Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Ovatko ihmeet todella mahdollisia? Kolme yleistä vastaväitettä

Ovatko ihmeet todella mahdollisia? Kolme yleistä vastaväitettä

Ovatko ihmeet todella mahdollisia? Kolme yleistä vastaväitettä

1. Ihmeet eivät ole mahdollisia, koska ne ovat vastoin luonnonlakeja. Luonnonlakeja koskeva ymmärryksemme perustuu siihen, mitä havaintoja tiedemiehet ovat tehneet luonnosta. Noita lakeja voidaan kuitenkin verrata kielioppisääntöihin: säännöistä voi olla poikkeuksia. Samoin luonnonlakeja koskeva ymmärryksemme voi olla hyvin rajallista (Job 38:4). Työlleen omistautunut tiedemies saattaa käyttää koko elämänsä jonkin lainalaisuuden tutkimiseen, muttei tarvita kuin yksi ”poikkeus”, ja hänen täytyy punnita uudelleen tuota asiaa koskevaa ymmärrystään.

On helppoa muodostaa mielipide vaillinaisen tiedon pohjalta. Tätä valaisee humoristinen kertomus, jota John Locke (1632–1704) kertoi Hollannin suurlähettiläästä ja Siamin kuninkaasta. Lähettiläs sanoi, että hänen kotimaassaan norsu saattoi kävellä veden päällä. Kuningas ei uskonut moista vaan ajatteli lähettilään valehtelevan. Tämä oli kuitenkin kuvaillut vain jotain sellaista, mikä ei kuulunut kuninkaan omaan kokemuspiiriin. Kuningas ei voinut käsittää, että kun vesi jäätyy, jää voi kantaa norsunkin painon. Hänestä tällainen kuulosti mahdottomalta, koska hän ei tuntenut kaikkia tosiasioita.

Tarkastellaanpa joitakin nykyajan saavutuksia, joita olisi voitu pitää mahdottomina vain muutama vuosikymmen sitten:

● Lentokone voi kuljettaa yli 800 matkustajaa suoralla lennolla New Yorkista Singaporeen 900 kilometrin tuntivauhtia.

● Eri puolilla maailmaa olevat ihmiset voivat neuvotella kasvokkain videoyhteyden välityksellä.

● Tuhansia musiikkikappaleita voidaan tallentaa tulitikkurasiaa pienempään laitteeseen.

● Kirurgit voivat tehdä sydämen ja muiden elinten siirtoja.

Mitä tästä voidaan päätellä? Jos kerran ihmiset pystyvät saavutuksiin, jotka vain joitakin vuosia sitten vaikuttivat mahdottomilta, niin varmasti Jumala, joka on luonut kaikkeuden, * pystyy ihmeellisiin tekoihin, joita emme vielä täysin ymmärrä emmekä nykyisin kykene jäljittelemään (1. Mooseksen kirja 18:14; Matteus 19:26).

2. Raamatussa on turvauduttu ihmeisiin, jotta ihmiset saataisiin uskomaan. Raamattu ei suinkaan käske uskomaan kaikkiin ihmeisiin, vaan päinvastoin kehottaa suhtautumaan hyvin varovaisesti erilaisiin ihmeisiin ja tunnusmerkkeihin. Se esimerkiksi varoittaa: ”Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä.” (2. Tessalonikalaisille 2:9, Kirkkoraamattu 1992.)

Myös Jeesus Kristus varoitti, että monet väittäisivät seuraavansa häntä, vaikkeivät todellisuudessa olisikaan hänen aitoja seuraajiaan. Jotkut jopa sanoisivat hänelle: ”Herra, mehän ennustimme ja ajoimme pois pahoja henkiä ja teimme monta ihmettä sinun nimessäsi.” (Matteus 7:22, Uusi testamentti nykysuomeksi.) Jeesus kuitenkin sanoi, ettei hän hyväksyisi heitä seuraajikseen (Matteus 7:23). Hän ei siis selvästikään opettanut, että kaikki ihmeet ovat lähtöisin Jumalasta.

Jumala ei odota palvojiensa perustavan uskoaan vain ihmeiden varaan, vaan sen tulee pohjautua lujasti tosiasioihin (Heprealaisille 11:1).

Tarkastellaanpa esimerkiksi yhtä tunnettua Raamatun ihmettä, Jeesuksen Kristuksen ylösnousemusta. Vuosia tuon tapahtuman jälkeen jotkut Korintissa asuvat kristityt alkoivat epäillä, oliko häntä herätetty kuolleista. Miten apostoli Paavali auttoi heitä? Kehottiko hän heitä vain uskomaan lujemmin? Ei, vaan hän muistutti heitä tosiasioista. Hän sanoi, että Jeesus ”haudattiin ja että hänet herätettiin kolmantena päivänä Raamatun kirjoitusten mukaan ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhdellä kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat vielä nytkin elossa.” (1. Korinttilaisille 15:4–8.)

Oliko sillä merkitystä, uskoivatko nuo kristityt tuohon ihmeeseen? Paavali jatkoi: ”Ellei Kristusta ole herätetty, niin saarnaamisemme on varmasti turhaa ja uskomme on turhaa.” (1. Korinttilaisille 15:14.) Hän ei suhtautunut asiaan kevyesti. Jeesuksen ylösnousemus ihmeen välityksellä oli joko totta tai ei! Paavali tiesi sen olevan totta niiden satojen silminnäkijöiden kertomuksen perusteella, jotka olivat tuolloin vielä elossa. He olivat valmiita jopa kuolemaan ennemmin kuin kieltämään sen, mitä olivat nähneet. (1. Korinttilaisille 15:17–19.)

3. Ihmeet ovat vain luonnonilmiöitä, joita tietämättömät ihmiset tulkitsevat väärin. Jotkut oppineet ovat yrittäneet selittää, että Raamatun ihmeet ovat vain luonnonilmiöitä, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa, ja näin he uskovat tekevänsä Raamatun kertomuksista uskottavampia. Vaikka joihinkin ihmeisiin on voinutkin liittyä luonnonilmiöitä – esimerkiksi maanjäristyksiä tai maanvyörymiä – ne eivät selitä noiden ihmeiden ajoitusta.

On esimerkiksi väitetty, että Egyptille aiheutettu ensimmäinen vitsaus, Niilin veden muuttuminen vereksi, oli todellisuudessa seurausta siitä, että Niiliin huuhtoutui punaista maa-ainesta ja punertavia siimaeliöitä. Raamatussa kuitenkin sanotaan, että sen vesi muuttui vereksi, ei punaiseksi mudaksi. 2. Mooseksen kirjan 7:14–21:n mukaan tämä ihme tapahtui samalla hetkellä kun Aaron löi Mooseksen käskystä Niilin veteen sauvalla. Vaikka taustalla olisikin ollut jokin luonnollinen syy, se että Aaron osasi lyödä Niiliä juuri oikealla hetkellä, oli kuitenkin ihme.

Ihmeen ajankohdan merkitystä valaisee myös se, mitä tapahtui, kun Israelin kansa oli astumaisillaan Luvattuun maahan ja tulviva Jordan esti heidän etenemisensä. Raamatussa kerrotaan, mitä tapahtui seuraavaksi: ”Sillä hetkellä, jona arkun kantajat tulivat Jordaniin asti ja arkkua kantavien pappien jalat painuivat rantavesiin – –, silloin ylhäältä päin virtaavat vedet alkoivat seisoa paikoillaan. Ne kohosivat yhtenä patona hyvin kaukana Adamin, Saretanin vieressä sijaitsevan kaupungin, luona.” (Joosua 3:15, 16.) Johtuiko tämä maanjäristyksestä tai maanvyörymästä? Sitä ei kerrota, mutta sen ajoitus oli ihme, sillä vedet seisahtuivat juuri silloin, kun Jehova oli sanonut niin tapahtuvan (Joosua 3:7, 8, 13).

Ovatko ihmeet siis mahdollisia? Raamatun mukaan ovat, eikä niissä ole kyse vain luonnonilmiöistä. Onko siksi johdonmukaista väittää niiden olevan mahdottomia vain siksi, ettei niitä tapahdu joka päivä?

[Alaviite]

^ kpl 9 Jos epäilet Jumalan olemassaoloa, saat lisää tietoa kirjasista Välittääkö Jumala todella meistä? ja Onko elämä luotu? tai siltä Jehovan todistajalta, jolta sait tämän lehden.

[Kuva s. 5]

Vain muutama vuosikymmen sitten monet eivät olisi uskoneet, että ihmiset voisivat lentää satoja kilometrejä tunnissa.