1. Kuninkaiden kirja 22:1–53
22 Ja kolme vuotta he olivat alallaan, niin ettei ollut sotaa Syyrian ja Israelin välillä.
2 Ja kolmantena vuonna tapahtui, että Juudan kuningas Josafat*+ lähti Israelin kuninkaan luo.
3 Silloin Israelin kuningas sanoi palvelijoilleen: ”Tiedättekö oikeastaan, että Ramot-Gilead+ kuuluu meille? Kuitenkin me emmimme ottaa sitä Syyrian kuninkaan kädestä.”
4 Sitten hän sanoi Josafatille: ”Lähdetkö kanssani taisteluun Ramot-Gileadiin?”+ Tähän Josafat sanoi Israelin kuninkaalle: ”Minä niin kuin sinä. Minun kansani niin kuin sinun kansasi.+ Minun hevoseni niin kuin sinun hevosesi.”
5 Josafat sanoi kuitenkin edelleen Israelin kuninkaalle: ”Tiedustelehan+ ensin Jehovan sanaa.”
6 Niin Israelin kuningas kokosi profeetat,+ noin neljäsataa miestä, ja sanoi heille: ”Lähdenkö sotaan Ramot-Gileadia vastaan vai jätänkö lähtemättä?” Siihen he sanoivat: ”Lähde,+ niin Jehova* antaa sen kuninkaan käsiin.”
7 Mutta Josafat sanoi: ”Eikö täällä ole vielä joku Jehovan profeetta? Tiedustelkaamme sitten hänen kauttaan.”+
8 Siihen Israelin kuningas sanoi Josafatille: ”On vielä yksi mies, jonka kautta voi tiedustella Jehovalta,+ mutta minä totisesti vihaan häntä,+ sillä hän ei profetoi minusta hyvää vaan pahaa+ – Mikaja*, Jimlan poika.” Mutta Josafat sanoi: ”Älköön kuningas sanoko sellaista.”+
9 Niinpä Israelin kuningas kutsui erään hovivirkamiehen+ ja sanoi: ”Tuo pian Mikaja, Jimlan poika.”+
10 Israelin kuningas ja Josafat, Juudan kuningas, istuivat nyt kumpikin valtaistuimellaan asuunsa pukeutuneina+ puimatantereella Samarian portin sisäänkäynnin luona, ja kaikki profeetat toimivat profeettoina heidän edessään.+
11 Sitten Sidkia, Kenaanan poika, teki itselleen rautasarvet ja sanoi: ”Näin on Jehova sanonut:+ ’Näillä sinä pusket syyrialaisia, kunnes hävität heidät perin pohjin.’”+
12 Ja kaikki muut profeetat profetoivat samoin sanoen: ”Mene ylös Ramot-Gileadiin, ja olkoon sinulla menestys, ja Jehova antaa sen varmasti kuninkaan käsiin.”+
13 Ja sanansaattaja, joka oli mennyt kutsumaan Mikajaa, puhui hänelle sanoen: ”Katsohan! Profeetat lupaavat yhdestä suusta* hyvää kuninkaalle. Pyydän, tulkoon sinunkin sanastasi sellainen sana kuin jonkun heistä, ja sinun on puhuttava hyvää.”+
14 Mutta Mikaja sanoi: ”Niin totta kuin Jehova elää,+ minkä Jehova minulle sanoo, sen minä puhun.”+
15 Sitten hän tuli kuninkaan luo ja kuningas sanoi hänelle: ”Mikaja, lähdemmekö sotaan Ramot-Gileadiin vai jätämmekö lähtemättä?” Hän sanoi hänelle heti: ”Lähde, ja olkoon sinulla menestys, ja Jehova antaa sen varmasti kuninkaan käsiin.”+
16 Siihen kuningas sanoi hänelle: ”Kuinka monta kertaa minun on vannotettava sinua, ettet puhuisi minulle muuta kuin totuutta Jehovan nimessä?”+
17 Niin hän sanoi: ”Minä totisesti näen kaikki israelilaiset hajallaan+ vuorilla kuin lampaat, joilla ei ole paimenta.+ Ja Jehova sanoi edelleen: ’Näillä ei ole isäntiä*. Menkööt he kukin rauhassa takaisin kotiinsa.’”+
18 Silloin Israelin kuningas sanoi Josafatille: ”Enkö sanonut sinulle: ’Hän ei profetoi minusta hyvää vaan pahaa’?”+
19 Ja hän sanoi edelleen: ”Kuule sen tähden Jehovan sana:+ Minä totisesti näen Jehovan istuvan valtaistuimellaan+ ja kaiken taivaiden armeijan seisovan hänen vierellään, hänen oikealla ja vasemmalla puolellaan.+
20 Ja Jehova sanoi: ’Kuka viekoittelee Ahabin, niin että hän menisi ja kaatuisi Ramot-Gileadissa?’ Ja yksi sanoi yhtä, ja toinen sanoi toista.+
21 Lopulta eräs henki+ tuli esiin ja asettui seisomaan Jehovan eteen ja sanoi: ’Minä viekoittelen hänet.’ Siihen Jehova sanoi hänelle: ’Millä tavoin?’+
22 Tähän hän sanoi: ’Minä lähden, ja minusta on tuleva petollinen henki kaikkien hänen profeettojensa suuhun.’+ Silloin hän sanoi: ’Sinä siis viekoittelet häntä, ja sinä myös onnistut.+ Mene ja tee niin.’+
23 Ja nyt, katso, Jehova on pannut petollisen hengen kaikkien näiden profeettojesi suuhun,+ mutta Jehova itse on puhunut sinun osaksesi onnettomuutta.”+
24 Sidkia, Kenaanan poika, tuli nyt esiin ja löi Mikajaa poskelle+ ja sanoi: ”Mitähän tietä Jehovan henki on siirtynyt minusta puhumaan sinun kanssasi?”+
25 Siihen Mikaja sanoi: ”Katso! Sen näet sinä päivänä, jona astut sisimpään+ kammioon piiloutuaksesi.”+
26 Silloin Israelin kuningas sanoi: ”Ota Mikaja ja vie hänet takaisin Amonin, kaupungin päällikön, ja Joasin, kuninkaan pojan, luo.+
27 Ja sinun on sanottava: ’Näin on kuningas sanonut:+ ”Pankaa tämä pidätettyjen taloon+ ja ravitkaa häntä supistetulla leipäannoksella+ ja supistetulla vesiannoksella, kunnes tulen rauhassa.”’”+
28 Silloin Mikaja sanoi: ”Jos ylipäätään palaat rauhassa, ei Jehova ole puhunut minun kanssani.”*+ Ja hän lisäsi: ”Kuulkaa, kaikki kansat.”+
29 Ja Israelin kuningas ja Josafat, Juudan kuningas, lähtivät ylös Ramot-Gileadiin.+
30 Tällöin Israelin kuningas sanoi Josafatille: ”Täytyypä pukeutua tuntemattomaksi ja lähteä* taisteluun,+ mutta pane sinä omat vaatteet yllesi.”+ Niinpä Israelin kuningas pukeutui tuntemattomaksi+ ja lähti taisteluun.+
31 Syyrian kuningas taas oli käskenyt kolmeakymmentäkahta vaunujensa päällikköä+ sanoen: ”Ette saa taistella pienten ettekä suurten kanssa, vaan ainoastaan Israelin kuninkaan kanssa.”+
32 Ja tapahtui, että heti kun vaunujen päälliköt näkivät Josafatin, sanoivat he itsekseen: ”Tuo on varmaankin Israelin kuningas.”+ Niin he kääntyivät sivuun taistelemaan häntä vastaan, ja Josafat alkoi huutaa apua.+
33 Ja tapahtui, että kun vaunujen päälliköt näkivät, ettei hän ollut Israelin kuningas, he palasivat heti seuraamasta häntä.+
34 Ja muuan mies jännitti jousen sattumanvaraisesti, mutta osuikin Israelin kuningasta lisävarusteiden ja panssaripaidan väliin, niin että tämä sanoi vaununajajalleen:+ ”Käännä kätesi ja vie minut pois leiristä, sillä olen pahoin haavoittunut.”
35 Ja taistelu kävi yhä kiivaammaksi sinä päivänä, ja kuningasta täytyi pitää pystyssä vaunuissa syyrialaisten edessä, ja illalla hän lopulta kuoli,+ ja haavasta vuoti verta sotavaunujen sisään.+
36 Ja auringon laskiessa alkoi kautta leirin kiiriä raikuva huuto*, joka kuulutti: ”Jokainen kaupunkiinsa ja jokainen maalleen!”+
37 Näin kuningas kuoli. Kun kuningas tuotiin* Samariaan, niin hänet haudattiin Samariaan.+
38 Ja sotavaunuja alettiin huuhtoa Samarianlammikolla, ja koirat nuoleskelivat hänen vertaan+ (ja portot peseytyivät siellä) sen Jehovan sanan mukaan, jonka hän oli puhunut.+
39 Mitä muuta sanottavaa on Ahabista ja kaikesta, mitä hän teki, ja norsunluutalosta,+ jonka hän rakensi, ja kaikista niistä kaupungeista, jotka hän rakensi, eikö se ole kirjoitettu Israelin kuninkaiden päiviä koskevien asioiden kirjaan?+
40 Lopulta Ahab meni lepoon esi-isiensä luo,+ ja hänen poikansa Ahasja*+ alkoi hallita hänen sijastaan.
41 Mutta Josafat,+ Asan poika, oli tullut Juudan kuninkaaksi Israelin kuninkaan Ahabin neljäntenä vuonna.
42 Josafat oli kolmekymmentäviisivuotias alkaessaan hallita, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentäviisi vuotta, ja hänen äitinsä oli nimeltään Asuba, Silhin tytär.
43 Ja hän vaelsi kaikkea isänsä Asan tietä. Tekemällä sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä,+ hän ei poikennut siltä. Uhrikukkulat vain eivät hävinneet*. Kansa uhrasi ja suitsutti edelleen uhrisavua uhrikukkuloilla.+
44 Ja Josafat säilytti rauhalliset suhteet Israelin kuninkaan kanssa.+
45 Mitä muuta sanottavaa on Josafatista ja siitä mahtavuudesta, jolla hän toimi, ja siitä, kuinka hän soti, eikö se ole kirjoitettu Juudan kuninkaiden päiviä koskevien asioiden kirjaan?+
46 Ja loput miespuolisista temppeliprostituoiduista,+ jotka olivat jääneet jäljelle hänen isänsä Asan päivinä, hän toimitti pois maasta.+
47 Edomissa+ sitä vastoin ei ollut kuningasta; valtuutettu oli kuninkaana.+
48 Josafat teetti muuten Tarsisin-laivoja,+ joiden piti kulkea Ofiriin kultaa noutamaan, mutta ne eivät kulkeneet, koska laivat haaksirikkoutuivat Esjon-Geberissä.+
49 Silloin Ahasja, Ahabin poika, sanoi Josafatille: ”Anna minun palvelijoitteni kulkea sinun palvelijoittesi kanssa laivoissa”, mutta Josafat ei suostunut.+
50 Lopulta Josafat meni lepoon esi-isiensä luo,+ ja hänet haudattiin esi-isiensä pariin hänen esi-isänsä Daavidin kaupunkiin,+ ja hänen poikansa Joram+ alkoi hallita hänen sijastaan.
51 Ahasja,+ Ahabin poika, tuli puolestaan Israelin kuninkaaksi Samariassa Juudan kuninkaan Josafatin seitsemäntenätoista vuonna, ja hän hallitsi Israelia kaksi vuotta.
52 Ja hän teki sitä, mikä oli pahaa+ Jehovan silmissä, ja vaelsi isänsä+ tietä ja äitinsä+ tietä ja Jerobeamin, Nebatin pojan, tietä,+ hänen joka oli saattanut Israelin tekemään syntiä.+
53 Ja hän palveli Baalia+ ja kumarsi häntä ja loukkasi+ Jehovaa, Israelin Jumalaa, aivan niin kuin hänen isänsä oli tehnyt.
Alaviitteet
^ Merk. ’Jehova on tuomari’. Hepr. Jehō·ša·fatʹ.
^ Yksi niistä 134 kohdasta, joissa soferit muuttivat nimen JHWH sanaksi ʼAdo·najʹ. Ks. liite 1B.
^ Merk. ’Kuka on Jehovan kaltainen?’ Hepr. Mi·khaʹjehu.
^ Tai ”yksimielisesti”.
^ Tai ”herraa”. Hepr. ʼado·nimʹ, sanan ʼa·dōnʹ mon. osoittamassa ylhäisyyttä.
^ ”Täytyypä pukeutua tuntemattomaksi ja lähteä”. Hepreassa nämä verbit ovat infinitivus absolutus -muodossa, persoonattomia ja ajan suhteen epämääräisiä. TLXXSy: ”Verhoan itseni täysin ja lähden”; Vg: ”Ota sotavarusteet ja lähde”.
^ ”kiiriä raikuva huuto”. Tai ”kiertää kuuluttaja”, LXX:n mukaisesti.
^ ”hänet tuotiin”, Vg; MSy: ”hän tuli”; LXX: ”he tulivat”.
^ Merk. ’Jehova on tarttunut’. Hepr. ʼAḥaz·jaʹhu.
^ ”eivät hävinneet”, M; LXXSyVg: ”[uhrikukkuloita] hän ei poistanut”.
