Mitä oli tapahtunut? Miksi Jumala ei taistellut juutalaisten puolesta, kuten hän oli tehnyt menneisyydessä? Miksi hän ei valtuuttanut heitä käymään sotaa, jotta he olisivat voineet vapautua sorrosta? Oliko Jumalan näkemys sodasta muuttunut? Ei ollut, mutta eräs juutalaisia koskeva seikka oli muuttunut dramaattisesti. He eivät olleet ottaneet Jumalan poikaa Jeesusta vastaan Messiaana, minkä vuoksi he olivat kansakuntana menettäneet erikoissuhteensa Jumalaan. (Apostolien teot 2:36; Matteus 23:37, 38.)

Juutalainen kansakunta ja sille annettu Luvattu maa olivat siten menettäneet myös Jumalan suojeluksen. Juutalaisilla ei olisi enää koskaan perusteita väittää, että heidän sodillaan olisi Jumalan hyväksyntä tai tuki. Kuten Jeesus oli ennustanut, Jumalan hyväksynnästä koituvat siunaukset oli otettu pois Israelin lihalliselta kansakunnalta ja annettu uudelle, hengelliselle kansakunnalle, jota Raamatussa kutsutaan myöhemmin ”Jumalan Israeliksi” (Galatalaisille 6:16; Matteus 21:43). Hengellä voidelluista kristityistä koostuva seurakunta osoittautui tuoksi hengelliseksi Jumalan Israeliksi. Heille sanottiin suoraan ensimmäisellä vuosisadalla: ”Nyt [te] olette Jumalan kansa.” (1. Pietarin kirje 2:9, 10.)

Koska ensimmäisen vuosisadan kristityt olivat nyt ”Jumalan kansa”, taisteliko Jumala heidän puolestaan vapauttaakseen heidät Rooman ikeestä? Tai valtuuttiko Jumala heidät sotimaan sortajiaan vastaan? Hän ei tehnyt niin. Miksi ei? Kun on kyse Jumalan määräämästä sodankäynnistä, hän yksin päättää, milloin sellaista sotaa käydään, kuten edellisestä kirjoituksesta kävi ilmi. Se että Jumala ei taistellut ensimmäisen vuosisadan kristittyjen puolesta eikä antanut heille valtuutusta maalliseen sodankäyntiin, osoittaa selvästi, ettei tuolloin ollut hänen aikansa sotia pahuutta ja sortoa vastaan.

Jumalan muinaisten palvelijoiden tavoin ensimmäisen vuosisadan kristittyjen piti odottaa, kunnes tulisi Jumalan aika tehdä loppu pahuudesta ja sorrosta. Heillä ei ollut Jumalan valtuutusta sotia vihollisiaan vastaan omin päin. Jeesus Kristus teki tämän selväksi opetuksissaan. Sen sijaan että hän olisi käskenyt seuraajiaan käymään sotaa, hän sanoi: ”Rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä.” (Matteus 5:44.) Kun Jeesus ennusti, että Rooman armeijat hyökkäisivät Jerusalemiin, hän ei neuvonut opetuslapsiaan taistelemaan, vaan pakenemaan – ja niin he tekivät (Luukas 21:20, 21).

Lisäksi apostoli Paavali kirjoitti pyhän hengen ohjauksessa: ”Älkää itse kostako, – – sillä on kirjoitettu: ’Minun on kosto, minä olen maksava takaisin, sanoo Jehova.’ ” (Roomalaisille 12:19.) Paavali lainasi Jumalan satoja vuosia aiemmin lausumia sanoja, jotka on merkitty muistiin 3. Mooseksen  kirjan 19:18:aan ja 5. Mooseksen kirjan 32:35:een. Kuten edellisessä kirjoituksessa todettiin, yksi tapa, jolla Jumala kosti kansansa puolesta muinoin, oli se, että hän auttoi heitä käymään sotaa vihollisiaan vastaan. Paavalin sanat ovat näin ollen osoitus siitä, ettei Jumalan näkemys sodasta ollut muuttunut. Jumala piti sotaa edelleen oikeudenmukaisena keinona kostaa palvelijoidensa puolesta ja lopettaa kaikenlainen sorto ja pahuus. Mutta kuten menneisyydessäkin, Jumala yksin päätti, kuka sellaista sotaa kävisi ja milloin.

Jumala ei selvästikään valtuuttanut ensimmäisen vuosisadan kristittyjä sotimaan. Onko Jumala valtuuttanut mitään ihmisryhmää käymään sotaa tänä aikana, tai onko nyt Jumalan aika toimia ja sotia palvelijoidensa puolesta? Mikä on Jumalan näkemys sodasta nykyään? Tämän kirjoitussarjan viimeinen artikkeli vastaa näihin kysymyksiin.