Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten saada läheinen suhde ”rukouksen Kuulijaan”?

Miten saada läheinen suhde ”rukouksen Kuulijaan”?

Miten saada läheinen suhde ”rukouksen Kuulijaan”?

MONET niistä, jotka sanovat uskovansa Jumalaan, eivät osaa esittää perusteita uskolleen eivätkä selittää, miksi uskonto saa usein aikaan pahaa tai miksi Jumala sallii kärsimyksiä. He eivät voi muuta kuin rukoilla Jumalaa, jota he eivät ymmärrä.

Me voimme kuitenkin saada Jumalaan läheisemmän suhteen ja rakentaa uskomme tiedon pohjalle, Jumalan tuntemukselle, mikä saa meidät rakastamaan ja arvostamaan häntä. Aito usko perustuu todisteisiin (Heprealaisille 11:1). Kun opimme totuuden Jumalasta, voimme tuntea hänet ja puhua hänelle kuin ystävälle. Tarkastellaanpa joidenkin sellaisten kokemuksia, joilla oli tapana rukoilla, vaikka he epäilivätkin Jumalan olemassaoloa.

Ensimmäisessä kirjoituksessa mainittu Patricia. ”Erään kerran meillä virisi noin kymmenen ystäväni kanssa keskustelu uskonnosta. Olin kertonut livahtaneeni kotoa, jotten olisi joutunut kuuntelemaan ateisti-isäni ja meille tulleen Jehovan todistajan välistä keskustelua. Yksi ystävistäni kuitenkin sanoi, että ehkä todistajilla oli jotain tärkeää sanottavaa.

Tähän eräs toinen ehdotti, että lähtisimme heidän kokoukseensa ottamaan asiasta selvää. Niin sitten teimmekin, ja vaikka meillä oli epäilyksiä, osa meistä jatkoi kokouksissa käymistä pelkästään siitä syystä, että todistajat olivat niin ystävällisiä.

Eräänä sunnuntaina kuulin kuitenkin jotain, mikä sai asenteeni muuttumaan. Puhuja selitti, mistä kärsimykset johtuvat. En ollut koskaan ymmärtänyt, että ihminen tehtiin alun perin täydelliseksi ja että synti ja kuolema saivat alkunsa yhdestä ihmisestä ja levisivät sitten koko ihmiskuntaan. Puhuja selitti myös, miksi tarvittiin Jeesuksen kuolemaa palauttamaan ihmiskunnalle se, minkä ensimmäinen ihminen oli menettänyt. * (Roomalaisille 5:12, 18, 19.) Yhtäkkiä kaikki loksahti paikoilleen. Tajusin, että oli todella olemassa Jumala, joka välittää meistä. Jatkoin Raamatun tutkimista, ja pian huomasin voivani ensimmäistä kertaa elämässäni rukoilla todellista persoonaa.”

Allan, josta myös kerrottiin ensimmäisessä kirjoituksessa. ”Jehovan todistajat tulivat erään kerran ovellemme, ja harmikseni vaimoni pyysi heidät sisään, koska häntä kiinnosti se, mitä he puhuivat ikuisesta elämästä maan päällä. Pyysin vaimoani tulemaan keittiöön ja sanoin hänelle: ’Oletko menettänyt järkesi? Et voi millään uskoa tuollaiseen.’

’Mene sitten todistamaan, että he ovat väärässä’, hän vastasi.

En tietenkään pystynyt todistamaan mitään. Todistajat olivat kuitenkin hyvin ystävällisiä ja antoivat minulle kirjan, jossa käsiteltiin sitä, onko elämä luomisen vai evoluution tulos. Se oli niin looginen ja sen perustelu niin selvää, että halusin saada enemmän tietoa Jumalasta. Aloin tutkia Raamattua todistajien kanssa, ja pian tajusin, että sen opetukset poikkesivat täysin kaikesta siitä, mitä olin aikaisemmin ajatellut uskonnosta. Oppiessani tuntemaan Jehovaa paremmin rukoukseni muuttuivat yksityiskohtaisemmiksi. Minulla oli joitakin epämiellyttäviä ominaisuuksia, joten rukoilin apua niiden voittamiseen. Olen varma, että Jehova vastasi rukouksiini.”

Englantilainen Andrew. ”Vaikka minulla oli voimakkaita mielipiteitä ja olin hyvin kiinnostunut tieteestä, uskoin evoluutioteoriaan vain siksi, että toiset sanoivat sen olevan oikeaksi todistettu. En halunnut uskoa Jumalaan, koska maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa.

Joskus kuitenkin mieleeni tuli, että jos Jumala oli olemassa, haluaisin tietää, mikä elämän tarkoitus oikein on. Miksi on niin paljon rikollisuutta ja sotaa? Kun minulla oli vaikeuksia, rukoilin toisinaan apua, mutten tiennyt, kenelle oikein puhuin.

Sitten joku antoi vaimolleni Jehovan todistajien julkaiseman traktaatin Tuleeko tämä maailma säilymään? Olin usein pohtinut juuri tuota kysymystä, ja traktaatti pani minut miettimään, kannattaisiko Raamatun antamiin vastauksiin perehtyä syvällisemmin. Ollessani myöhemmin lomalla sain kirjan Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana?  * Huomatessani, että Raamattu oli sopusoinnussa tieteellisten tosiasioiden kanssa, halusin tutustua siihen paremmin. Niinpä suostuin, kun muuan Jehovan todistaja tarjoutui tutkimaan sitä kanssani. Oppiessani ymmärtämään, mikä oli Jehovan tarkoitus, minusta tuntui, että hän oli todellinen persoona, jolle saatoin puhua vapaasti rukouksessa.”

Protestanttisessa kodissa Lontoossa kasvanut Jane. ”Uskontojen ulkokultaisuus ja lukuisat kärsimykset saivat minut hylkäämään uskonnon. Jätin myös opintoni kesken ja aloin hankkia elantoni laulamalla ja kitaraa soittamalla. Juuri noihin aikoihin tapasin katolisessa kodissa kasvaneen nuoren miehen Patin, joka hänkin oli menettänyt uskonsa.

Asuimme hylätyssä rakennuksessa joidenkin muiden opiskelunsa keskeyttäneiden nuorten kanssa, jotka olivat kiinnostuneita idän uskonnoista. Kävimme yömyöhään saakka syvällisiä keskusteluja elämän tarkoituksesta. Vaikka Pat ja minä emme uskoneetkaan Jumalaan, meistä tuntui, että täytyi olla olemassa jokin ’elämänvoima’.

Muutimme Pohjois-Englantiin työn perässä, ja meille syntyi poika. Kun hän eräänä yönä sairastui, huomasin rukoilevani Jumalaa, johon en uskonut. Pian tämän jälkeen suhteeni Patiin huononi, ja lähdin pois lapseni kanssa. Rukoilin jälleen apua siltä varalta, että joku kuuntelisi, ja tietämättäni Pat teki samoin.

Myöhemmin samana päivänä Patin ovelle tuli kaksi Jehovan todistajaa, jotka näyttivät hänelle Raamatusta käytännöllisiä neuvoja. Pat soitti minulle ja pyysi, että alkaisimme tutkia Raamattua todistajien kanssa. Opimme pian, että miellyttääksemme Jumalaa meidän täytyisi laillistaa liittomme. Se ei tuntunut helpolta epävakaassa suhteessamme.

Halusimme lisää tietoa Raamatun ennustusten täyttymisestä, kärsimysten syistä ja Jumalan valtakunnan merkityksestä. Vähitellen ymmärsimme, että Jumala todella välittää ihmisistä, ja halusimme toimia niin kuin hän käskee. Niinpä menimme naimisiin. Jumalan sanan viisauden avulla olemme kasvattaneet kolme lasta. Olemme varmoja siitä, että Jehova on kuunnellut rukouksiamme.”

Perehdy todisteisiin itse

Miljoonien muiden tavoin tässä kirjoituksessa mainitut ihmiset näkivät väärän uskonnon petollisuuden ja saivat selville, miksi Jumala sallii kärsimyksiä. Huomasitko, että kussakin tapauksessa juuri Raamatun täsmällinen ymmärtäminen sai heidät vakuuttumaan siitä, että Jehova tosiaan kuulee rukouksia?

Haluaisitko paneutua paremmin Jumalan olemassaoloa puoltaviin todisteisiin? Jehovan todistajat auttavat sinua mielellään ottamaan selvää siitä, mikä on totuus Jehovasta ja miten voit saada läheisen suhteen ”rukouksen Kuulijaan” (Psalmit 65:2).

[Alaviitteet]

^ kpl 6 Jeesuksen kuoleman lunastusarvoa käsitellään lisää kirjan Mitä Raamattu todella opettaa? luvussa 5; julk. Jehovan todistajat.

^ kpl 12 Julk. Jehovan todistajat.

[Huomioteksti s. 10]

”Oppiessani ymmärtämään, mikä oli Jehovan tarkoitus, minusta tuntui, että hän oli todellinen persoona, jolle saatoin puhua vapaasti rukouksessa.”

[Kuva s. 9]

Aito usko perustuu todisteisiin sekä haluun tietää totuus Jumalasta.