Käsimyllyillä jyvistä jauhettiin leivän leivontaan tarvittavia jauhoja. Käsimyllyjen käyttö kuului naisten tai palvelijoiden päivittäisiin askareisiin käytännössä joka taloudessa. Niinpä jauhamisen ääni liittyi muinaisina aikoina kiinteästi arkielämään. (2. Mooseksen kirja 11:5; Jeremia 25:10.)

Egyptiläiset muinaisesineet valaisevat sitä, miten jauhaminen tapahtui. Jyvät asetettiin hieman koveralle, satulan muotoiselle vaakatasossa olevalle kivelle. Jauhaja oli polvillaan kiven edessä ja piti käsissään pienempää jauhinkiveä, jota hän liikutti edestakaisin koveran kiven pintaa vasten. Erään lähteen mukaan tällainen jauhinkivi painoi tavallisesti 2–4 kiloa. Aseena käytettynä kivi saattoi siksi olla tappava (Tuomarit 9:50–54).

Leipäjauho oli perheen hyvinvoinnille niin välttämätöntä, että Raamatussa esitetty laki kielsi ottamasta jauhinkiveä pantiksi. 5. Mooseksen kirjan 24:6:ssa sanotaan: ”Kenenkään ei tule ottaa pantiksi käsimyllyä tai sen ylempää jauhinkiveä, sillä hän ottaa pantiksi sielun [ts. elatuksen, alav.].”

Raamattu sanoo, että Jeesus on ”Isän poven edessä” (Johannes 1:18). Ilmaus viittaa Jeesuksen ja hänen Isänsä erityisen läheiseen suhteeseen ja Jeesuksen erikoisasemaan Jumalan edessä. Nämä sanat liittyvät tapaan, jota juutalaiset noudattivat aterioillaan.

Jeesuksen päivinä juutalaiset olivat pitkällään lepovuoteilla ruokapöydän ympärillä. Ruokailijan pää oli pöytään päin, ja hän nojasi tyynyyn, joka oli hänen vasemman kyynärpäänsä alla. Näin hänen oikea kätensä jäi vapaaksi. Koska ruokailijat makasivat vierekkäin vasemmalla kyljellään, ”kunkin miehen pää oli lähellä sen miehen rintaa, joka oli pitkällään hänen takanaan”, sanotaan eräässä lähteessä, ”ja siksi hänen sanottiin olevan toisen ’povella’ ”.

Perheen pään tai juhla-aterian isännän poven edessä oleminen oli erityinen kunnia tai etuoikeus. Sen vuoksi Jeesuksen viimeisen pesah-aterian aikana juuri apostoli Johannes, jota ”Jeesus rakasti”, oli Jeesuksen poven edessä. Hän saattoi siksi ”nojautua taaksepäin Jeesuksen rintaa vasten” ja esittää tälle kysymyksen. (Johannes 13:23–25; 21:20.)