Ensimmäiset elinvuoteni perheemme asui Itä-Saksassa lähellä Leipzigia, Tšekin ja Puolan rajan tuntumassa. Kun olin kuusivuotias, muutimme isän työn vuoksi ulkomaille, ensin Brasiliaan ja sitten Ecuadoriin.

14-vuotiaana minut lähetettiin Saksaan sisäoppilaitokseen. Koska vanhempani olivat kaukana Etelä-Amerikassa, minun täytyi huolehtia itse itsestäni. Minusta tuli hyvin itsevarma, enkä juuri välittänyt siitä, miten tekoni vaikuttivat toisiin.

Kun olin 17-vuotias, vanhempani palasivat Saksaan. Aluksi asuimme saman katon alla, mutta muista piittaamaton asenteeni esti minua enää sopeutumasta perheeseemme. Lähdin kotoa 18-vuotiaana.

Minusta tuli yhä rauhattomampi, ja etsin elämälleni tarkoitusta. Tutustuttuani erilaisiin elämäntapoihin ja järjestöihin vakuutuin siitä, että parasta, mitä voisin elämälläni tehdä, oli kierrellä kauniilla planeetallamme ennen kuin ihmiset tuhoaisivat sen.

Lähdin Saksasta, ostin moottoripyörän ja suuntasin Afrikkaan. Pian minun piti kuitenkin palata Eurooppaan korjauttamaan moottoripyörääni. Päädyin jonkin ajan kuluttua eräälle rannalle Portugaliin. Päätin luopua moottoripyörästä ja siirtyä matkustamaan vesitse.

Lyöttäydyin eräiden nuorten seuraan, jotka olivat lähdössä purjehtimaan Atlantin yli. Heidän joukossaan oli tuleva vaimoni Laurie. Ensin purjehdimme Karibianmeren saarille. Viivyimme lyhyen aikaa Puerto Ricossa ja palasimme sitten Eurooppaan. Laurie ja minä toivoimme löytävämme purjeveneen, jonka voisimme muuttaa asuinkäyttöön sopivaksi. Mutta vain kolmen kuukauden etsinnän jälkeen projektimme päättyi yllättäen. Minut kutsuttiin suorittamaan varusmiespalvelusta Saksassa.

Palvelin Saksan merivoimissa 15 kuukautta. Sillä välin Laurie ja minä menimme naimisiin ja teimme valmisteluja, jotta voisimme jatkaa matkustelua. Hieman ennen  kuin astuin palvelukseen, olimme hankkineet pelastusveneen rungon. Asepalvelukseni aikana rakensimme siitä vähitellen pienen purjeveneen. Aioimme asua veneessä ja kierrellä edelleen kaunista planeettaamme. Juuri tällöin – asepalvelukseni jälkeen mutta ennen kuin saimme veneen valmiiksi – tapasimme Jehovan todistajia ja aloimme tutkia Raamattua.

Aluksi en nähnyt syytä tehdä paljonkaan muutoksia elämässäni. En elänyt avoliitossa ja olin jo lopettanut tupakoinnin (Efesolaisille 5:5). Suunnitelmistamme matkustaa ympäri maailmaa arvelin, että oli varmasti hyvä ajatus omistaa elämänsä Jumalan ihmeellisen luomakunnan tutkimiseen.

Todellisuudessa minun kuitenkin täytyi tehdä muutoksia. Erityisesti minun piti muokata persoonallisuuttani. Koska olin erittäin ylpeä ja itsevarma, olin täysin uppoutunut omiin kykyihini ja saavutuksiini. Elin vain itseäni varten.

Eräänä päivänä luin Jeesuksen vuorisaarnan (Matteus, luvut 5–7). Ensin minua hämmensi se, mitä Jeesus sanoi onnellisuudesta. Hän sanoi esimerkiksi, että onnellisia ovat ne, joilla on nälkä ja jano (Matteus 5:6). Ihmettelin, miten puutteenalaiset voisivat olla onnellisia. Kun jatkoin tutkimista, tajusin, että meillä kaikilla on hengellinen tarve ja että tuo tarve täytyy nöyrästi tunnustaa ennen kuin sen voi täyttää. On kuten Jeesus sanoi: ”Onnellisia ovat ne, jotka ovat tietoisia hengellisestä tarpeestaan.” (Matteus 5:3.)

Laurie ja minä aloimme tutkia Raamattua Saksassa mutta muutimme sitten Ranskaan ja myöhemmin Italiaan. Menimmepä minne tahansa, löysimme Jehovan todistajia. Heidän yksimielisyytensä ja aito rakkautensa toisiaan kohtaan teki minuun syvän vaikutuksen. Näin, että todistajat todella muodostavat maailmanlaajuisen veljesseuran. (Johannes 13:34, 35.) Aikanaan Laurie ja minut kastettiin Jehovan todistajiksi.

Kasteen jälkeen tein edelleen muutoksia persoonallisuuteeni. Laurie ja minä olimme päättäneet purjehtia pitkin Afrikan rannikkoa etelään ja siitä eteenpäin Atlantin yli Yhdysvaltoihin. Juuri keskellä valtamerta – kun olimme kaksin pienessä veneessä ympärillämme tuhansia kilometrejä merta – tajusin, kuinka mitätön olen suurenmoiseen Luojaamme verrattuna. Koska valtameren keskellä ei ole paljon tekemistä, minulla oli kosolti aikaa syventyä Raamatun lukemiseen. Kertomukset Jeesuksen elämästä maan päällä koskettivat minua aivan erityisesti. Hän oli täydellinen mies, kyvykkäämpi kuin saatoin edes kuvitella, mutta hän ei koskaan tuonut itseään esille. Hän ei elänyt itseään varten vaan keskittyi tekemään taivaallisen Isänsä tahdon.

Mietittyäni Jeesuksen esimerkkiä ymmärsin, että minun täytyi asettaa Jumalan valtakunta etusijalle eikä rakentaa elämääni kaiken sen ympärille, mitä itse halusin tehdä (Matteus 6:33). Kun Laurie ja minä viimein saavuimme Yhdysvaltoihin, päätimme asettua sinne asumaan ja keskittyä hengellisiin asioihin.

Aiempaan itsekeskeiseen elämäntapaani liittyi paljon epävarmuutta. Nyt minua kuitenkin ohjaa erehtymätön viisauden lähde (Jesaja 48:17, 18). Elämälläni on myös tarkoitus, jota minulla ei ollut koskaan aiemmin: Jumalan palveleminen ja hänestä kertominen toisille.

Se että Laurie ja minä olemme soveltaneet Raamatun periaatteita, on vahvistanut avioliittoamme huomattavasti. Meitä on myös siunattu kauniilla tyttärellä, joka on kasvaessaan oppinut tuntemaan Jehovan ja rakastamaan häntä.

Elämämme ei ole aina ollut pelkkää myötätuulta. Jehovan avulla emme kuitenkaan anna koskaan periksi. Tulemme aina luottamaan häneen (Sananlaskut 3:5, 6).