1. Aikakirja 11:1–47

  • Koko Israel voitelee Daavidin kuninkaaksi (1–3)

  • Daavid valloittaa Siionin (4–9)

  • Daavidin voimakkaat soturit (10–47)

11  Aikanaan kaikki israelilaiset kokoontuivat Daavidin luo Hebroniin+ ja sanoivat: ”Me olemme sinun luutasi ja lihaasi.*+  Aiemmin kun Saul oli kuninkaana, juuri sinä johdit Israelia sotaretkillä.*+ Jumalasi Jehova sanoi sinulle: ’Sinä tulet paimentamaan kansaani Israelia, ja sinusta tulee kansani Israelin johtaja.’”+  Niin kaikki Israelin vanhimmat tulivat kuningas Daavidin luo Hebroniin, ja hän teki heidän kanssaan siellä liiton Jehovan edessä. Sitten he voitelivat Daavidin Israelin kuninkaaksi,+ niin kuin Jehova oli sanonut Samuelin välityksellä.+  Myöhemmin Daavid ja koko Israel lähtivät Jerusalemiin eli Jebusiin,+ jossa jebusilaiset+ asuivat.  Jebusin asukkaat pilkkasivat Daavidia: ”Tänne sinä et ikinä pääse!”+ Daavid kuitenkin valloitti Siionin+ linnoituksen, jota kutsutaan nykyään Daavidin kaupungiksi.+  Niin Daavid sanoi: ”Siitä, joka ensimmäisenä hyökkää jebusilaisia vastaan, tulee päällikkö* ja ruhtinas.” Serujan poika Joab+ nousi sinne ensimmäisenä, ja hänestä tuli päällikkö.  Sitten Daavid asettui asumaan linnoitukseen, ja siksi se nimettiin Daavidin kaupungiksi.  Hän alkoi rakentaa kaupunkia joka suunnalla, Vallista* ympäröiville alueille, ja Joab kunnosti muun osan kaupunkia.  Näin Daavid tuli yhä mahtavammaksi,+ ja armeijoiden Jehova oli hänen kanssaan. 10  Nämä ovat Daavidin voimakkaiden soturien päälliköt, jotka koko Israelin kanssa antoivat vahvan tuen hänen kuninkuudelleen voidakseen tehdä hänestä kuninkaan, niin kuin Jehova oli sanonut Israelista.+ 11  Tämä on luettelo Daavidin voimakkaista sotureista: Jasobeam,+ hakmonilaisen poika, kolmen voimakkaan soturin päällikkö.+ Kerran hän tappoi keihäällään 300 miestä.+ 12  Seuraavana oli Eleasar,+ ahohilaisen+ Dodon poika. Hän oli yksi niistä kolmesta voimakkaasta soturista. 13  Hän oli Daavidin mukana Pas-Dammimissa,+ jonne filistealaiset olivat kokoontuneet sotimaan. Siellä oli pelto täynnä ohraa. Miehet olivat paenneet filistealaisia, 14  mutta hän asettui keskelle peltoa, puolusti sitä ja löi filistealaisia kuoliaaksi, niin että Jehova sai aikaan suuren voiton.*+ 15  30 päälliköstä kolme laskeutui kalliolle, Daavidin luo Adullamin luolalle,+ filistealaisten armeijan ollessa leiriytyneenä Refaiminlaaksossa.*+ 16  Daavid oli silloin kalliolinnoituksessaan, ja filistealaisten varuskunta oli Betlehemissä. 17  Sitten Daavid halusi vettä ja sanoi: ”Saisinpa juoda vettä siitä vesisäiliöstä, joka on Betlehemin+ portilla!” 18  Silloin ne kolme tunkeutuivat filistealaisten leiriin, nostivat vettä vesisäiliöstä, joka on Betlehemin portilla, ja toivat sen Daavidille. Hän ei kuitenkaan suostunut juomaan sitä vaan vuodatti sen maahan Jehovan eteen. 19  Hän sanoi: ”Kun katson asiaa Jumalani näkökannalta, minusta on mahdotonta ajatella, että tekisin niin! Joisinko minä näiden miesten verta, jotka vaaransivat elämänsä?+ Hehän olivat vaarassa menettää elämänsä hakiessaan vettä.” Näin hän kieltäytyi juomasta sitä. Tällaisia tekoja hänen kolme voimakasta soturiaan tekivät. 20  Abisaista,+ Joabin+ veljestä, tuli toisen kolmesta soturista koostuvan ryhmän päällikkö. Hän tappoi keihäällään 300 miestä, ja hän oli yhtä kuuluisa kuin kolme ensimmäistä soturia.+ 21  Hän oli toisessa kolmen soturin ryhmässä huomattavampi kuin kaksi muuta, ja hän oli heidän päällikkönsä. Hän ei kuitenkaan vetänyt vertoja kolmelle ensimmäiselle. 22  Benaja,+ Jehojadan poika, oli rohkea mies,* joka teki monia urotöitä Kabseelissa.+ Hän löi kuoliaaksi Moabista olevan Arielin kaksi poikaa, ja hän laskeutui vesikuoppaan lumisateisena päivänä ja tappoi leijonan.+ 23  Hän myös löi kuoliaaksi poikkeuksellisen kookkaan, viisi kyynärää* pitkän+ egyptiläisen miehen. Vaikka egyptiläisellä oli kädessään keihäs, joka oli kuin kangaspuiden tukki,+ hän meni egyptiläistä vastaan mukanaan sauva, tempaisi keihään hänen kädestään ja tappoi hänet hänen omalla keihäällään.+ 24  Tällaisia tekoja Jehojadan poika Benaja teki, ja hän oli yhtä kuuluisa kuin ne kolme voimakasta soturia. 25  Vaikka hän oli huomattavampi kuin ne 30, hän ei vetänyt vertoja kolmelle ensimmäiselle.+ Daavid nimitti hänet kuitenkin henkivartiostonsa päälliköksi. 26  Sotajoukkojen voimakkaita sotureita olivat Joabin veli Asael,+ betlehemiläisen Dodon poika Elhanan,+ 27  harorilainen Sammot, pelonilainen Heles, 28  tekoalaisen Ikkesin poika Ira,+ anatotilainen Abieser,+ 29  husalainen Sibbekai,+ ahohilainen Ilai, 30  netofalainen Mahrai,+ netofalaisen Baanaan poika Heled,+ 31  benjaminilaisten+ Gibeasta olevan Ribain poika Itai, piratonilainen Benaja, 32  Hurai Gaasin+ jokilaaksoista,* arabalainen Abiel, 33  baharumilainen Asmavet, saalbonilainen Eljahba, 34  gisonilaisen Hasemin pojat, hararilaisen Sagen poika Jonatan, 35  hararilaisen Sakarin poika Ahiam, Urin poika Elifal, 36  mekeralainen Hefer, pelonilainen Ahia, 37  karmelilainen Hesro, Esbain poika Naarai, 38  Natanin veli Joel, Hagrin poika Mibhar, 39  ammonilainen Selek, beerotilainen Nahrai, joka oli Serujan pojan Joabin aseenkantaja, 40  jitriläinen Ira, jitriläinen Gareb, 41  heettiläinen Uuria,+ Ahlain poika Sabad, 42  ruubenilaisen Siisan poika Adina, ruubenilaisten päämies, jonka kanssa oli 30, 43  Maakan poika Hanan, mitniläinen Josafat, 44  astarotilainen Ussija, aroerilaisen Hotamin pojat Sama ja Jeiel, 45  Simriin poika Jediael ja hänen veljensä tisiläinen Joha, 46  mahavilainen Eliel, Elnaamin pojat Jeribai ja Josavja, moabilainen Jitma, 47  Eliel, Obed ja mesobalainen Jaasiel.

Alaviitteet

Tai ”sinun verisukulaisiasi”.
Kirjaim. ”veit Israelin ulos ja toit sisään”.
Kirjaim. ”pää”.
Tai ”Millosta”. Heprean sana tarkoittaa ’täytettä’.
Tai ”pelastuksen”.
Tai ”Refaimin alatasangolla”.
Kirjaim. ”urhoollisen miehen poika”.
Noin 2,2 m. Ks. liite B14.