Heprealaisille 12:1–29

  • Jeesus, uskomme täydellistäjä (1–3)

    • Suuri pilvi todistajia (1)

  • Älä väheksy Jehovalta tulevaa kuritusta (4–11)

  • Tehkää suoria polkuja jaloillenne (12–17)

  • Taivaallisen Jerusalemin lähestyminen (18–29)

12  Koska meillä siis on ympärillämme näin suuri pilvi todistajia, meidänkin tulee heittää pois jokainen paino ja meidät helposti kietova synti+ ja juosta kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu,+  samalla kun katsomme kiinteästi uskomme pääedustajaan ja täydellistäjään,* Jeesukseen.+ Sen ilon vuoksi, joka oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun* ja halveksi häpeää, ja hän on istunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.+  Ajatelkaa tosiaan tarkoin häntä, joka on kestänyt syntisten vihamielistä puhetta,+ joka on heidän omien etujensa vastaista, jottette väsyisi ja antaisi periksi.*+  Taistelussanne tätä syntiä vastaan te ette ole vielä koskaan vastarintaa tehdessänne joutuneet menemään niin pitkälle, että verenne olisi vuodatettu.  Te olette kokonaan unohtaneet kehotuksen, jossa teitä puhutellaan poikina: ”Poikani, älä väheksy Jehovalta* tulevaa kuritusta* äläkä lannistu, kun hän ojentaa sinua,  sillä Jehova* kurittaa niitä, joita hän rakastaa. Oikeastaan hän ruoskii* jokaista, jonka hän hyväksyy pojakseen.”+  Teidän on kestettävä, koska se kuuluu valmennukseenne.* Jumala kohtelee teitä poikinaan.+ Onko sellaista poikaa, jota isä ei kurittaisi?+  Mutta jos te kaikki ette olisi saaneet tällaista kuritusta, te olisitte aviottomia lapsia ettekä poikia.  Lisäksi ihmisisämme* kurittivat meitä, ja me kunnioitimme heitä. Eikö meidän vielä halukkaammin tulisi alistua hengellisen elämämme Isän alaisuuteen ja elää?+ 10  He kurittivat meitä lyhyttä aikaa varten sen mukaan, mikä heistä näytti hyvältä, mutta hän kurittaa meitä meidän hyödyksemme, jotta voisimme olla osallisia hänen pyhyydestään.+ 11  Mikään kuritus ei tosin sitä saataessa tunnu ilahduttavalta vaan tuskalliselta, mutta jälkeenpäin se tuottaa sen avulla valmennetuille hedelmänä rauhaa: se saa heidät tekemään sitä, mikä on oikein.* 12  Vahvistakaa siksi veltot kädet ja voimattomat polvet+ 13  ja tehkää jatkuvasti suoria polkuja jaloillenne,+ jotta se, mikä on vahingoittunut, ei menisi sijoiltaan vaan pikemminkin paranisi. 14  Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa+ ja pyhitykseen,*+ jota ilman kukaan ei tule näkemään Herraa. 15  Varokaa tarkkaan,* ettei kukaan jää ilman Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä,* niin ettei mikään myrkyllinen juuri verso ja aiheuta ongelmia ja etteivät monet saastu siitä.+ 16  Varokaa, ettei keskuudessanne ole ketään, joka harjoittaa seksuaalista moraalittomuutta,* eikä ketään, joka ei arvosta pyhiä asioita, sellaista kuin Esau, joka antoi pois esikoisoikeutensa yhden aterian vastineeksi.+ 17  Tehän tiedätte, että kun hän jälkeenpäin halusi periä siunauksen, hänet hylättiin, sillä vaikka hän yritti hartaasti kyynelin saada aikaan mielenmuutoksen,*+ se oli turhaa.* 18  Te näet ette ole lähestyneet sitä, mitä voidaan tunnustella+ ja mikä on sytytetty palamaan,+ ette tummaa pilveä, sankkaa pimeyttä ja myrskyä+ 19  ettekä trumpetin raikuvaa ääntä+ ja sanojen ääntä,+ jonka kuultuaan ihmiset anoivat, ettei heille puhuttaisi enempää.+ 20  He eivät nimittäin kestäneet tätä käskyä: ”Vaikka vain eläin koskisi vuorta, sekin on kivitettävä.”+ 21  Tuo näytelmä oli myös niin pelottava, että Mooses sanoi: ”Minä pelkään ja vapisen.”+ 22  Te olette sitä vastoin lähestyneet Siioninvuorta+ ja elävän Jumalan kaupunkia, taivaallista Jerusalemia,+ ja myriadeja* enkeleitä 23  heidän yleiskokouksessaan+ ja taivaassa kirjattujen esikoisten seurakuntaa ja Jumalaa, kaikkien Tuomaria,+ ja täydellisiksi tehtyjen+ vanhurskaiden hengellistä elämää+ 24  ja uuden liiton+ välittäjää Jeesusta+ ja pirskotettua verta, joka puhuu paremmalla tavalla kuin Abelin veri.+ 25  Katsokaa, ettette kieltäydy kuuntelemasta häntä,* joka puhuu. Jos nimittäin ne, jotka kieltäytyivät kuuntelemasta häntä, joka antoi jumalallista varoitusta maan päällä, eivät päässeet pakoon, niin vielä vähemmän pääsemme me, jos hylkäämme hänet, joka puhuu taivaasta.+ 26  Silloin hänen äänensä järisytti maata,+ mutta nyt hän on luvannut: ”Vielä kerran minä saan maan järkkymään, enkä ainoastaan sitä vaan myös taivaan.”+ 27  Ilmaus ”vielä kerran” merkitsee sen poistamista, mikä järkkyy, nimittäin sen, mikä on tehtyä, jotta se, mikä ei järky, pysyisi. 28  Koska me siis saamme valtakunnan, joka ei voi järkkyä, me voimme saada jatkuvasti ansaitsematonta* hyvyyttä, jonka välityksellä voimme palvella otollisesti Jumalaa* häntä peläten ja kunnioittaen. 29  Meidän Jumalamme on tuhoava tuli.+

Alaviitteet

Tai ”kiinteästi häneen, joka edustaa uskoamme ja tekee siitä täydellisen”. Ks. sanasto, ”Pääedustaja”.
Tai ”ja lannistuisi”.
Tai ”rankaisee”.
Tai ”kuritukseenne”.
Kirjaim. ”meidän lihamme isät”.
Tai ”rauhaa: vanhurskautta”. Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Tai ”pyhyyteen”.
Tai ”Pitäkää huolta”.
Tai ”runsasta hyvyyttä”. Ks. sanasto, ”Ansaitsematon hyvyys”.
Tai ”syyllistyy seksuaaliseen moraalittomuuteen”. Ks. sanasto, ”Seksuaalinen moraalittomuus”.
Ts. saada isänsä mielen muuttumaan.
Kirjaim. ”hän ei löytänyt sille sijaa”.
Tai ”kymmeniätuhansia”.
Tai ”esitä tekosyitä hänelle”, ”jätä huomiotta häntä”.
Tai ”runsasta”.
Tai ”suorittaa otollisesti pyhää palvelusta Jumalalle”.