Johanneksen evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen ja kahden rikollisen teloituksesta kidutuspaalussa: ”Juutalaiset pyysivät Pilatukselta, – – että heidän säärensä murrettaisiin ja ruumiit otettaisiin pois.” (Johannes 19:31.)

Juutalaisen lain mukaan rikollisen ruumiin, joka oli teloituksen jälkeen ripustettu paaluun, ei pitänyt ”jäädä koko yöksi paaluun” (5. Mooseksen kirja 21:22, 23). Juutalaiset ilmeisesti sovelsivat samaa sääntöä niihin, jotka roomalaiset teloittivat paalussa. Johanneksen mainitsemassa tapauksessa säärten murtaminen olisi jouduttanut miesten kuolemaa, niin että heidät voitiin haudata ennen sapattia, joka alkoi auringonlaskusta.

Tavallisesti tuomittu naulittiin paaluun käsistään ja jaloistaan. Kun paalu nostettiin pystyyn, ihminen jäi riippumaan koko painollaan naulojen varaan, mikä aiheutti sietämätöntä tuskaa. Voidakseen hengittää hänen täytyi kohottautua työntämällä jalkojaan nauloja vasten. Tämä oli kuitenkin mahdotonta, jos säärten luut oli murrettu. Pian teloitettava joko tukehtui tai kuoli šokkiin.

Daavid tappoi jättiläismäisen Goljatin lingon avulla. Todennäköisesti hän oppi käyttämään linkoa taitavasti niinä vuosina, jolloin hän toimi paimenpoikana. (1. Samuelin kirja 17:40–50.)

Linko esiintyy Raamatun ajan egyptiläisessä ja assyrialaisessa taiteessa. Tämä ase koostui nahkaisesta tai kankaisesta pesästä ja kahdesta siihen kiinnitetystä narusta tai hihnasta. Lingon käyttäjä asetti pesään sileän, pyöreän kiven, joka oli halkaisijaltaan noin 5–8 senttimetriä ja painoi suunnilleen 250 grammaa. Sitten hän pyöritti linkoa päänsä päällä ja päästi toisen narun irti, niin että kivi sinkoutui pesästä kovalla voimalla ja osui tarkasti kohteeseensa.

Lähi-idässä tehdyissä kaivauksissa on löydetty suuria määriä linkokiviä, joita käytettiin muinaisissa sodissa. Taitavat soturit pystyivät linkoamaan kiviä jopa 160–240 kilometrin tuntinopeudella. Tutkijat ovat eri mieltä siitä, oliko lingon kantama yhtä pitkä kuin jousen, mutta ainakin molemmat aseet olivat yhtä tappavia. (Tuomarit 20:16.)