MARIA vaipui polvilleen. Hän tunsi sanoin kuvaamatonta tuskaa. Hänen korvissaan kaikui yhä huuto, jonka hänen poikansa oli päästänyt kuollessaan tuntikausien piinan jälkeen. Taivas oli pimentynyt keskipäivän aikaan, ja nyt maa järisi voimakkaasti (Matteus 27:45, 51). Ehkä Mariasta vaikutti siltä, että itse Jehova Jumala halusi osoittaa maailmalle, miten suurta tuskaa Jeesuksen Kristuksen kuolema tuotti ennen kaikkea hänelle.

Maria suri poikaansa, kun iltapäivän valo hälvensi Golgataa (eli Pääkallonpaikkaa) ympäröineen hämäryyden (Johannes 19:17, 25). Muistot varmaankin tulvivat hänen mieleensä. Yksi niistä on saattanut olla tilanne 33 vuoden takaa. Hän ja Joosef olivat juuri tuoneet rakkaan pienokaisensa Jerusalemin temppeliin, kun iäkäs Simeon-niminen mies esitti Jumalan hengen ohjauksessa ennustuksen. Hän ennusti suuria asioita Jeesuksesta mutta sanoi myös, että jonain päivänä Mariasta tuntuisi siltä kuin hänen lävitseen kävisi pitkä miekka. (Luukas 2:25–35.) Maria tajusi täysin noiden sanojen merkityksen vasta tällä murheellisella hetkellä.

Oman lapsen kuolemaa on sanottu tuskallisimmaksi menetykseksi, jonka ihminen voi kokea. Kuolema on hirvittävä vihollinen, ja se koskettaa tavalla tai toisella meitä kaikkia (Roomalaisille 5:12; 1. Korinttilaisille 15:26). Miten siitä johtuvan menetyksen voi kestää? Kun tarkastelemme Marian elämää Jeesuksen palveluksen alusta tämän kuoleman jälkeisiin tapahtumiin, opimme paljon uskosta, joka auttoi Mariaa kestämään surun miekan.

Mennäänpä ajassa taaksepäin kolme ja puoli vuotta. Maria vaistosi, että jotain oli tapahtumassa. Jopa pienessä Nasaretin kaupungissa puhuttiin Johannes Kastajasta ja hänen saarnaamastaan katumuksesta. Maria näki, että Jeesus piti uutisia Johanneksesta merkkinä: hänen oli aika aloittaa palveluksensa. (Matteus 3:1, 13.) Vanhimman pojan kotoa lähteminen merkitsisi Marialle ja muulle perheelle melkoista mullistusta. Miksi?

Marian aviomies Joosef oli todennäköisesti kuollut. Jos näin oli, Maria oli jo kokenut suuren menetyksen. * Jeesusta ei enää kutsuttu vain ”puusepän pojaksi” vaan myös ”puusepäksi”. Hän oli ilmeisesti jatkanut isänsä ammattia ja toimi nyt perheen elättäjänä. Joosefille ja Marialle oli syntynyt hänen jälkeensä ainakin kuusi lasta. (Matteus 13:55, 56; Markus 6:3.) Vaikka Jeesus olisi opettanut puusepän töitä Jaakobille, joka oli todennäköisesti toiseksi vanhin poika, esikoisen lähtö ei olisi perheelle helppoa. Marialla oli ennestäänkin raskas taakka kannettavanaan. Mahtoiko hän pelätä tätä muutosta? Voimme vain arvailla. Tärkeämpää on kuitenkin se, miten hän suhtautui, kun Jeesus Nasaretilaisesta tuli Jeesus Kristus, kauan sitten luvattu Messias. Eräs Raamatun kertomus paljastaa tästä jotakin (Johannes 2:1–12).

Jeesus meni Johanneksen luokse kastettavaksi, ja hänestä tuli tuolloin Jumalan Voideltu eli Messias  (Luukas 3:21, 22). Sen jälkeen hän alkoi valita opetuslapsia. Niin kiireellistä kuin hänen työnsä olikin, hän vietti silti mukavia hetkiä perheen ja ystävien parissa. Hän meni yhdessä äitinsä, opetuslastensa ja lihallisten veljiensä kanssa häihin Kaanaan, joka sijaitsi ilmeisesti kukkulan laella noin 13 kilometrin päässä Nasaretista. Juhlan aikana Marialle selvisi, että isäntäväellä oli ongelma. Kenties jotkut hääparin sukulaiset vaihtoivat hätääntyneitä katseita ja kuiskailivat toisilleen levottomasti. Viini oli lopussa! Kulttuurissa, jossa vieraanvaraisuutta osoitettiin avokätisesti, moinen laiminlyönti häpäisisi suvun ja pilaisi juhlan. Maria tunsi myötätuntoa heitä kohtaan, joten hän kääntyi Jeesuksen puoleen.

Maria sanoi pojalleen: ”Heillä ei ole viiniä.” Mitä hän odotti Jeesukselta? Ainakin hän tiesi, että hänen poikansa oli suuri mies, joka tulisi tekemään suuria tekoja. Ehkä Maria toivoi, että hän aloittaisi nyt. Oikeastaan Maria tarkoitti: ”Teethän jotain asian hyväksi!” Hänen on täytynyt yllättyä, kun Jeesus vastasi: ”Mitä tekemistä minulla on sinun kanssasi, nainen?” Jeesuksen sanat eivät olleet epäkunnioittavia, vaikka ne onkin toisinaan tulkittu siten. Alkukielessä tämä sanontatapa merkitsee yksinkertaisesti ehdotuksen vastustamista. Jeesus siis nuhteli äitiään lempeästi. Hän muistutti Mariaa, ettei tällä todellisuudessa ollut sananvaltaa siihen, miten hän suorittaisi palvelustaan. Vain hänen Isällään Jehovalla oli oikeus puuttua hänen työhönsä.

Maria hyväksyi poikansa oikaisun, sillä hän oli ymmärtäväinen ja nöyrä nainen. Hän kääntyi palvelijoiden puoleen ja sanoi vain: ”Mitä hän teille sanookin, se tehkää.” Maria ymmärsi, että enää ei ollut hänen asiansa antaa ohjeita pojalleen; pikemminkin hänen ja muiden pitäisi ottaa vastaan ohjeita Jeesukselta. Jeesus puolestaan osoitti, että hänkin tunsi myötätuntoa tuoretta avioparia kohtaan. Hän teki ensimmäisen ihmeensä ja muutti veden hyväksi viiniksi. Mitä tästä seurasi? ”Hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.” Myös Maria uskoi Jeesukseen. Hän ei pitänyt Jeesusta vain poikanaan vaan Herranaan ja Pelastajanaan.

Nykyajan vanhemmat voivat oppia Marian uskosta paljon. On totta, että kukaan muu ei ole kasvattanut sellaista lasta kuin Jeesus. Mutta olipa lapsi millainen tahansa, kun hän kasvaa aikuiseksi, tilanteen muuttuminen voi tuoda mukanaan haasteita. Vanhemmalla voisi olla taipumus kohdella poikaa tai tytärtä kuin pikkulasta, vaikka se ei enää olisi sopivaa (1. Korinttilaisille 13:11). Miten isä tai äiti voi tukea aikuista lastaan? Yksi tapa on ilmaista vilpitön luottamuksensa siihen, että uskollinen poika tai tytär noudattaa edelleen Raamatun opetuksia ja saa sen vuoksi Jehovan siunauksen. Vanhempien nöyristä uskon ja luottamuksen sanoista voi olla aikuisille lapsille paljon hyötyä. Jeesus epäilemättä arvosti sitä, että Maria tuki häntä seuraavina tapahtumarikkaina vuosina.

Mariasta on evankeliumeissa suhteellisen vähän muistiinmerkintöjä Jeesuksen kolme- ja puolivuotisen palveluksen ajalta. Muista kuitenkin, että Maria oli todennäköisesti leski – ja kaiken lisäksi hän saattoi olla yksinhuoltajaäiti, jolla oli huollettavanaan kotona asuvia lapsia. On aivan ymmärrettävää, että hän ei voinut seurata Jeesusta tämän saarnatessa kaikkialla kotimaassaan. (1. Timoteukselle 5:8.) Silti Maria mietiskeli edelleen Messiaasta oppimiaan hengellisiä asioita ja kävi  kokouksissa paikallisessa synagogassa, kuten perheellä oli aina ollut tapana (Luukas 2:19, 51; 4:16).

Eikö siis olekin mahdollista, että Maria istui yleisön joukossa, kun Jeesus puhui Nasaretin synagogassa? Miten sykähdyttävää hänen olikaan kuulla, että satoja vuosia vanha messiaaninen ennustus täyttyi nyt hänen pojassaan! Toisaalta on varmasti tuntunut hyvin ahdistavalta, että muut nasaretilaiset eivät uskoneet Jeesukseen. He yrittivät jopa tappaa hänet! (Luukas 4:17–30.)

Marialle on epäilemättä tuottanut tuskaa myös hänen toisten poikiensa suhtautuminen Jeesukseen. Jeesuksen neljällä veljellä ei ollut äitinsä uskoa. Johanneksen 7:5:ssä sanotaan: ”Hänen veljensä eivät – – uskoneet häneen.” Jeesuksella oli ainakin kaksi sisarta, mutta heistä Raamattu ei kerro mitään. * Joka tapauksessa Maria tiesi, millaista tuskaa elämä uskonnollisesti jakautuneessa kodissa voi tuottaa. Hänen täytyi pysyä uskollisena Jumalalle ja samalla pyrkiä voittamaan lastensa sydämet totuuden puolelle olematta määräilevä tai riitaisa.

Erään kerran ryhmä sukulaisia – jossa epäilemättä oli mukana Jeesuksen veljiä – päätti lähteä ”ottamaan häntä [Jeesusta] huostaansa”. He näet sanoivat: ”Hän on järjiltään.” (Markus 3:21, 31.) Maria ei tietenkään ajatellut niin, mutta hän lähti poikiensa mukaan. Kenties hän toivoi, että he oppisivat jotain, mikä kasvattaisi heidän uskoaan. Jeesuksen veljet eivät kuitenkaan uskoneet, vaikka Jeesus teki jatkuvasti hämmästyttäviä tekoja ja opetti suurenmoisia totuuksia. Pohtikohan Maria harmistuneena, mitä oikein pitäisi tapahtua ennen kuin heidän sydämensä pehmenisi?

Elätkö sinä uskonnollisesti jakautuneessa perheessä? Marian usko voi opettaa sinulle monia asioita. Hän ei luopunut toivosta ei-uskovien sukulaisten suhteen. Sen sijaan hän halusi heidän näkevän, että usko toi hänelle iloa ja mielenrauhaa. Toisaalta Maria tuki jatkuvasti uskollista poikaansa. Kaipasiko hän Jeesusta? Toivoiko hän joskus, että Jeesus olisi yhä kotona hänen ja perheen luona? Jos toivoi, hän piti tällaiset tunteet kurissa. Hän oli iloinen siitä, että sai kannustaa ja tukea Jeesusta. Voitko sinäkin auttaa lapsiasi pitämään Jumalan etusijalla elämässään?

Palkittiinko Marian usko Jeesukseen? Jehova ei koskaan jätä uskoamme palkitsematta, eikä Maria ollut poikkeus. (Heprealaisille 11:6.) Voimme vain kuvitella, miltä hänestä tuntui kuulla poikansa opettavan tai kuulla hänen puheistaan muilta, jotka olivat olleet kuuntelemassa niitä.

Kuuliko Maria Jeesuksen vertauksissa kaikuja tämän Nasaretissa viettämästä lapsuudesta? Kun Jeesus puhui siitä, kuinka nainen lakaisi talonsa löytääkseen kadonneen kolikon, jauhoi viljaa leipää varten tai sytytti lampun ja asetti sen lampunjalkaan, ajatteliko Maria pientä poikaansa, joka oli seurannut hänen päivittäisiä askareitaan? (Luukas 11:33; 15:8, 9; 17:35.) Kun Jeesus sanoi, että hänen ikeensä oli miellyttävä ja hänen kuormansa keveä, muisteliko Maria jotain onnellista iltapäivää, jolloin Joosef oli opettanut nuorelle Jeesukselle, miten valmistaa ja muotoilla eläimen niskaan hyvin istuva ies? (Matteus 11:30.) Varmasti Maria tunsi syvää tyytyväisyyttä miettiessään Jehovalta saamaansa suurta etuoikeutta: hän oli saanut kasvattaa ja opettaa poikaa, josta tuli Messias. Hänen on täytynyt saada suunnatonta iloa kuunnellessaan Jeesusta, parasta mahdollista opettajaa, joka  pystyi opettamaan mitä syvällisimpiä totuuksia aivan arkipäiväisten asioiden ja esineiden avulla.

Maria pysyi kuitenkin nöyränä. Jeesus ei koskaan antanut ymmärtää, että Marialle pitäisi osoittaa poikkeuksellista huomiota, saati sitten palvovaa kunnioitusta. Kerran muuan nainen huusi Jeesukselle väkijoukosta, että hänen äitinsä täytyi olla todella onnellinen, koska oli synnyttänyt hänet. Jeesus vastasi: ”Ei, vaan onnellisia ovat pikemminkin ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja pitävät sen!” (Luukas 11:27, 28.) Kun eräässä toisessa tilanteessa ihmiset kertoivat Jeesukselle, että hänen äitinsä ja veljensä olivat lähettyvillä, hän sanoi, että hänen äitejään ja veljiään olivat ne, jotka uskoivat. Maria ei varmastikaan loukkaantunut vaan ymmärsi Jeesuksen sanojen ytimen: hengelliset siteet ovat paljon tärkeämpiä kuin verisiteet. (Markus 3:32–35.)

Mitkään sanat eivät silti voisi kuvailla sitä tuskaa, jota Maria tunsi, kun hän näki poikansa kärsivän hirvittävän kuoleman kidutuspaalussa. Tapahtumien silminnäkijä apostoli Johannes sisällytti evankeliumiinsa paljon puhuvan yksityiskohdan: teloituksen aikana Maria seisoi ”Jeesuksen kidutuspaalun luona”. Mikään ei voinut estää tuota uskollista, rakastavaa äitiä pysymästä poikansa rinnalla viimeiseen asti. Nähdessään äitinsä Jeesus puhui, vaikka jokainen hengenveto ja jokainen sana tuotti hänelle suunnatonta tuskaa. Hän uskoi Marian rakkaan apostolinsa Johanneksen huolenpitoon. Jeesus ei jättänyt äitiään lihallisten veljiensä huostaan, koska heillä ei vieläkään ollut uskoa. Näin hän osoitti, miten tärkeää uskovan miehen on pitää huolta omaisistaan erityisesti hengellisesti. (Johannes 19:25–27.)

Jeesuksen lopulta kuollessa Maria tunsi kauan sitten ennustetun tuskan, kun surun pitkä miekka kävi hänen lävitseen. Jos meidän on vaikea täysin ymmärtää Marian surun syvyyttä, meidän voi olla vielä vaikeampi kuvitella sitä iloa, jota hän tunsi kolmen päivän kuluttua. Maria sai tietää suurenmoisesta ihmeestä: Jeesus oli herätetty kuolleista! Hänen iloaan lisäsi vielä entisestään se, että Jeesus näyttäytyi myöhemmin velipuolelleen Jaakobille, luultavasti kahden kesken (1. Korinttilaisille 15:7). Tuo tapaaminen vaikutti Jaakobiin ja muihin veljeksiin. Raamatussa kerrotaan tuonnempana, että he alkoivat uskoa Jeesuksen olevan Kristus. Pian he olivat yhdessä äitinsä kanssa kristillisissä kokouksissa ja ”pysyivät hellittämättä – – rukouksessa” (Apostolien teot 1:14). Kahdesta Jeesuksen velipuolesta, Jaakobista ja Juudaksesta, tuli myöhemmin raamatunkirjoittajia.

Maria mainitaan Raamatussa viimeisen kerran niiden kokousten yhteydessä, joissa hän rukoili poikiensa kanssa. Se on sopiva päätös Raamatun kertomukselle Mariasta. Miten hienon esimerkin hän jättikään meille! Uskonsa ansiosta hän kesti surun miekan ja sai lopulta loistoisan palkinnon. Jos jäljittelemme hänen uskoaan, mekin voimme kestää kaikista niistä haavoista huolimatta, joita tämä kova maailma meille aiheuttaa, ja saamme nauttia suuremmista siunauksista kuin voimme kuvitellakaan.