2. Aikakirja 29:1–36

29  Hiskia*+ tuli kuninkaaksi kahdenkymmenenviiden vuoden ikäisenä, ja hän hallitsi Jerusalemissa kaksikymmentäyhdeksän vuotta. Ja hänen äitinsä oli nimeltään Abia, Sakarjan tytär.+  Ja hän teki sitä, mikä oli oikein Jehovan silmissä,+ aivan niin kuin hänen esi-isänsä Daavid oli tehnyt.+  Ensimmäisenä hallitusvuotenaan, ensimmäisessä kuussa, hän itse avasi Jehovan huoneen ovet ja alkoi korjata niitä.+  Sitten hän toi papit ja leeviläiset ja kokosi heidät idänpuoleiselle aukiolle.+  Ja hän sanoi heille: ”Kuunnelkaa minua, te leeviläiset. Pyhittäytykää+ nyt ja pyhittäkää Jehovan, esi-isienne Jumalan, huone ja viekää pois pyhästä paikasta se, mikä on epäpuhdasta.+  Sillä isämme ovat toimineet uskottomasti+ ja tehneet sitä, mikä oli pahaa Jehovan, meidän Jumalamme, silmissä,+ niin että he hylkäsivät hänet+ ja käänsivät kasvonsa pois Jehovan tabernaakkelista+ ja käänsivät sille selkänsä.  He sulkivat myös eteishallin ovet+ ja pitivät lamput sammutettuina+ eivätkä polttaneet suitsuketta+ eivätkä uhranneet polttoteurasuhria pyhässä paikassa Israelin Jumalalle.+  Ja Jehovan närkästys+ kohtasi Juudaa ja Jerusalemia, niin että hän teki ne kavahdettavaksi,+ hämmästeltäväksi+ ja viheltämisen aiheeksi,+ niin kuin näette omin silmin.  Ja katso, esi-isämme kaatuivat miekkaan,+ ja poikamme ja tyttäremme ja vaimomme olivat vankeudessa tämän vuoksi.+ 10  Liiton+ tekeminen Jehovan, Israelin Jumalan, kanssa on nyt lähellä sydäntäni, jotta hänen suuttumuksensa hehku väistyisi meistä. 11  Älkää nyt, poikani, antautuko lepäämään,+ sillä teidät Jehova on valinnut seisomaan edessään palvelemassa häntä+ ja pysymään hänen palvelijoinaan+ ja uhrisavun suitsuttajina.”+ 12  Silloin nousivat leeviläiset:+ kehatilaisten+ pojista Mahat, Amasain poika, ja Joel, Asarjan poika, ja Merarin+ pojista Kis, Abdin poika, ja Asarja, Jehallelelin poika, ja gersonilaisista+ Joah, Simman poika, ja Eeden, Joahin poika, 13  ja Elisafanin+ pojista Simrii ja Jeuel, ja Asafin+ pojista Sakarja ja Mattanja, 14  ja Hemanin+ pojista Jehiel ja Simei, ja Jedutunin+ pojista Semaja ja Ussiel. 15  Sitten he kokosivat veljensä ja pyhittäytyivät+ ja tulivat Jehovan sanoihin+ perustuvan kuninkaan käskyn mukaisesti puhdistamaan+ Jehovan huonetta. 16  Papit tulivat sitten sisälle Jehovan huoneeseen puhdistamaan sitä ja toivat Jehovan huoneen esipihalle+ kaiken Jehovan temppelistä löytämänsä epäpuhtauden. Leeviläiset puolestaan ottivat sen vastaan viedäkseen sen ulkopuolelle Kidronin purolaaksoon.+ 17  Niin he aloittivat pyhittämisen ensimmäisen kuun ensimmäisenä päivänä, ja kuukauden kahdeksantena päivänä he tulivat Jehovan eteishalliin,+ joten he pyhittivät Jehovan huoneen kahdeksassa päivässä, ja ensimmäisen+ kuun kuudentenatoista päivänä he lopettivat. 18  Sen jälkeen he tulivat sisälle kuningas Hiskian luo ja sanoivat: ”Me olemme puhdistaneet koko Jehovan huoneen, polttouhrialttarin+ ja kaikki sen välineet+ ja kerrosleipäpöydän+ ja kaikki sen välineet.+ 19  Ja kaikki välineet,+ jotka kuningas Ahas+ hallituskaudellaan poisti käytöstä uskottomuudessaan,*+ me olemme kunnostaneet ja olemme pyhittäneet+ ne, ja katso, ne ovat Jehovan alttarin edessä.” 20  Niin kuningas Hiskia+ nousi varhain+ ja ryhtyi kokoamaan kaupungin ruhtinaita+ ja meni sitten ylös Jehovan huoneeseen. 21  Ja he toivat seitsemän sonnia+ ja seitsemän pässiä ja seitsemän uroskaritsaa ja seitsemän vuohipukkia syntiuhriksi+ valtakunnan ja pyhäkön ja Juudan puolesta. Silloin hän käski Aaronin poikien, pappien,+ uhrata ne Jehovan alttarilla. 22  Niinpä he teurastivat+ naudat, ja papit ottivat veren+ ja vihmoivat+ sen alttarille, minkä jälkeen he teurastivat pässit+ ja vihmoivat veren+ alttarille, ja he teurastivat uroskaritsat ja vihmoivat veren alttarille. 23  Sitten he toivat syntiuhrin vuohipukit+ kuninkaan ja seurakunnan eteen ja laskivat kätensä niiden päälle.+ 24  Sen jälkeen papit teurastivat ne ja toivat niiden veren syntiuhriksi alttarille toimittaakseen sovituksen koko Israelille,+ sillä kuningas oli sanonut, että polttouhrin ja syntiuhrin tuli+ olla koko Israelin+ puolesta. 25  Samalla hän oli asettanut leeviläiset+ Jehovan huoneen luo symbaaleineen,+ kielisoittimineen+ ja harppuineen+ Daavidin+ ja kuninkaan näkyjennäkijän Gadin+ ja profeetta Natanin+ käskyn mukaan, sillä käsky tuli Jehovalta hänen profeettojensa välityksellä.+ 26  Niin leeviläiset seisoivat käsissään Daavidin soittimet+ ja papit käsissään trumpetit.+ 27  Sitten Hiskia käski uhrata polttoteurasuhrin alttarilla, ja sillä hetkellä kun polttouhri alkoi, alkoi Jehovan laulu+ ja aloittivat myös trumpetit Israelin kuninkaan Daavidin soittimien johdolla. 28  Ja koko seurakunta* kumartui+ laulun kaikuessa+ ja trumpettien raikuessa – kaikki tämä jatkui, kunnes polttouhri oli toimitettu. 29  Ja heti kun he lopettivat sen uhraamisen, kuningas ja kaikki, jotka olivat hänen kanssaan, kumartuivat syvään ja heittäytyivät maahan.+ 30  Sitten kuningas Hiskia ja ruhtinaat+ käskivät leeviläisiä ylistämään Jehovaa Daavidin+ ja näkyjennäkijä Asafin+ sanoin. Niin he alkoivat ylistää iloiten+ ja jatkoivat kumartuen ja maahan heittäytyen.+ 31  Lopulta Hiskia sanoi vastaukseksi: ”Nyt te olette täyttäneet+ kätenne vallalla Jehovan hyväksi. Astukaa esiin ja tuokaa teurasuhreja+ ja kiitosteurasuhreja+ Jehovan huoneeseen.” Ja seurakunta alkoi tuoda teurasuhreja ja kiitosteurasuhreja ja lisäksi jokainen altissydäminen polttouhreja.+ 32  Ja seurakunnan tuomien polttouhrien määräksi tuli seitsemänkymmentä nautaa, sata pässiä, kaksisataa uroskaritsaa – nämä kaikki polttouhriksi Jehovalle –+ 33  ja lisäksi pyhät uhrit: kuusisataa nautaa ja katraasta kolmetuhatta. 34  Pappeja+ oli kuitenkin liian vähän, eivätkä he voineet nylkeä kaikkia polttouhreja.+ Niinpä heidän veljensä+ leeviläiset auttoivat heitä, kunnes työ oli saatettu päätökseen+ ja kunnes papit voivat pyhittäytyä,+ sillä leeviläiset olivat pyhittäytymiseen sydämeltään rehdimpiä+ kuin papit. 35  Ja myös polttouhreja+ oli suuret määrät, samoin yhteysteurasuhrien+ rasvapaloja+ ja juomauhreja+ polttouhreja varten. Näin järjestettiin+ Jehovan huoneen palvelus. 36  Niinpä Hiskia ja koko kansa iloitsivat siitä, että tosi Jumala oli tehnyt valmisteluja kansaa varten,+ sillä tämä oli tapahtunut äkkiä.+

Alaviitteet

Ks. 2Ku 20:10, alav.
”uskottomuudessaan”, M; kreik. a·po·sta·siʹai ’luopumus’, verbistä a·fiʹstē·mi ’astua pois jostakin’; substantiivi sisältää ajatuksen hylkäämisestä, luopumisesta tai kapinasta. Ks. Jos 22:22: ”kapinamielessä”, alav., Ap 21:21, alav. ja 2Te 2:3: ”luopumus”, alav.
seurakunta”. Hepr. haq·qa·halʹ; kreik. ek·klē·siʹa.