Synnyin Latvian pääkaupungissa Riiassa. Äiti kasvatti yksin sisareni ja minut. Vaikka äiti on katolilainen, kävimme kirkossa vain pyhäpäivinä. Olen aina uskonut johonkin korkeampaan voimaan, mutta nuorena monet muut asiat veivät mielenkiintoni.

Äiti huomasi, että halusin jo pienenä purkaa kaikenlaisia tavaroita osiin ja koota niitä sitten uudelleen. Hän pelkäsi jättää minua yksin kotiin, koska siellä oli niin paljon sellaista, mitä pystyi purkamaan. Niinpä hän antoi minulle metallisen rakennussarjan, jonka parissa puuhaamisesta pidin valtavasti. Tämä innostus kulki käsi kädessä toisen intohimoni, moottoripyöräilyn, kanssa. Äiti ilmoittikin minut moottoripyöräkilpailuun nimeltä Zelta Mopēds (Kultainen Mopo). Aloin ajaa kilpaa mopoilla ja myöhemmin moottoripyörillä.

Olin nopea oppimaan, ja pian menestyin hyvin tässä kovavauhtisessa ja vaarallisessa lajissa. Voitin kolme kertaa Latvian mestaruuden ratamoottoripyöräilyn eri kilpailuluokissa ja kaksi kertaa Baltian mestaruuden.

Kun olin urani huipulla, tyttöystäväni Evija (josta tuli myöhemmin vaimoni) alkoi olla tekemisissä Jehovan todistajien kanssa. Hän oli löytänyt heidän julkaisujaan ja täyttänyt ja postittanut niissä olevan lipukkeen, jonka välityksellä saattoi pyytää itselleen raamatuntutkistelua. Pian kaksi todistajaa kävi Evijan luona, ja hän alkoi tutkia Raamattua heidän kanssaan. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan, mutta en itse ollut tuolloin kovin kiinnostunut hengellisistä asioista.

Myöhemmin todistajat kutsuivat minut seuraamaan Evijan tutkistelua. Otin kutsun vastaan ja pidin kuulemastani. Erityisesti Raamatun lupaus paratiisimaasta kosketti sydäntäni. Todistajat näyttivät minulle esimerkiksi  psalmin 37:10, 11, jossa sanotaan: ”Vain hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole, ja sinä luot katseesi hänen paikkaansa, eikä häntä ole. Mutta sävyisät saavat omistaa maan, ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta.” Tuo lupaus vetosi minuun toden teolla.

Kiinnostukseni hengellisiä asioita kohtaan kasvoi edelleen. Aloin tajuta, että uskonnollisia valheita on melkoisesti. Toisaalta Raamatun opetukset olivat mielestäni virkistävän johdonmukaisia ja selkeitä.

Jatkaessani Raamatun tutkimista opin, miten paljon Jehova arvostaa elämää. Se on hänelle hyvin kallisarvoista. (Psalmit 36:9.) Tämä sai minut suhtautumaan uudella tavalla kilpailemiseen. En enää halunnut vaarantaa elämääni. Sen sijaan halusin käyttää elämäni kunnian tuottamiseen Jehovalle. Moottoripyöräkilpailujen tuoma maine, kunnia ja jännitys eivät siksi enää olleet minulle tärkeitä.

Vuonna 1996 olin Tallinnassa Jehovan todistajien kansainvälisessä konventissa. Se pidettiin melko lähellä erästä kilparataa, jolla olin usein ajanut. Konventissa näin monista eri maista tulleita ihmisiä, jotka olivat keskenään sovussa ja rauhassa. Esimerkiksi kun muuan sisar hukkasi käsilaukkunsa, ajattelin, ettei hän näkisi sitä enää koskaan. Ennen pitkää eräs toinen todistaja kuitenkin löysi laukun ja palautti sen kaikkine tavaroineen. Olin ällistynyt! Tajusin, että todistajat todella noudattavat Raamatun korkeita normeja. Evija ja minä jatkoimme tutkimista, ja vuonna 1997 meidät kastettiin Jehovan todistajiksi.

Jotkut ystäväni ovat kuolleet vietettyään hurjaa elämää moottoripyöräilyn parissa. Raamattua tutkiessani kuitenkin ymmärsin, että olen vastuussa elämän Antajalle, Jehovalle, siitä miten käytän elämäni. Tämän tajuaminen luultavasti pelasti henkeni.

Evijalla ja minulla oli mahdollisuus palvella neljä vuotta kokoaikaisesti Jehovan todistajien haaratoimistossa Riiassa. Nyt saamme iloa tyttäremme Alisen kasvattamisesta ja siitä, että voimme opettaa häntä rakastamaan Jehovaa. Saan myös työskennellä päivän viikossa Jehovan todistajien käännöstoimistossa. Korjaan siellä autoja ja kaikkea muuta, mikä on mennyt rikki. Olen todella iloinen, että voin käyttää lapsena oppimiani taitoja hyvässä työssä! Puran ja kokoan kaikenlaista siis edelleen.

Pidän suuressa arvossa sitä, että saan todistaa ainoasta tosi Jumalasta yhdessä perheeni kanssa. Tämä kaikki on sen ansiota, mitä olen oppinut Raamatusta. Lupaus paratiisimaasta tosiaan muutti elämäni!