Kun synnyin, perheemme asui keskiluokkaisella alueella Bilbaossa Pohjois-Espanjassa. Olin perheen neljästä lapsesta toiseksi vanhin. Olimme hartaita katolilaisia, ja kävin päivittäin messussa. 23-vuotiaana minusta tuli opettaja. Työskentelin tässä rakastamassani ammatissa 40 vuotta. Muiden aineiden ohella opetin myös katolista uskontoa, mistä olin erityisen ylpeä. Iltaisin annoin katekeettana tytöille ensikommuunio-opetusta eli valmistin tyttöjä heidän ensimmäistä ehtoollistaan varten.

Jäin leskeksi oltuani onnellisesti naimisissa 12 vuotta, ja minun täytyi huolehtia yksin neljästä tyttärestämme. Olin vain 33-vuotias! Yritin saada lohtua katolisesta uskostani, mutta jotkin kysymykset vaivasivat mieltäni. Mietin, miksi ihmiset kuolevat, jos Kristus kerran vapahti meidät, ja miksi rukoilemme Jumalan valtakunnan tuloa, jos hyvät menevät taivaaseen. Ennen kaikkea pohdin, miksi meidän pitäisi myöhemmin palata taivaasta, kiirastulesta tai helvetistä viimeiselle tuomiolle, jos Jumala on jo tuominnut meidät kuoltuamme?

Esitin nämä kysymykset joillekin tapaamilleni papeille. Yksi heistä vastasi: ”En minä tiedä. Kysy piispalta. Mitä merkitystä sillä on? Sinähän uskot Jumalaan. Etkö voi vain antaa asian olla?” Jatkoin kuitenkin vastausten etsimistä. Myöhemmin kävin kuuntelemassa jesuiittojen, helluntailaisten ja gnostilaisten pitämiä puheita. Kenelläkään ei ollut tyydyttäviä vastauksia kysymyksiini.

Ollessani kuusissakymmenissä eräs seitsenvuotias oppilaani kutsui minut Jehovan todistajien kokoukseen. Pidin näkemästäni ja kuulemastani, mutta kiireisen elämäni takia yhteydenpito todistajien kanssa ei tuolloin jatkunut. Kaksi vuotta myöhemmin eräs todistajapariskunta, Juan ja Maite, koputti ovelleni. Kävimme kolmen kuukauden ajan intensiivisiä  keskusteluja, ja lopulta aloin tutkia heidän kanssaan Raamattua.

Odotin valtavasti jokaista tutkistelukertaa. Tutkin kaiken läpikotaisin ja käytin kolmea eri raamatunkäännöstä varmistaakseni, että Jehovan todistajat opettivat totuutta. Pian huomasin, miten sekavia uskonkäsitykseni olivat olleet vuosikymmenten ajan. Aiemmat näkemykseni poikkesivat jyrkästi siitä, mitä parhaillaan opin Raamatusta, ja tämä teki minut levottomaksi. Minusta tuntui, että uskonkäsitykseni olivat kuin syvään juurtunut puu, jota kiskottiin ylös juurineen.

Sitten toinen aviomieheni sairastui vakavasti ja kuoli. Samoihin aikoihin jäin eläkkeelle ja muutin joksikin aikaa pois Bilbaosta. Myös Juan ja Maite muuttivat pois. Ikävä kyllä lakkasin tutkimasta Raamattua todistajien kanssa. Sisimmässäni tiesin silti löytäneeni aarteen enkä koskaan unohtanut sitä.

Parikymmentä vuotta myöhemmin, kun olin 82-vuotias, Juan ja Maite palasivat Bilbaoon ja tulivat käymään luonani. Olin ikionnellinen nähdessäni heidät jälleen! Tajusin, että Jehova ei ollut unohtanut minua, ja aloin jälleen tutkia. Esitin samat kysymykset moneen kertaan, mutta Juan ja Maite olivat hyvin kärsivällisiä. Minun täytyi kuulla raamatulliset perustelut yhä uudelleen saadakseni katkaistua tunnesiteet entisiin uskonkäsityksiini. Halusin myös kyetä selittämään Raamatun totuuksia ystävilleni ja sukulaisilleni.

Menin lopulta kasteelle 87-vuotiaana. Se oli elämäni onnellisin päivä! Kaste järjestettiin Jehovan todistajien konventissa. Eräs kristitty vanhin piti Raamattuun perustuvan puheen, joka oli suunnattu erityisesti meille kastettaville. Liikutuin kyyneliin kuunnellessani sitä. Tuntui aivan kuin Jehova olisi puhunut suoraan minulle. Kasteen jälkeen kymmenet todistajat tulivat onnittelemaan minua, vaikka suurin osa heistä ei ollut koskaan aiemmin tavannut minua.

Olen aina tiennyt, että Jeesus Kristus on ”tie” (Johannes 14:6). Raamatun tutkimisen ansiosta opin kuitenkin tuntemaan Jehovan, jonka luokse Jeesus johdattaa meidät. Nyt voin rukoilla Jumalaa pitäen häntä rakkaana Isänä ja Ystävänä. Kirjan Lähesty Jehovaa * lukeminen oli elämäni käännekohta. Luin sen yhdessä yössä! Sydäntäni kosketti se, miten armollinen Jehova on.

Kun mietin pitkää totuuden etsintääni, mieleeni tulevat Jeesuksen sanat: ”Pyytäkää jatkuvasti, niin teille annetaan; etsikää herkeämättä, niin te löydätte; kolkuttakaa lakkaamatta, niin teille avataan.” (Matteus 7:7.) Löydettyäni vastaukset, joita niin kovasti kaipasin, saan paljon iloa, kun voin kertoa niistä toisille.

Nyt 90-vuotiaana tunnen olevani hengellisessä mielessä vielä lapsenkengissä. Jokainen kokous valtakunnansalilla on minulle tärkeä, koska saan niissä arvokasta tietoa ja voin olla rakkaiden veljieni ja sisarteni seurassa. Odotan luvattua paratiisimaata, jossa voin taas toimia opettajana (Ilmestys 21:3, 4). Erityisesti odotan sitä, että näen kuolleiden läheisteni heräävän eloon ja saan opettaa heille Raamatun totuuksia (Apostolien teot 24:15). Haluan kovasti kertoa heille, millaisen kallisarvoisen lahjan Jehova antoi minulle vanhoilla päivilläni.