Tiesitkö?
Oliko Jeesus väärässä puhuessaan suolasta, joka menettää suolaisuutensa?
Vuorisaarnassaan Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Te olette maan suola; mutta jos suola menettää voimansa, niin miten sen suolaisuus palautetaan ennalleen? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin siihen, että se heitetään ulos ihmisten tallattavaksi.” (Matteus 5:13.) Suola on säilöntäaine, ja siksi Jeesus tarkoitti kuvauksellaan todennäköisesti sitä, että hänen opetuslapsensa voisivat ja heidän tulisi suojella toisia hengelliseltä ja moraaliselta turmeltumiselta.
Eräässä tietosanakirjassa selitetään, miten suola voi kuitenkin menettää suolaisuutensa: ”Kuolleenmeren alueelta saatava suola oli sekoittunut yleensä muihin mineraaleihin, ja se saattoi liueta pois, niin että jäljelle jäivät vain mauttomat aineet.” (The International Standard Bible Encyclopedia.) Jeesus sanoikin, että jäljelle jäänyt seos ”ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin siihen, että se heitetään ulos”. Samassa tietosanakirjassa lisätään: ”Vaikka Kuolleenmeren suola oli epäpuhtauksiensa vuoksi huonolaatuisempaa kuin merisuola yleensä, se oli saatavuutensa ansiosta (sitä voitiin yksinkertaisesti kerätä rannalta) tavallisin suola Palestiinassa.”
Mitä drakhman kolikon kadottaminen, mistä Jeesus kertoi vertauksen, merkitsi hänen kuulijoilleen?
Jeesus kertoi vertauksen naisesta, joka kadotettuaan yhden kymmenestä drakhmastaan sytytti lampun ja lakaisi taloaan huolellisesti, kunnes löysi tuon kolikon (Luukas 15:8–10). Jeesuksen päivinä drakhma vastasi melkein yhden päivän palkkaa, joten sen kadottaminen ei ollut vähäpätöinen asia. Hänen kuvailemansa tilanne oli kuitenkin todenmukainen muistakin syistä.
Joidenkin lähdeteosten mukaan kolikkoja oli tapana käyttää naisten koruissa. Näin ollen Jeesus saattoi tarkoittaa kolikkoa, joka oli naiselle rakas perintökalleus tai kuului hänen saamaansa myötäjäislahjaan. Olipa asia miten hyvänsä, on varsin ymmärrettävää, että kadotettuaan yhden kymmenestä kolikostaan nainen halusi kovasti löytää sen.
Lisäksi Jeesuksen päivinä tavallisten ihmisten talot oli suunniteltu niin, että sisään pääsi vain vähän valoa ja lämpöä. Ikkunoita ei välttämättä ollut lainkaan, ja lattia oli tavallisesti peitetty oljilla tai muilla kuivilla korsilla, minkä vuoksi pudonnutta kolikkoa oli vaikea löytää. Eräs tutkija sanookin, että ”kun jokin suhteellisen pieni esine, kuten kolikko, katosi sellaisessa paikassa, sen löytämiseksi oli luonnollisinta sytyttää lamppu ja lakaista lattia”.