Olen syntynyt Texcocon pikkukaupungissa. Siihen aikaan suurin osa kaduista oli päällystämättömiä hiekkateitä ja lähikylien asukkaat toivat aaseilla tuotteitaan myytäväksi kaupunkiin. Perheemme oli hyvin köyhä, ja meitä oli yhdeksän lasta, joista minä olin seitsemäs. Isä elätti meitä korjaamalla sandaaleja, mutta hän kuoli ollessani seitsenvuotias. Sen jälkeen elatuksen hankkiminen jäi äidin harteille.

Isoisä soitti viulua ja johti orkesteria, jonka ohjelmistossa oli lähinnä klassista hengellistä musiikkia. Melkein kaikki sukulaiseni soittivat jotain instrumenttia. Äiti lauloi kirkkokuorossa, ja eno oli oopperalaulaja ja pianisti. Olimme hyvin uskonnollisia. Minäkin toimin kuoripoikana ja haaveilin lähetystyöstä. Toisaalta pidin kovasti karate-elokuvista, ja mitä enemmän katsoin niitä, sitä väkivaltaisemmaksi muutuin.

Menin Pueblaan opiskelemaan kouluun, josta oli mahdollista valmistua papiksi, sillä se oli tavoitteeni. Mutta viimeisen opiskeluvuoden aikana petyin katoliseen kirkkoon. Eräs nuori nunna lähenteli minua, ja vaikka onnistuin vastustamaan kiusausta, tuo tilanne herätti minussa halun avioitua. Lisäksi panin merkille, että monet papit elivät ulkokultaisesti. Niinpä luovuin ajatuksesta tulla papiksi.

Päätin lähteä opiskelemaan musiikkiyliopistoon pääkaupunkiin Méxicoon. Valmistuttuani menin naimisiin,  ja pian meillä oli neljä lasta. Elätin perhettäni laulamalla katolisissa messuissa.

Avioliittomme oli alusta asti vaikea. Vaimoni ja minä käyttäydyimme väkivaltaisesti toisiamme kohtaan, pitkälti siksi että olimme mustasukkaisia toisistamme. Kävimme toistemme kimppuun ensin sanallisesti ja myöhemmin fyysisesti. Viimein 13 yhteisen vuoden jälkeen päätimme erota.

Tapasin Jehovan todistajia ensimmäisen kerran jo ennen eroa, kun he tulivat ovellemme keskustelemaan Raamatusta. Luulin tietäväni uskonnosta paljonkin, joten päätin osoittaa heidän näkemyksensä vääriksi. Esitin heille vaikeita kysymyksiä, joihin en uskonut edes olevan vastauksia, mutta yllätyksekseni heillä oli aina antaa hyvä, Raamattuun perustuva vastaus. Aloin ymmärtää, miten vähän oikeastaan tiesin. Vaimoni oli kuitenkin hyvin töykeä heitä kohtaan ja minä olin aina menossa, joten heidän käyntinsä loppuivat.

Viisi vuotta myöhemmin tapasin todistajia jälleen. Elin silloin Elvira-nimisen naisen kanssa, ja koska hän ei suhtautunut heihin kielteisesti, minun oli helpompi tutkia Raamattua säännöllisesti. Siitä huolimatta kesti vuosia, ennen kuin onnistuin muuttamaan elämäntyyliäni.

Tajusin, että jos halusin palvoa Jehovaa kokosydämisesti, minun oli tehtävä suuria muutoksia. Aivan ensiksi minun täytyi lopettaa laulaminen messuissa ja etsiä toinen ansiotyö (Ilmestys 18:4). Lisäksi minun piti laillistaa suhteeni Elviraan.

Yksi vaikeimmista asioista oli opetella hillitsemään kiivasta luonnettani. Siinä minua auttoi erityisesti kaksi raamatunkohtaa: psalmi 11:5, joka osoittaa Jehovan vihaavan väkivaltaa, ja 1. Pietarin kirjeen 3:7, joka opetti minulle, että jos haluan hänen kuuntelevan rukouksiani, minun täytyy kohdella vaimoani kunnioittavasti. Kun mietin näitä jakeita ja rukoilin Jehovalta apua, opin vähitellen hallitsemaan käytöstäni.

Perhe-elämäni on nyt onnellista. Yritän parantaa suhteitani poikiin, jotka minulla on ensimmäisestä liitostani, ja auttaa nykyistä perhettäni pysymään vahvana uskossa.

Lapsena halusin tulla papiksi ja auttaa ihmisiä, mutta vasta nyt elämälläni on todellinen tarkoitus. Elätän perheeni opettamalla musiikkia. Olen syvästi kiitollinen siitä, että Jehova on ollut minua kohtaan kärsivällinen ja antanut minulle mahdollisuuden muuttua paremmaksi ihmiseksi!