2. Aikakirja 21:1–20

21  Lopulta Josafat meni lepoon esi-isiensä luo, ja hänet haudattiin heidän viereensä Daavidin kaupunkiin. Hänen pojastaan Joramista tuli kuningas hänen tilalleen.+  Joramin veljet, Josafatin pojat, olivat Asarja, Jehiel, Sakarja, Asarja, Mikael ja Sefatja. He kaikki olivat Israelin kuninkaan Josafatin poikia.  Heidän isänsä oli antanut heille monia lahjoja – hopeaa, kultaa ja arvoesineitä sekä Juudan linnoitettuja kaupunkeja+ – mutta valtakunnan hän antoi Joramille,+ sillä tämä oli esikoinen.  Kun Joram oli ottanut isänsä valtakunnan hallintaansa, hän vahvisti asemaansa tappamalla miekalla kaikki veljensä+ ja muutamia Israelin ruhtinaita.  Joram oli 32-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kahdeksan vuotta.+  Hän toimi samalla tavalla kuin Israelin kuninkaat,+ aivan niin kuin Ahabin sukuun kuuluvat olivat tehneet, sillä Ahabin tyttärestä oli tullut hänen vaimonsa.+ Joram teki sitä, mikä oli pahaa Jehovan silmissä.  Jehova ei kuitenkaan halunnut hävittää Daavidin sukua, koska hän oli tehnyt liiton Daavidin kanssa+ ja luvannut, että antaa lampun* hänelle ja hänen pojilleen ikuisiksi ajoiksi.+  Joramin aikana Edom kapinoi Juudaa vastaan+ ja asetti oman kuninkaansa.+  Silloin Joram siirtyi sinne päälliköidensä kanssa kaikkine vaunuineen. Hän nousi yöllä ja kukisti edomilaiset, jotka piirittivät häntä ja vaunujoukkojen päälliköitä. 10  Edom on kuitenkin kapinoinut Juudaa vastaan tähän päivään saakka. Myös Libna+ nousi siihen aikaan kapinaan Joramia vastaan, koska tämä oli hylännyt esi-isiensä Jumalan Jehovan.+ 11  Lisäksi Joram teki uhripaikkoja+ Juudan vuorille, jotta hän saisi Jerusalemin asukkaat olemaan uskottomia Jumalalle,* ja hän johti Juudan harhaan. 12  Lopulta Joramille tuli profeetta Elialta+ kirje, jossa sanottiin: ”Näin sanoo Jehova, esi-isäsi Daavidin Jumala: ’Sinä et ole toiminut samalla tavalla kuin isäsi Josafat+ tai Juudan kuningas Asa.+ 13  Sen sijaan sinä toimit samalla tavalla kuin Israelin kuninkaat+ ja saat Juudan ja Jerusalemin asukkaat olemaan uskottomia Jumalalle*+ samalla tavalla kuin Ahabin suku.+ Sinä jopa tapoit omat veljesi,+ isäsi pojat, jotka olivat parempia kuin sinä. 14  Siksi Jehova antaa ankaran iskun kansallesi, pojillesi, vaimoillesi ja koko omaisuudellesi. 15  Sinulla tulee olemaan monia sairauksia, myös suolistosairaus, kunnes sisuksesi tulevat ulos päivästä toiseen jatkuvan sairauden vuoksi.’” 16  Sitten Jehova nostatti+ Joramia vastaan filistealaiset+ ja etiopialaisten lähellä asuvat arabit.*+ 17  Niin he hyökkäsivät Juudaan, tunkeutuivat sinne ja ottivat kaiken omaisuuden, jonka löysivät kuninkaan palatsista,+ sekä hänen poikansa ja vaimonsa. Hänelle jäi vain hänen nuorin poikansa Jehoahas.*+ 18  Kaiken tämän jälkeen Jehova löi häntä parantumattomalla suolistosairaudella.+ 19  Myöhemmin, kun oli kulunut kaksi täyttä vuotta, hänen sisuksensa tulivat ulos hänen sairautensa vuoksi, ja hän kuoli sen aiheuttamiin koviin tuskiin. Hänen kansansa ei sytyttänyt hänen kunniakseen tulta, kuten hänen esi-isilleen oli sytytetty.+ 20  Hän oli 32-vuotias tullessaan kuninkaaksi, ja hän hallitsi Jerusalemissa kahdeksan vuotta. Kukaan ei kaivannut häntä, kun hän kuoli. Hänet haudattiin Daavidin kaupunkiin+ mutta ei kuninkaiden hautapaikkoihin.+

Alaviitteet

Ts. jälkeläisen.
Tai ”syyllistymään hengelliseen prostituutioon”.
Tai ”syyllistymään hengelliseen prostituutioon”.
Tai ”filistealaisten hengen ja etiopialaisten lähellä asuvien arabien hengen”.
Jehoahasista käytetään myös nimeä Ahasja.