan suot olivat kevätkukkien peitossa. Poukamissa hiekkarannat reunustivat jyrkkiä kallionseinämiä, joihin suulat ja merimetsot olivat rakentaneet pesän poikasilleen. Tällä merenlahdella oli osuva nimi, Roaringwater eli ”Myrskyävä vesi”, ja sitä täplittivät lukemattomat saaret, joista monet olivat asumattomia. Miten täydellisen sopusointuinen Jehovan luomakunta onkaan!

Oli hienoa saada Skibbereenistä Jehovan todistajien seurakunnasta monia ystäviä ja päästä  kokeilemaan kaikenlaista uutta. Ehdoton suosikkini oli kajakilla melominen. Mikään ei ole hauskempaa kuin ihailla Irlannin rannikkoa kajakista käsin! Lähdimme kalastamaan illallisen toivossa, mutta seuraamme lyöttäytyneet hylkeet ehtivät napata kaikki kalat ennen meitä. Keksimme omia rantaleikkejä, ja kokeilin jopa irlantilaista tanssia.

Haimme myös hieman taustatietoja Skibbereenistä. Kun rutto vei Irlannissa 1840-luvulla perunasadon, Skibbereenin seutu oli yksi pahimmin kärsineistä alueista. Tuhannet nääntyivät nälkään, ja noin 9 000 ruumista haudattiin joukkohautaan. On lohdullista tietää, että pian Jumalan valtakunnan hallinnon alaisuudessa ei enää nähdä nälkää ja että lukemattomat tuollaisen traagisen kuoleman kohdanneet herätetään eloon paratiisimaan päälle.

Lähdimme paikallisten todistajien kanssa tapaamaan ihmisiä, joiden luona päästään käymään vain harvoin tuon seurakunnan laajalla alueella. Ajoimme kapeaa, jyrkkää tietä pitkin talojen luo, jotka oli rakennettu Irlanninmerestä kohoavien korkeiden kalliojyrkänteiden reunalle. Sielläkin tapasimme lämpimän ystävällisiä ihmisiä. Toimimme samaan tapaan kuin Heirin saarella ja kerroimme heille aluksi, että olimme lomalla ja että osan siitä käytimme Raamatun sydäntä lämmittävän sanoman kertomiseen.

Äitini puhui erään naisen kanssa, joka otti heti Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet. Tavatessamme hänet uudelleen muutaman päivän päästä hän kertoi pitäneensä niistä kovasti. Hän pyysi meitä tulemaan takaisin ja tuomaan lisää lukemista. Sanoimme, että olimme juuri lähdössä kotiin mutta että lähettäisimme jonkun toisen hänen luokseen. Hän pyysi, että jos joskus palaisimme, tulisimme jälleen tapaamaan häntä: ”Irlantilainen ei koskaan unohda kasvoja!”

Viimeisen lomapäivän vietimme seurakunnan veljien ja sisarten kanssa rannalla. Teimme kivistä ja ajopuusta nuotion ja kypsensimme sen päällä simpukoita, joita olimme keränneet kristallinkirkkaan meriveden huuhtomien kivien koloista. Kaupunkilaistyttö nautti joka hetkestä!

Irlannissa vietetty viikko oli elämäni paras loma! Sen lisäksi että minulla oli hauskaa, aivan erityistä tyydytystä tuotti se, että olin tehnyt jotain, mikä miellytti Jehovaa ja koitui hänen ylistyksekseen. On ihanaa palvella Jumalaa, ja vielä ihanampaa se on, kun rinnalla on perhe ja hyviä ystäviä, jotka tuntevat samoin. Palattuani kotiin kiitin Jehovaa siitä, että olin saanut monia sydämellisiä, hengellismielisiä ystäviä ja kauniita muistoja, joita vaalia ikuisesti.

[Kuvan lähdemerkintä s. 25]

An Post, Ireland