Nöyryys on kopeuden ja ylpeyden vastakohta. Nöyrä ihminen ei pidä toisia itseään huonompina. Epätäydellisen ihmisen tulisi olla paitsi nöyrä myös vaatimaton, toisin sanoen tietoinen omista rajoituksistaan.

Mooses ei antanut vallan ylpistää itseään. Kun joku saa hieman valtaa, käy usein nopeasti selville, onko hän nöyrä vai ylpeä. 1800-luvulla elänyt puhuja Robert G. Ingersoll ilmaisi asian seuraavasti: ”Useimmat selviytyvät vastoinkäymisistä. Mutta jos haluat nähdä ihmisen todellisen luonteen, anna hänelle valtaa.” Tässä mielessä Mooses näytti erinomaista esimerkkiä nöyryydestä. Miksi voidaan sanoa näin?

Mooses sai paljon valtaa, sillä Jehova valtuutti hänet johtamaan Israelin kansaa. Tuo valta ei silti koskaan tehnyt hänestä ylpeää. Hänen vaatimattomuutensa ilmeni muun muassa siinä, miten hän käsitteli perintöoikeutta koskevan vaikean kysymyksen (4. Mooseksen kirja 27:1–11). Tämä tapaus oli merkittävä, koska ratkaisu toimisi ennakkotapauksena tuleville sukupolville.

Miten Mooses suhtautui tilanteeseen? Ajatteliko hän olevansa Israelin johtajana pätevä tekemään asiassa ratkaisun? Turvautuiko hän luontaisiin kykyihinsä, pitkään kokemukseensa tai Jehovan ajattelutavan syvälliseen tuntemukseensa?

Ylpeä mies olisi kenties toiminut niin, mutta Mooses ei ollut sellainen. Raamatussa todetaan: ”Mooses esitti – – asian Jehovan edessä.” (4. Mooseksen kirja 27:5.) On huomion arvoista, että oltuaan noin 40 vuotta Israelin kansan johtajana Mooses turvautui itsensä sijasta Jehovaan. Tämä on parhaita osoituksia hänen nöyryydestään.

Mooses ei pitänyt mustasukkaisesti kiinni vallastaan. Hän oli hyvillään, kun Jehova salli muiden israelilaisten toimia profeettoina hänen rinnallaan (4. Mooseksen kirja 11:24–29). Kun hänen appensa ehdotti, että hän luovuttaisi osan työtaakastaan muiden kannettavaksi, hän suostui nöyrästi ehdotukseen (2. Mooseksen kirja 18:13–24). Vaikka hän oli elämänsä loppupuolella edelleen fyysisesti voimakas, hän pyysi Jehovaa nimittämään jonkun hänen seuraajakseen. Kun Jehova valitsi Joosuan, Mooses tuki tätä nuorempaa miestä koko sydämestään ja kehotti kansaa kulkemaan tämän johdossa Luvattuun maahan. (4. Mooseksen kirja 27:15–18; 5. Mooseksen kirja 31:3–6; 34:7.) Epäilemättä Moosekselle oli kunnia-asia johtaa israelilaisia Jehovan palvonnassa, mutta hän ei pitänyt omaa asemaansa toisten hyvinvointia tärkeämpänä.

Emme koskaan tahdo antaa vallan tai luontaisten kykyjen ylpistää itseämme. Nöyryyden tulisi aina olla tärkeämmällä sijalla kuin kykyjen, jotta voisimme olla hyödyksi Jehovalle (1. Samuelin kirja 15:17). Jos olemme todella nöyriä, pyrimme noudattamaan Raamatun viisasta neuvoa: ”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.” (Sananlaskut 3:5, 6.)

Opimme Mooseksen esimerkistä myös sen, ettemme saisi pitää omaa asemaamme tai valtaamme liian tärkeänä.

Meille on ilman muuta hyödyksi jäljitellä Moosesta nöyryyden ilmaisemisessa. Kun kehitämme aitoa nöyryyttä, teemme toisten elämästä helpompaa ja meistä tulee heille rakkaita. Mikä vielä tärkeämpää, meistä tulee rakkaita Jehova Jumalalle, joka itsekin on nöyrä (Psalmit 18:35). ”Jumala vastustaa pöyhkeitä, mutta suo ansaitsematonta hyvyyttä nöyrille.” (1. Pietarin kirje 5:5.) Näissä sanoissa on meille pakottava syy jäljitellä Mooseksen nöyryyttä.