Jairolla on ollut syntymästään saakka eräs CP-vamman muoto, spastinen neliraajahalvaus. * Tämän vuoksi hän ei kykene hallitsemaan useimpia ruumiinjäseniään. Hänen aivonsa eivät lähetä lihaksiin selviä käskyjä, ja siksi hänen raajansa vääntyilevät hallitsemattomasti. Toisinaan Jairo jopa loukkaa itsensä äkillisten pakkoliikkeiden vuoksi, ja hän voi satuttaa myös lähellä olevia, jolleivät nämä ole varuillaan. Valitettavasti hänen kätensä ja jalkansa joudutaan usein sitomaan pyörätuoliin vahinkojen välttämiseksi.

Jairon fyysinen kasvu oli hyvin tuskallista. Kolmen kuukauden ikäisenä hän alkoi saada kohtauksia, jotka aiheuttivat tajunnanmenetyksen. Kerta toisensa jälkeen äiti syöksyi sairaalaan Jairo sylissään varmana siitä, että hänen poikansa oli kuollut.

Jatkuvan lihasjännityksen vuoksi Jairon luista tuli epämuodostuneita. Hänen ollessaan 16-vuotias hänen lonkkansa meni sijoiltaan, minkä vuoksi hänelle oli tehtävä suuri reisi-, lonkka- ja lantioleikkaus. Muistan vieläkin, miten Jairo huusi joka yö tuskissaan operaatiosta toipuessaan.

Vammaisuutensa vuoksi Jairo on täysin riippuvainen toisista päivittäisissä toimissaan, kuten syömisessä, pukeutumisessa ja vuoteeseen menossa. Yleensä äiti ja isä auttavat häntä. He muistuttavat Jairoa aina siitä, että vaikka hän tarvitsee jatkuvaa apua, hänen elämänsä ei riipu pelkästään toisista ihmisistä vaan myös Jumalasta.

Vanhempamme ovat Jehovan todistajia, ja he ovat lukeneet Jairolle Raamatun kertomuksia aivan pienestä pitäen. He ovat aina ymmärtäneet, että suhde Jumalaan tekee ihmisen elämästä tarkoituksellisempaa. Vaikka Jairon elämää rajoittivat hauras ruumis ja jatkuvat pakkoliikkeet, hänellä voisi olla valoisa ja varma tulevaisuudentoivo. Vanhempamme kuitenkin usein miettivät, mahtaisiko Jairo ymmärtää Raamatun opetuksia.

Kerran, kun Jairo oli vielä lapsi, isä sanoi hänelle: ”Jairo, puhuisitko minulle.” Sitten hän lisäsi: ”Pystyt siihen, jos rakastat minua!” Kun isä pyysi häntä sanomaan edes yhden sanan, Jairon silmiin tulivat  kyyneleet. Yrittäessään pukea tunteitaan sanoiksi hän onnistui tuottamaan vain epäselviä kurkkuääniä. Isästä tuntui pahalta, että hän oli saanut Jairon itkemään, mutta selvästikin tämä oli ymmärtänyt hänen sanansa. Ongelma oli se, että Jairo ei kyennyt puhumaan.

Ennen pitkää vanhempamme huomasivat, että joskus Jairo liikutteli nopeasti silmiään ja yritti siten selvästikin ilmaista ajatuksiaan ja tunteitaan. Jairo turhautui, kun toiset eivät ymmärtäneet häntä. Mutta kun isä ja äiti oppivat tulkitsemaan Jairon silmänliikkeitä ja täyttämään hänen toiveensa, hänen kasvoillaan loisti leveä hymy. Se oli hänen tapansa kiittää.

Puheterapeutti ehdotti parempaa kommunikointitapaa. Voisimme nostaa molemmat kädet ylös samalla kun esittäisimme kysymyksen, johon voisi vastata joko kyllä tai ei. Oikea käsi merkitsisi ’kyllä’, vasen käsi ’ei’. Jairo voisi kertoa toiveensa katsomalla jompaakumpaa kättä.

Jehovan todistajat järjestävät kolme kertaa vuodessa konventteja, joissa Raamattuun perustuvia puheita esitetään suurelle kuulijakunnalle. Jairo oli aina hyvin innostunut puheesta, joka pidetään kasteelle aikoville. Eräänä päivänä Jairon ollessa 16-vuotias hänen isänsä kysyi häneltä: ”Jairo, haluatko mennä kasteelle?” Nopea, päättäväinen katse isän oikeaan käteen osoitti, että hän halusi. Isä jatkoi: ”Oletko luvannut Jumalalle rukouksessa, että palvelet häntä ikuisesti?” Jälleen Jairo katsoi kiinteästi isän oikeaa kättä. Oli selvää, että hän oli jo vihkinyt elämänsä Jehovalle.

Jairon kanssa käydyt raamatulliset keskustelut osoittivat, että hän ymmärsi kristillisen kasteen merkityksen. Niinpä vuonna 2004 hänelle esitettiin hänen elämänsä tärkein kysymys: ”Oletko vihkiytynyt Jumalalle tehdäksesi hänen tahtonsa?” Jairo vastasi kysymykseen katsomalla ylöspäin. Tämä oli etukäteen sovittu merkki myöntävästä vastauksesta. Näin 17-vuotiaasta Jairosta tuli kastettu Jehovan todistaja.

Vuonna 2011 Jairo alkoi käyttää kommunikoinnissa uutta apuvälinettä, katseohjattua tietokonetta. Laite seuraa iiriksen liikkeitä, mikä mahdollistaa sen, että Jairo voi aktivoida ruudulla olevia kuvakkeita. Kuvakkeen katsominen tai silmien räpäyttäminen vastaa tietokoneen hiiren klikkausta. Kun Jairo aktivoi silmiä räpäyttämällä jonkin  häntä varten luoduista kuvakkeista, tietokoneohjelma muuntaa kirjoitetun tekstin synteettiseksi puheeksi.

Sitä mukaa kun Jairon raamatuntuntemus kasvoi, voimistui myös hänen halunsa auttaa toisia hengellisesti. Kun tutkimme viikoittain Raamattua yhdessä perheenä, Jairo usein katsoo vuoron perään minua ja tietokonettaan. Tällä tavalla hän muistuttaa minua siitä, että minun pitäisi kirjoittaa hänelle vastauksia, joita hän voi esittää seurakunnan kokouksissa, kun jotakin aihetta käsitellään kysymyksin ja vastauksin.

Kokouksessa hän etsii tietokoneruudultaan kärsivällisesti oikean kuvakkeen ja aktivoi sen, jolloin kaikki voivat kuulla laitteen tuottaman puheen. Hän on yhtä hymyä aina kun hän rohkaisee toisia seurakunnan jäseniä tällä tavoin. Alex, yksi Jairon nuorista ystävistä, toteaa: ”Minuun tekee suuren vaikutuksen se, kun kuulen Jairon esittävän ajatuksiaan jostakin Raamatun aiheesta.”

Jairo kertoo myös muille ihmisille uskonkäsityksistään käyttämällä silmiään. Hän voi esimerkiksi valita ruudultaan kuvakkeen, joka esittää puutarhaa, missä eläimet ja kaikkiin rotuihin kuuluvat ihmiset elävät rauhallisissa olosuhteissa. Kun hän aktivoi kuvakkeen, tietokone toistaa sanat: ”Raamattu antaa toivon siitä, että maasta tulee paratiisi, jossa ei ole enää sairauksia eikä kuolemaa. Ilmestys 21:4.” Jos tämä herättää kuulijan kiinnostuksen, Jairo aktivoi seuraavaksi lauseen: ”Haluaisitko tutkia Raamattua kanssani?” Iloiseksi yllätykseksemme isoisämme otti tarjouksen vastaan. Oli innostavaa nähdä, miten Jairo toisen todistajan avustuksella kertoi hänelle Raamatun opetuksista verkkaiseen tahtiin. Isoisä kastettiin Madridin aluekonventissa elokuussa 2014.

Jairon omistautuminen Jumalalle ei ole jäänyt huomaamatta hänen opettajiltaan. Rosario, eräs hänen puheterapeuteistaan, tunnusti: ”Jos joskus harkitsisin liittymistä johonkin uskontokuntaan, haluaisin olla Jehovan todistaja. Olen nähnyt, että vaikka Jairolla on monia vaikeuksia, usko on antanut hänen elämälleen todellisen tarkoituksen.”

Jairon silmät kirkastuvat joka kerta, kun luen hänelle Raamatun esittämän lupauksen: ”Rampa kiipeää kuin jalohirvi ja mykän kieli huutaa ilosta.” (Jesaja 35:6.) Aika ajoin hän on masentunut, mutta yleensä hän säilyttää myönteisyytensä. Tämä on mahdollista vain siksi, että Jairon elämä keskittyy Jumalaan ja hänen ympärillään on kristittyjä ystäviä. Hänen iloinen olemuksensa ja vahva uskonsa ovat todiste siitä, että Jehovan palveleminen tekee myös vastoinkäymisten täyttämästä elämästä elämisen arvoista.